Foorumilla taas kirjoiteltu näppikset sauhuten TNA:sta viimeiset viikot. Pari edellistä Impactia olivat perin mälsiä AA88-festejä, ja Slammiversaryn kortti ei millään muotoa huokunut sellaista suuruutta, jota siirtyminen neljään PPV:hen antoi odottaa. Näistä lähtökohdista lopputuote oli positiivinen yllätys, joskin hieman epätasainen kokonaisuus.
Show lähti mukavasti käyntiin Ultimate X:llä, joka oli varmasti paremmasta päästä viime vuosina nähdyistä UX:istä. Valtaisan inflaation ottelumuoto on ehtinyt kärsiä (tämä oli numero 30, huh huh) ja tämän vuoksi myöskään vertailukohtia ei muistu kirkkaana mieleen mistään vuotta 2006 lähempää. Kovaa työskentelyä ja kivoja spotteja, miinusta siitä että välillä niitä vekkuleita kolmen miehen komboliikkeitä aseteltiin turhan läpinäkyvästi.
TJ Perkins (foorumin indyhintit huomio jos olette missanneet) on osoittautunut parissa esiintymisessään yllättäväksi nappivalinnaksi Suiciden maskin alle - hirvittävälle gimmickille buuattiin Impactin paluuottelussa, mutta viihdyttävät kehäotteet muuttivat yleisöreaktion hurrauksiksi jo kyseisen matsin lopussa. Ajattelin, ettei Suiciden pahamaineinen ja ruma puku voisi tuoda overnessia kenellekään, mutta persoonaltaan ja lookiltaan tylsä Tekninen salama saattaa jopa hyötyä hahmon historiasta. Chris Sabinin mestaruusvoitto oli ennalta-arvattava mutta silti mukava pienimuotoinen feel-good-hetki, olkoonkin, että Hogan pisti kaveria overiksi naurettavan yläkanttiin matsin jälkeen - kaksi polvileikkausta tai ei, se on silti Chris Sabin eikä esim. Austin Aries.
6 miehen joukkuemättö oli viihdyttävä välimatsi, jonka selkärankana toimivat facejoukkueen yksilöiden suuri suosio sekä nopea tempo. Matsia vaivasi ainoastaan sama asia, joka vaivaa melkein kaikkia AA88:n otteluita - sillä ei ollut yhtään mitään väliä.
Lupaavan alun jälkeen show'ssa koitti useamman ottelun suvantovaihe. Ensin yleisön tuli tappamaan Jay Bradleyn ja Sam Shawn "turnausfinaali" (mahtava turnaus jossa oli nähty peräti yksi ottelu ennen tätä, kiitos Alex Silvan myöhästymisen live-Impactista) - Bradley saattaa olla valmis koulimaan taitojaan BfG-sarjassa, Shaw oli valitettavasti hyvin OVW-kamaa. Park/Abyss/Devon -setti oli ehkä maailman ennalta-arvattavin kuvio, ja vaikka Joosepista alkaa olla mehut puristettu, en siltikään haluaisi nähdä Abyssiä koskaan ikinä missään, etenkään tuossa kunnossa

. Toivottavasti Park jää henkiin (hieman muunnetulla gimmickillä) ja Abyss kuolee jahka veljekset "paljastuvat" samaksi henkilöksi.
Kurt Angle pääsi TNA:n Hall of Fameen. Hypevideosta oli saatu yllättävän hyvä ottaen huomioon, että siitä luonnollisesti puuttuivat sellainen pikkujuttu kuin Kurtun WWE-vuodet. Jarrett olisi ehkä ansainnut HoF-paikan ennen Anglea, mutta pitihän se mulipää kiinnittää ASAP, jos vaikka WWE:n HoF asiasta joskus jotain välittäisi.
Neljän joukkueen mestaruusottelussa oli yksi ongelma - Gunner. Merijalkaväen viikinki ei yksinkertaisesti kuulunut samaan kehään seitsemän muun ottelijan kanssa, ja hänen ja Stormin joukkue on täysin tuulesta temmattu, mikä tietenkin tökkää katsojaa silmään kun kolme muuta joukkuetta esittelevät ilahduttavaa parikemiaansa. Olin jo valmis katsomaan näitä heikkouksia läpi sormien kun Aries & Roode näyttivät nousevan tag-mestareiksi, mutta mitä vielä - Gunner jyrää ja Aries taputtaa toista ottelua putkeen yhdessä kaikkien aikojen inhokkifinishereistäni. Epäselvät eliminoinnit, kauhea lopetus, huonoimmat mahdolliset voittajat. Muuten ihan ok.
Taryn Terrell vs. Gail Kim, hohhoijjaa, taas yhtä tissiblondia yritetään pushata painijana, jaksaakohan tätä edes katsoa.
Suvantovaihe loppui tähän. Jumalautsi mikä matsi, paras naisten ottelu WWE:ssä / TNA:ssa miesmuistiin. Hurja workrate ja mielenvikaisia spotteja, esimerkiksi Gail Kim lensi tuolilla terästettyyn kehätolppaan sellaisella vauhdilla ja akrobatialla että Shawn Michaels'kin kadehtisi suoritusta. Kim alkaa olla meikäläisen listoissa trishstratusten ja litojen kanssa samalla viivalla 2000-luvun parhaista naispainijoista puhuttaessa (Pohjois-Amerikassa ja vielä tarkemmin WWE/TNA:ssa), ja Tarrell oikeutti tässä matsissa pushinsa. Ehdoton show stealer.
Jos jossain WWE yleensä hakkaa TNA:n niin huolellisissa yksityiskohdissa. Itselle ei yleensä ole jollain titantronvideoilla kauheasti merkitystä, mutta Stylesin uusi hieno entrance sabotoitiin täysin vanhalla kunnon "valkea ratsu saapuu" -titantronkuvalla. Uutta themeä voisi myös leikata niin että se ehtii nopeammin akustisesta introsta räjähtävämpään kohtaan, mutta muuten varovainen peukku ylös muutokselle. Se nimittäin toimi - Stylesin hahmonmuutos ei tunnu päälleliimatulta, ja tämän ansiosta kellon soidessa jälleen yhden Styles vs. Anglen merkiksi ei fiilis enää ollutkaan kuin törmääminen Frendeihin kanavasurffatessa.
"Takuuvarma Styles-Angle" uusilla mausteilla, hyvältä maistui. Ennakkoon olisin pitänyt Anglen voittoa absurdina bookkauksena, mutta mikäli tarina jatkuu kuin sen loogisesti odottaisi jatkuvan, ei ratkaisu sittenkään ollut pöllömpi. En tiedä kuinka pitkälle tämä gimmick kantaa AJ:n rajallisten näyttelijäntaitojen puitteissa (ei se varmaankaan voi vain tuijottaa ihmisiä kuviosta toiseen), mutta toistaiseksi kyseessä on TNA:n ylivoimaisesti kiinnostavin kuvio sitten Austin Ariesin ME-nousun.
Pahoin pelkäsin, että kahden paremman ottelun jälkeen PPV päättyisi pannukakkuun. Toisin kävi - Sting halusi vielä kerran näyttää viimeisessä main event -ottelussaan, ja mitenkäs muutenkaan kankea vanhus olisi sen tehnyt kuin ottamalla papparaiseksi poikkeuksellisen kovaa bumppia. Omaperäiset spotit ja ahkera työote kantoivat hedelmää: vastoin kaikkia odotuksiani Stinger ylsi vielä yhteen ***½ -otteluun, mikä tarkoittaa Stingin parasta ottelua sitten maagisen Hogan-kamppailun (ja luultavasti parasta kunnollista ottelua sitten vuoden 2009 Styles-matsin). Saat anteeksi, kunhan roolisi nyt dramaattisesti pienenee ja lokakuussa isket ne buutsit oikeasti naulaan.
P.S.
ToNy-MaN kirjoitti:Saimou kirjoitti:Ei papparaisella käynyt mielessä, että Ray'llä on takanaan kuusihenkinen stable?
Ja stingillä backstagellinen TNA-miehiä.

Ai ai, ei Tony-Mies tunne TNA-logiikkaa ei. Tai oikeastaan kun asiaa miettii, niin homma on looginen muutenkin kuin TNA-logiikalla: miksipä kukaan rosterissa olisi enää halunnut Stingin nousevan maailmanmestaruuden ykköshaastajaksi.
Yllättävän hyvä show, kiitos odotukset ylittäneen alun ja lopun. Olin jo mielessäni ennen tapahtumaa laatinut kirjoituksen siitä, kuinka TNA tarvitsisi toden teolla jotain šokkikuviota tuomaan eloa väljähtäneeseen tarjontaan (vähän kuin
AA88 Ariesin mestaruusvoitto vuosi sitten), mutta tämä lievensi hieman negatiivisia tuntoja. Uusi maailmanmestari olisi edelleen mielestäni paras tapa sekoittaa pelkkiä kuolleen miehen käsiä jakavaa pakkaa, mutta se lienee turha unelma ennen Bound for Glorya.