Bray Wyatt

Kaikkea yleistä showpainiin liittyvää. Yritetään kuitenkin pysyä asiallisessa keskustelussa.
Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja What » Ti 31.12.2013 17:04

Kuva
Syntynyt 23. Toukokuuta 1987
Oikea nimi: Windham Rotunda

Kesäkuussa 2013 Raw'ssa nähtiin mysteerisen Wyatt Familyn debyytti. Tuosta lähtien Luke Harper ja Erik Rowan ovat johtajansa Bray Wyattin käskystä kylväneet tuhoa WWE:ssä. Wyatt-kultin uhreiksi ovat joutuneet alistumaan muun muassa Kane ja Daniel Bryan.

Aikaisemmassa elämässään kulttijohtaja Wyatt tunnettiin nimellä Husky Harris. Muutamien kuukausien ajan vuosien 2010-11 vaihteessa Harris kuului Nexukseen, kunnes koko talli hajotettiin ja sitä myöten Harris poistui televisiosta. Nyt Wyatt seuraajineen on jo saavuttanut suuremman menestyksen kuin Nexus-aikoinaan.

Cole & JBL mainostavat Wyattia yltiökarismaattisena tähtenä ja samaan suitsutukseen lähti myös Mick Foley TLC-tapahtuman yhteydessä. Itse en kuitenkaan yhtään niin varma olisi. Mitkä ne Wyattin meriitit ovat? Mielestäni näyttelijänä ei ole mitenkään erityisen hyvä ja kehässä suorastaan keskitasoa heikompi. Jotenkin minulla on sellainen tunne, että kunhan tämä Wyatt Familyn ja Daniel Bryanin tarina viilenee, niin Bray Wyattin ura lähtee siitä hitaaseen, mutta varmaan laskusuuntaan. Minulle ei ole avautunut tämän kaverin hienous pienimmissäkään määrin.

Mielipiteenne.

Avatar
Dorian
Viestit: 2163
Liittynyt: To 10.02.2011 15:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja Dorian » Ti 31.12.2013 17:39

Viitsitkö bashata vielä yhden nousevan staran tämän vuoden puolella? ;)

Itse näen Wyattissa paljonkin potentiaalia. En oikein tiedä mistä se kumpuaa. Tykkäsin jo Husky Harriksesta ja Wyattista olen ollut alusta alkaen aivan pähkinöissä.
Tämä pysyy tässä niin kauan, kunnes seuraavat asiat tapahtuvat:

SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]

Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]

Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]

Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja What » Ti 31.12.2013 17:51

Dorian kirjoitti:Viitsitkö bashata vielä yhden nousevan staran tämän vuoden puolella? ;)

Itse näen Wyattissa paljonkin potentiaalia. En oikein tiedä mistä se kumpuaa. Tykkäsin jo Husky Harriksesta ja Wyattista olen ollut alusta alkaen aivan pähkinöissä.
Huomenna tai ainakin kuluvan viikon aikana on tarkoitus tehdä läpiluotaava postaus koko WWE:n aktiivirosterista. On mulla paljon suosikkejakin: Reigns, Rollins, Cesaro, Ryback... Inhokkeja taasen lähinnä Langston ja Wyatt, joita nyt olen tässä vuoden lopuksi sivaltanut.

Avatar
Ravenwood
Viestit: 2276
Liittynyt: La 09.01.2010 20:11

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja Ravenwood » Ti 31.12.2013 18:09

Itse pidän Wyattista nimenomaan juurikin tuon koko hullunkurisen perheen takia. Vaikka tykkäsinkin Husky Harrisista aikoinaan, niin en usko että tämä Bray Wyatt toimisi hahmona kovinkaan hyvin jos hän olisi itekseen. Mutta nyt kun mukana on Harrisin ja Rowanin kaltaiset mörököllit, niin miehet on kyllä yhdessä aika näyttävä kokoonpano. Bray'n matseista sen verran että itse olen niistä nauttinut, no ehkä en siitä Kane-matsista, mutta nää viimeaikaiset on ollut ihan hyviä. Teknisesti ne matsit ei toki ole olleet mitään jumalaisia, mutta kun en semmoisia odotakaan tämänkaltaiselta hahmolta. Tykkään vaan tosta hahmosta ja siitä että se rooli pysyy päällä myös kehässä. Se on vaan outo. Välillä on mukavaa että WWE'ssä on outojakin tyyppejä. Siis hyvällä tavalla outoja, ei mitään Boogeymaneja.

Wyatt'han on vielä melko nuori jannu joten kun tää family-kuvio joskus kuopataan niin eiköhän miehen hahmo muutu siinä samalla, tai sitten pahimmassa tapauksessa mies häviää samalla ruudusta.

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » Ti 31.12.2013 19:48

Itse kyllä näen Wyattin varsin karismaattisena, mutta tämä toki osaksi johtuu mielenkiintoisesta gimmickistä ja toki miehen onnistuneen häiriintyneestä lookista. Ei mies mikään karismaattisin promon toimittaja ole, mutta kykyä on mielestäni tarpeeksi ja gimmick säilyttää mielenkiintoa. Kehässä Husky ei nyt mikään sateentekijä ole enkä usko kenenkään niin väittäneen, mutta on onnistunut matseissaan vähintään hyvin lukuunottamatta Kanea vastaan nähtyä ottelua. Kunhan gimmick pidetään mielenkiintoisena ja sitä uudistetaan pienillä hyvillä liikkeillä vähitellen ja pidetään family rinnalla niin Wyattista voi tulla jotain. Toimisiko Bray yksinään? Ehkä ei. Nyt, kun ja toivottavasti miehen kehäesiintymiset pidetään vähissä, mies säilyy kiinnostavana myös kehässä. Uskon, että Huskylla on kuitenkin taidot hyvän ottelijan kanssa varsin mielenkiintoiseenkin otteluun. Isoin juttu itselleni Wyattissa on gimmick.

Sanotaan tähän syssyyn, että itseäni kiinnostaa vähintään yhtä paljon Luke Harperin tulevaisuus WWE:ssä kuin Bray Wyattin.
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Avatar
Wanhus
Viestit: 506
Liittynyt: To 02.11.2006 19:47

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja Wanhus » Ke 01.01.2014 00:52

MR.Off Topic kirjoitti:Sanotaan tähän syssyyn, että itseäni kiinnostaa vähintään yhtä paljon Luke Harperin tulevaisuus WWE:ssä kuin Bray Wyattin.
Sama minullakin. Luke Harper on kolmikosta mielestäni kehässä loistanut kyllä eniten, itse Bray Wyatt aikas vähän toisaalta ylipäätänsä ollut kehässä. TLC:ssä kyllä tykkäsin ottelusta ja myös Bray Wyattin toiminnasta. Bray Wyatt vs John Cena ottelusta WrestleManiaan liikkui jotain huhua ja se herätti kyllä vähän ristiriitaisia tuntemuksia. Kyllä siitä varmaan kelpo vääntö tulisi, mutta kyllä Cenakin jossain muussa ottelussa varmaankin sietäisi olla. Aika näyttää.

Luke Harperin näen tuosta kolmikosta kyllä nousevan.
"If you combined Paul Heyman and Big E, you would have one full haircut"

Avatar
BustUout
Viestit: 963
Liittynyt: Su 08.08.2010 13:02
Paikkakunta: Kajaani

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja BustUout » Pe 03.01.2014 20:52

Nyt tulee lyhyt ja ytimekäs uutinen:
- Bray Wyatt is considered one of WWE’s top projects right now. Officials really want him to become a top guy in the company.

Source: F4Wonline.com
Eli bookkaajat ovat uskottuakin innostuneempia Wyattin suhteen. Mikäli säästyy loukkaantumisilta ja tyhmiltä virheiltä backstagella, niin tulevaisuus on turvattu ainakin lähivuosiksi.
Vuoden 2013 comeback
Vuoden 2013 mielensäpahoittaja
Vuoden 2013 surkuhupaisin
Vuoden 2013 paras feudi

Avatar
Merovingi
Viestit: 2898
Liittynyt: Ma 06.03.2006 18:31
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja Merovingi » Pe 03.01.2014 21:04

Ei yllätä. Potentiaalia on selvästi olemassa kovaksi tekijäksi, kunhan se saadaan jalostettua kunnolla ja WWE:tä varmasti miellyttää Bray Wyattissa hänen kolmannen sukupolven painijataustansa, sillä hänen isänsähän on Mike Rotunda (IRS) ja isoisä on Blackjack Mulligan.

Karismaa on, kehätaidot kohdillaan ja ikää vasta 26 vuotta. Keskimäärin noustaa mestariksi vasta ~30-33 vuotiaana, joten aikaa Brayn jalostamiseen ylhäällä on oikein hyvin.
hevosen k**pä

Avatar
BustUout
Viestit: 963
Liittynyt: Su 08.08.2010 13:02
Paikkakunta: Kajaani

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja BustUout » Pe 03.01.2014 21:34

Jatkoa mahdolliseen WM-otteluun Cenan kanssa.
The Wrestling Observer Newsletter still reports that Bray Wyatt vs. John Cena is planned for WrestleMania XXX. We posted earlier in the week, via PWInsider Elite, that the match was something discussed before WWE decided to unify the titles and before they made Randy Orton champion with the idea Bray could win the Royal Rumble and go on to challenge Cena.

+Shank
Eli tämä voisi olla myös titteliottelu. Siitä en voi tykätä mitenkään. Enkä siitä, että Wyatt voittaa rumblen.
Vuoden 2013 comeback
Vuoden 2013 mielensäpahoittaja
Vuoden 2013 surkuhupaisin
Vuoden 2013 paras feudi

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja What » Ma 27.01.2014 21:54

Royal Rumblen jälkeen olen kääntänyt takkiani Bray Wyattin suhteen. Tuossa hahmossa toden totta on kaikki ainekset 2010-luvun Mankindiksi.

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » Ma 27.01.2014 22:24

What kirjoitti:Royal Rumblen jälkeen olen kääntänyt takkiani Bray Wyattin suhteen. Tuossa hahmossa toden totta on kaikki ainekset 2010-luvun Mankindiksi.
Itellä tuli mieleen, että mies voisi olla WWE:n Kevin Steen. Tosin ettehän te mitään indyistä tiedä. Anyway hieman ällöilyä lisätään, voimapommi kehälaidalle vakioarsenaaliin, ehkäpä canonball liikesettiin ja yms.
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

knup mc
Viestit: 191
Liittynyt: Pe 24.06.2011 03:40

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja knup mc » Ma 27.01.2014 22:57

What kirjoitti:Royal Rumblen jälkeen olen kääntänyt takkiani Bray Wyattin suhteen. Tuossa hahmossa toden totta on kaikki ainekset 2010-luvun Mankindiksi.
Samaa mieltä Whattin kanssa. Itsekin mietin, että mitä ihmeellistä tuossa Brayssa on. Yllätyin positiivisesti.

Avatar
Jack DiBiase
Moderaattori
Viestit: 3819
Liittynyt: Su 18.04.2004 14:52

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja Jack DiBiase » Ti 28.01.2014 02:04

Seuraavaksi te paininoobit voitte opetella mitä on "kantaminen".
WE BACK YA'LL?!

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja What » Ti 28.01.2014 08:31

Jack DiBiase kirjoitti:Seuraavaksi te paininoobit voitte opetella mitä on "kantaminen".
Käsittääkseni koskaan ei ole painittu neljän tähden ottelua yksinään.

knup mc
Viestit: 191
Liittynyt: Pe 24.06.2011 03:40

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja knup mc » Ti 28.01.2014 09:44

Jack DiBiase kirjoitti:Seuraavaksi te paininoobit voitte opetella mitä on "kantaminen".
Milloin tänne foorumille tulee alapeukutukset?

Avatar
DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8632
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » Ti 28.01.2014 09:58

knup mc kirjoitti:Milloin tänne foorumille tulee alapeukutukset?
:td: ?
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Avatar
Dorian
Viestit: 2163
Liittynyt: To 10.02.2011 15:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja Dorian » Ti 28.01.2014 10:25

What kirjoitti:Käsittääkseni koskaan ei ole painittu neljän tähden ottelua yksinään.
Really?
Tämä pysyy tässä niin kauan, kunnes seuraavat asiat tapahtuvat:

SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]

Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]

Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]

Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]

Avatar
The Rocker
Viestit: 3325
Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
Paikkakunta: Parkano

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja The Rocker » Ti 28.01.2014 13:03

What kirjoitti:
Jack DiBiase kirjoitti:Seuraavaksi te paininoobit voitte opetella mitä on "kantaminen".
Käsittääkseni koskaan ei ole painittu neljän tähden ottelua yksinään.
Shawn Michaels vs Kevin Nash @ Wrestlemania XI ja Shawn Michaels vs Sycho Sid @ Royal Rumble? Vai eikö Shawnia lasketa mukaan?
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

Avatar
Jack DiBiase
Moderaattori
Viestit: 3819
Liittynyt: Su 18.04.2004 14:52

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja Jack DiBiase » Ti 28.01.2014 13:43

Referenssinä piti laittaa tähän, että Shawn Michaelsin koko ura. Näillä maailman parhailla painijoilla, kuten Michaels tai Bryan vain on se kyky kantaa keskiverto-jyriä huippumatseihin, huolimatta näiden puutteeliisista kehätaidoista. Wyatt on potentiaalinen brawleri tulevaisuudessa, mutta toistaiseksi aivan liian kokematon viemään matsia omalla panoksellaan, ja ilman merkittävää kantoapua. Tästä referenssinä mm. ottelu Kanen kanssa. Tulkaa sen jälkeen uudestaan aukomaan viestien down-voteamisesta, kun Cena ja Wyatt painivat neljän tähden ottelun.
WE BACK YA'LL?!

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » Ti 28.01.2014 16:19

Jack DiBiase kirjoitti:Referenssinä piti laittaa tähän, että Shawn Michaelsin koko ura. Näillä maailman parhailla painijoilla, kuten Michaels tai Bryan vain on se kyky kantaa keskiverto-jyriä huippumatseihin, huolimatta näiden puutteeliisista kehätaidoista. Wyatt on potentiaalinen brawleri tulevaisuudessa, mutta toistaiseksi aivan liian kokematon viemään matsia omalla panoksellaan, ja ilman merkittävää kantoapua. Tästä referenssinä mm. ottelu Kanen kanssa. Tulkaa sen jälkeen uudestaan aukomaan viestien down-voteamisesta, kun Cena ja Wyatt painivat neljän tähden ottelun.
Ookko nää kuullu koskaan mätsäävistä tyyleistä. Nimittäin iso osa siitä, miksi Kanen ja Wyattin matsi oli räpellys ja tämä Bryanin ja Wyattin ei johtui myös siitä. Ei Bray Wyatt ole parhaimmillaan isojen miesten kanssa, koska mies ei voi heitä uskottovasti dominoida ja tämän vuoksi Kane-Wyatt on matsiparina mismatch. Bryan on kuin tehty vastustaja Braylle, sillä Daniel on pieni ja luontainen altavastaaja. Cena ei myöskään ole paras mahdollinen vastustaja Braylle, koska miehet ovat jossain määrin enemmän samaa kokoluokkaa. Toivotaan, että heidän matsi bookataan tasavertaiseksi sodaksi kehässä, jossa testataan, että kummalla on kovempi pää. Cena on myös verrattain hyvä isoissa matseissa, joten toivoa Wyattin ja Cenan ottelun on. En kuitenkaan usko siihen, koska Wyatt nimenomaan hyötyy eniten, kun saa otella pienempiä vastustajia vastaan.

Toki Bryanin erinomaisuudella kehässä on paljon tekemistä ottelun kanssa. Itse en ole koskaan väittänyt Braytä erinomaiseksi painijaksi enkä tule tästä edestäkään kutsumaan. Itse jaottelen painijat kolmeen ryhmään. Paskasäkit, keskiverrot ja erinomaiset. Paskasäkkeihin kuuluu painijat, joita on lähes mahdoton edes kantaa hyvään otteluun. Keskiverrot pystyvät erinomaisiin otteluihin, mutta ainoastaan erinomaisten ottelijoiden kanssa. Erinomaiseen ryhmään kuuluvat herrat pystyvät kantamaan lähes kenet tahansa kelvolliseen otteluun. Painijat sitten liikkuvat noiden ryhmien välimailla hieman liukuvasti. Bray Wyatt on kuitenkin erinomainen esimerkki keskiverrosta painijasta ja Daniel Bryan on erinomainen esimerkki erinomaisesta painijasta.
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Avatar
Merovingi
Viestit: 2898
Liittynyt: Ma 06.03.2006 18:31
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja Merovingi » Ti 28.01.2014 17:27

Sitäpaitsi Inferno on matsityyppinä todella gimmickmäinen ja siinä ei mitään hyvää ottelua aleta painimaan.
hevosen k**pä

Avatar
Dedu
Viestit: 798
Liittynyt: Ke 10.12.2008 18:54

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja Dedu » Ke 29.01.2014 01:52

Jack DiBiase kirjoitti:Seuraavaksi te paininoobit voitte opetella mitä on "kantaminen".
Kyllähän Bray veti aivan uskomattoman hyvin oman osansa tuossa matsissa, sitä ei voi ottaa mieheltä pois. Brayllä on liikearsenaalissaan jotain aivan omaa ja jotakin, joka eroaa koko muusta rosterista. Ja mikä parasta: todella näyttäviä ja toimivia liikkeitä!

Brayllä on myös mieletön kyky pitää tuo gimmickinsä. Hän tosiaankin näytti aivan yhtä sekopäiseltä koko matsin ajan, kuin mitä on promoissaankin. Hän ei myynyt ainoastaan liikkeitä, vaan myös gimmickiään.

En tiedä onko Brayllä kykyä kantaa matsia huonompaa painijaa vastaan, mutta hän ei todellakaan tarvitse sitä "kantoapua".
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.

Avatar
BustUout
Viestit: 963
Liittynyt: Su 08.08.2010 13:02
Paikkakunta: Kajaani

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja BustUout » Ma 03.02.2014 19:16

Tässä vastaus siihen, kirjoittaako Bray omat promonsa. Tämä ei tullut suurena yllätykseni, sillä hänen promonsa ovat erottuneet selvästi. Toki bookkaajat tarkistavat ne.
- For those wondering about Bray Wyatt’s promos, word from within WWE is that he writes all promos by himself and then submits them to WWE creative for approval or edits.

Partial source: F4Wonline.com
Vuoden 2013 comeback
Vuoden 2013 mielensäpahoittaja
Vuoden 2013 surkuhupaisin
Vuoden 2013 paras feudi

Avatar
Saimou
Moderaattori
Viestit: 1459
Liittynyt: Ke 10.11.2004 22:51
Paikkakunta: Vasa

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja Saimou » To 02.10.2014 22:13

Sanovat likalakanoissa että Wyattit lähtisivät omille teilleen. Olisi kyllä ihan piristävää että tuollainen stable hajoaisi ilman sisäisiä ristiriitoja.
PWInsider kirjoitti:As I discussed in my PWInsider.com Elite audio yesterday, the vignettes featuring Bray Wyatt telling Luke Harper that he has been set free is the start of the Wyatt Family splitting up.

The plan is to have Wyatt, Harper and Erick Rowan go their separate ways. The trio has been together since their run in WWE NXT.

Avatar
luulokuningas
Viestit: 813
Liittynyt: Ma 23.02.2004 18:52

Re: Bray Wyatt

Viesti Kirjoittaja luulokuningas » Pe 03.10.2014 02:00

Luke Harper vaikuttaa kolmikon lahjakkaimmalta joten en pane pahitteeksi.
"Sometime people think you have to take viagra because you have to or you need to. I take viagra because I can."
-Teddy Long

Vastaa Viestiin