Yleinen Smackdown keskustelu

Jos seuraat painitapahtumia reaaliajassa, tämä on oikea paikka sinulle. Mutta älä sitten pillastu jos joku möläyttää seuraavan PPV:n mestaruusottelun voittajan nimen varoittamatta. Täällä se on sallittua.
Lukittu
Avatar
Jani Panos
Viestit: 303
Liittynyt: Ti 15.04.2008 15:08

Viesti Kirjoittaja Jani Panos » La 22.11.2008 14:57

Olipa Smackdownin yleisö tällä kertaa kovin laimea. Melkein nukahdin, kun katsoin. Edes hirveästi hypetetty Triple H vs. Jeff Hardy ei oikein jaksanut kiinnostaa. Ottelut tuntuivat jokainen kauhean hitailta ja ainoa, joka antoi hieman kiinnostusta olivat selostajien puhuminen tulevasta SS:sta. Yksi syy tuohon yleisöön voisi olla syy, että eikös tämä ja viimeviikkoinen show nauhoitettu samana iltana (?).

Pikainen arvostelu näinkin laimeasta jaksosta:
+ Kendrick ja Ezekiel (TBK oli kyllä aivan hyvä Backstagella ja Zeke se oma "kivenkylmä" itsensä - anteeksi kaikki Austin-fanit) ovat nousseet vihdoin sinne joidenkin kaipaamaan joukkuedivisioonaan piristämään. No veikkaanpa, että Coloneille käy aivan samanlailla kuin Edgeheadeille - vyöt tiputetaan seuraaville koekappaleille ja katsotaan pystyvätkö he nostamaan vöiden merkitystä. Onhan siitä Mizin ja Morrisonin mestaruuskaudesta jo sen verran aikaa, että nämä alkavat maistumaan jo puulta. Voisin uskoa, että nämä vyöt haudataan ja tilalle tulee naistenjoukkuemestaruus (Cruiserweight -> Diva's)... tai jospa ei?
+ Jeff Hardyn upea promo. Pidän.
+ Backstagen segmentti Mizin, Morrisonin, Marian ja Festuksen välillä. Jätti kyllä mielestäni varjoon tuon edeltäneen HHH:n ja Even (sekä Kozlovin), joka oli niin typerä ja ennalta-arvattava. No, ei ehkä kaikille, mutta kun tällaisia sattuu vastaan usein niin kyllä heti tuli mieleen, että puhe oli Even helmistä, jotka roikkuivat naisen kaulassa...
+/- Bella Twins. Tässä yksi syy tuohon aikaisempaan "painajaiseen", jonka mainitsin. No jospa ei kuitenkaan.
+/- 'Takerin ja BS:n "Last Rites". En katsonut.
+/- Hardyn ja R-Truthin ottelu. Jotenkin kaikki osapuolet oltiin nähty jo niin monta kertaa. Ainoa, joka oli erilaista oli, että R-Truth peittosi vaihteeksi Sheltonin.
- MVP:n storyline on kyllä ihan ok ollut ja tällee ja sillee ja jee - mutta se, että mies laitetaan häviämään jollekkin aivan randomille on minusta jo liikaa ja kun vielä lisätään Khalin Brain Chop MVP:lle niin tuntuu jo todella pahalta.
- Hardyn ja Hunterin ottelu. Tieto, että Hardy ei voi hävitä, sillä muuten hänellä ei olisi mitään PPV:ssa paitsi mahdollisuus sekaantua otteluun. Matsin hidastempo ja kuiva yleisö. Myös hyvin paljon ärsytystä lisäävä pointti on se, mikä paljastuu hyvin paljon niin Triple H:n kuin myös Undertakerin otteluissa - he eivät voi melkein ikinä vähitä ilman jonkun sekaantumista. Kun Jeff on voittanut kaikki hänen haasteensa pienellä vilpillä niin miten hänestä voi saada uskottava mestari, joka voittaa tulevat haasteet ilman sekaantumisia? Tietenkin pienellä yllätyksellä, mutta jokin tässä ei vain toimi.



...Not. :|

Avatar
Rocky
Viestit: 302
Liittynyt: Pe 12.03.2004 15:16
Paikkakunta: Jykylä

Viesti Kirjoittaja Rocky » La 22.11.2008 15:19

Jani Panos kirjoitti: - Hardyn ja Hunterin ottelu.
Saatiin kyllä tässä matsissa viime viikkojen pienetkin kiinnostavuuden rippeet Hardylta hyvin pois. Kyllähän mies vetää hyviä matseja, mutta hahmona hän on täysin epäkiinnostava kun vetelee sellaisia 'What do you mean maaan?' ja 'I respect you a great deal, yeah! Let's give him applauses!' -promoja. Viime viikolla mies sentään pystyi semi-uskottavasti pieksemään 'Takerin ollessaan täysi sekopää. Face-Hardy nyt vain toistaa itseään koko ajan. Jossain vaiheessa loppuvat tarpeeksi korkeat paikat joista mies voi hypätä ollakseen tuore. Hardyn hahmo tarvitsisi muutosta, mieluiten sellaista jota oli viime viikolla ilmassa.
Tällä viikolla näimme taas puhtoisen Jeff Hardyn joka ottelee reilusti ja vielä kättelee Hunteria lopussa. Jos Hardy olisi edes iskenyt Hunterille litsarin matsin lopuksi, oltaisiin SS:ään saatu mielestäni paljon mielenkiintoisempi asetelma, mutta saamme taas nähdä kaikkien kaveri-Hardyn..
This goes way beyond my spilled diet-soda.
-CM Punk

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Viesti Kirjoittaja What » La 22.11.2008 15:21

En väitä, että Smackdown olisi täysin sysipaska ollut, mutta monia negatiivisia kysymyksiä se nosti pienessä mielessäni esiin.

- Ezekiel Jacksonin buukkaaminen niin paljon Kendrickiä vahvemmaksi ja tagmestareiden jobbauttaminen uusille teameille. (tätähän on jatkunut jo vuosia) Kohta nähdään varmaan, kun Zeke tuhoaa Kendrickin ------>Brianille potkut. Sen jälkeen Zeke haastaa Undertakerin ja jobbaa hänelle, kunnes hautautuu midcardiin ja saa myöskin potkut.
- "Pääottelun" sijoittaminen cardin alkupäähän. Ja juurikin tuo Jani Panoksen mainitsema seikka, ettei Triple H voi hävitä ilman jonkinlaista kusetusta. Ja tällä kertaa se kusetus oli ennalta-arvattava Kozlovin interference. Ottelun jälkeisistä tapahtumista sen sijaan pidin. Nosti Kozlovin (joka on jäänyt pahasti Jeffin ja Haitchin varjoon viime aikoina) taas varteenotettavaksi voittajaehdokkaaksi.
- MVP:n tappioputki. Siis tämä on jo naurettavaa paskaa. Ei hemmetti, että kiroilin. Miten MVP muka on niin tyhmä, että häviää joka v***n viikko roll upilla Khalin tullessa kehän laidalle. Sitten vielä se s****nan choppi, joka on ehkä paskin liike ikinä "tyrmää" Montelin. EI NÄIN! :evil:
- Illan avannut tagottelu oli todellakin varsin väsynyttä menoa. R-Truth ärsyttää minua aivan mielettömästi.
- Miten voi olla mahdollista, että kaikki Undertakerin vastustajat pelkäävät arkkua enemmän kuin anopin vierailua? Tuo "last rites"-segmentti tuhosi sen kaiken overiuden kertaheitolla, mitä Big Show on Unforgivenistä lähtien kerännyt. Oikeasti....missä vaiheessa Big Show'sta on tullut tuollainen pelkuri-heel? Ei mitään rajaa.

Siinäpä pieni avautuminen. Jaksolle voisin antaa: ** 1/2

SOS
Viestit: 136
Liittynyt: To 05.01.2006 15:21

Viesti Kirjoittaja SOS » La 22.11.2008 18:09

Rocky kirjoitti:
Jani Panos kirjoitti: - Hardyn ja Hunterin ottelu.
Saatiin kyllä tässä matsissa viime viikkojen pienetkin kiinnostavuuden rippeet Hardylta hyvin pois. Kyllähän mies vetää hyviä matseja, mutta hahmona hän on täysin epäkiinnostava kun vetelee sellaisia 'What do you mean maaan?' ja 'I respect you a great deal, yeah! Let's give him applauses!' -promoja. Viime viikolla mies sentään pystyi semi-uskottavasti pieksemään 'Takerin ollessaan täysi sekopää. Face-Hardy nyt vain toistaa itseään koko ajan. Jossain vaiheessa loppuvat tarpeeksi korkeat paikat joista mies voi hypätä ollakseen tuore. Hardyn hahmo tarvitsisi muutosta, mieluiten sellaista jota oli viime viikolla ilmassa.
Tällä viikolla näimme taas puhtoisen Jeff Hardyn joka ottelee reilusti ja vielä kättelee Hunteria lopussa. Jos Hardy olisi edes iskenyt Hunterille litsarin matsin lopuksi, oltaisiin SS:ään saatu mielestäni paljon mielenkiintoisempi asetelma, mutta saamme taas nähdä kaikkien kaveri-Hardyn..
WORD.

Mikä siihen on mennyt, että molemmat Hardyt, etenkin Matt, ovat tulleet niin kauhean tylsiksi. Mattissa nyt ei koskaan ollut yhtään minkäänlaista potentiaalia tai taitoa oikeastaan minnekään, enkä Jeffia koskaan ME-kasvona ole nähnyt, mutta miten molemmat voivat olla noin tylsiä. Jeff on yleensä aina vetänyt sentään viihdyttäviä otteluita, ja osannut saada hyvän tunnelman show'n katsomiseen, mutta tuollain täysin naurettava faceily on ihan p****estä. Mattilla tämä ongelma on vielä runsaasti pahempi. En muista nähneeni miehen paluun jälkeen häneltä YHTÄÄN HYVÄÄ ottelua. Moni tuntui hehkuttavan tuota Hardy vs. Bourne-ottelua, mutta itse meinasin nukahtaa sen aikana.

Hardyilla ei mene todellakaan hyvin.
'Alertin #1 Attitude Era-mark

Avatar
Jäbä
Viestit: 806
Liittynyt: La 23.06.2007 15:54

Viesti Kirjoittaja Jäbä » La 22.11.2008 18:18

SOS kirjoitti:Mikä siihen on mennyt, että molemmat Hardyt, etenkin Matt, ovat tulleet niin kauhean tylsiksi. Mattissa nyt ei koskaan ollut yhtään minkäänlaista potentiaalia tai taitoa oikeastaan minnekään, enkä Jeffia koskaan ME-kasvona ole nähnyt, mutta miten molemmat voivat olla noin tylsiä. Jeff on yleensä aina vetänyt sentään viihdyttäviä otteluita, ja osannut saada hyvän tunnelman show'n katsomiseen, mutta tuollain täysin naurettava faceily on ihan p****estä. Mattilla tämä ongelma on vielä runsaasti pahempi. En muista nähneeni miehen paluun jälkeen häneltä YHTÄÄN HYVÄÄ ottelua. Moni tuntui hehkuttavan tuota Hardy vs. Bourne-ottelua, mutta itse meinasin nukahtaa sen aikana.

Hardyilla ei mene todellakaan hyvin.
No, Matt on ollut vähän tylsähkö, tai aika paljonkin, mutta kyllä hän sai jopa Mark Henryä kannettua pariin ihan siedettävään otteluun, sekä hän tarjosi sen matsin Bournea vastaan, joka oli loistava mielestäni. Lisäksi viikoittaismatsi Finlayta vastaan oli hyvää kamaa, mutta aika syvällä Matt tarpoo. Heeliksi vain.

Jeff taas on ihan eri asia. Hän tarjoaa mielestäni kylläkin ihan loistavaa viihdettä, ja hän on tosiaan kiinnostava (uusimman SD:n tapahtumia sitten en tiedä), kaikki ''sekoamiset'', kasvomaalaukset, tuo mestaruuskuvio a hyviä matsejakin hän painii viikoittaisissa, sekä Triple H.ta vastaan etenkin No Mercyssa tarjosi huimaa nautintoa. jeffillä menee nyt hyvin kylläkin.

Avatar
Jani Panos
Viestit: 303
Liittynyt: Ti 15.04.2008 15:08

Viesti Kirjoittaja Jani Panos » La 22.11.2008 18:50

Jäbä kirjoitti:
SOS kirjoitti:Mikä siihen on mennyt, että molemmat Hardyt, etenkin Matt, ovat tulleet niin kauhean tylsiksi. Mattissa nyt ei koskaan ollut yhtään minkäänlaista potentiaalia tai taitoa oikeastaan minnekään, enkä Jeffia koskaan ME-kasvona ole nähnyt, mutta miten molemmat voivat olla noin tylsiä. Jeff on yleensä aina vetänyt sentään viihdyttäviä otteluita, ja osannut saada hyvän tunnelman show'n katsomiseen, mutta tuollain täysin naurettava faceily on ihan p****estä. Mattilla tämä ongelma on vielä runsaasti pahempi. En muista nähneeni miehen paluun jälkeen häneltä YHTÄÄN HYVÄÄ ottelua. Moni tuntui hehkuttavan tuota Hardy vs. Bourne-ottelua, mutta itse meinasin nukahtaa sen aikana.

Hardyilla ei mene todellakaan hyvin.
No, Matt on ollut vähän tylsähkö, tai aika paljonkin, mutta kyllä hän sai jopa Mark Henryä kannettua pariin ihan siedettävään otteluun, sekä hän tarjosi sen matsin Bournea vastaan, joka oli loistava mielestäni. Lisäksi viikoittaismatsi Finlayta vastaan oli hyvää kamaa, mutta aika syvällä Matt tarpoo. Heeliksi vain.

Jeff taas on ihan eri asia. Hän tarjoaa mielestäni kylläkin ihan loistavaa viihdettä, ja hän on tosiaan kiinnostava (uusimman SD:n tapahtumia sitten en tiedä), kaikki ''sekoamiset'', kasvomaalaukset, tuo mestaruuskuvio a hyviä matsejakin hän painii viikoittaisissa, sekä Triple H.ta vastaan etenkin No Mercyssa tarjosi huimaa nautintoa. jeffillä menee nyt hyvin kylläkin.
Mattista puheen ollen. Noihin "hyviin otteluihin" lisäisin vielä ottelun Randy Ortonia vastaan Rawissa. Mies on kyllä todellakin kovin tylsä, mutta en voi sanoa ettei hän osaisi viihdyttää. Ja kuten SOS mainitsikin, ei tuollaista jatkuvaa hyviksenä olemista jaksa.

Jeff taas. Viime viikko näytti lupaavalta miehen kannalta, mutta miksi hänen jonkinmoinen heelturn kääntyikin aivan vääräksi väitteeksi. Tämä on tehty vuoden sisällä nyt kahdesti. Ennen MITB:ia WM24:ssa ja ennen kuin Hardy hyllytettiin hän oli face-Jerichon Highlight Reelissa. Tuolloin Hardy mielestäni käyttäytyi jokseenkin heelin tapaisesti ja lopuksihan iski Twist of Fatenkin Jericholle, mutta tuon siis pilasi tämä miehen hyllytys, jonka jälkeen hän palasi facena, pyyteli anteeksi ja kohtasi Umagan. Tämänkertaisessa taas mies osoitti heelin merkkejä jälleen yhden jakson ajan ja seuraavassa otteli HHH:ta tylsän ottelun (josta en syytä Hardya vaan yleisöä edelleen) ja lopuksi kätteli miestä. Se kaivattu ToF HHH:lle olisi kyllä luonut paljon paremman alustan miehelle SS:ään.

Matt on ECW:n Main Eventissä ja Champion, mutta aivan äärettömän tylsä. Jeff on Smackdownin Main Eventissä ja ei ole koskaan pitänyt vyötäröllään "sitä isointa", eikä hänestä ole näiden vilppivoittojen jälkeen kuin underdog-mestariksi, kuten CM Punk oli. Ainoa ratkaisu olisi todellakin, että käännettäisiin molemmat miehet heeleiksi (vielä kun se on mahdollista). Näin ollen molemmat nostaisivat kiinnostustaan jonkin verran, Jeffistä tulisi hieman uskottavampi "The Freak Show", mitä hän oli viime viikolla. Tietenkin Mattin pitäisi ehkä pudottaa mestaruus tässä välissä. Hardyt voisivat myös toimia Tag Teamina erikoistapahtumissa silti, kun kumpikaan heistä ei olisi face. Tai WWE saisi luvan antaa miehille edes molemmille se "Extreme Attitude", joka heillä joskus oli ja antaa heidän olla niin babyfaceja, kun he haluavat. Koska muuten Matt Hardy esiintyi kunnon Extreme-ottelussa tai edes tuoli kädessään?

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Viesti Kirjoittaja What » La 22.11.2008 18:58

SOS kirjoitti:
Mikä siihen on mennyt, että molemmat Hardyt, etenkin Matt, ovat tulleet niin kauhean tylsiksi. Mattissa nyt ei koskaan ollut yhtään minkäänlaista potentiaalia tai taitoa oikeastaan minnekään, enkä Jeffia koskaan ME-kasvona ole nähnyt, mutta miten molemmat voivat olla noin tylsiä. Jeff on yleensä aina vetänyt sentään viihdyttäviä otteluita, ja osannut saada hyvän tunnelman show'n katsomiseen, mutta tuollain täysin naurettava faceily on ihan p****estä. Mattilla tämä ongelma on vielä runsaasti pahempi. En muista nähneeni miehen paluun jälkeen häneltä YHTÄÄN HYVÄÄ ottelua. Moni tuntui hehkuttavan tuota Hardy vs. Bourne-ottelua, mutta itse meinasin nukahtaa sen aikana.
Oletko nyt ihan tosissasi? Et ole Matt Hardylta nähnyt YHTÄÄN hyvää ottelua yli kolmeen vuoteen? Gimme a break!! Eikö Steel Cage-matsi Edgeä vastaan Unforgiven 2005:ssä ollut muka hyvä ottelu? Entäs Loser Leaves Raw Ladder Match, Homecoming show'ssa? Entäs 20 minuutin väännöt Mr.Kennedyä vastaan Smackdownissa? Mitenkäs tuo Jani Panoksen mainitsema ECW-mestaruusottelu Finlayta vastaan?

Ja mitä hemmettiä tarkoitat tuolla "Mattissa nyt ei koskaan ollut yhtään minkäänlaista potentiaalia tai taitoa oikeastaan minnekään"-lausahduksella? Voisitko nyt selventää vähän, miksi Matt Hardy on mielestäsi niin p**ka painija?

EDIT: Jaa, olitkin tuonne blogiin jo winettänyt lisää Hardysta.
EDIT 2: Hardy painii muuten tällä hetkellä loukkaantuneena, joten ehkä siinä syy siihen, ettei äijä ole ihan parhaimmillaan ollut kahdessa viimeisessä esiintymisessään.

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja enska » La 22.11.2008 19:51

Turhaan te yleisöä syytätte. Tuona iltana kun nauhoitettiin kolme show'ta, minkä jälkeen mikä tahansa yleisö olisi loppuunpalanut. Ensin siis nauhoitettiin 11.11. nähty ECW-jakso, sitten 14.11. nähty SD-jakso ja vielä niiden jälkeen tämä 21.11. nähty SD-jakso. Ja mitä itse Smäckiin tulee, oli show mielestäni ihan mainio.
What kirjoitti:- Ezekiel Jacksonin buukkaaminen niin paljon Kendrickiä vahvemmaksi ja tagmestareiden jobbauttaminen uusille teameille. (tätähän on jatkunut jo vuosia) Kohta nähdään varmaan, kun Zeke tuhoaa Kendrickin ------>Brianille potkut. Sen jälkeen Zeke haastaa Undertakerin ja jobbaa hänelle, kunnes hautautuu midcardiin ja saa myöskin potkut.
En näe tuossa mitään järkeä. Totta vitussa Kendrickiä kolme kertaa isompaa ja vahvemmalta näyttävää bad ass -Jacksonia bookataan vaarallisemmaksi painijaksi tuosta parivaljakosta. TBK on tiimin aivot, Jackson on raaka voima. Ja miksi Jacksonille kävisi noin kuin arvelit? Esim. Dieseliä bookattiin samalla tapaa kuin Jacksonia nyt (HBK ja Kendrick olivat niitä pieniä kusipääpahiksia, jotka jäivät henkivartijoidensa varjoon) ja hänestä nousi maailmanmestari. Hyvällä todennäköisyydellä myös Jacksonista voi nousta muutamankin vuoden sisässä maailmanmestari. Ja mitä tuohon tag-mestareiden jobbaamiseen tulee, niin on se mielestäni hyväksyttävää. Sehän vasta tylsää olisi, jos he voittaisivat jokaisen tv-matsinsa. Sitä paitsi Primo ja Carlito ovat voittaneet suurimman osan otteluistaan tag-mestaruuskautensa aikana.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Viesti Kirjoittaja What » La 22.11.2008 20:04

Vastauksena enskan viestiin: en vaan tykkää tuosta Jacksonin hahmosta. Lihaksikas bodyguard alkaa olla wrestling-historiassa sen verran kulunut juttu. Jotenkin tuo gimmick rajoittaa niin paljon....Zeke ei puhu mitään, eikä tee mitään muuta kuin tuijottaa ja tuhoaa. Toki, on mahdollista että hahmoa muutetaan, mutta tällaisenaan se ei iske. Ja muutenkin pystyn nimeämään suoralta kädeltä parikymmentä Jacksonia kiinnostavampaa hossia.

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja enska » La 22.11.2008 20:17

Zeke ei puhu mitään, eikä tee mitään muuta kuin tuijottaa ja tuhoaa.
Wut? Mieshän ei ole pelkästään mikään lihaskörmy, vaan hän on sivistynyt mies - lukihan hän eräässä jaksossa Cat In The Hatia! Muutenkin Ezekiel on selvästi jotain muutakin kuin pelkkä tyhmä henkivartija; siinä eräässä SD-jaksossa mies kertoi, mistä leffasta TBK:n käyttämä lainaus oli. Ja kerran mies luki WWE Magazinea.
Lihaksikas bodyguard alkaa olla wrestling-historiassa sen verran kulunut juttu.
Jaa. Mielestäni tällaisia hemmoja ei ole ollut painin lähihistoriassa yhtään liikaa. Ei ainakaan sellaisia, joista on noussut jotain suurta. Bam Neely ja se Carliton henkivartija tuntuivat/tuntuvat melko turhilta, kun taas Ezekiel vaikuttaa paljon karismaattisemmalta ja muutenkin brutaalimmalta. Mielipidekysymyksiä kyllä, mutta minä ainakin nautin Jacksonin otteista. Enemmän kuin mm. Kozlov'n vastaavista. Toki TBK:lla on näppinsä pelissä, mutta sille ei voi mitään.

SOS
Viestit: 136
Liittynyt: To 05.01.2006 15:21

Viesti Kirjoittaja SOS » La 22.11.2008 20:55

What kirjoitti:SOS kirjoitti:
Mikä siihen on mennyt, että molemmat Hardyt, etenkin Matt, ovat tulleet niin kauhean tylsiksi. Mattissa nyt ei koskaan ollut yhtään minkäänlaista potentiaalia tai taitoa oikeastaan minnekään, enkä Jeffia koskaan ME-kasvona ole nähnyt, mutta miten molemmat voivat olla noin tylsiä. Jeff on yleensä aina vetänyt sentään viihdyttäviä otteluita, ja osannut saada hyvän tunnelman show'n katsomiseen, mutta tuollain täysin naurettava faceily on ihan p****estä. Mattilla tämä ongelma on vielä runsaasti pahempi. En muista nähneeni miehen paluun jälkeen häneltä YHTÄÄN HYVÄÄ ottelua. Moni tuntui hehkuttavan tuota Hardy vs. Bourne-ottelua, mutta itse meinasin nukahtaa sen aikana.
Oletko nyt ihan tosissasi? Et ole Matt Hardylta nähnyt YHTÄÄN hyvää ottelua yli kolmeen vuoteen? Gimme a break!! Eikö Steel Cage-matsi Edgeä vastaan Unforgiven 2005:ssä ollut muka hyvä ottelu? Entäs Loser Leaves Raw Ladder Match, Homecoming show'ssa? Entäs 20 minuutin väännöt Mr.Kennedyä vastaan Smackdownissa? Mitenkäs tuo Jani Panoksen mainitsema ECW-mestaruusottelu Finlayta vastaan?

Ja mitä hemmettiä tarkoitat tuolla "Mattissa nyt ei koskaan ollut yhtään minkäänlaista potentiaalia tai taitoa oikeastaan minnekään"-lausahduksella? Voisitko nyt selventää vähän, miksi Matt Hardy on mielestäsi niin p**ka painija?

EDIT: Jaa, olitkin tuonne blogiin jo winettänyt lisää Hardysta.
EDIT 2: Hardy painii muuten tällä hetkellä loukkaantuneena, joten ehkä siinä syy siihen, ettei äijä ole ihan parhaimmillaan ollut kahdessa viimeisessä esiintymisessään.
Tuolla paluulla tarkoitin kyllä sitten tuota tämän vuoden 'Mania paluuta :P. Toki ne 2005 vuoden matsit Edgea vastaan olivat ihan mainioita. Tuota paljon puhuttua vääntöä Finlayta vastaan en ole viime aikoina nähnyt.

Enkä tarkoittanut tällä sitä, että mies olisi täysin kelvoton. Pidin Hardysta erittäin paljon vielä 2000-luvun alussa ja kai jopa sen Version 1.0-gimmickin kanssa. Aina kuitenkin olen miestä pitänyt äärimmäisen tylsänä ilman veljeään (ei oteta nyt esille mitään yhtä Edge-feudia). Hardy ei vaan mitenkään tunnu saavan aikaan sellaista oikeasti viihdyttävää matsia, sillä jokainen miehen ele ja irvailu pistää ärsyttämään. Se Hardyn suurin ongelma onkin, karisman ja kehäpsykologian puute. Itse pidän karismana huomattavasti muuta kuin mikissä puhumista, siihen kuuluu kaikenlainen olemus ja yksittäisetkin käden liikkeet. Esimerkiksi, vaikka Shelton Benjamin ei ole erikoisen hyvä mikissä, on hän mielestäni äärettömän karismaattinen. Pelkkä miehän kävely kehään saa minut jo v***n cooliin tilaan.
'Alertin #1 Attitude Era-mark

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Viesti Kirjoittaja What » La 22.11.2008 20:58

Vastauksena enskan viestiin.
Triple H&Batista.
Christian&Tomko

Niin. Itse en kyllä suin surminkaan menisi Jacksonia arvostamaan ainakin Kozlovin ylitse. Saa nähdä. Ehkäpä jossain vaiheessa alan pitämään tyypistä enemmän, mutta tällä hetkellä se ei iske. Vähän sama juttu kuin Festuksen kanssa.

Avatar
Rocky
Viestit: 302
Liittynyt: Pe 12.03.2004 15:16
Paikkakunta: Jykylä

Viesti Kirjoittaja Rocky » La 22.11.2008 22:29

Matt Hardy onnistuu kyllä olemaan veljeäänkin tylsempi hahmo, kuten jo todettiin. Mattia hehkutetaan vieläkin 'I will not die'-miehenä ajoittain, vaikka mitään siihen viittaavaa mies ei ole esittänyt pitkiin aikoihin. Hardy tuntuu kehässä varsin kankealta, varsinkin kokoisekseen mieheksi jolta voisi odottaa sulavampaa kehätyöskentelyä. Suurin osa miehen liikkeistä, varsinkin finisherit, tuntuvat kömpelöiltä, otti ne vastaan sitten Henry tai vaikkapa MVP. Itseäni huvittaa Mattin matseissa yleensä ainoastaan se pieni kun hetki mies nousee kehätolpalle ja yleisö haukkoo henkeään odottaen jotakin huimaa loikkaa ja sitten kuuluu pettynyt huokaus kun Hardy hyppääkin vain tylsän ja tehottoman elbow dropin vastustajan niskaan. Molemmille Hardyille siis jotakin muutosta ja äkkiä, kiitos. Über-babyfaceus ei vain toimi. Tosin oma mielipiteeni on ettei kumpaakaan Hardya saisi päästää minuuttia pidemmäksi aikaa mikkiin. Tosin se saattaa johtua siitä ettei heillä tunnu faceina ikinä olevan mitään kuuntelemisen arvoista sanottavaa.
This goes way beyond my spilled diet-soda.
-CM Punk

Triple K
Viestit: 92
Liittynyt: La 25.08.2007 19:02
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja Triple K » Su 23.11.2008 10:21

Ei se jakso nyt niin huono ollut, vaikka taso hieman laskikin edellisistä. Tietysti puhki ollut yleisö laimensi tunnelmaa, kun miettii kuinka kauan porukka istui areenalla yhtäjaksoisesti.

Ja mitä tähän enskan ja Whatin keskusteluun, niin en nyt minäkään nostaisi Ezekiel Jacksonia vielä sentään Kozlovin edelle, vaikka Zeke mielenkiintoinen hahmo onkin. Jään kyllä mielenkiinnolla odottelemaan, kuinka TBK:n ja Jacksonin otteet tulevat jatkumaan lähitulevaisuudessa. Mahdollisuuksia olisi vaikka juuri tuollaiseen HBK-Diesel tyyppiseen käänteeseen, kuten enskakin jo sanoi. Tuon tapaisesta juonikuviostahan saisivat molemmat hienosti nostetta, kunhan se tehtäisiin oikein, mutten usko että mitään sellaista tapahtuisi ainakaan vielä vähään aikaan.

Paha sanoa kyllä sitä, että nousisiko Ezekielistä jopa maailmanmestari tulevaisuudessa... :? . Jotenkin skeptinen olen sen suhteen, mutta harva kuitenkaan olisi veikannut esim. Batistastakaan tai Dieselistä mestaria aikoinaan, mutta niin hekin vain nousivat sinne korkeimmalle jalustalle... Aika näyttää.

Avatar
Jäbä
Viestit: 806
Liittynyt: La 23.06.2007 15:54

Viesti Kirjoittaja Jäbä » Su 30.11.2008 14:18

Katsoin uusimman SD:n. Heitän pikaista arviota.

-Edgen ja Vickien alkusegmentistä pidin, on se niin hienoa, kun Rated-R on palannut! Hieno mies ja hieno parta. Sekaantumiset olivat myös mukavia.
-Jeffin maskeeraukset olivat coolit jälleen. Matsi Kendrickia vastaan oli helkkarin hyvä tv-matsi, oikea nautinto, ja voittajakin oikea.
-Mattin haastattelu ei ihmeitä tarjonnut, ihan ok täyte.
-Naisten ottelu oli tylsä, en jaksa etenkään Belloja, enkä paljoa Michelle McTakeriakaan.
-Matt vastaan Kozlov oli vähän tylsähkö, mutta positiivista oli lopetus ja realistinen linja.
-Mizorrison vastaan Jesse & Festus oli vähän kehnohko ottelu, vaikka Mizorrison vetikin hyvin. Harmi, että Mizorrison häviää (vaikkakin DQ:lla) Jessen ja Festuksen kaltaiselle tusinatiimille, etenkin, kun Morrison nosteessa. Miz ja Morrison tosin olivat loistavan hauskoja jälleen! <3
-Kennedyn backstagesegmentti oli ihan hauska ja hyvä.
-HHH:n ja Sheltonin ottelu oli ihan ok, ei tarjonnut ihmeitä, mutta silti ihan katsottava. Ei silti mielestäni ME:ksi etenkään loistava. Parempaa odotin. Lopussa Jeffin ja HHH:n tuijotus oli kultaa.

Ihan ok jakso, jokseenkin vähän floppasi, eikä viime viikkojen tasolla. Beat The Lockit antoivat matseille aikaa, ihan hyvä niin.

*Plussat ja miinukset:

+Alkusegmentti
+Mizorrisonin hassuttelut
+Jeff vs Kendrick
+Kennedyn backstahesegmentti

+/- Main Event
+/- Jesse & Festus vs Mizorrison itse otteluna

-Naisten ottelu
-Festuksen ilmeilyt
-Matt vs Kozlov

Jakson kokonaisarvosanaksi antaisin 8½, parempaa on nähty, mutta huonompaakin.

Avatar
Nickeldeon
Viestit: 589
Liittynyt: To 25.10.2007 11:17
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Nickeldeon » Su 30.11.2008 15:35

+ Jeff Hardy vs. The Brian Kendrick tarjosi jälleen kerran, ainakin itselleni, loistavan nautinnon. Hardy on ollut kovassa nousussa ja mies on taistellut hyvin tiensä huipulle ja Kendrick sen kun vaan jatkaa loistavaa suoritustaan. Toivottavasti Kendrick & Eziekel tuhoavat Colonit ja vievät joukkuevyöt jossain vaiheessa.

+ Aina on mukava nähdä Edgeä ja hänen komeaa partaansa. Oli kyllä hyvä alkusegmentti, paitsi että tämä Vickie/Edge rakkauskuvio alkaa käymään vanhaksi ja ollaan kyllä hypätty pahastikkin juonikuviosta toiseen. Mutta toisaalta, tässä voisi olla ehkä sellainen tilanne, jossa Edge käyttää Vickieä hyväksi, jotta saisi mitä haluaa. Toivotaan näin. Mutta hyvä että Edge palasi.

+ Miz & Morrison vs. Jesse & Festus oli hyvä ottelu hyvä, omalta kannalta koska markkaan Morrisonia ja Festusia kovasti. Ja oikeastaan, näiden kahden joukkueen otteluita on aina ollut suoranainen ilo seurata. Varsinkin kun Jesseä ollaan piesty ihan tarpeeksi ja tämä pääsee vaihtamaan raivopäisen Festusin kehään. Uuh Mark!

+/- Kennedyn backstage segmentti. No olihan tämä ihan hyvä, mutta tuo elokuvan promottaminen söi hieman tätä. Ja muutenkin Kennedyn paluu on ollut erittäin laimea, vaikka mies onkin oman listan fanituskärkeä. Valitettavaa kuinka laimean vastaanoton mies on saanut paluusta asti.

+/- Main Event oli hyvä, jossain mielin. Kyllähän Benjamin ja HHH saivat hyvän ottelun aikaiseksi, mutta jotenkin alkaa tuntumaan että Haitch menettää kiinnostavuutta pikku hiljaa. Voi hitto olisin kyllä markannut housuni jalasta, jos Benjamin olisikin yllättänyt HHH'n ja selättänyt tämän. TOTAL MARK-OUT. Mutta ei, Triple H on tylsä.

- Divojen joukkueottelu ei sitten jaksanut kiinnostaa paskaakaan. Mutta positiivinen asia oli ehdottomasti Natalya. Oi että on kaunis nainen. Mutta nämä Bella kaksoset ja Michelle eivät sitten innosta ollenkaan. En oikein jaksa välittää Marysestäkään vaikka yllättävän paljon onkin kehittynyt viime aikoina. Victoriasta en sano mitään.

- Jotenkaan en jaksanut edes katsoa M.Hardy vs. Kozlov ottelua kokonaan, vaan kelasin sitä melko useastikkin. Jokin tässä nyt mättäsi, Matti oli yllättävän tylsä vaikka onkin viime aikoina menettänyt hohtoaan ja Kozlov oli jotenkin.. no... laimea. Mutta lopetus oli kyllä hyvä ja luultavasti nämä kaksi kohtaavat Armageddonissa toistamiseen. Jospa vetäisivät siellä parempaa settiä.

Joo SD! oli kyllä hieman alasuunnassa viime viikon jaksoon verrattuna, mutta sattuuhan näitä. Beat The Clock oli omalla kannalla melko odotettavissa että ketkä ne vievät. Mutta ensi viikon SD! odotellessa
The greatest gimmick of all times, "Half Naked" Brian Kendrick in TNA

Avatar
Moonsault
Viestit: 38
Liittynyt: Ma 02.06.2008 22:13

Viesti Kirjoittaja Moonsault » Su 30.11.2008 16:18

Nickeldeon kirjoitti:Divojen joukkueottelu ei sitten jaksanut kiinnostaa paskaakaan...
...nämä Bella kaksoset ja Michelle eivät sitten innosta ollenkaan.
Jäbä kirjoitti:Naisten ottelu oli tylsä, en jaksa etenkään Belloja, enkä paljoa Michelle McTakeriakaan.
Plz, koittakaa ymmärtää jo, että otteluiden laatu ei ole kiinni siitä, miten kiinnostavana pidätte itse painijaa/painijoita, jo(t)ka ovat kyseisessä ottelussa. Mielestäni ottelu oli normiveto divoilta ja katsottavaa matskua, ja sitten tulenkin tänne lukemaan tällästä paskaa suoraan sanoen. Teidän perusteet mielipiteellenne olivat hyvin pitkälle yllä olevat lainaukset, jotka omasta mielestäni olivat aivan syvältä ja todistavat vain arvostelijan oman huonouden arvostella (diva)otteluita. En minäkään voi sanoa Triple H:ta huonoksi painijaksi tai ettei hän kykene hyviin otteluihin, koska en sattumoisin tuona hetkenä pidä häntä mielenkiintoisena (tämä oli esimerkki). Jos otteluissa olevat divat ovat tylsiä niin kelausnappulan painaminen voisi olla ihan hyvä ajatus. Mua ainakin ottaa päähän nämä surkeat arvostelut varsinkin, kun divojen taso on nousussa.

Michelle McCoolkin saattaa innostaa enemmän, kun hänestä tehdään heel.

Ei mitään henkilökohtaista, mutta näin minä näen asiat.
Genghis Khan kirjoitti:Muhun iskee parhaiten etuvasemmalta lähtenyt nopea suora.

Avatar
Jäbä
Viestit: 806
Liittynyt: La 23.06.2007 15:54

Viesti Kirjoittaja Jäbä » Su 30.11.2008 16:24

Moonsault, minäpä vastailen. Divojen taso on nousussa, RAW:ssa on jatkuvasti loistavaa naispainia, ja SD:ssakin on taitavia naisia, mutta ei tämä yksittäinen ottelu mielipidettäni tee. Jatkuvasti inhoan Bellojen ja Michellen otteita, ovat oikeasti painitaidoiltansa alhaisia, vaikka Michelle onkin vähän kehittynyt. Etenkin SD:n naisdivisioonassa ärsyttävät Bellat minua, ja Michelle on tylsä painija, eikä hänelle kehitellä ikinä mitään kiinnostavaa. Taso tosiaan on nousussa, mutta noita en voi sietää. Joten tuossa vastausta sinulle, kun kerta olemme niin paskaa. Muuten, taisit olla sinä kesällä, joka haukkui jatkuvasti Cenaa, muttei perustellut paljoakaan, vaikka vaadin.

Avatar
Moonsault
Viestit: 38
Liittynyt: Ma 02.06.2008 22:13

Viesti Kirjoittaja Moonsault » Su 30.11.2008 16:39

Jäbä kirjoitti:Jatkuvasti inhoan Bellojen ja Michellen otteita, ovat oikeasti painitaidoiltansa alhaisia, vaikka Michelle onkin vähän kehittynyt.
Bella Twinsseistä en osaa sanoa vielä oikein mitään, kun en ole nähnyt kummankaan vetävän vielä ihan normaalipituista single-ottelua yksin.
Michelle ei ole painitaidoiltaan alhainen. Hän on uskomattoman kehittynyt uransa alkupäivistä ja on todellakin WWEn naisdivisioonan yksi tukipylväs.
Jäbä kirjoitti:Etenkin SD:n naisdivisioonassa ärsyttävät Bellat minua, ja Michelle on tylsä painija, eikä hänelle kehitellä ikinä mitään kiinnostavaa.
Bellat ovat hädin tuskin kuukauttakaan vielä WWE:ssä olleet..? En ole täysin varma kauan, mutta ei todellakaan vielä mitään divisioonansa konkareita. Michellelle vuorostaan on heel-turn tiedossa, joten asian voi ottaa uudelleen esille sitten jonkin ajan kuluttua.
Muuhun en voi oikein kommentoida mitään.

Jäbä kirjoitti:Joten tuossa vastausta sinulle, kun kerta olemme niin paskaa.
En missään vaiheessa sanonut teidän olevan paskaa..?

Jäbä kirjoitti:Muuten, taisit olla sinä kesällä, joka haukkui jatkuvasti Cenaa, muttei perustellut paljoakaan, vaikka vaadin.
No nyt en kyllä muista. Enkä muista kenenkään vaatineen minulta perusteluita vielä toistaiseksi mihinkään? Korjaa toki jos olen väärässä.

No joo-o, enhän minä voi sanoa, etteikö Cena pystyisi hyviin otteluihin (joita btw en ole katsonut mikäli semmoinen on jo nähty). Hän on vaan
kulutetumpi, käytetympi, nähdympi painija kuin kukaan muu WWEn lähihistoriassa. Siihen aikaan, kun hän oli esimerkiksi WWE Champ, hänen liikearsenaali koostui tasan Shoulder Blockista, STFU:sta, FU:sta, ehkäpä Clotheslinesta, 5 Knuckle Shufflesta ja nykyään olen pari kertaa nähnyt häneltä jopa jonkin Leg Dropin(?) köysiltä (yleensä tuossa kohtaa olen jo kelaillut..) + perusliikkeet. Ei kuulosta minusta kovin rikkaalta aineksilta otteluihin, vai?
Genghis Khan kirjoitti:Muhun iskee parhaiten etuvasemmalta lähtenyt nopea suora.

Avatar
Jäbä
Viestit: 806
Liittynyt: La 23.06.2007 15:54

Viesti Kirjoittaja Jäbä » Su 30.11.2008 16:44

Tai no joo, et väittänyt meidän olevan sitä, luin vain niin nopeasti. Michelle, ei ole mielestäni mikään tukipylväs, onhan se kehittynyt, mutta minua tylsistyttää katsella hänen matsejansa, ihan oikeasti, Bella Twinseistä puhumattakaan. En näe heissä mitään erikoista, SD:n puolelta parempia löytyy Victoria ja Natalya, Michelle aika samaa tasoa mielestäni Marian kanssa. RAW:sta löytyy taidokkaita mm. Mickie, Beth, Melina, Candice ym. Eli itse en näe mitään erikoista Michellessä.

Offia sen verran, Cenan liikearsenaali on ehkä suppea, mutta hän kyllä pystyy kantamaan hyviin otteluihin upeilla brawlaustaidoillansa. Jos haluat Cenasta jatkaa, tehdään se Cena-topicissa. Rakastan puolustaa Cenaa.

Supa
Viestit: 243
Liittynyt: La 02.12.2006 18:37
Paikkakunta: Kellokoski

Viesti Kirjoittaja Supa » Su 30.11.2008 16:52

Noihin diivapainijoihin minulla ei ole paljoakaan sanottavaa, mutta...
Moonsault kirjoitti:Hän on vaan
kulutetumpi, käytetympi, nähdympi painija kuin kukaan muu WWEn lähihistoriassa.
Samalla myös WWE:n suurimpia kassamagneetteja sitten Austinin, joten pystytääänkö ihmettelemään. Lisäksi kyseessä on hyvä ja motivoitunut workkeri, joten miksei miestä käytettäisi?
Siihen aikaan, kun hän oli esimerkiksi WWE Champ, hänen liikearsenaali koostui tasan Shoulder Blockista, STFU:sta, FU:sta, ehkäpä Clotheslinesta, 5 Knuckle Shufflesta ja nykyään olen pari kertaa nähnyt häneltä jopa jonkin Leg Dropin(?) köysiltä (yleensä tuossa kohtaa olen jo kelaillut..) + perusliikkeet. Ei kuulosta minusta kovin rikkaalta aineksilta otteluihin, vai?
Ensinnäkin, teoriasi on jämähtänyt tasan tarkkaan niin pitkälle kuin kolmenkin vuoden taakse. "Five moves of Doom" on niin kulutettu argumentti, etten todellakaan uskoisi että kukaan voi ikinä enää sitä käyttää. Joo, Cenan "Liikearsenaalia karsittiin ja se pakotettiin painimaan huonosti, eikä se ääliö halunnut luopua vöistään vaan voitti joka viikkoa kaikki", on kuultu jo, eikä se vakuuta minua. Cenahan on WWE:n parhaimpia brawlereita, enkä voi pahalla tahdollakaan sanoa että mies vetäisi viikottain alle keskitason otteluita, enemmänkin hyviä tai ainakin katsottavia tv-matseja joka viikko.

Toiseksi, on kai turha sanoakkaan että liikkeiden määrä ei tee hyvää painijaa. Ric Flair ei ikinä tarvinnut kuin perusliikkeitä, ja nykyään mies on monille kaikkien aikojen paras. Okei, aikakausi oli eri, mutta silti. Mick Foley oli pelkkä stuntmies, hyvä jos viittäkään liikettä osasi, Hulk Hogan tuskin osasi vääntää edes wristwatchia uransa huipulla. The Rockista puhumattakaan. Voisin toki heittää vielä useampiakin esimerkkejä, mutta nämä kaikki (no, Hogan niin ja näin) olivat kuitenkin painitaidoiltaan vähintäänkin säväyttäviä. Laatu korvaa määrän.
The Wrestling industry used to be, first and foremost, about wrestling. All the posing, fan interaction and promos took a back seat to what happened in the ring. Not anymore. -Harley Race

Avatar
Sandz
Viestit: 163
Liittynyt: Ma 11.06.2007 17:46
Paikkakunta: Björneborg

Viesti Kirjoittaja Sandz » Su 30.11.2008 16:52

Kyllä se vain niin on ettei naisten divisioona innosta minua pätkääkään. Pelkkää silmänruokaa. Ja Moonsault, haistan sen että tulet jotain valittamaan ''se ja se on kehittyny..'' niin so what? Näen ainoina hyvinä divoina Melinan, Mickie Jamesin Beth Phoenixin, Victorian ja pienillä varauksilla myös Candice Michelle. Mielipidekysymys.. Bellat rasittavat, McTaker on ärsyttävä ja tylsä (teki sitten heel-turnin tai ei). SmackDownin naisten divari = p****estä ha RAW'n naisten divari, muutamasta hyvästä painijasta huolimatta aika... paskaa.

E: Unohdin Natalyan.

Avatar
Moonsault
Viestit: 38
Liittynyt: Ma 02.06.2008 22:13

Viesti Kirjoittaja Moonsault » Su 30.11.2008 16:59

Jäbä kirjoitti:Michelle, ei ole mielestäni mikään tukipylväs, onhan se kehittynyt, mutta minua tylsistyttää katsella hänen matsejansa, ihan oikeasti, Bella Twinseistä puhumattakaan.
Ei häntä turhaan pushattukkaan.
Tylsyys on oma mielipiteesi.
Jäbä kirjoitti:Michelle aika samaa tasoa mielestäni Marian kanssa. RAW:sta löytyy taidokkaita mm. ....Candice...
Jos oikeasti olet tuota mieltä niin olisiko tulevaisuutta silmällä pitäen diva-otteluita hyvä enää arvostella..?
Noh, Candice.. Kyllä hän liikkeitä tietää, mutta niiden toteuttaminen onkin sitten ihan eri asia. Vaikka kuinka Candicesta pidänkin, hän botchailee turhan usein ollakseen RAWn "ykkösdiva".
Jäbä kirjoitti:Offia sen verran, Cenan liikearsenaali on ehkä suppea, mutta hän kyllä pystyy kantamaan hyviin otteluihin upeilla brawlaustaidoillansa. Jos haluat Cenasta jatkaa, tehdään se Cena-topicissa. Rakastan puolustaa Cenaa.
Juuri tuon halusin sinun myöntävänkin. Tuo tekee Cenasta minun silmissäni tylsän. Ainoastaan joku erittäin mielenkiintoinen painija hänen vastassaan voisi saada minut katsomaan hänen ottelunsa.
Noh, jätän tämän Cenan tähän. Vaikka kuinka haluaisitkin puolustaa Cenaa, ei tuosta väittelystä kyllä mikään "hedelmällinen" tulisi, kun olen vain yksinkertaisesti sitä mieltä, että hän on tylsä eikä asiaan löydy sitä yhtä ja oikeaa vastausta.
Genghis Khan kirjoitti:Muhun iskee parhaiten etuvasemmalta lähtenyt nopea suora.

Avatar
Jäbä
Viestit: 806
Liittynyt: La 23.06.2007 15:54

Viesti Kirjoittaja Jäbä » Su 30.11.2008 17:04

Mielipiteeni se siksi onkin, sillä en näe McCoolissa mitään erikoista. Ja en pidä Candicea RAW:n ykkösdivana, mutta vuonna 2007 hän otti huiman kehitysaskeleen, ja paini jatkuvasti kärkiottelua naisten osastolta. Ei hän ole RAW:n paras diva, mutta kyllä häneltä taitoakin löytyy.

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja enska » Su 30.11.2008 17:11

Supa kirjoitti:The Rockista puhumattakaan.
Älä naurata. Rock on taidoiltaan aivan mielettömän aliarvostettu heppu.

SmackDownin diivakeskusteluun tai pitäisikö sanoa taisteluun voisin liittyä sanomalla niin, että Michelle McCool puistattaa minua, Victoria on taidoiltaan hyvä mutta ulkonäöltään yliarvostettu, Maria kuuluu jonnekin aivan muualle kuin painirinkiin, Maryse on kieltämättä näyttänyt kehityksen merkkejä mutta on silti aivan liian yliarvostettu, Bellan kaksosten storyline piti minut kiinnostuneina heistä ja tämä juttu Coloneidenkin kanssa vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta ja ainoa diiva, jota markkaan niin ulkonäön kuin painitaitojenkin puolesta, on Natalya.

Moonsaultin ristiretkeen voisin todeta sen, että on naurettavaa tulla joka viikko heiluttamaan "katsokaa minua" -kylttiä ihmisten sekaan ja puolustaa naispainijoiden otteita henkeen ja vereen. Ymmärrän jos pidät naispainista, eikä minulla ole mitään sitä vastaan, mutta ainainen argumenttisi siitä, että naiset kehittyvät, on säälittävä. Jokainen painija kehittyy koko ajan. Se vihaamasi Cenakin on kehittynyt vuosien saatossa oikein lahjakkaaksi viihdyttäjäksi. On itsestään selvää, että kaikkien painijoiden otteet paranevat ajan kuluessa.

Nyt minulta katkesi ajatus, mutta sanoisin vielä itse SD-jaksosta sen, että tämä jakso hävisi kyllä viime viikkoisille episodeille melkoisesti. Se ei kuitenkaan ole mikään suunnaton häpeä, sillä olen pitänyt SmackDown-jaksoista aivan hirveästi viime aikoina, joten se, että taso tippuu mainiosta hyväksi, ei ole mikään syy kilautella hälytyskelloja. Plussaa Edgestä, TBK:sta, Jeffistä ja Benjaminista.

Lukittu