WWE:n staasi

Kaikkea yleistä showpainiin liittyvää. Yritetään kuitenkin pysyä asiallisessa keskustelussa.
Vastaa Viestiin
Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Re: WWE:n staasi

Viesti Kirjoittaja enska » Su 21.12.2014 03:44

Japeetin virhe on se, ettei hän käsittele WWE:tä showpainina; WWE:tä ei yksinkertaisesti voi rinnastaa muihin televisiosarjoihin (eikä varsinkaan tosielämään), sillä kyse on eri genreistä. Kuten Chris Jericho kerran sanoi, WWE:n maailma on syklinen – ei lineaarinen. Jos WWE:n maailma olisi lineaarinen, esimerkiksi Bray Wyattin ura olisi kosahtanut jo siihen, että hän oli aikanaan Husky Harris. WWE-maailman uniikki kiertokulku mahdollistaa sen, että kuka tahansa voi "syntyä uudestaan". Jos tätä kiertokulkua ei olisi, esimerkiksi Rybackin uusi nousu olisi ollut mahdoton, sillä lineaarisessa maailmassa joku painija olisi heti voinut "haudata" miekkosen vetoamalla siihen, että vastahan Ryback oli tragikoominen tag team -jobberi. Kiertokulku on äärimmäisen tärkeä siksi, että WWE saa (ja menettää) koko ajan uusia katsojia, ja näitä katsojia on tietenkin helpompi houkutella vahvoilla ja kiinnostavilla hahmoilla (attraktio, tehoaa välittömästi) kuin johdonmukaisesti kehittyvillä sellaisilla (juoni, tehoaa hitaasti ja vain vakituisiin katsojiin).

WWE:ssä hahmon elinkaari voi kestää vaikka 10 vuotta. Kymmenessä vuodessa on 520 Raw-jaksoa ja 120 PPV:tä. Tähän jos vielä ynnätään SmackDown ja vaikka Main Event päälle, niin jaksoja voisi kertyä tilille 1680 kappaletta. Breaking Badissa – tavanomaisessa lineaarisessa tv-draamassa – jaksoja kertyi pääosan esittäjälle 62 kappaletta. Jatkuvuus on näin ollen erilainen käsite WWE:ssä kuin muissa televisiosarjoissa. Saippuaooppera on ehkä lähimpänä WWE:tä, koska esimerkiksi Kauniissa ja rohkeissa on myös tällaista syklistä käsikirjoittamista, jossa hahmo voi palata haudan takaa kuvioihin muitta mutkitta jne. Tietysti myös WWE:ssä on mahdollista ylläpitää tietynasteista johdonmukaisuutta (vrt. HBK & HHH, The Shield, Undertaker & Kane), mutta liiallinen takertuminen historiaan olisi vain haitaksi showpainin vahvuuksille. Jos tahdon katsella oikein hyvin kirjoitettua draamaa, turvaudun johonkin ihan muuhun kuin showpainiin. Jos taas tahdon uppoutua absurdiin ja jännittävään maailmaan, jossa mikä tahansa on mahdollista, turvaudun WWE:hen.
Darien Fawks kirjoitti:Ei WWE minusta pääasiassa näissä jutuissa oikeastaan kovin huonosti toimikaan muuten kuin esimerkiksi tässä Bellojen tapauksessa, mutta se onkin jo ihan oma lukunsa.
Tämä. Mielestäni jokin Dolph Zigglerin ja Kofi Kingstonin "kitka" voisi korkeintaan olla kiva pieni silmänisku pitkäaikaisille faneille, mutta ei mitään sellaista, jota käsikirjoittajien olisi syytä tuoda esiin. Jos käsikirjoitus olisi tällaisia inside-näpäytyksiä täynnä, show muuttuisi niin meta-henkiseksi, ettei ohjelma houkuttelisi uusia katsojia puolelleen, ja samalla WWE:n olisi vaikeampi kulkea eteen päin. Olisi se ehkä hölmö homma, jos vaikka Seth Rollins muuttuisi WrestleManian jälkeen hyvikseksi ja olisi yhtäkkiä hyvää pataa Dean Ambrosen kanssa, mutta kyllä se silti tuntuisi hyvältä nähdä vanha parivaljakko taas samalla puolella. Adrenaliinista, momentumista ja pääkopan masturboimisesta on tämä syntinen show tehty.

Avatar
Darien Fawks
Viestit: 3765
Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
Paikkakunta: Pääkaupunki

Re: WWE:n staasi

Viesti Kirjoittaja Darien Fawks » Su 21.12.2014 04:33

#-o vain itsellesi, Japeet. Päätät viestisi kysymällä, haastanko riitaa, kun itse aloitat viestisi yrityksellä nöyryyttää minua hymiölläsi. Ei, en haasta riitaa, vaan vain keskustelen kanssasi. Haastoitko sinä tahallasi riitaa silloin, kun minä ja Enska selitimme narratiiveista? Siellä et meinannut millään tajuta asioita. Taisit tahallaan yrittää trollata. Näin sen täytyy olla.
Japeet kirjoitti:Ensinnäkin tuo nyt oli vain hatusta heitetty kolmen painijan nippu joista teoreettisesti yksi on toisen ja kolmannen kaveri, ja toinen ja kolmas eivät ole kavereita (mutta voivat silti tulla keskenään toimeen, tai olla tulematta, kumpi nyt on kiinnostavampi). Tämä tarjoaisi mahdollisuudet kehittää suhteita 1 ja 2, 1 ja 3, sekä 2 ja 3. Ja nämä kaikki vielä sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä, jälleen kumpi sopii tilanteeseen paremmin.
No olipa todella hatusta heitetty nippu! Käytit esimerkkinä kolmea esiintyjää, joilla on ollut kuvioita keskenään. Miksi heität esimerkiksi Dolphin suhteen Kofiin (ja puhut heidän pitkästä feudistaan) sekä Big E:hen (jonka kaveruuteen Dolphin kanssa viittaat), jos kyseessä on vain kuvitteellinen esimerkki? Eikö silloin olisi kannattanut ottaa esimerkiksi kolme painijaa, joilla ei ole sellaista historiaa, millaiseen heitä yritit teoreettisesti sovittaa? Tai vielä parempi, olisitko voinut ottaa sitten esimerkiksi ihan elävän tapauksen WWE:n maailmasta – siis painijoista, joilla oikeasti olisi syytä entisaikaisten kuvioiden vuoksi olla tuollaisessa kolmiosuhteessa. Jos kaipaat, että WWE ottaisi käyttöön tällaisia suhteita, niin mikset ota esimerkiksi sellaista tilannetta, jossa WWE ei näin ole tehnyt? Viet omalta esimerkiltäsi pohjan, kun syytät WWE:tä jostain sellaisesta, mistä sinulla ei ole mitään kouriintuntuvaa esimerkkiä. Vähän kuin minä sanoisin, että "Diivat eivät saisi storyline-parisuhteissaan heti hypätä toisiin miehiin ilman millaista selitystä". Eikö tuossa tulisi kuva, että syytän WWE:tä jostakin? Mutta jos minulla ei ole esimerkkiä tilanteesta, niin miksi syyttäisin WWE:tä? Ilmeisesti ennemminkin syyttämisen ilosta kuin oikeasta harmituksesta.

Eiköhän tässä sekoilussasi ollut kyse ihan vain siitä, että käytit esimerkkiä, joka ei yksinkertaisesti istu siihen, mitä halusit demonstroida. Kyllä WWE:ssä aika harvoin painijat tiimaavat keskenään ilman, että historiaa mitenkään otetaan puheeksi ja he vain halailevat keskenään. Niin kauan kun sinulla ei ole oikeita esimerkkejä, niin aivan turhasta valitat.
Japeet kirjoitti:En sanonut että Dolph ja Kofi eivät SAISI tulla toimeen, vaan että olisi mielenkiintoista jos heidän välisessään suhteessa näkyisi yhteinen historia vaikkapa lievänä kireytenä. Ongelma on nimenomaan se että Dolph Ziggler ja Kofi Kingston ovat storylinessa luonteeltaan täysiä hyviksiä, koska se vie pohjan kaikelta viime vuosina nähdyltä. Se on nimenomaan se mistä en pidä WWE:n tavassa olla huomioimatta hahmojensa historiaa. Dolph ja Kofi ovat otelleet ihan käsittämättömän usein, ja ainakin minusta olisi vähän ikävää hengata jätkän kanssa jonka kanssa olen tapellut käytännössä aina kun ollaan hengattu. Pystyisin kyllä siihen ilman ongelmia, mutta suhtautumiseni olisi varmasti erilaista kuin ihmisen kanssa jonka kanssa olen kaveerannut kauan enkä koskaan negatiivisissa merkeissä.
En nyt tiedä, miksi edelleen käytät näitä painijoita esimerkkinä, kun en ole nähnyt, että heitä olisi laitettu tiimaamaan pitkiin aikoihin ja vielä vähemmän halailemaan keskenään. Mikset ota esimerkiksi kahta sellaista painijaa, joilla oikeasti on jotain tällaista tapahtunut? (Koska sellaisia esimerkkejä ei ole?)
Japeet kirjoitti:Nykyisellä hahmonkehityksellään tuore katsoja voisi melkein luulla Dolphin debytoineen tänä vuonna. En pidä siitä että jonkun luonne on "hyvis" tai "pahis", ja kaverit määräytyvät sen mukaan, vaan että hahmot olisivat oikeita henkilöitä joilla on oikeita ihmissuhteita.
Otat tuossa esiin kaksi pointtia:

1) Nykyisellä hahmonkehityksellään tuore katsoja voisi melkein luulla Dolphin debytoineen tänä vuonna.
2) En pidä siitä että jonkun luonne on "hyvis" tai "pahis", ja kaverit määräytyvät sen mukaan, vaan että hahmot olisivat oikeita henkilöitä joilla on oikeita ihmissuhteita.

1) Millä perustelet tämän? Jatkuvastihan Dolphin pitkään historiaan ja mestaruuskausiin viitataan – varmaan joka jaksossa. Ja jos hän painii jonkun kanssa, niin usein nostetaan historia esiin. Kofin kanssa varmasti mainittaisiin, että miehet ovat ottaneet usein yhteen. Milloin tämä asia on viimeksi häirinnyt sinua? Onko sinulla oikeita esimerkkejä näiden keksittyjen esimerkkiesi tilalle?

2) Onhan se harmillista, että luonteet ovat "hyvis" tai "pahis", mutta eikö WWE vasta ole siirtynyt tässä hieman harmaammalle alueelle, josta porukka myös valittaa? Ja kuten sanottua, miten WWE:n muuttuvassa maailmassa jaottelet nämä henkilöt eri ihmissuhdeittain? Ota esimerkiksi joku painija ja kerro, millaisia ihmissuhteita hänellä voisi olla ja miten ne esiintyisivät. Minusta WWE jatkuvasti mainostaa otteluitaan painijoiden historialla. Milloin viimeksi olet törmännyt tällaiseen esittelemääsi ilmiöön? Milloin se on viimeksi häirinnyt sinua? Onko sinulla oikeita esimerkkejä? Entä mitä olet mieltä siitä, miten valtayleisölle saataisiin kommunikoitua nämä roolit paremmin kuin mielestäsi ilmeisesti nyt tehdään?
Japeet kirjoitti:Big E:n kanssa myös tuo on se pointti. En muista feudasivatko, tai oliko kovinkaan tulinen feudi, mutta sen muistan että en itse tahtonut että feudaisivat, koska mielestäni myös hyvis ja pahis voivat olla kavereita. Kuitenkin tulisenkin feudin jälkeen on mahdollista eheyttää tai muodostaa kaverisuhde, mutta se on prosessi. Tuo prosessi on se mitä tahtoisin nähdä. Draamaa. Ei sitä tarvitsisi olla edes pajon, segmentti siellä, toinen täällä. Hienovaraisia vihjeitä elekielessä, maininta selostuksessa joskus.. Jotain mikä saisi aikaan fiiliksen että painijoita ei rebootata kolmen kuukauden välein.
Hyvis ja pahis voivat olla kavereita? Miten tämä käytännössä toteutetaan ohjelmassa? Kuka face ja heel sinun esimerkissäsi voisivat tällä hetkellä WWE:ssä olla kavereita? Millä tavalla tämä näkyisi? Ottelisivatko he samalla puolella? Jos eivät, niin olisivatko he muuten vain bäkkärillä hengaamassa keskenään? Vai ottelisivatko he toisiaan vastaan kavereina, vaikka toinen on pahis ja toinen on hyvis? Mielestäni esimerkiksi Mizin ja Mizdow'n tiimissä toinen on tällä hetkellä hyvis ja toinen on pahis – nähdäkseni niin yleisön mielestä kuin kayfabessakin. Tällaistako paritusta haluaisit nähdä enemmän? Vai millaista siis kaipaat? Eikö kaipaamasi toteudu paraikaa?
Japeet kirjoitti:Esimerkiksi mentor-student -tag teameissa on kiva kun juniori ottaa mallia opettajastaan. Cody Rhodes käyttää/käytti silloin tällöin Alabama Slamia liikesetissään. Jatkumoa. Jes! Niin ja ennen kuin alat kitisemään siitä että miksi Kofi ja Dolph sitten eivät voisi sopia, niin en ole väittänyt niin. Ihmissuhteet ovat harvoin yksinkertaisia, ja jonkun kanssa ei vain kemiat kohtaa vaikka kuinka olisi samanlainen luonne.
Cody Rhodes käytti Alabama Slamia...? Se siis muistuttaa sinua hänen debytoinnistaan Hardcore Hollyn kanssa? Hienoa! Tykkäät varmaan kovasti myös siitä, että Miz käyttää Flairin Figure-Fouria. Oikeasti, mitä merkitystä näillä on? Ja mitä tarkoitat tuolla boldaamallani kohdalla? Esimerkiksi Randy Orton ei mielestäni koskaan veljeile Cenan kanssa. Kuten sanottua, tämä kuitenkin kertoo enemmän Randysta hahmona kuin feudista Cenan kanssa – Kyy ei veljeile tai halaile kenenkään kanssa. Tämän vuoksi aiemmin nostin kysymyksen, pitäisikö enemmän keskittyä menneisiin kuvioihin vai hahmon luonteeseen. Sinä sanoit tätä tyhmäksi kysymykseksi. Minusta se ei ole tyhmä, sillä menneitä kuvioita ei kukaan muista, mutta jos jokaisella hahmolla olisi oma luonteensa, niin hahmojen luonteet toimisivat peileinä toisilleen.

Pitäisikö sinusta käsikirjoittajien muistaa Ortonin suhteet Miziin, Codyyn, Cenaan, Kofiin, Seth Rollinsiin, Roman Reignsiin, Dean Ambroseen, Dolph Ziggleriin ja jokaiseen muuhunkin painijaan? Voin kertoa, että edes minä en muista hänen suhdettaan tai kuvioitaan noiden kaikkien painijoiden kanssa, mutta tiedän kyllä, että toisinaan tuota historiaa otetaan selostuksessa ainakin vähän huomioon. Kätevämpää on, että sovitetaan yhteen nimenomaan luonteita. Esimerkiksi Ortonin ja Ryderin tag-team ei kuulosta toimivalta idealta ihan jo sillä perusteella, että toinen on kylmä ja vakava kärmes ja toinen on nettipeelo. Näiden kahden parivaljakon selittämiseksi ei tarvita mitään muistikuvia mistään aiemmista kohtaamisista. Sama juttu vaikka Fandangon paritus kenen tahansa kanssa – kyllä ne heelit tätä miestä yleensä vähän ihmettelisivät ja siitä selostuksessakin sanottaisiin, luulen.
Japeet kirjoitti:Haastatko muuten tahallasi riitaa? Tämä on varmaan kolmas tai neljäs kerta lyhyen ajan sisällä kun takerrut viesteissäni johonkin epäoleelliseen kohtaan ja sivuutat koko viestin pointin.
Onko tämä ensimmäinen rodeosi? Teet itse aivan täysin samaa aina ja koko ajan. Minun pointtini ovat hyviä ja toimivia – on omasta asenteestasi kiinni, miten niihin suhtaudut. Odotat kovasti, että minä sanoisin sinun juttujasi viisaiksi, mutta et sinä sen enempää kehu minun juttujani. Vai johtuuko se sinusta vain siitä, että minä nyt vain satun olemaan tyhmä ja sinä tiedät ja argumentoit paremmin? Tervetuloa nettiin keskustelemaan. Minä sentään olen useammassa aiheessa kehunut viestejäsi asiallisiksi ja hyviksi – mutta kai se on vain sitä, että minä alempana ja tyhmempänä myönnyn, kun taas sinun ei kuulukaan antaa tällaiselle idiootille siimaa.
Japeet kirjoitti:Jos taas et vain syystä tai toisesta ymmärrä minua, niin sanon nyt että käytän viesteissäni silloin tällöin esimerkkejä, joissa häivytän taustalta muut jutut ja keskityn siihen puoleen jolla yritän pointtiani selventää.
Hyvä, että ainakin tämän olet valmis myöntämään. Esimerkit ja vertaukset kun yleensä ovat vain osittain päteviä ja oikeasti aika vaillinaisia – ne ovat retorinen keino ajaa omia tarkoitusperiä. Jos joku vastustaa varastamista, voi joku varastamisen kannalla oleva ottaa esimerkiksi klassisen tilanteen, jossa perheenjäsen on kuolemassa ja tarvitsee kipeästi lääkettä. Samalla tavalla sinun esimerkkisi ovat ontuvia. Nostat puheeksi kolmen painijan nipun, jolla koitat ajaa pointtiasi, mutta kun totean, ettei esimerkki toimi, niin kutsut sitä vain esimerkiksi. Jos esimerkkisi on vain esimerkki, niin eihän se edes toimi asemassaan esimerkkinä? Vähän kuin ottaisit tomaatin esimerkiksi herkullisesta hedelmästä, ja siinä vaiheessa kun valaisen tomaatin olevan vihannes, niin otat argumentin, että se olikin vain esimerkki.
Japeet kirjoitti:Esimerkkejäni saa toki kommentoida, mutta toivoisin silti että keskustelu liittyisi enemmän siihen aiheeseen (tällä kertaa "jatkumo WWE:ssä", tai "vaikuttavatko kokemukset luonteeseen"), eikä niinkään siihen kuvitteelliseen esimerkkitapaukseen.
Noh, kuten kommentoinkin jo tuossa ylhäällä: kuvitteellinen esimerkki ei ole toimiva esimerkki, jos puhutaan WWE:n maailmasta ja kritisoidaan jotakin ilmiötä. Jos kritisoit jotakin, niin ota oikeita esimerkkejä, jossa väittämäsi toimivat. Sen jälkeen voidaan kommentoida sitä, olisivatko ideasi toteuttamiskelpoisia tai toisivatko ne jotakin uutta kuvioon. Itsehän otin jo esiin oikean esimerkin siitä, miten minua välillä häiritsee, kun Ziggler kaveeraa Cenan kanssa. Tässä yhteydessä kuitenkin totesin itsekin, että tämä saattaa kuitenkin oikeastaan olla vain hyväksi Zigglerin uralle ja parantaa Zigglerin mainetta yleisön silmissä.
Japeet kirjoitti:Ei hyödytä ketään että selität miksi olisi hölmöä jos asiat olisivat niinkuin tahtoisin niiden olevan jos viimeisen parin vuoden tapahtumat olisivat edenneet niinkuin olisin halunnut, perustelunasi se että asiat eivät ole tapahtuneet niinkuin olisin niiden halunnut tapahtuvan.
Voisitko kirjoittaa tuon virkkeen uudestaan niin, että minäkin sen ymmärrän. Olen katsos hieman tyhmä ja lisäksi vieläpä "v***n autisti", kuten DeadManWalking roskakorissa totesi. Eli viitsitkö vääntää rautalangasta, vai onko tarkoituksenasi vain esittää parempaa noin monimutkaisella virkerakenteella?

Fake-Edit: Luen Enskan viestin vasta jälkeenpäin ja jätän tämän nyt tähän.

Edit: Enskalta tuttuun tapaan täyttä asiaa. Ja tuossa hänenkin esimerkkitilanteessaan aivan varmasti selostajat mainitsisivat, kuinka Seth Rollins ja Dean Ambrose ovat löytäneet yhteisen sävelen taas. Todennäköisesti bäkkärilläkin näytettäisiin jokin "I'm sorry I let my emotions get the best of me" -pätkä. Tämän jälkeen vähitellen oletettaisiinkin, että yleisö tajuaa, että se varsinainen ystävystyminen ja sotakirveen totaalinen hautaaminen on todennäköisesti tehty kameroiden ollessa pois päältä ja oluen virratessa.
Uudistunut, entistä parempi Kielisirkus:

http://kielisirkus.blogspot.fi/

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Re: WWE:n staasi

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » Su 21.12.2014 13:25

Kappas, pojathan onnistu tästäkin keskustelusta tekemään täyttä paskaa. Hienoa toimintaa! Vastaanpa viimeisinpään viestiin, joka itseasiassa vei keskustelua eteenpäin.
enska kirjoitti:Japeetin virhe on se, ettei hän käsittele WWE:tä showpainina; WWE:tä ei yksinkertaisesti voi rinnastaa muihin televisiosarjoihin (eikä varsinkaan tosielämään), sillä kyse on eri genreistä. Kuten Chris Jericho kerran sanoi, WWE:n maailma on syklinen – ei lineaarinen. Jos WWE:n maailma olisi lineaarinen, esimerkiksi Bray Wyattin ura olisi kosahtanut jo siihen, että hän oli aikanaan Husky Harris. WWE-maailman uniikki kiertokulku mahdollistaa sen, että kuka tahansa voi "syntyä uudestaan". Jos tätä kiertokulkua ei olisi, esimerkiksi Rybackin uusi nousu olisi ollut mahdoton, sillä lineaarisessa maailmassa joku painija olisi heti voinut "haudata" miekkosen vetoamalla siihen, että vastahan Ryback oli tragikoominen tag team -jobberi.
Olenpa erimieltä monesta asiasta nyt. Ensinäkin Husky Harris esimerkki hieman ontuu. Ei sarjan lineaarisuus olisi millään tavalla estänyt Bray Wyattin nousua, koska kyseessä on kaksi eri hahmoa. Showpainissa on kuitenkin aina kyse hahmoista, jonka menneisyydet toisena hahmona noteerataan vain ja ainoastaan silloin, jos promootio itse sen haluaa tehdä. Husky Harriksen ja Bray Wyattin välissä oli kaiken lisäksi melko pitkä aika päärosterin puolella. Minä en ainakaan, enkä usko, että Japeetkaan haluaisi sellaista lineaarisuutta WWE:hen, jossa kaikki asiat tiedostettaisiin ja muistettaisiin. Haluamme vain lisää tällaista puolta showhun.

Parempi esimerkki, mutta ei täysin toimiva tämäkään. Kysehän on vain siitä, miten Ryback uudelleen pakattaisiin. Mistä tämä kaveri löysi uuden vaihteen uralleen? Miksi Rybackillä oli p**ka vaihe välissä? Tällaisiin kysymyksiin pitäisi vastata, jotta Rybackin nousu olisi kiinnostava katsojille, jotka haluavat nähdä showpainia käsittelevän ohjelman olevan myös hyvää teeveetä. Toki teille, jotka seuraatte "suurempaa narratiivia" niin Rybackin jobberihistoria on varmaankin nautinnollinen. Hyvää teeveetä katsovat tai ainakin minä kaipaisin hieman enemmän syvempiä syitä.
Kiertokulku on äärimmäisen tärkeä siksi, että WWE saa (ja menettää) koko ajan uusia katsojia, ja näitä katsojia on tietenkin helpompi houkutella vahvoilla ja kiinnostavilla hahmoilla (attraktio, tehoaa välittömästi) kuin johdonmukaisesti kehittyvillä sellaisilla (juoni, tehoaa hitaasti ja vain vakituisiin katsojiin).
Otin tämän oikeen erikseen irti tuosta kappaleesta. Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat tällä kiertokululla, mutta eikö olisi WWE:lle hyödyllistä yrittää saada myös vanhat katsojat pysymään lajissa mukana? Monesti kuitenkin näkee WWE:n harrastuksena siirtyvän isältä pojalle ja niin edelleen. Eikä olisi siis hyvä pitää tämän kiertokulun rinnalla myös lineaarisuutta? Ei ole tarpeen huomioida kaikkea, mutta on WWE:n kannalta typerää etteivät he käytä painijoidensa historiaa hyväksi, jotta he saisivat luotua hyvää teeveetä. Ei se lineaarisuus mitään loppujen lopuksi estä, mutta pakottaa vastaamaan hieman syvempiin kysymyksiin. Menemään pinnan alle. Mikä tekee A Song of Ice and Fire -kirjasarjan (GoT) maailmasta niin mielenkiintoisen? Siinä on kerroksia. WWE:ssä ei ole kovinkaan montaa kerrosta ja sitä tämä sinun kutsumasi kiertokulku teettää.
WWE:ssä hahmon elinkaari voi kestää vaikka 10 vuotta. Kymmenessä vuodessa on 520 Raw-jaksoa ja 120 PPV:tä. Tähän jos vielä ynnätään SmackDown ja vaikka Main Event päälle, niin jaksoja voisi kertyä tilille 1680 kappaletta. Breaking Badissa – tavanomaisessa lineaarisessa tv-draamassa – jaksoja kertyi pääosan esittäjälle 62 kappaletta. Jatkuvuus on näin ollen erilainen käsite WWE:ssä kuin muissa televisiosarjoissa. Saippuaooppera on ehkä lähimpänä WWE:tä, koska esimerkiksi Kauniissa ja rohkeissa on myös tällaista syklistä käsikirjoittamista, jossa hahmo voi palata haudan takaa kuvioihin muitta mutkitta jne. Tietysti myös WWE:ssä on mahdollista ylläpitää tietynasteista johdonmukaisuutta (vrt. HBK & HHH, The Shield, Undertaker & Kane), mutta liiallinen takertuminen historiaan olisi vain haitaksi showpainin vahvuuksille. Jos tahdon katsella oikein hyvin kirjoitettua draamaa, turvaudun johonkin ihan muuhun kuin showpainiin. Jos taas tahdon uppoutua absurdiin ja jännittävään maailmaan, jossa mikä tahansa on mahdollista, turvaudun WWE:hen.
Tämän kappaleen kanssa yhdyn kanssasi. Itse näen, että sitä jatkuvuutta voitaisiin tuoda lisää enemmän, jotta saataisiin mielenkiintoisia kuvioita aikaiseksi. Samalla tämä jatkuvuus pitää pitää renkinä eikä rasitteena. Tällä hetkellä WWE:ssä käytetään aivan liian vähän aikaa tarinan kerrontaa ja useammin turvaudutaan asetteluun no ku toi on paha ja toi on hyvä. Sieltä historiasta olisi jopa helppo löytää uusia kuvioita. Heitetään nyt sen enempää ajatusta tälle antamatta tällainen: "Kofi Kingston katkeroituu WWE Universumille, joka on ottanut Dolph Zigglerin omakseen, vaikka Kingstonille Ziggler on aina ollut mul**u". Tällaisen historian hyväksi käyttämisestä itselläni tulee nyt mieleen Owensin ja Zayn alkava juonikuvio, joka vaikuttaa erittäin herkulliselta. Tässä WWE käytti historiaa hyväkseen, vaikka se ei ollutkaan heidän omaa historiaansa. Tällaista bookkausta haluaisin lisää.
Darien Fawks kirjoitti:Ei WWE minusta pääasiassa näissä jutuissa oikeastaan kovin huonosti toimikaan muuten kuin esimerkiksi tässä Bellojen tapauksessa, mutta se onkin jo ihan oma lukunsa.
Tämä. Mielestäni jokin Dolph Zigglerin ja Kofi Kingstonin "kitka" voisi korkeintaan olla kiva pieni silmänisku pitkäaikaisille faneille, mutta ei mitään sellaista, jota käsikirjoittajien olisi syytä tuoda esiin. Jos käsikirjoitus olisi tällaisia inside-näpäytyksiä täynnä, show muuttuisi niin meta-henkiseksi, ettei ohjelma houkuttelisi uusia katsojia puolelleen, ja samalla WWE:n olisi vaikeampi kulkea eteen päin. Olisi se ehkä hölmö homma, jos vaikka Seth Rollins muuttuisi WrestleManian jälkeen hyvikseksi ja olisi yhtäkkiä hyvää pataa Dean Ambrosen kanssa, mutta kyllä se silti tuntuisi hyvältä nähdä vanha parivaljakko taas samalla puolella. Adrenaliinista, momentumista ja pääkopan masturboimisesta on tämä syntinen show tehty.
Noh, itsellä luultavasti vituttaisi Rollinsin ja Ambrosen yhteen saattaminen, jos tälle ei olisi joku hyvä syy. Hyvä syy mahdollistaa aina kaiken teit sitten showpainia tai jotain draamasarjaa. En itsekkään näe syytä mainita jokaista pientä historian knoppia showssa, mutta itseäni toistaen, sitä silti pitäisi käyttää hyväksi. Oikeastaan tiivistin viestini lopun taas yhteen mietteeseen. WWE:n käsikirjoitus kusee, koska sitä tehdään niin pinnallisella tasolla ja juonikuvioiden syihin ei panosteta.
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Re: WWE:n staasi

Viesti Kirjoittaja enska » Su 21.12.2014 15:15

MR.Off Topic kirjoitti:Parempi esimerkki, mutta ei täysin toimiva tämäkään. Kysehän on vain siitä, miten Ryback uudelleen pakattaisiin. Mistä tämä kaveri löysi uuden vaihteen uralleen? Miksi Rybackillä oli p**ka vaihe välissä? Tällaisiin kysymyksiin pitäisi vastata, jotta Rybackin nousu olisi kiinnostava katsojille, jotka haluavat nähdä showpainia käsittelevän ohjelman olevan myös hyvää teeveetä.
Tässä taas unohdat mielestäni sen, että showpaini on urheilua ja draamaa sekoittavana viihteenmuotona omintakeinen genre. WWE:n absurdissa maailmassa esimerkiksi Ryback voi muuttua epäonnisesta luuserista ylivoimaiseksi tuhokoneeksi yhden illan aikana. Se pohjautuu momentumiin, joka on pikemmin urheilullinen kuin tarinankerronnallinen ominaisuus. Yhtä lailla joku Jori Lehterä on hetken ajan mediaseksikäs mies pelistä toiseen tehopisteitä tahkoessaan, mutta nopeasti ne otsikot loppuvat, kun Lehterän ilmiömäinen pelivire (momentum) loppuu. Suuri yleisö ei siis ole silloin kiinnostunut Lehterästä pelaajana, vaan siitä, pystyykö mies pitämään pelivireensä yllä. Sama on sovellettavissa WWE:hen: yleisö ei ole kiinnostunut Ryback-hahmon elämästä, vaan siitä, mitä Ryback tekee kehässä ja onko hän Ultimate Warrioria siteeraten kykeneväinen "[to make] the blood pulse through the body of others".

Yritän siis sanoa sitä, että on virhe odottaa WWE:ltä television lineaarisiin draamasarjoihin tai kirjallisuuden staattisiin maailmoihin rinnastettavissa olevaa tarinankerrontaa, koska painin viehätys on interaktiivisena ja dynaamisena viihteenä momentumissa. Kyse on impulsiivisesta suhteesta, jonka tarkoituksena on hyväillä tai kiusoitella katsojan aivoja kohtauksesta toiseen. Draamasarjoihin ja elokuviin syvennytään, Raw pyörii taustalla. Tämä selittää myös sen, minkä vuoksi Michael Cole käy saman jakson tapahtumia liki puolen tunnin välein läpi. WWE tokko olettaa, että fanit seuraisivat koko kolmituntisen show'n ajan lähetyksen tapahtumia, vaan että he katselevat tarkasti vain suosikkiensa kohtaukset ja ottelut. Toista se on esimerkiksi hyvissä draamasarjoissa, joissa jokainen sekunti merkitsee jotakin ja joissa ei ole momentumia läsnä.
MR.Off Topic kirjoitti:Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat tällä kiertokululla, mutta eikö olisi WWE:lle hyödyllistä yrittää saada myös vanhat katsojat pysymään lajissa mukana? Monesti kuitenkin näkee WWE:n harrastuksena siirtyvän isältä pojalle ja niin edelleen. Eikä olisi siis hyvä pitää tämän kiertokulun rinnalla myös lineaarisuutta? Ei ole tarpeen huomioida kaikkea, mutta on WWE:n kannalta typerää etteivät he käytä painijoidensa historiaa hyväksi, jotta he saisivat luotua hyvää teeveetä. Ei se lineaarisuus mitään loppujen lopuksi estä, mutta pakottaa vastaamaan hieman syvempiin kysymyksiin. Menemään pinnan alle. Mikä tekee A Song of Ice and Fire -kirjasarjan (GoT) maailmasta niin mielenkiintoisen? Siinä on kerroksia. WWE:ssä ei ole kovinkaan montaa kerrosta ja sitä tämä sinun kutsumasi kiertokulku teettää.
Kaipaisin Darienin tavoin esimerkkejä tästä. Miten niin WWE ei käytä historiaansa hyväksi? Väitän, että show'hun voisi enää lisätä vain niitä hardcore-faneille suunnattuja silmäniskuja, joita niitäkin kyllä nähdään silloin tällöin.

Kun televisiosarjoja jaetaan tuotantokausiin ja elokuvasarjoja jatko-osiin, näkisin järkeväksi jakaa WWE:n hahmojen matkoja taipaleisiin (niin kuin Wikipediassa). Esimerkiksi Daniel Bryanin matka olisi tällainen:
  • 1. NXT-ura
    2. Paluu WWE:hen
    3. Mr. Money in the Bank
    4. World Heavyweight Champion (w/ AJ Lee)
    5. Team Hell No!
    6. "YES!" Movement
Meneillään oleva taival on ainoa merkittävä sellainen. Jos siis Bryan feudasi vaikka Sheamusta vastaan World Heavyweight -mestarina, asian ei pitäisi vaikuttaa Tanelin elämään enää nykyään. Jokainen uusi taival alkaa puhtaalta pöydältä, koska puhdas pöytä on tie helppoon momentumiin (vrt. Ryback). Tämä puhdas pöytä myös mahdollistaa sen, että showpainissa nähdään saippuaoopperamaisia selkäänpuukotuksia ja hahmojen täyskäännöksiä, jotka puolestaan kulkevat käsi kädessä adrenaliinin ja momentumin kanssa ja vahvistavat sitä Jake "The Snake" Robertsin mainitsemaa ihmismielen masturboimista.

Kun painija häviää ison feudin ja siirtyy seuraavaan koitokseensa, koen tämän eräänlaisena hahmon kuolemana ja reinkarnaationa. Esimerkiksi Breaking Badissa iso "feudi" päättyi usein siihen, että joku hahmoista toden totta menehtyi, mikä on katarsiksena verrattavissa vaikka siihen, että Sami Zayn selättää vihdoista viimein Adrian Nevillen. Koska WWE:ssä hahmot eivät tietenkään voi menehtyä (paitsi Vince, heh), askel menneisyydestä tulevaisuuteen on pakko ottaa siten, ettei historiaan takerruta liiallisesti kiinni. Tämän takia minua ei häiritse yhtään esimerkiksi se, että Bray Wyatt on Luke Harperin ja Erick Rowanin kanssa samassa show'ssa joka viikko muttei kommunikoi heidän kanssaan laisinkaan. Ajattelen asian niin, että yksi tuotantokausi on nyt ohi ja toinen alkanut. The Wyatt Family kuoli, mutta Bray, Luke ja Erick syntyivät uudestaan. Ei ole alkua ja loppua, vaan ainainen kiertokulku, sykli.

Avatar
Darien Fawks
Viestit: 3765
Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
Paikkakunta: Pääkaupunki

Re: WWE:n staasi

Viesti Kirjoittaja Darien Fawks » Su 21.12.2014 15:17

Kappas, Mr.Off Topic kävi ulostamassa oikein kunnolla tänne ketjuun. Ihan pakarat heiluivat sitä tehdessä. (Onko hyvä aloitus postaukselle?)
MR.Off Topic kirjoitti: WWE:n käsikirjoitus kusee, koska sitä tehdään niin pinnallisella tasolla ja juonikuvioiden syihin ei panosteta.
Juonikuvioiden syihin ei panosteta...? Mitä tämä tarkoittaa? Sano jokin juonikuvio, jonka syyhyn ei ole panostettu?

Edit:

Tuosta Ryback-esimerkistä muuten sen verran, että eikös vain Rybackin palattuaan sanonut WWE Apissa, että hän antoi aiemmalla runillaan oman egonsa sokaista hänet. Siinä se buuttaus oli. Tätähän sitä kaivattiin? Tämä myös saatiin.

Edit 2:

Toisaalta aika moni täällä repi pelihousunsa, kun Big Show teki turnin Survivor Seriesissä. Tätä pidettiin liian arvattavana ja selviönä, ei hahmon luonteen ja historian hyväksikäyttämisenä. Mistähän tämä johtuu? Vastaus: mikään ei kelpaa!
Uudistunut, entistä parempi Kielisirkus:

http://kielisirkus.blogspot.fi/

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Re: WWE:n staasi

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » Su 21.12.2014 16:44

Darien Fawks kirjoitti:Toisaalta aika moni täällä repi pelihousunsa, kun Big Show teki turnin Survivor Seriesissä. Tätä pidettiin liian arvattavana ja selviönä, ei hahmon luonteen ja historian hyväksikäyttämisenä. Mistähän tämä johtuu? Vastaus: mikään ei kelpaa!
Nappaanpa vain tähän nyt äkkiä puhelimella ollessa. Lupaan kirjoitella enemmän tässä illan mittaan, kun olen konneella.

Tästä piti mainita, koska eikös seuraavassa Raw'ssa lähes ainoastaan Big Shown promo saanut positiivisia kommentteja suurimmalta osalta? Syy ilmeisesti oli se, että miehen aiempi historia tiedostettiin. Tuntu siis kelpaavan oikein hyvin fooruminväelle. Jos olen väärässä, korjatkaa toki, koska en ole tuota kyseistä raakaa edes katsonut.
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Avatar
Dedu
Viestit: 798
Liittynyt: Ke 10.12.2008 18:54

Re: WWE:n staasi

Viesti Kirjoittaja Dedu » Su 21.12.2014 23:00

enska kirjoitti:Japeetin virhe on se, ettei hän käsittele WWE:tä showpainina; WWE:tä ei yksinkertaisesti voi rinnastaa muihin televisiosarjoihin (eikä varsinkaan tosielämään), sillä kyse on eri genreistä. Kuten Chris Jericho kerran sanoi, WWE:n maailma on syklinen – ei lineaarinen. Jos WWE:n maailma olisi lineaarinen, esimerkiksi Bray Wyattin ura olisi kosahtanut jo siihen, että hän oli aikanaan Husky Harris. WWE-maailman uniikki kiertokulku mahdollistaa sen, että kuka tahansa voi "syntyä uudestaan". Jos tätä kiertokulkua ei olisi, esimerkiksi Rybackin uusi nousu olisi ollut mahdoton, sillä lineaarisessa maailmassa joku painija olisi heti voinut "haudata" miekkosen vetoamalla siihen, että vastahan Ryback oli tragikoominen tag team -jobberi. Kiertokulku on äärimmäisen tärkeä siksi, että WWE saa (ja menettää) koko ajan uusia katsojia, ja näitä katsojia on tietenkin helpompi houkutella vahvoilla ja kiinnostavilla hahmoilla (attraktio, tehoaa välittömästi) kuin johdonmukaisesti kehittyvillä sellaisilla (juoni, tehoaa hitaasti ja vain vakituisiin katsojiin).

WWE:ssä hahmon elinkaari voi kestää vaikka 10 vuotta. Kymmenessä vuodessa on 520 Raw-jaksoa ja 120 PPV:tä. Tähän jos vielä ynnätään SmackDown ja vaikka Main Event päälle, niin jaksoja voisi kertyä tilille 1680 kappaletta. Breaking Badissa – tavanomaisessa lineaarisessa tv-draamassa – jaksoja kertyi pääosan esittäjälle 62 kappaletta. Jatkuvuus on näin ollen erilainen käsite WWE:ssä kuin muissa televisiosarjoissa. Saippuaooppera on ehkä lähimpänä WWE:tä, koska esimerkiksi Kauniissa ja rohkeissa on myös tällaista syklistä käsikirjoittamista, jossa hahmo voi palata haudan takaa kuvioihin muitta mutkitta jne. Tietysti myös WWE:ssä on mahdollista ylläpitää tietynasteista johdonmukaisuutta (vrt. HBK & HHH, The Shield, Undertaker & Kane), mutta liiallinen takertuminen historiaan olisi vain haitaksi showpainin vahvuuksille. Jos tahdon katsella oikein hyvin kirjoitettua draamaa, turvaudun johonkin ihan muuhun kuin showpainiin. Jos taas tahdon uppoutua absurdiin ja jännittävään maailmaan, jossa mikä tahansa on mahdollista, turvaudun WWE:hen.
Darien Fawks kirjoitti:Ei WWE minusta pääasiassa näissä jutuissa oikeastaan kovin huonosti toimikaan muuten kuin esimerkiksi tässä Bellojen tapauksessa, mutta se onkin jo ihan oma lukunsa.
Tämä. Mielestäni jokin Dolph Zigglerin ja Kofi Kingstonin "kitka" voisi korkeintaan olla kiva pieni silmänisku pitkäaikaisille faneille, mutta ei mitään sellaista, jota käsikirjoittajien olisi syytä tuoda esiin. Jos käsikirjoitus olisi tällaisia inside-näpäytyksiä täynnä, show muuttuisi niin meta-henkiseksi, ettei ohjelma houkuttelisi uusia katsojia puolelleen, ja samalla WWE:n olisi vaikeampi kulkea eteen päin. Olisi se ehkä hölmö homma, jos vaikka Seth Rollins muuttuisi WrestleManian jälkeen hyvikseksi ja olisi yhtäkkiä hyvää pataa Dean Ambrosen kanssa, mutta kyllä se silti tuntuisi hyvältä nähdä vanha parivaljakko taas samalla puolella. Adrenaliinista, momentumista ja pääkopan masturboimisesta on tämä syntinen show tehty.
Olenko ainoa kenen mielestä tässä viestissä mennään täysin ohi aiheesta tai alkuperäisestä viestistä?

Japeethan nimenomaan sanoi, että niitä asioita voidaan ottaa mukaan, muttei ole pakko ottaa kaikkea. Eli esimerkiksi ei tarvitse mainostaa jokaikistä asiaa jota kyseinen painija on tehnyt uransa aikana. Myöskään se, että WWE kulkee sykleissä ei ole mielestäni mitenkään pätevä argumentti. Jos halutaan häivyttää vihamielisyys joidenkin painijoiden väleiltä, eivätkö painijat voisi esimerkiksi sopia joskus riitojaan? Vai olenko ainoa ihminen tällä foorumilla, joka on lyönyt kättä päälle henkilön kanssa, joka on joskus ollut jonkinlainen vihamies tai ei niin mukava tyyppi?

Muutenkin näitä syitä on miljoonittain millä vanhat vihamielisyydet voitaisiin kiertää ilman, että asia vain painetaan villaisella. Muun muassa Rybackin selitys miehen palatessa WWE:hen oli kovin inhimillinen: aiemmat kuukaudet olivat olleet hiukan pimeää aikaa tämän elämässä, eikä hän tiedä mitä teki. Yhtäkkiä meillä on tilanne, jossa henkilön kääntyminen facesta heeliksi ja sitten heelistä faceksi on selitetty ja looginen. Eikä niin, että mies nyt vain kävi vetämässä heeliä turpaan, joten on face.
MR.Off Topic kirjoitti:Kappas, pojathan onnistu tästäkin keskustelusta tekemään täyttä paskaa. Hienoa toimintaa!
Tästä kommentista tykkäävät: Dedu :tu:
Lyhyt mutta ytimekäs summaus keskustelusta.
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Re: WWE:n staasi

Viesti Kirjoittaja enska » Ma 22.12.2014 01:07

Dedu kirjoitti:Olenko ainoa kenen mielestä tässä viestissä mennään täysin ohi aiheesta tai alkuperäisestä viestistä?
Myönnettäköön, että olin hieman huppelissa kun tuon tekstin kirjoitin enkä jaksanut lukea Japeetin viestejä yhtä tarkasti läpi kuin selvin päin. Aiheesta viestini ei silti toki mennyt ohi, koska siinä on kaksi hyvää pointtia: WWE:n maailma on 1) syklinen ja 2) viihteellinen. Kyllä minäkin toivoisin, että WWE:n käsikirjoitus olisi suoraan kuin David Lynchin tai Ingmar Bergmanin sulkakynästä, mutta iskisikö sellainen tuote suureen yleisöön? Mikä sytyttää showpainissa yleisön? Onko se loogisesti etenevä tarinankerronta vai yllättävä käänne, jota ei osaa selittää? Ei sen ole väliä, miltä esimerkiksi Big Show'n takinkääntö Survivor Seriesissä tuntui, koska tärkeintä on se, että se tuntui.
Dedu kirjoitti:Myöskään se, että WWE kulkee sykleissä ei ole mielestäni mitenkään pätevä argumentti.
Miten niin ei ole? Jos WWE (tarinan kertoja) ei jotakin tilannetta syystä tai toisesta selitä, selitystä on silloin turha odottaa. Kuvio on vaihtunut toiseen ja hahmo syntynyt uudestaan. Näin kävi esimerkiksi Brie Bellan kohdalla. En sano, että moinen juoni on millään lailla mielenkiintoinen tai hyvä, mutta se on esimerkki siitä, miten WWE:n syklinen maailma toimii. Vaihtoehtoja on tasan kaksi: 1) sisäistää tämä asia ja diilata sen kanssa (= positiivisuus) tai 2) purnata sitä vastaan ja hukuttautua omiin narratiiveihinsa (= negatiivisuus). Minä ainakin valitsen mieluummin ensimmäisen vaihtoehdon, koska toinen on vain toivotonta taistelua, joka ei johda mihinkään ja joka vaikeuttaa WWE:stä nauttimista. Käsitän sen, ettei WWE ole lähde laadukkaalle draamalle (toisin kuin esim. Lynchin tai Bergmanin elokuvat ja televisiosarjat), vaan että sen tarkoituksena on viihdyttää katsojia melodraaman, camp-huumorin ja näyttävän äksönin avulla. Tästä syystä on ainoastaan haitallista unelmoida utopistisesta WWE:stä, jossa kaikki olisi niin kuin tahdon. Eikä tämä tarkoita sitä, etteikö WWE:tä saisi kritisoida, vaan että kritiikin tulisi olla perusteltavissa. Esimerkiksi Brie Bellan muutos oli kaikista mahdollisista näkökulmista katsottuna surkea ratkaisu, jota on syytäkin kritisoida, mutta rebuuttauksia sun muita järkeenkäypiä juttuja on turha vastustaa, koska ne ovat osa WWE:n genreä. Mies ei muutu naiseksi, vaikka hänet pukisi sukkahousuihin ja rintaliiveihin.

Avatar
Dedu
Viestit: 798
Liittynyt: Ke 10.12.2008 18:54

Re: WWE:n staasi

Viesti Kirjoittaja Dedu » Ma 22.12.2014 01:32

enska kirjoitti:
Dedu kirjoitti:Myöskään se, että WWE kulkee sykleissä ei ole mielestäni mitenkään pätevä argumentti.
Miten niin ei ole? Jos WWE (tarinan kertoja) ei jotakin tilannetta syystä tai toisesta selitä, selitystä on silloin turha odottaa. Kuvio on vaihtunut toiseen ja hahmo syntynyt uudestaan.
Ilmaisin varmaan kantani vähän turhan pelkistetysti. Toki WWE:n tarinankerronnalla on jonkinlainen sykli, mutta se ei mielestäni estä lineaarista tarinankerrontaa. Tarkoitan nyt siis sitä, että osa juonikuvioista voisi olla pidempiä ja viitata todella pitkälläkin aikavälillä tapahtuneisiin asioihin. Muutamana esimerkkinä Ambrose vs. Rollins, ja ehkä vielä parempana Stone Cold vs. Vince McMahon. Toki sen syklinkin voi pitää, mutta joidenkin juonikuvioiden ja painijoiden kohdalla tämä voisi olla huomattavasti pidempi kuin toisten, varsinkin nykyisten juonikuvioiden. WWE:n tarinankerronnan sykli tuntuu olevan tällä hetkellä pieni oravanpyörä, jossa jokin aloittaa sen syklin ja tämä sykli päättyy 2-3kk päästä ja taas aloitetaan alusta samalla kaavalla.

Esimerkiksi Stone Cold-McMahon taisi saada aika monta käännettä aikoinaan ja jäädä välillä taustalle muhimaan, mutta nostettiin jälleen esiin myöhemmin. Feudin elinkaari oli todella pitkä ja sen voisi vielä nykypäivänäkin vetää tarvittaessa esiin idealla "Steve Austin ei pidä Vincestä" tai vastaavasti "Austin on tehnyt Vincen kanssa yhteistyötä ennenkin". Nyky-WWE:ssä tälläisiä pidempiaikaisia feudeja joita johdetaan/jatketaan myöhemmin on tainnut olla vain Cena-Orton, jossa siinäkin viitattiin kovin vähän menneisiin tapahtumiin. On kaksi eri asiaa sanoa "nämä miehet ovat kohdanneet monesti aiemminkin" kuin oikeasti pohjustaa aiemmin tapahtunutta. Ja sanon tämän nyt siltä varalta, että joku keksii sanoa kaikkien haukkuneen Cena-Ortonia: en usko ihmisten dissanneen Cena-Orton-kuviota sen takia, että siinä jatketaan vanhaa feudia, vaan siksi ettei kyseinen feudi ollut toiminut aiemmin.
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Re: WWE:n staasi

Viesti Kirjoittaja enska » Ma 22.12.2014 15:59

Dedu kirjoitti:Toki WWE:n tarinankerronnalla on jonkinlainen sykli, mutta se ei mielestäni estä lineaarista tarinankerrontaa.
Eipä niin, mutta lineaarisen tarinankerronnan esteet johtunevat WWE:n dynaamisuudesta. Esimerkiksi staattisessa NXT:ssä voi helposti luoda pitkän ja johdonmukaisen kuvion, koska jaksot kuvataan "tuotantokausissa" ja valveutuneen yleisön edessä. Päärosterin ennalta arvaamattomissa live-lähetyksissä tilanne on toinen, sillä kaikki on kiinni momentumista, joka puolestaan on kiinni yleisöstä, joka koostuu tiettyjä showpainin suurkaupunkeja (New York, Chicago, Philadelphia jne.) lukuun ottamatta lähinnä vain passiivisista kuluttajista, jotka ovat haitaksi show'n laadulle. WWE:n huonohkon staasin perimmäinen syy onkin mielestäni nimenomaan siinä, etteivät fanit osallistu lähetyksiin tarpeeksi intohimoisesti. Esimerkiksi Liverpoolin SmackDown-nauhoituksissa oli suorastaan ärsyttävää katsella, kuinka ihmiset ympärilläni lähinnä räpläsivät älypuhelimiaan ja pysyivät vaiti, jos joku aktiivinen fani (kuten minä itse) koetti chantata jotakin. Kun yleisö on aktiivinen ja vaativa, show kuin show on heti mielenkiintoinen. Tämän vuoksi "YES!" Movement – ja se, että Batista voitti Rumblen – oli/on erinomainen juttu. Tämä selittää myös sen, miksen vastusta WWE:n syklisyyttä ja sitä, ettei hahmoja käsikirjoiteta aina johdonmukaisesti. Tuote pysyy tuoreena, kun hahmoja tapetaan ja synnytetään uudestaan ja tarinankerronnassa turvaudutaan tarpeen niin vaatiessa deus ex machinaan (vrt. Wyattin sekaantuminen Ambrosen ja Rollinsin HIAC-otteluun) – ja historia suljetaan lipaston laatikkoon, josta sen voi vain tarvittaessa ottaa esiin.

Ehkä sitä syklisyyttä havainnollistaa se, että rinnastaa painijan taipaleen toimintaelokuvan päähenkilön matkaan. Tavanomainen toimintaelokuva noudattaa lineaarista eli aristoteelista draamaa, jossa on alku, keskikohta ja loppu. Elokuvan alussa sankari ajautuu tilanteeseen, joka lähettää hänet matkalle päämäärää kohti. Keskikohdassa sankari kokee sekä onnistumisia että vastoinkäymisiä, joista molemmista hän oppii jotakin. Lopussa hän peittoaa antagonistin oppimillaan taidoilla, ja hahmon tarina valmistuu. Esimerkiksi Sami Zaynin mestaruusvoitto noudatti tätä nimenomaista kaarta. Zayn voitti, Neville kuoli. Kun Neville kuoli, hän syntyi heti uudestaan halaamalla Samia. Näin Neville astui uuteen sykliin, jossa häntä ei enää nähdä kaveriaan kaltoin kohtelevana nilkkinä, vaan puhdistuneena, uutena ihmisenä. Hahmo kulki täyden ympyrän ja on taas lähtöruudussa, yhtä opetusta viisaampana. Jokainen taival on siis osa painijan pitkää matkaa, jonka on pakko edetä syklisesti, koska muutoin kliimaksia pitäisi odottaa liian kauan. WWE:ssä jokainen feudi on siis ikään kuin elokuva, jonka päätyttyä siirtyy seuraavan elokuvan alkuun tai sitten vaihtoehtoisesti limboon (vrt. Cesaro), ja elokuvan hyvä jatko-osa on mielestäni sellainen, joka ei tukeudu liiaksi historiaan ja nostalgiaan vaan vie tutun hahmon uuteen ympäristöön.
Dedu kirjoitti:Tarkoitan nyt siis sitä, että osa juonikuvioista voisi olla pidempiä ja viitata todella pitkälläkin aikavälillä tapahtuneisiin asioihin.
Tämä vaatii siis sitä, että yleisö on kiinnostunut juonikuviosta niin paljon, että on halukas joko 1) odottamaan kliimaksia todella pitkään tai 2) paneutumaan samaan sykliin uudelleen ja uudelleen. Nykypäivän hektisessä maailmassa ja puolikuolleessa WWE-universumissa on todella hankala koukuttaa yleisöä näin. Esimerkiksi jo se Ambrosen ja Rollinsin Hell in a Cell -ottelu herätti ihmisissä suurta närkästystä siksi, että siinä yleisöltä ryövättiin kliimaksi (aivojen kiusoittelu, orgasmin pitkittäminen, Jake "The Snake" Roberts). Männävuosina moinen tarinankerronta oli tyypillistä, koska yhteiskunta oli rauhallisempi ja malttoi odottaa palkintoa kauemmin. Nykyään tilanne on toinen kahdesta eri syystä: 1) siitä, ettei asioihin jakseta tai edes yritetä keskittyä ja 2) siitä, että moni fani on suuremman narratiivin otteessa. Wyattin sekaantumista ei nähty myönteisenä asiana, joka ainoastaan pitkittää Ambrosen ja Rollinsin feudia, vaan "käsittämättömänä päätöksenä, jonka tarkoituksena oli tuhota Ambrosen momentumi". Daniel Bryanin viime syksy on myös hyvä esimerkki tästä ilmiöstä, sillä moni alkoi suu vaahdossa vaatia Tanelille mestaruusvoittoa viimeistään jo Hell in a Cellin jälkeen. Ei luoteta WWE:hen ja anneta tarinankerronnan viedä mukanaan, vaan luodaan dystooppisia tulevaisuudenkuvia ja heitetään heti alkutekijöissä se kirves sinne kuuluisaan kaivoon.
Dedu kirjoitti:Nyky-WWE:ssä tälläisiä pidempiaikaisia feudeja joita johdetaan/jatketaan myöhemmin on tainnut olla vain Cena-Orton – –.
Miten olisi Cena–Lesnar? Ei kun niin, ehdin jo unohtaa, että tämäkin feudi on vain same old shittiä ja vanhan kierrätystä, vaikka otteluista jokainen on ollut tähän asti todella jännittävä ja tarina ylipäätään looginen. Ymmärrän toki, että tässä ihmisiä risoo se, että kansa tahtoisi nähdä vain ani harvoin esiintyvän Brockin ottelevan myös muita hahmoja vastaan, mutta samalla kansa laiminlyö tämän kuvion hyvyyden ja harvinaislaatuisen suurenmoisuuden. Täytyy kyllä sanoa Lesnarin sopimuksen olevan siinä mielessä siunaus, että se tekee katsojista pakon edestä kärsivällisempiä.

Avatar
Dedu
Viestit: 798
Liittynyt: Ke 10.12.2008 18:54

Re: WWE:n staasi

Viesti Kirjoittaja Dedu » Ma 22.12.2014 17:14

enska kirjoitti:
Dedu kirjoitti:Nyky-WWE:ssä tälläisiä pidempiaikaisia feudeja joita johdetaan/jatketaan myöhemmin on tainnut olla vain Cena-Orton – –.
Miten olisi Cena–Lesnar? Ei kun niin, ehdin jo unohtaa, että tämäkin feudi on vain same old shittiä ja vanhan kierrätystä, vaikka otteluista jokainen on ollut tähän asti todella jännittävä ja tarina ylipäätään looginen. Ymmärrän toki, että tässä ihmisiä risoo se, että kansa tahtoisi nähdä vain ani harvoin esiintyvän Brockin ottelevan myös muita hahmoja vastaan, mutta samalla kansa laiminlyö tämän kuvion hyvyyden ja harvinaislaatuisen suurenmoisuuden. Täytyy kyllä sanoa Lesnarin sopimuksen olevan siinä mielessä siunaus, että se tekee katsojista pakon edestä kärsivällisempiä.
En ole itse Lesnar-Cena kuviota kritisoinut millään muulla tavalla kuin sillä, että Lesnaria ei ole jäkynyt ja kuvio näyttää pelottavasti samalta kuin niin moni muukin Cenan feudi, jossa lopulta Johnny Boy beattaa oddsit ja nousee mestariksi koska cenawinslol, You Can't See Me, Never Give Up, Rise Above Hate. Cena-Lesnaria en itse luokittele sen takia niinkään pitkäksi feudiksi, koska Lesnaria ei tosiaankaan ole nähty aikoihin eikä tämä ole myöskään otellut Cenaa vastaan kuin kahdesti. Tämä kyseinen feudi on itseasiassa (näillä näkymin) ihan perusfeudi, sellainen 2-3 PPV:n koitos, joka on vain pistetty jäihin toisen kohtaamisen jälkeen.

Noin yleensäottaen Cenan feudeista: Mielestäni jos Cena voittaa mestaruuden lopulta ei välttämättä olisi huono asia. Ongelmaksi tuntuu muodostuvan tuo WWE:n tapa ylisuojella miehen hahmoa, joka johtaa aina feudien päättymiseen 2-1 tai 100-0 Cenalle, jopa se 1-1 tilanne tuntuu olevan kovin harvinainen. Mitä jos Cena joskus häviäisi päämestarille 2-4 ottelua puhtaasti, ja nousisi vasta tämän jälkeen mestariksi?
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.

Avatar
C2W
Viestit: 631
Liittynyt: Ma 02.08.2004 16:06
Paikkakunta: Kuopio

Re: WWE:n staasi

Viesti Kirjoittaja C2W » Ti 23.12.2014 09:36

Tuo Cena vs. Lesnar-feudi on minulle jollain tavalla virkistävä ja tuo mieleen ne wanhat ajat. Että feudi kestää todella pitkään, mutta välissä voi otella muitakin vastaan ja pitää ns. minifeudeja käyttäen hyväkseen tuota isompaa feudia. Jos Cena joka viikko uhoaisi Lesnarille, niin kyllä olisi tullut korvista ulos jo pitkän aikaa sitten.

Mutta kyllä jotain syvempää tarkoitusta ja syytä moniin juonikuvioihin ja suhteisiin tarvitaan. Miksi jotkut muodostavat tiimin ja miksi jotkut tiimit hajoavat? Juuri tuo kaverusten sopiminen voisi olla hyväkin juonikuvio, ja kaverukset voisivat tämän jälkeen muodostaa tag teamin. Ainahan näissä pitää olla toki yllätysmomentti WWE:n mielestä, ja kaikesta pitää se draama repiä irti ja jättää selitykset myöhemmälle tai kokonaan pois. Kunhan vain ollaan saatu se "OHO"-hetki aikaiseksi.

Sitten nämä ikuiset päänrapsutusta aiheuttavat hyvikseksi kääntymiset. Kaveri on haukkunut yleisöä idiooteiksi vuoden ajan, ja sitten syystä päätyy hyvikseksi. Tämän jälkeen läpsitään fanien käsiä ja pidetään vauvoja sylissä ja luetaan runoja hyväntekeväisyystapahtumissa. Ymmärrän toki että tämä on nopea ja helppo tapa tehdä hahmosta hyvis fanien silmissä, ja kaikki olisivat liian Russomaisen harmaita jos näin ei tapahtuisi. Minusta Ambrose on tässä hyvä esimerkki. Miehestä tuli yleisön suosikki, mutta hän on silti enemmän tai vähemmän "oma itsensä". Ehkä minä vaan vaadin liikaa...

Sekin ärsyttää, kun WWE ei monesti uskalla kuunnella yleisöä, vaan haluaa väkisin pitää päänsä suunnitelluissa kuvioissa. Jos yleisö alkaa todella pitää jostain hahmosta, niin joko se yritetään jollain tavalla tukehduttaa tai sitten ammutaan niin kovasti yli, että siitä tulee pikkuhiljaa ärsyttävä (Näin voisi sanoa esim. YES-chanteista, mutta ihme kyllä ei vielä ole alkanut tökkimään).

Reignsin bookkauksen kanssa pitää olla aika tarkkana, että miehestä ei tule liian geneeristä tyyppiä tai ei yritetä liikaa tehdä hahmosta liian coolia. Jotenkin miehen viime aikaisessa bookkaukesssa näkyy selvästi Vincen kädenjäljet ja uskoisinkin että Romanin bookkaus olisi fiksumpaa HHH:n toimesta. Reigns tarvitsisi yhden todella kovan matsin, jonka mies häviäisi vielä puhtaasti pitkän taistelun jälkeen. Hahmosta tulisi omasta mielestä paljon sympaattisempi ja inhimillisempi, eikä muistuttaisi liikaa Super-Cenaa. Lesnar-matsi kävisi tähän tarkoitukseen paremmin kuin hyvin. Cenan tapauksessa tämä minusta pilattiin sillä, että Cena oli seuraavassa matsissa se dominoivampi osapuoli, koska tällainen kunnon underdog-asetelma olisi mukavaa vaihtelua Cenallekin.
"Your arms are just too short to box with God!"

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Re: WWE:n staasi

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » Ti 23.12.2014 11:05

Koko C2W:n viesti on hyvää settiä, mutta kommentoinpa tuota Cena-Lesnaria.
Tuo Cena vs. Lesnar-feudi on minulle jollain tavalla virkistävä ja tuo mieleen ne wanhat ajat. Että feudi kestää todella pitkään, mutta välissä voi otella muitakin vastaan ja pitää ns. minifeudeja käyttäen hyväkseen tuota isompaa feudia. Jos Cena joka viikko uhoaisi Lesnarille, niin kyllä olisi tullut korvista ulos jo pitkän aikaa sitten.
Itse nimittäin myös pidän tästä feudista jossain määrin. Eikös tässä ole muistettu Extreme Rules -matsi 2012 vuodeltakin eli niin sanotusti saatu todella pitkän ajan feudi. Tästä mä tykkään ja Cena ja Lesnar ovat sen verran kolossaalisia tähtiä, että matsit ovat kiinnostavia. Nyt joku Darien voi etsiä viestin, missä valitan tästä feudiparista, mutta tämän henkinen fiilis on, että ihan hienoahan tämä feudi on.

Mutta, se kuuluisa mutta! Se tämän vuoden toinen kohtaaminen oli suoranainen aivopieru, jota ei olisi pitänyt tapahtua. Cena ei olisi siitä kärsinyt, että olisi hieman pitempään kulkenut Lesnarin dominoivan suorituksen varjossa ja toista kohtaamista olisi buildattu pidempään ja nähty ehkäpä Cenan jonkinlainen "Road to Redemption". Tosin olen sitä mieltä, että Cenan ei pidä päihittää Lesnaria vaan sen täytyy olla jokin muu. Tai sitten sen pitää tapahtua ennen 'Maniaa ja joku muu ottaa Cenasta ison voiton Wrästlemaniassa.

--

Mainitaan nyt vielä, että juurikin tuollaisia Dean Ambrose hahmoja haluaisin lisää. En samanlaisia, mutta tyyppejä, jotka käyttäytyvät ikään kuin omat itsensä. Joillekkin sopii kuin nenä päähän tuollainen suoranainen babyface käytös (Cena, Mysse, AJ Styles, yms.), mutta toiset toimisivat feisseinä selvästi erillaisina hahmoina kuten Ambrose, Orton, Bobby Roode, CM Punk (?), Kevin Steen, yms. Inhimillisyyttä haluaisin lisää painiin.

Ymmärrän kyllä myös Enskan näkökulman, jossa paini on momenttumiin perustuvaa viihdettä, jolla pyritään adrenaalirysäyksiin. Itseeni ei kuitenkaan iske tuollainen vähän väliä WOW-hetkien väkinäinen tyrkyttäminen. Itse kaipaisin pitemmän ajan payoffia, toisinaan jopa hyvin ennustettavia payoff-hetkiä, mutta toisaalta myös hyvin rakennettuja karvaita pettymyksi, jotka tosin yleensäottaen myöhemmin korvataan. Haluaisin Sami Zaynin voiton kaltaisia hetkiä päärosteriin tosin tässä kuviossahan oli karvas "What" -hetki juhlien jälkeen. Toisinaan haluan tulla yllätetyksi turnilla, jota en olisi osannut ennustaa, mutta toisaalta hyvin rakennetut jopa helposti ennustettavat turnit voivat olla yhtä viihdyttäviä. Mitä jos tällaisessa tilanteessa yllätys olisikin, että painija ei kääntyisikään, sekin olisi luultavammin viihdyttävää. Mitä haluan sanoa, että haluan myös viihdyttäviä matkoja ja yleensä ne parhaat hetket ovat painissa viihdyttävän rakentelun jälkeen. Suuremmalla narratiivilla näitä varmaan tulee paskasti rakennetuista jutuistakin.
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Vastaa Viestiin