Tjaa, no sitten kannattaisi kysyä muualta kuin Smackdown ketjustaDarien Fawks kirjoitti:Flexih sanoi "livenä", joten uskon hänen tarkoittaneen suoraa feediä, josta RAW ja ECW tulevat suorana, mutta SmackDown tietenkin nauhoitettuna.ToNy-MaN kirjoitti:Kun jaksaiski kaivaa ja valvoo siihen aikaan yöstä... Itse sain torrentin laulamaan perjantaina jo ennen puoltapäivää ja oli joskus ennen yhtä koneella. Olis muuten tuonne PWT-torrents saitille 4 kutsua voimassa että jos kiinnostaa niin...Flexih kirjoitti:Mistäs muuten porukat katsoo noita jaksoja "livenä"? Kiinostaisi itseänikin joskus katsoa, eli siis esim. yöllä, ennen kuin tulokset ovat WWE.comissa.
Yleinen Smackdown keskustelu
-
Show_Stopper
- Viestit: 1353
- Liittynyt: Pe 15.09.2006 15:46
Tämänviikkoinen jakso ei ollut mikään kovin yllätyksellinen, muttei myöskään huono, ei ollenkaan. Jälleen kerran kovin matsipainoitteinen, joka saa jo kaipaamaan vanhan Smackdownin hauskoja ja kiinnostavia juonikuvioita jokunen vuosi sitten. Toivon mukaan tuleivaisuudessa saamme jälleen nauttia näistä kuvioista, mutta tällä hetkellä SD!:n nykytilanne ei anna muuta odottaa, kuin matsitäyteisyyttä ja vierailijoita ECW:stä. Onneksi edes Edge saa jonkinverran tätä pelastettua, niin kuin kävi tälläkin kertaa.
Yleisesti ottaen joka jakso tänävuonna on joko alkanut tai loppunut Edgen promoamiseen, millä vietiin ja viedään edelleen miehen feudeja hyvin eteenpäin, vaikka aikalailla samantapaista tarina on ollut vastustajasta riippumatta. Smackdownin tämänhetken paras promoaja vie homman hyvin loppuun joka kerralla ja tälläkertaa jopa paremmin. Nyt puhe sai uusia tuulia hänen ottelusta Undertakeria vastaan Wrestlemania 24:ssä, joka häämöttää viiden viikon päässä. Edgen sanat saivat minutkin jo miettimään kuka homman oikeasti vie - voittamaton Maniassa (15-0) vai tämänhetken mestari, joka itsekin on voittamaton kyseisessä tapahtumassa, mutta pienemmällä saldolla. Saako Edge itselleen sen arvonimen, joka sille miehelle annetaan, ken hoitaa Takerin eläkkeelle. Tietenkin loppuun Undertaker ilmestyy paikalle, aikeinaan hakata Edge, mikä ei tietenkään "onnistu" näin aikaisessa feudia. Näin on alkanut vuoden 2008 yksi mielenkiintoisimmista rivalryista, joka saa varmasti tulta alleen tulevilla viikoilla ja päättyy oman arvonsa mukaisesti muutaman kuukautta Manian jälkeen. Toivon vain ettei tätä nyt ryssittäisi.
Koko jakson bookkaaminen oli ainakin puoliväliin asti todella onnistunutta, heti Edgen mielenkiintoisen promon jälkeen ajatukset kulkivat jossain ihan muualla kuin kehässä, jonne yhtäkkiä tuodaan matsi Shelton Benjamin vs. Jimmy Wang Yang, josta voittaja lähtee Maniaan MiTB:iin. Tässähän oli mainiot asetelmat nähdä kunnon squashaus Benjaminin Rumblen jälkeisen overiuden menetyksen takaisin tuomiseen. Vaikkei Wang Yang ole mikään varsinainen jobberi, WWE osaa yllättää monesti sillä väärällä tavalla. Onneksi tähän ei kuitenkaan sorruttu, vaan ottelu oli yksi illan parhaista, ellei paras. Miehet pysyivät jatkuvasti liikkeessä ja hienoa painia nähtiin kaikenkaikkiaan. Jälleen näemme Benjaminin laddermatchissa, jo kolmatta kertaa, mutta tälläkertaa jopa voittomahdollisuudet, vaikka oma veikkaus menee jossain muualla päin.
Odotinhan minä jonkinsortin takahuone kohtaamisia, mutta sain vain jotain randomia Teddy Long- footagea, josta ei jaksa sanaakaan sanoa. Nyt alkoi jo pahasti näyttää, ettei tästä tulisi kuin tavallinen after-NWO-tunnelmointi -jakso, jossa nähdään paljon matseja paikkaamaan käsikirjoittajien mielikuvituksen puutetta, eikä yhtikäs mitään, mikä veisi eteenpäin muitakin feudeja. Näinhän tässä suurinpiirtein kävikin, mutta onneksi edes jotain ei-ME kuviota näimme. Jo ohjelman puolivälin paikkeilla kyllästymisen raja oli suuri, sillä nyt bookkaajat eivät oikein olleet elementissään, tuoden kardiin moneen kertaan nähtyjä matseja (Jesse/Festus vs. Deuce/Domino), täydellisen squashin ilman mitään syytä olemassaololleen (BDV vs. Shannon Moore), saman matsin viimeviikolta (Batista vs. MVP) ja tavaraa, jota voi ilman tunnontuskia nauttia pikakelaus päällä (Kane vs. Khali). Vasta lopussa näimme jotain katsomisen arvoista ja sekin, jälleen kerran, kulutetun matsin (Rey vs. Chavo) jälkeen. Rey on lähdössä sairaslomalle, kun Big Show tulee runnomaan hänet (!). Jostain syystä tämä vei muistot vuosiin 2003-4, jolloin tällaiset tapaukset olivat aivan normaaleja. Jostain syystä tämä hetki toi suuret markout fiilikset pinnalle, ehkä vain muistorikkautensa tähden. Show heittelemässä avutonta pikkumiesta ympäriinsä, on jotain mikä toi minut tähän lajiin niinä markkivuosina. Teoriassa tämäkin vei Shown feudia Mayweatherin kanssa eteenpäin, jos vain kirjoittajat osaavat hyödyntää tapauksen oikein. Nyt Smackdown oli paketissa ja huomasin koko showsta uupuvan tyystin kunnon Main Event, joka lopettaisi jakson hyvään mieleen. Nyt huomaan tiujottavani tyhjää ruutua, keskeneräinen maku suussani - jotain jäi uupumaan. Periaatteessa tämänkin jakson olisi voinut ihan hyvin skipata, ilman että menettäisi mitään tärkeätä.
Perus show, ehkä liiankin, joka kärsi seinään loppumisesta ja ylibookatusta kardista, joka ei osannut yllättää mitenkään. Ehkä sitten ensiviikolla.

Viimeksi muokannut Show_Stopper, Pe 22.02.2008 22:27. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
JDub kirjoitti:Cock_Sucker sopisi kyllä sinulle paremmin..
-
Show_Stopper
- Viestit: 1353
- Liittynyt: Pe 15.09.2006 15:46
Oh shit, sekoitin tyystin! Olikohan jaksossa sitten joku toinen, "randomjobberi"-matsi... dunno. Korjaan muistikatkon aiheuttaman virheen.ToNy-MaN kirjoitti:Eikös se "joku" nyt kuitenkin ollut Shannon Moore?Show_Stopper kirjoitti:(BDV vs. joku)
Miksihän Vickie kutsui Chavoa veljenpojakseen...?
Reyta käy kyllä sääliksi kun joutuu saikulle noin tiuhaan tahtiin.
JDub kirjoitti:Cock_Sucker sopisi kyllä sinulle paremmin..
Jep, siellä oli vielä Chuck Palumbon matsiShow_Stopper kirjoitti:Oh shit, sekoitin tyystin! Olikohan jaksossa sitten joku toinen, "randomjobberi"-matsi... dunno. Korjaan muistikatkon aiheuttaman virheen.
Oli taas aika nopeasti läpi katsottu show, kun nämä Jesse/Festus vs. Deuce/Domino tai monsteritottelut eivät kiinnostaneet. Jakso alkoi kyllä mahtavasti ja luvassa on mahdollisesti yksi WWE:n FOTY ehdokkaista (Edge vs UT). Niin ja Big Show'n esiintyminenkin oli plussaa. Show sai lisää heatia ja paikka WWE:n ykkösmonsterina senkun vahvistuu. Mikä muuten olisi ollut parempi paikka murjoa Rey kuin tämän kotikaupunki?
Mutta, mutta.. enpä voi suositella jaksoa. Eiköhän tärkeimmät/parhaimmat palat löydy kohta Youtubesta tai Dailymotionista.
Ei mikään ihme että,egyptiläinen keihään finaaliin, nehän on heitellyt kiviä yli vuoden Kairon kaduilla #huono #jopamauton
Oho!
Showstopper kirjoitti asiaviestin.
Pitkästä aikaa Smackdown arvostelu kehiin.
Lähetys alkaa Edgellä, joka saapuu kehään liittolaistensa Hawkinsin ja Ryderin kanssa. Edge hieroo suolaa San Diegon yleisön haavoihin muistuttamalla kuinka hän voitti kotikaupungin pojan Rey Mysterion No Way Outissa. Tämän jälkeen puhe siirtyy Wrestlemaniaan ja The Undertakeriin. Edge sanoo nauttivansa haasteista toisin kuin kaikki katsojat ja lupaa katkaista Takerin 15-0 putken. What!? Undertaker on Edgen kurkussa kiinni. He brawlaavat hetken aikaa, kunnes Hawkins ja Ryder tulevat apuun. Edge luikertelee väljemmille vesille, kun UT murjoo jobbereita kehässä. JBL/Basham Brothers/Undertaker flashback. Hyvä segmentti.
****
MITB Qualifying Match
Shelton Benjamin vs. Jimmy Wang Yang
Näin tämän ottelun mainoksen WWE.comissa ja odotinkin hyvää matsia. Ja hyvä matsi tämä olikin. Benjin loikka yläköydelle ja korkeakaarisen suplex Smackdownin historiassa oli aivan loistelias. JWY:n kuvankaunis Cross Body ja sen jälkeinen missattu Moonsault sekä Sheltonin komea finisheri kruunasivat matsin. Eipä tältä oikein enempää voinut toivoakaan. Benjamin, Jeff ja Kennedy ovat nyt MITB:ssa. Vaikuttaa hyvältä. Otetaankohan tänä vuonna otteluun 6 vai 8 miestä?
***
Jesse&Festus vs. Deuce n' Domino
No niin, nyt lähdettiin alamäkeen
Tuntuu, että tämä ottelu on nähty miljoona kertaa ja who cares? Jessen nenä taisi murtua, kun hän söi Deucen tai Dominon (kyllä, en erota heitä vieläkään) potkun kehän ulkopuolella. Jesse sai sitten vaihdettua Festuksen, joka tuttuun tapaan tuhosi kaiken tielteen. Huoh. Tagi Jesseen, joka nappasi pin fallin. Hento toive... ei enää tätä matsia. Ikinä.
*
Big Viscera vs. Shannon Moore
On tuo World's largest love machine kyllä kauheaa katseltavaa. Ketä oikeasti kiinnosti tämä matsi pätkän vertaa?
DUD
Batista vs. MVP
Tämäkin oli tosiaan aikamoista mielikuvituksen puutetta, sillä tämä matsihan nähtiin viime viikolla ja onpa nähty vielä sitä ennenkin. Mutta sinällään tämä oli ihan hyvä ottelu. MVP targetoi Batistan niskaa ja Batista puolestaan MVP:n selkää. Players Boot oli tällä kertaa niin vakuuttava (kiitokset Batistan myynnistä), että hetken aikaa jopa luulin Montelin voittavan. Tämän jälkeen MVP yrittää Playmakeria, mutta Batukka counteroi tämän ja iskee hattutempun Spinebustereita ja vielä Patistan Pommin huutomerkiksi. 1-2-3! Jälleen Batista voittaa puhtaasti. Mitähän hänelle keksitään Wrestlemaniaan? Matt Hardyn paluuta toivoin pienessä mielessäni, mutta ei vielä tänään.
***
Hornswoggelin kohtaloa surkutellaan. Oli se muuten oikeastikin aika ällöttävä angle.
The Great Khali vs. Kane
Kun Kane ulostautui verhon takaa olin iloinen. Nyt Kane lopultakin voittaa Punjabin painajaisen lukuisten jobbausten jälkeen. No niin Kane tekikin, kun kourapuristuksessa ollessaan sai Khalin selälleen ja nappasi pin fallin. Positiivista oli ettei Kane jäänyt kehään lojumaan vaan lähti kävellen paikalta pois.
*
Chuck Palumbo vs. Matt Jackson
Kolme sanaa: Squash ja DUD
Rey Mysterio tulee esiin ja saa aikamoisen kovat popit. Hän puhuu loukkaantumisestaan ja siitä kuinka ei voi painia tämän vuoden Wrestlemaniassa. Jotenkin tuli hieno, mutta samalla surullinen fiilis Reyn puhetta kuunnellessa. Kuinka paljon vastoinkäymisiä voi yhdelle miehelle tulla? Rey sanoo menevänsä leikkaukseen viikonloppuna. Vickie Guerrero tulee
Hän sanoo, ettei välitä Reyn revenneestä hauiksesta pätkän vertaa vaan Rey painii tänään ja vastassaan hänellä on none other than ECW Champion Chavo Guerrero!
Rey Mysterio vs. Chavo Guerrero
Iso hatunnosto Rey Mysteriolle. Kuinka moni urheilija missään lajissa pystyisi tuollaiseen suoritukseen pahasti loukkaantuneena. Ottelu on paljon parempi mitä NWO:n mestaruusmatsi. Tässä odotti koko ajan sitä milloin Chavo pääsee niskan päälle ja (jälleen kerran) passittaa Reyn sairaslomalle. Three Amigosin jälkeen tämä tunne iskikin ja Chavo iskee Frog Splashin. EI, vaan Rey väistää rullaa Chavon hartiat mattoon. 1-2-3! Melkoinen yllätys IMO.
***
Vickie pyörätuolissaan on suunniltaan, mutta hänellä on varasuunnitelma. Koska Rey satutti häntä, niin nyt on Reyn vuoro kärsiä. WEELLLL I'ts The Big Show! Olisihan tämän voinut arvata, mutta itselleni tämä tuli täysin puskista ja hyvä niin. Show nakkelee Mysteriota ympäri kehää kuin tennispalloa ja seisoo Reyn haiuksen päällä!
Ai s****na. Lopuksi hän nostaa Reyn kurkusta ylös, kävelee ympäri kehää, kunnes täräyttää tämän rajusti Chokeslamissa kanveesiin. Lähetys loppuu Reyn lojuessa loukkaantuneena kehässä ja Big Show'n irvistellessä vihaisesti. Sääliksi käy Reyta. Ei kenelläkään voi olla noin huonoa tuuria. Kuolemantapaukset ja loukkaantumiset.
****
Oli tosiaan todella kaksijakoinen jakso. Se alkoi loistavasti ja loppui loistavasti, mutta lähes kaikki siltä väliltä oli melkoista tuubaa. No, Wrestlemania lähenee päivä päivältä ja eiköhän Smackdownin tasokin nouse jo ensi viikolla. Save us Matt Hardy!
Pitkästä aikaa Smackdown arvostelu kehiin.
Lähetys alkaa Edgellä, joka saapuu kehään liittolaistensa Hawkinsin ja Ryderin kanssa. Edge hieroo suolaa San Diegon yleisön haavoihin muistuttamalla kuinka hän voitti kotikaupungin pojan Rey Mysterion No Way Outissa. Tämän jälkeen puhe siirtyy Wrestlemaniaan ja The Undertakeriin. Edge sanoo nauttivansa haasteista toisin kuin kaikki katsojat ja lupaa katkaista Takerin 15-0 putken. What!? Undertaker on Edgen kurkussa kiinni. He brawlaavat hetken aikaa, kunnes Hawkins ja Ryder tulevat apuun. Edge luikertelee väljemmille vesille, kun UT murjoo jobbereita kehässä. JBL/Basham Brothers/Undertaker flashback. Hyvä segmentti.
****
MITB Qualifying Match
Shelton Benjamin vs. Jimmy Wang Yang
Näin tämän ottelun mainoksen WWE.comissa ja odotinkin hyvää matsia. Ja hyvä matsi tämä olikin. Benjin loikka yläköydelle ja korkeakaarisen suplex Smackdownin historiassa oli aivan loistelias. JWY:n kuvankaunis Cross Body ja sen jälkeinen missattu Moonsault sekä Sheltonin komea finisheri kruunasivat matsin. Eipä tältä oikein enempää voinut toivoakaan. Benjamin, Jeff ja Kennedy ovat nyt MITB:ssa. Vaikuttaa hyvältä. Otetaankohan tänä vuonna otteluun 6 vai 8 miestä?
***
Jesse&Festus vs. Deuce n' Domino
No niin, nyt lähdettiin alamäkeen
*
Big Viscera vs. Shannon Moore
On tuo World's largest love machine kyllä kauheaa katseltavaa. Ketä oikeasti kiinnosti tämä matsi pätkän vertaa?
DUD
Batista vs. MVP
Tämäkin oli tosiaan aikamoista mielikuvituksen puutetta, sillä tämä matsihan nähtiin viime viikolla ja onpa nähty vielä sitä ennenkin. Mutta sinällään tämä oli ihan hyvä ottelu. MVP targetoi Batistan niskaa ja Batista puolestaan MVP:n selkää. Players Boot oli tällä kertaa niin vakuuttava (kiitokset Batistan myynnistä), että hetken aikaa jopa luulin Montelin voittavan. Tämän jälkeen MVP yrittää Playmakeria, mutta Batukka counteroi tämän ja iskee hattutempun Spinebustereita ja vielä Patistan Pommin huutomerkiksi. 1-2-3! Jälleen Batista voittaa puhtaasti. Mitähän hänelle keksitään Wrestlemaniaan? Matt Hardyn paluuta toivoin pienessä mielessäni, mutta ei vielä tänään.
***
Hornswoggelin kohtaloa surkutellaan. Oli se muuten oikeastikin aika ällöttävä angle.
The Great Khali vs. Kane
Kun Kane ulostautui verhon takaa olin iloinen. Nyt Kane lopultakin voittaa Punjabin painajaisen lukuisten jobbausten jälkeen. No niin Kane tekikin, kun kourapuristuksessa ollessaan sai Khalin selälleen ja nappasi pin fallin. Positiivista oli ettei Kane jäänyt kehään lojumaan vaan lähti kävellen paikalta pois.
*
Chuck Palumbo vs. Matt Jackson
Kolme sanaa: Squash ja DUD
Rey Mysterio tulee esiin ja saa aikamoisen kovat popit. Hän puhuu loukkaantumisestaan ja siitä kuinka ei voi painia tämän vuoden Wrestlemaniassa. Jotenkin tuli hieno, mutta samalla surullinen fiilis Reyn puhetta kuunnellessa. Kuinka paljon vastoinkäymisiä voi yhdelle miehelle tulla? Rey sanoo menevänsä leikkaukseen viikonloppuna. Vickie Guerrero tulee
Rey Mysterio vs. Chavo Guerrero
Iso hatunnosto Rey Mysteriolle. Kuinka moni urheilija missään lajissa pystyisi tuollaiseen suoritukseen pahasti loukkaantuneena. Ottelu on paljon parempi mitä NWO:n mestaruusmatsi. Tässä odotti koko ajan sitä milloin Chavo pääsee niskan päälle ja (jälleen kerran) passittaa Reyn sairaslomalle. Three Amigosin jälkeen tämä tunne iskikin ja Chavo iskee Frog Splashin. EI, vaan Rey väistää rullaa Chavon hartiat mattoon. 1-2-3! Melkoinen yllätys IMO.
***
Vickie pyörätuolissaan on suunniltaan, mutta hänellä on varasuunnitelma. Koska Rey satutti häntä, niin nyt on Reyn vuoro kärsiä. WEELLLL I'ts The Big Show! Olisihan tämän voinut arvata, mutta itselleni tämä tuli täysin puskista ja hyvä niin. Show nakkelee Mysteriota ympäri kehää kuin tennispalloa ja seisoo Reyn haiuksen päällä!
****
Oli tosiaan todella kaksijakoinen jakso. Se alkoi loistavasti ja loppui loistavasti, mutta lähes kaikki siltä väliltä oli melkoista tuubaa. No, Wrestlemania lähenee päivä päivältä ja eiköhän Smackdownin tasokin nouse jo ensi viikolla. Save us Matt Hardy!
Katsoin viimeviikkoisen SD:n kauheassa kiireessä, kauheassa krapulassa ja kauheassa melussa. Undertaker on vaan ihme jannu. Sai sellaisestakin no bodysa kuin Zack Ryder hyvän matsin irti. Markkasin myös Palli Mahoneylle tehdystä kurkkujuntasta.
Batista ja Kane vetivät ihan mukavan tagmatsin Montellia ja Khalia vastaan. Tulikin siinä katsellessa mieleen, että Batusta ja Kanesta voisi tehdä vakituisen joukkueen, antaa heille mestaruudet ja samalla kasvattaa vähän vöiden arvoa. Mutta tuskinpa tämä ennen Maniaa tapahtuu, koska Batistalla on Umanga-matsi vastassaan.

Tuli myös tuota viime SD:tä katsottua vähän nopeasti. Katsoin vain Tag team matsit ja ME:n. Ensinnäkin Kane/Batista vs MVP/Khali oli nyt sellaista peruskauraa. Khali nyt ei koskaan loista ja hän jo yksinään laskee matsin arvoa. Pidin Kanesta tässä paljon. Vähän kyllä häiritsee tuo kun Batista tekee Khalille spinebusterin.. se vaan näyttää niin jäykältä.
ME oli tosiaan yllättävänkin laadukas. Odotin tästä jo alussa sellaista joukkumättöä, mutta sitä ei heti nähtykään. Ryder kesti hyvin ja sai pari iskua perillekin. Taker kuitenkin otti ohjat käsiin ja molemmat Edgen kaverit kanveesiin. Tuo Takerin uusi lukko on muuten aika veikeän näköinen.
En nyt osaa sanoa kokonaisuudesta oikein mitään. Sitä samaa vanhaa, saatiin feudeja vähän etiäpäi

Kuullmma mylsän koulujen opetussuunnitelmaa on muutettua ja seksivalistusvideona näytetään tästälähin HJK-Schalke otteluNo anna kakkua, anna sakkoa, s****na. Hymyile, hymyile oikein. Mä en kestä näitä s****nan mikkihiiriä. KAKS TUOMARIA, KUMPIKIN SANOO, EN NÄHNY!-Harri Ahola
Jaahas, taidanpa jälleen saada "kunnian" kirjoittaa raportin uusimmista Smackdownista.
Show alkaa varmaan viidettä viikkoa peräkkäin Edgellä. Alussa hän vetää peruspromoa Undertakerista ja selviääpä siinä samassa Vickie Guerreron ilmoittama illan main event: The Undertaker vs. Edge, Curt Hawkins&Zack Ryder. Pakkohan tämäkin on nähdä ennen Wrestlemaniaa. Puhe siirtyy siitä Ric Flairin ja hänen Mania otteluunsa Shawn Michaelsia vastaan. Edge kuuluttaa Ric Flairin vieraakseen Cutting Edgessä.
Flair saa vähintäänkin hurjat popit ja Edge kehottaa yleisöä huutamaan kovempaa, koska Ric ansaitsee tämän. Edge aloittaa "haastattelunsa" ja kertoo tylysti Flairille, että kolmen viikon päästä hänen 35-vuotinen uransa on ohi. Flair kuitenkin vastaa sanomalla voittavansa Michaelsin ja jatkavan painimista vielä pitkään Wrestlemanian jälkeen. Tämän jälkeen Edge kutsuu Flairia häviäjäksi joka on hävinnyt Undertakerille. Flair kertoo, että häviö Undertakerille oli kova pala ja veikkaa Undertakerin voittavan Maniassa. Tämän jälkeen Flair alkaa solvaamaan Edgen ja Vickien suhdetta, joka on pelkkää harhaa. Vickie alkaa kiekumaan kanan lailla, mutta onneksi Edge hiljentää hänet hetkeksi. Lopussa selviää, että ensi viikolla Flair kohtaa kolme Edgeä 3on1-matsissa. Vickie vielä tekee matsista häkkiottelun. Tämän jälkeen Edge astelee röyhkeästi Flairin naaman eteen ja saa bitch slapin palkinnoksi. Kehässä patsaana koko segmentin seisonut Teddy Long myhäilee Flairin poistuessa.
****
John Morrison,The Miz&Chavo Guerrero vs. Jesse, Festus&CM Punk
Sarjassamme outoa buukkausta. Tai no, onhan Jessellä ja Festuksella joku minifeudi mestareiden kanssa, mutta siltikin tämä tuntui siltä kuin kaksi alakortin painijaa olisi heitetty tähän täytteeksi. Tai sitten vika on minussa. En tiedä. Ottelu on ihan mukavaa ja sulavaa mättöä Jessen, Punkin, Morrisonin ja Chavon ollessa kehävuorossa. Ottelun lopussa Festus saa hot tagin
Jessen ja CM Punkin hoitaessa loikillaan Morrisonin ja Chavon pois pelistä Festus iskee finisherinsä ja selättää Mizin. En tiedä mitä mieltä muut ovat tästä Jesse&Festus tiimistä, mutta itseäni se kiinnostaa vähemmän kuin Helsingin Sanomien talousosio.
* 1/2
Michellen ja Jamie Noblen backstage segmentti. Ei muuten ennen tuo LeBron Jamesin pelipaita ole näyttänyt noin hienolta.
Noble kertoo Michellelle, että ei voi sitoutua suhteeseen, koska kaikki naiset ovat hulluna Jamie Nobleen ja hän on hulluna heihin. Ensin Michelle vaikuttaa järkyttyneeltä ja pettyneeltä, mutta Jamien poistuessa hänen huulilleen kaareutuu vieno hymy. Hyvää näyttelemistä.
**
United States Championship
MVP(c) vs. Batista
Justin Roberts vetää tuon kehäkuuluttajan homman hyvin.
Batista on siis kaksi kertaa peräkkäin voittanut MVP:n non-title otteluissa, mutta tällä kertaa mestaruus on pelissä. MVP:n karjuminen selostajille ja itsensä psyykkaminen kehän ulkopuolella oli ihan hauskaa katsottavaa. Ottelu ei ollut huono. Batista teloi MVP:n oikeaa jalkaa, jota Montel tykkää käyttää paljon otteluissan. Jokaisen hyökkäysliikkeen jälkeen MVP sitten aina piteli jalkaansa. Arvasihan tämän päättyvän diskaukseen tai count outiin. Batista jää täpärästi kehän ulkopuolelle ja MVP nappaa count out voiton. Miesten ensi viikon NHB-matsi voi olla hyväkin.
***
JBL:n ilkeilyt kerrataan.
Naistenmies Jamie Noble marssii Vickien toimistoon vaatien ottelua Chuck Palumboa vastaan. Tämä ei kuitenkaan passaa, koska Chuck kohtaa tänään Kanen. Sen sijaan Noble "saa" kohdata Big Show'n! Edgen ilmeet olivat taas kultaa.
**
Swimsuit Contest
Osallistujat olivat Eve Torres, Cherry, Maryse, Victoria ja Michelle. Elikkä mikäs tässä on ideana? Neitokaiset ottavat kaapunsa pois ja keimailevat hetken ajan yleisölle esitellen trimmattua vartaloaan. Cherry ja Victoria loistivat tässä
Vissiinkin katsojat päättävät tekstiviestiäänestyksellä voittajan. Lopussa nähtiin vielä pieni ripaus fyysisyyttä, onhan tämä sentään Smackdown.
**
Kane vs. Chuck Palumbo
Tuhannen nyrkiniskun ja muutaman painiliikkeen ottelu. Kane sentään nappaa puhtaan voiton Chuckista chokeslamilla. Nähtiinpä tässä Chuckilta komea Big Boot ja Kanelta Sideslam, mutta eipä tämä siltikään massasta millään tavalla erottunut. Toivottavasti ei mitään ottelusarjaa heidän välilleen kehitetä.
* 1/2
Nyrkkeilijöitä, ja lajin taustavaikuttajilta kysytään Big Show/Mayweather ottelusta. Mainonta on kyllä ensiluokkaista, mutta ei se siltikään tätä hommaa tule pelastamaan.
Jamie Noble vs. Big Show
Alle minuutin jälkeen Noble potkaisee Show'ta sukukalleuksille ja ottelu loppuu siihen. Mutta tapahtumat eivät. Low blow ei saa Show'ta edes polvilleen. Show iskee Noblea nurkkauksessa kolme kertaa rajusti kylkiluihin. Noble kiemurtelee tuskasta ja hänen suustaan valuu verta. Oliko kyseessä peräti oikea loukkaantuminen? En ihmettelisi.
Show ottaa mikin ja promoaa Mayweatherista. Hän kertoo, että 20 miljoonaa dollaria mitä MW kuittaa Wrestlemaniasta ei tule korvaamaan sitä kipua ja kärsimystä minkä hän tulee kokemaan. Show huomauttaa, että Mayweather on vihattu mies niin yleisön keskuudessa kuin WWE:n takahuoneessakin.
**
The Undertaker vs. Curt Hawkins, Zack Ryder&Edge
Ottelu on alusta loppuun Undertaker show'ta. Edge käyttäytyy pelkuriheelin tavoin ja halua ottaa mitään osaa otteluun. Monen minuutin väännön jälkeen Edge saa cheap shotin sisään kehän ulkopuolella ja kolmikko saa hallinnan. Lopulta Edge taggaa itsensä sisään, mutta on joutua UT:n submissionin kohteeksi, kunnes Edge#2 ja #3 keskeyttävät tämän. He kokevat upean, buh gawd, upean double chokeslammin. Undertaker kääntyy ja saa maistaa Spearia 1-2-3! Edge siis pystyi voittamaan Undertakerin kolme yhtä vastaan ottelussa, kun pääsi iskemään selästä. Vaikka Edge tämän muodollisesti voittikin, niin eipä hänen overius hirveästi tuosta noussut.
**
Ei taaskaan ollut mitään erikoista. Missä se Hardy luuraa? Jos hän on jo house showeissa esiintynyt, niin miksi häntä ei tuoda televisioon?
Show alkaa varmaan viidettä viikkoa peräkkäin Edgellä. Alussa hän vetää peruspromoa Undertakerista ja selviääpä siinä samassa Vickie Guerreron ilmoittama illan main event: The Undertaker vs. Edge, Curt Hawkins&Zack Ryder. Pakkohan tämäkin on nähdä ennen Wrestlemaniaa. Puhe siirtyy siitä Ric Flairin ja hänen Mania otteluunsa Shawn Michaelsia vastaan. Edge kuuluttaa Ric Flairin vieraakseen Cutting Edgessä.
Flair saa vähintäänkin hurjat popit ja Edge kehottaa yleisöä huutamaan kovempaa, koska Ric ansaitsee tämän. Edge aloittaa "haastattelunsa" ja kertoo tylysti Flairille, että kolmen viikon päästä hänen 35-vuotinen uransa on ohi. Flair kuitenkin vastaa sanomalla voittavansa Michaelsin ja jatkavan painimista vielä pitkään Wrestlemanian jälkeen. Tämän jälkeen Edge kutsuu Flairia häviäjäksi joka on hävinnyt Undertakerille. Flair kertoo, että häviö Undertakerille oli kova pala ja veikkaa Undertakerin voittavan Maniassa. Tämän jälkeen Flair alkaa solvaamaan Edgen ja Vickien suhdetta, joka on pelkkää harhaa. Vickie alkaa kiekumaan kanan lailla, mutta onneksi Edge hiljentää hänet hetkeksi. Lopussa selviää, että ensi viikolla Flair kohtaa kolme Edgeä 3on1-matsissa. Vickie vielä tekee matsista häkkiottelun. Tämän jälkeen Edge astelee röyhkeästi Flairin naaman eteen ja saa bitch slapin palkinnoksi. Kehässä patsaana koko segmentin seisonut Teddy Long myhäilee Flairin poistuessa.
****
John Morrison,The Miz&Chavo Guerrero vs. Jesse, Festus&CM Punk
Sarjassamme outoa buukkausta. Tai no, onhan Jessellä ja Festuksella joku minifeudi mestareiden kanssa, mutta siltikin tämä tuntui siltä kuin kaksi alakortin painijaa olisi heitetty tähän täytteeksi. Tai sitten vika on minussa. En tiedä. Ottelu on ihan mukavaa ja sulavaa mättöä Jessen, Punkin, Morrisonin ja Chavon ollessa kehävuorossa. Ottelun lopussa Festus saa hot tagin
* 1/2
Michellen ja Jamie Noblen backstage segmentti. Ei muuten ennen tuo LeBron Jamesin pelipaita ole näyttänyt noin hienolta.
**
United States Championship
MVP(c) vs. Batista
Justin Roberts vetää tuon kehäkuuluttajan homman hyvin.
***
JBL:n ilkeilyt kerrataan.
Naistenmies Jamie Noble marssii Vickien toimistoon vaatien ottelua Chuck Palumboa vastaan. Tämä ei kuitenkaan passaa, koska Chuck kohtaa tänään Kanen. Sen sijaan Noble "saa" kohdata Big Show'n! Edgen ilmeet olivat taas kultaa.
**
Swimsuit Contest
Osallistujat olivat Eve Torres, Cherry, Maryse, Victoria ja Michelle. Elikkä mikäs tässä on ideana? Neitokaiset ottavat kaapunsa pois ja keimailevat hetken ajan yleisölle esitellen trimmattua vartaloaan. Cherry ja Victoria loistivat tässä
**
Kane vs. Chuck Palumbo
Tuhannen nyrkiniskun ja muutaman painiliikkeen ottelu. Kane sentään nappaa puhtaan voiton Chuckista chokeslamilla. Nähtiinpä tässä Chuckilta komea Big Boot ja Kanelta Sideslam, mutta eipä tämä siltikään massasta millään tavalla erottunut. Toivottavasti ei mitään ottelusarjaa heidän välilleen kehitetä.
* 1/2
Nyrkkeilijöitä, ja lajin taustavaikuttajilta kysytään Big Show/Mayweather ottelusta. Mainonta on kyllä ensiluokkaista, mutta ei se siltikään tätä hommaa tule pelastamaan.
Jamie Noble vs. Big Show
Alle minuutin jälkeen Noble potkaisee Show'ta sukukalleuksille ja ottelu loppuu siihen. Mutta tapahtumat eivät. Low blow ei saa Show'ta edes polvilleen. Show iskee Noblea nurkkauksessa kolme kertaa rajusti kylkiluihin. Noble kiemurtelee tuskasta ja hänen suustaan valuu verta. Oliko kyseessä peräti oikea loukkaantuminen? En ihmettelisi.
Show ottaa mikin ja promoaa Mayweatherista. Hän kertoo, että 20 miljoonaa dollaria mitä MW kuittaa Wrestlemaniasta ei tule korvaamaan sitä kipua ja kärsimystä minkä hän tulee kokemaan. Show huomauttaa, että Mayweather on vihattu mies niin yleisön keskuudessa kuin WWE:n takahuoneessakin.
**
The Undertaker vs. Curt Hawkins, Zack Ryder&Edge
Ottelu on alusta loppuun Undertaker show'ta. Edge käyttäytyy pelkuriheelin tavoin ja halua ottaa mitään osaa otteluun. Monen minuutin väännön jälkeen Edge saa cheap shotin sisään kehän ulkopuolella ja kolmikko saa hallinnan. Lopulta Edge taggaa itsensä sisään, mutta on joutua UT:n submissionin kohteeksi, kunnes Edge#2 ja #3 keskeyttävät tämän. He kokevat upean, buh gawd, upean double chokeslammin. Undertaker kääntyy ja saa maistaa Spearia 1-2-3! Edge siis pystyi voittamaan Undertakerin kolme yhtä vastaan ottelussa, kun pääsi iskemään selästä. Vaikka Edge tämän muodollisesti voittikin, niin eipä hänen overius hirveästi tuosta noussut.
**
Ei taaskaan ollut mitään erikoista. Missä se Hardy luuraa? Jos hän on jo house showeissa esiintynyt, niin miksi häntä ei tuoda televisioon?
Ensi viikon MVP vs. Batista NHB-ottelu?What kirjoitti:Ei taaskaan ollut mitään erikoista. Missä se Hardy luuraa? Jos hän on jo house showeissa esiintynyt, niin miksi häntä ei tuoda televisioon?
Ei mikään ihme että,egyptiläinen keihään finaaliin, nehän on heitellyt kiviä yli vuoden Kairon kaduilla #huono #jopamauton
Hyvä idea! Tämä voisi olla hyvä tapa saada kaikille jotain puuhaa. Batista saisi puolustella United States vyötä ja MVP pääsisi feudaamaan Hardyn kanssa.Hautsi_ kirjoitti:Ensi viikon MVP vs. Batista NHB-ottelu?What kirjoitti:Ei taaskaan ollut mitään erikoista. Missä se Hardy luuraa? Jos hän on jo house showeissa esiintynyt, niin miksi häntä ei tuoda televisioon?Loistava paikka Hardylle sekaantua matsiin. Jos Batista vielä veisi mestaruuden, niin olisin ihan tyytyväinen, sillä se tarkoittaisi että Batua tuskin World Heavyweight Championship-kuvioissa vähään aikaan nähtäisiin.
Olipa tosiaan mitään sanomaton Smackdown. Kane vs Chuck oli aika kuraa kuten muutkin. Taker vs edget oli pieni valonpilkahdus muttei kummoinen sekään.
Kuullmma mylsän koulujen opetussuunnitelmaa on muutettua ja seksivalistusvideona näytetään tästälähin HJK-Schalke otteluNo anna kakkua, anna sakkoa, s****na. Hymyile, hymyile oikein. Mä en kestä näitä s****nan mikkihiiriä. KAKS TUOMARIA, KUMPIKIN SANOO, EN NÄHNY!-Harri Ahola
- Darien Fawks
- Viestit: 3765
- Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
- Paikkakunta: Pääkaupunki
Samoilla linjoilla. Ei tässä mitään kummoista nähty. Edgeäkään ei ole käytetty yhtä hienosti kuin sen tulikuuman Cena vs. Edge -feudin aikoihin, kun Edgellä oli Rated R Announce Table ja kaikki. Kun RAW'sta edes vähän siirrettäisiin tähtivoimaa Smackiin, niin hyvää tulisi. Save Us -mies Chris Jericho voisi esimerkiksi toimia vallan hyvin Smackin kärkikahinoissa.takaovi kirjoitti:Olipa tosiaan mitään sanomaton Smackdown. Kane vs Chuck oli aika kuraa kuten muutkin. Taker vs edget oli pieni valonpilkahdus muttei kummoinen sekään.Hautsi_ kirjoitti:Ensi viikon MVP vs. Batista NHB-ottelu?What kirjoitti:Ei taaskaan ollut mitään erikoista. Missä se Hardy luuraa? Jos hän on jo house showeissa esiintynyt, niin miksi häntä ei tuoda televisioon?Loistava paikka Hardylle sekaantua matsiin. Jos Batista vielä veisi mestaruuden, niin olisin ihan tyytyväinen, sillä se tarkoittaisi että Batua tuskin World Heavyweight Championship-kuvioissa vähään aikaan nähtäisiin.
Edgen ja Undertakerin kuviot ovat olleet ihan hyvää tavaraa, mutta jotain vain puuttuu. Minusta olisi loistavaa, jos Edge laitettaisiin iskemään Maryseä! Siinä meillä vasta olisi kuuma pari! Edgen heeliys sen kuin kasvaisi, Vickien ja Edgen romanssi loppuisi viimein ja bookkauksesta tulisi kayfabessäkin vähän vaihtelevampaa kuin tätä "Kaikki Edget vs. yksi mies" -kamaa.
Käytännössä koko yön joutui uhraamaan Smackdownin lataamiseen ja samoilla silmillä painetaan edellään, mutta oli se sen arvoista!
Kaksi, uskallan väittää, PPV-tasoista gimmick-matsia Smackdownissa. Tämä jakso oli kuin tuulahdus attitude-eralta. Iso osa jakson hyvyydestä kuuluu myös Chicagon yleisölle, joka jaksoi olla kiinnostunut läpi illan ja kannusti raivoisasti suosikkejaan.
Alkuvideo ja pyrotekninen taidonnäyte. Michael Cole ja Jonathan Coachman toivottavat katsojat tervetulleeksi Smackdowniin, jonka aloittaa.... Maria
Mariaa on aina kiva nähdä ja hahmokin on nostettu aivan uudella tasolle. Ei enää tyhjäpäistä bimboa, vaan kaunis, seksikäs ja itsevarma nainen. On hänessä kuitenkin yksi ärsyttävä piirre: ainakin tässä segmentissä hän hehkutti kaikkea aivan liikaa, mutta no jaah.... kukapa tuollaiseen kiinnittää huomiota paitsi tällainen outo Smackdownin takia yönsä valvova internetsmarkki.
Tässä jatkettiin viime viikolla alkanutta Ms. Smackdown-kilpailua. Maryse putosi. Voi surku sentään. Melko käsittämätön esteratakilpailu oli tämän viikon haasteena. Oikeastaan tämä oli jo niin surkeaa, että siitä tulikin hyvää. Toisin sanoen, ei tullut kelattua, vaan piti ihan mielenkiinnosta seurata, että miten alas tässä voidaan vajota? Mutta winetys sikseen, on aina ilo nähdä "television kauneimpia naisia".
*
Diivojen "hassuttelun" jälkeen siirrytiinkin vakavempiin tunnelmiin, kun kuva leikkasi backstagelle Ric Flairiin ja Shawn Michaelsiin. Hentoinen homoerotiikka huokui jälleen tietokoneen näytön lävitse. Flair kiittää HBK:tä, että hän tuli tämän tueksi tänään ja sanoo, ettei halua kummankaan loukkaantuvan sillä haluaa Wrestlemaniassa itsensä ja Showstopperin 100% kunnossa.Michaels sanoo, että ei kannata huolehtia ja Wrestlemaniassa ilman epäilykseen häivääkään hän antaa kaikkensa.
***
Viisi minuuttia Smackdown-aikaa käytetään Show/Mayweather-kuvion kertaamiseen.
1-on-2 Handicap Match
Big Show vs. Jimmy Wang Yang&Shannon Moore
Ottelun ainoa tarkoitus oli näyttää (jälleen kerran) mitä Big Show pystyy tekemään itseään paljon pienemmille miehille. Show näytti yllättävääkin nopeutta iskiessaan shoulder blockin, jonka JWY kyllä aika törkeästi ylimöi. Tagjoukkue liiskattiin tässä kuin kaksi hyttystä yhdellä kärpäslätkän iskulla.
*
Money In The Bank Qualification Match
John Morrison vs. The Miz
Hardyn hölmöiltyä itsensä ulos kuvioista MITB-matsiin jäi yksi paikka auki. Sen tulee täyttämään jompi kumpi joukkuemestareista.
Yleisö oli tässä matsissa hiljainen, mutta eipä ihmekään. Kaksi midcard-heeliä vastakkain. Eipä tämäkään huono TV-matsi ollut, Morrison vakuuttaa viikko viikolta enemmän. Morrisonhan tämän oikeutetusti ja odotetusti vei, onhan hän sentään huomattavasti tagpariaan menestynempi ja overimpi painija. Tosin en ihmettelisi, vaikka Morrison vielä menettäisi paikkansa Matt Hardylle Jeffin aiheuttaman facevajauksen vuoksi.
**
Finlayn Raw'n raivokohtausta kerrataan pitkään ja hartaasti. Videon jälkeen Michael Cole haastattelee Finlayta. Hän kertoo, ettei voi sanoilla kuvailla miltä tuntuu katsoa poikaansa, joka makaa avuttomana sairaalassa. Sen sijaan turpasaunaa, jonka hän Wrestlemaniassa antaa JBL:lle voi kuvailla sanoin.
**
No Holds Barred Match for the United States Championship
MVP (c) vs. Batista
MVP sai tällä matsilla ainakin yhden uuden fanin lisää. Miehen eleet ja ilmeet ennen matsia ja läpi koitoksen olivat mahtavuutta. Eipä Batistakaan tässä miltään urvolta näyttänyt, vaikka Montel ottelun tähti olikin. Liikkeet myytiin nätisti ja nähtiinpä tässä monia NHB-ottelulle tyypillisiä juttuja, kuten tuolien käyttöä, nurkkapehmusteiden riisumista ja suojamattojen poistamista. Ottelulla oli pituutta lähemmäs 20 minuuttia
eikä se missään vaiheessa käynyt tylsäksi tai itseään toistavaksi. Batista loi kaksi near fallia, joidenka aikana olin jo täysin varma mestaruuden vaihtumisesta. Myöskin ottelun loppu oli nerokkaasti toteutettu. Tuskinpa kukaan osasi odottaa Umagan sekaantumista. Kamerakulmallakin leikittiin hienosti ja selostajatkin osasivat olla mainitsematta Umagan saapumisesta. Sitten hän seisoikin Batistan selän takana kuin pahimman painajaisen hirviö, tälläsi samoalaisen piikin, jonka jälkeen MVP onnistui selätyksessä 1-2-3. Porterin ilme nähdessään Umagan <3 Yleisö osaltaan teki ottelusta mahtavan. Batistaa kannustettiin raivoisasti alusta loppun ja MVP sai kovaa heattia. Se tekikin tästä hyvin PPV-oloisen ottelun.
*** 1/2
Taasko tämä Mayweatherin promo pitää näyttää?
Kane&joku kääpiö vs. Chuck Palumbo&The Great Khali
Ei pahalla Jamie Noblea kohtaan, mutta kyllähän hän pikkulapselta näytti kolmen ~kaksimetrisen hujopin keskellä. Lyhyt täytematsi oli tämä. Tarkoituksena oli vissiinkiin hypettää Manian 24-miehen battle royalia, jonka voittaja saa ECW title shotin samana iltana. Noble kärsi Khali Bombin, jonka jälkeen Kane seisoskeli kehässä vielä hetken hölmön näköisenä.
*
4-on-2 Steel Cage Handicap Match
Edge, Curt Hawkins,Zack Ryder&Chavo Guerrero vs. Shawn Michaels&Ric Flair
Juuri kun ottelu on alkamassa rullaa Vickie Guerrero rampille pyörätuolinsa kanssa buuausten saattelemana. Hän kertoo lisäävänsä otteluun Chavo Guerreron.
Kyllähän tämä oli helposti koko alkuvuoden paras Smackdown-ottelu. Urhoolliset facet taistelivat kaikin voimin, mutta aina kun he saivat "momentumin" itselleen vastustajien miesylivoima tuli esille. Michaels sidottiin kehäköysiin kiinni ja hän tuntui olevan niissä ikuisuuden. Flair jäi yksin armottomien pahisten keskelle ja ennen pitkää hänen kasvoiltaan valuikin verta vuolaasti. Tässä vaiheessa jo uumoilin Undertaker-sekaantumista, mutta ei....vielä. Michaelsin lopultakin päästyi köysistä irti ottelu sai aivan uutta tulta alleen. Michaels tarjoili koko heelkvartetille atomic dropit ja Edge sai maistaa patentoitua HBK-elbow'ta. Flair iski Edgelle low blow'n ja väänsi hänet Figure Fouriin. HBK suoritti saman liikkeen yhtäaikaisesti Ryderille/Hawkinsille. Jälleen kerran olin varma ottelun päättymisestä. Mutta ei. Chavo kapuaa köysille ja tällää Frog Splashin sekä HBK:n että Flairin ruhojen päälle, mikä pakottaa irrottamaan otteet. What a match! Edge alkaa hitaasti, todella hitaasti ryömimään kohti häkin ovea napatakseen joukkueelleen voiton. Sitten se LOPULTAKIN tapahtuu. Konki kumahtaa ja valot sammuvat. Undertaker on kehässä! Taker nappaa Reunaa kurkusta kiinni, mutta joutuu irrottamaan otteen Chavon ja kahden toisen Edgen hyökiessä päälle. Hawkins ja Ryder saavat maistaa julmaa double chokeslammia ja Chavo vielä sitäkin julmempaa Tombstone Piledriveria. Tämä häiriö antaa kuitenkin Ultimate Opportunistille juuri tarpeeksi aikaa kiivetä häkistä ulos. Toisen kerran peräkkäin Edge jäi voitolle, vaikka ei tämäkään kovin vakuuttava esitys (näin kayafaben näkökulmasta) ollut. Mahtava matsi kaiken kaikkiaan, näitä lisää. Hyvä arvosana on täysin ansaittu.
****
Sen verta kova jakso oli, että vaikkette aktiivisesti SD:tä seuraisikaan, niin kehotan silti imuttamaan tai ainakin sitten aikanaan katsomaan TV:stä tämän jakson.
Alkuvideo ja pyrotekninen taidonnäyte. Michael Cole ja Jonathan Coachman toivottavat katsojat tervetulleeksi Smackdowniin, jonka aloittaa.... Maria
Mariaa on aina kiva nähdä ja hahmokin on nostettu aivan uudella tasolle. Ei enää tyhjäpäistä bimboa, vaan kaunis, seksikäs ja itsevarma nainen. On hänessä kuitenkin yksi ärsyttävä piirre: ainakin tässä segmentissä hän hehkutti kaikkea aivan liikaa, mutta no jaah.... kukapa tuollaiseen kiinnittää huomiota paitsi tällainen outo Smackdownin takia yönsä valvova internetsmarkki.
Tässä jatkettiin viime viikolla alkanutta Ms. Smackdown-kilpailua. Maryse putosi. Voi surku sentään. Melko käsittämätön esteratakilpailu oli tämän viikon haasteena. Oikeastaan tämä oli jo niin surkeaa, että siitä tulikin hyvää. Toisin sanoen, ei tullut kelattua, vaan piti ihan mielenkiinnosta seurata, että miten alas tässä voidaan vajota? Mutta winetys sikseen, on aina ilo nähdä "television kauneimpia naisia".
*
Diivojen "hassuttelun" jälkeen siirrytiinkin vakavempiin tunnelmiin, kun kuva leikkasi backstagelle Ric Flairiin ja Shawn Michaelsiin. Hentoinen homoerotiikka huokui jälleen tietokoneen näytön lävitse. Flair kiittää HBK:tä, että hän tuli tämän tueksi tänään ja sanoo, ettei halua kummankaan loukkaantuvan sillä haluaa Wrestlemaniassa itsensä ja Showstopperin 100% kunnossa.Michaels sanoo, että ei kannata huolehtia ja Wrestlemaniassa ilman epäilykseen häivääkään hän antaa kaikkensa.
***
Viisi minuuttia Smackdown-aikaa käytetään Show/Mayweather-kuvion kertaamiseen.
1-on-2 Handicap Match
Big Show vs. Jimmy Wang Yang&Shannon Moore
Ottelun ainoa tarkoitus oli näyttää (jälleen kerran) mitä Big Show pystyy tekemään itseään paljon pienemmille miehille. Show näytti yllättävääkin nopeutta iskiessaan shoulder blockin, jonka JWY kyllä aika törkeästi ylimöi. Tagjoukkue liiskattiin tässä kuin kaksi hyttystä yhdellä kärpäslätkän iskulla.
*
Money In The Bank Qualification Match
John Morrison vs. The Miz
Hardyn hölmöiltyä itsensä ulos kuvioista MITB-matsiin jäi yksi paikka auki. Sen tulee täyttämään jompi kumpi joukkuemestareista.
Yleisö oli tässä matsissa hiljainen, mutta eipä ihmekään. Kaksi midcard-heeliä vastakkain. Eipä tämäkään huono TV-matsi ollut, Morrison vakuuttaa viikko viikolta enemmän. Morrisonhan tämän oikeutetusti ja odotetusti vei, onhan hän sentään huomattavasti tagpariaan menestynempi ja overimpi painija. Tosin en ihmettelisi, vaikka Morrison vielä menettäisi paikkansa Matt Hardylle Jeffin aiheuttaman facevajauksen vuoksi.
**
Finlayn Raw'n raivokohtausta kerrataan pitkään ja hartaasti. Videon jälkeen Michael Cole haastattelee Finlayta. Hän kertoo, ettei voi sanoilla kuvailla miltä tuntuu katsoa poikaansa, joka makaa avuttomana sairaalassa. Sen sijaan turpasaunaa, jonka hän Wrestlemaniassa antaa JBL:lle voi kuvailla sanoin.
**
No Holds Barred Match for the United States Championship
MVP (c) vs. Batista
MVP sai tällä matsilla ainakin yhden uuden fanin lisää. Miehen eleet ja ilmeet ennen matsia ja läpi koitoksen olivat mahtavuutta. Eipä Batistakaan tässä miltään urvolta näyttänyt, vaikka Montel ottelun tähti olikin. Liikkeet myytiin nätisti ja nähtiinpä tässä monia NHB-ottelulle tyypillisiä juttuja, kuten tuolien käyttöä, nurkkapehmusteiden riisumista ja suojamattojen poistamista. Ottelulla oli pituutta lähemmäs 20 minuuttia
*** 1/2
Taasko tämä Mayweatherin promo pitää näyttää?
Kane&joku kääpiö vs. Chuck Palumbo&The Great Khali
Ei pahalla Jamie Noblea kohtaan, mutta kyllähän hän pikkulapselta näytti kolmen ~kaksimetrisen hujopin keskellä. Lyhyt täytematsi oli tämä. Tarkoituksena oli vissiinkiin hypettää Manian 24-miehen battle royalia, jonka voittaja saa ECW title shotin samana iltana. Noble kärsi Khali Bombin, jonka jälkeen Kane seisoskeli kehässä vielä hetken hölmön näköisenä.
*
4-on-2 Steel Cage Handicap Match
Edge, Curt Hawkins,Zack Ryder&Chavo Guerrero vs. Shawn Michaels&Ric Flair
Juuri kun ottelu on alkamassa rullaa Vickie Guerrero rampille pyörätuolinsa kanssa buuausten saattelemana. Hän kertoo lisäävänsä otteluun Chavo Guerreron.
Kyllähän tämä oli helposti koko alkuvuoden paras Smackdown-ottelu. Urhoolliset facet taistelivat kaikin voimin, mutta aina kun he saivat "momentumin" itselleen vastustajien miesylivoima tuli esille. Michaels sidottiin kehäköysiin kiinni ja hän tuntui olevan niissä ikuisuuden. Flair jäi yksin armottomien pahisten keskelle ja ennen pitkää hänen kasvoiltaan valuikin verta vuolaasti. Tässä vaiheessa jo uumoilin Undertaker-sekaantumista, mutta ei....vielä. Michaelsin lopultakin päästyi köysistä irti ottelu sai aivan uutta tulta alleen. Michaels tarjoili koko heelkvartetille atomic dropit ja Edge sai maistaa patentoitua HBK-elbow'ta. Flair iski Edgelle low blow'n ja väänsi hänet Figure Fouriin. HBK suoritti saman liikkeen yhtäaikaisesti Ryderille/Hawkinsille. Jälleen kerran olin varma ottelun päättymisestä. Mutta ei. Chavo kapuaa köysille ja tällää Frog Splashin sekä HBK:n että Flairin ruhojen päälle, mikä pakottaa irrottamaan otteet. What a match! Edge alkaa hitaasti, todella hitaasti ryömimään kohti häkin ovea napatakseen joukkueelleen voiton. Sitten se LOPULTAKIN tapahtuu. Konki kumahtaa ja valot sammuvat. Undertaker on kehässä! Taker nappaa Reunaa kurkusta kiinni, mutta joutuu irrottamaan otteen Chavon ja kahden toisen Edgen hyökiessä päälle. Hawkins ja Ryder saavat maistaa julmaa double chokeslammia ja Chavo vielä sitäkin julmempaa Tombstone Piledriveria. Tämä häiriö antaa kuitenkin Ultimate Opportunistille juuri tarpeeksi aikaa kiivetä häkistä ulos. Toisen kerran peräkkäin Edge jäi voitolle, vaikka ei tämäkään kovin vakuuttava esitys (näin kayafaben näkökulmasta) ollut. Mahtava matsi kaiken kaikkiaan, näitä lisää. Hyvä arvosana on täysin ansaittu.
****
Sen verta kova jakso oli, että vaikkette aktiivisesti SD:tä seuraisikaan, niin kehotan silti imuttamaan tai ainakin sitten aikanaan katsomaan TV:stä tämän jakson.
Oli aika hyvä tosiaan tuo Steel Cage matsi. Flair sai pitkästä aikaa kunnon selkäsaunan eikä miestä muutenkaan paljoa hehkutettu matsissa. Michaels vähän varasti shown, mutta sehän oli vain positiivinen asia. Shawn on hyvässä iskussa ja Edge vetää rooliaan hyvin. Takerin sekaantuminen oli hyvä lisä, mutta taipui jälleen. No Taker iskee takaisin Maniassa
. Tavallista paljon parempi SD matsi, joka ansaitsee *** staraa.
Itseäni ainakin vähän harmitti ettei yleisö oikein alussa syttynyt. Vasta Takerin mukaantulo nosti tunnelmaa. ´Tai sitten käsitykseni hyvästä tunnelmasta on vain vähän turhan korkea.
Itseäni ainakin vähän harmitti ettei yleisö oikein alussa syttynyt. Vasta Takerin mukaantulo nosti tunnelmaa. ´Tai sitten käsitykseni hyvästä tunnelmasta on vain vähän turhan korkea.
Kuullmma mylsän koulujen opetussuunnitelmaa on muutettua ja seksivalistusvideona näytetään tästälähin HJK-Schalke otteluNo anna kakkua, anna sakkoa, s****na. Hymyile, hymyile oikein. Mä en kestä näitä s****nan mikkihiiriä. KAKS TUOMARIA, KUMPIKIN SANOO, EN NÄHNY!-Harri Ahola
-
Show_Stopper
- Viestit: 1353
- Liittynyt: Pe 15.09.2006 15:46
Ja itse ottelunkin aikana Michael Cole sanoi, ettei ottelu ole uraa uhkaava, sillä kyseessä ei ole singlematsi.jers1 kirjoitti:En tiedä, mutta kun viime viikolla, kun ottelu tehtiin, Edge/Vickie sanoi, että Flairin ura ei ole pelissä.Japeet kirjoitti:Oliko Flairin erotusjuttu vain Single matseista vai selätys/uloslasku/luovutus/diskaustappioista?
JDub kirjoitti:Cock_Sucker sopisi kyllä sinulle paremmin..
Kyllä se jo anglen alussa tehtiin selväksi, että stipulaatio pätee vain 1-on-1-otteluissa. Sillä taasen ei ole väliä, häviääkö Flair ottelun selätyksellä, luovutuksella, uloslaskulla tai diskauksella.Japeet kirjoitti:Oliko Flairin erotusjuttu vain Single matseista vai selätys/uloslasku/luovutus/diskaustappioista?
Onneks ei näy urheilukanava, et melkeen pakko imuttaa.ToNy-MaN kirjoitti:Nooh, onneksi Smack tulle UK:lta teille jotka eivät osaa imutella...Japeet kirjoitti:Joo, kiitos tiedosta. En ole viimeaikoina muuta kuin lukenut raportteja joten en tätä(kään) tiennyt. Täytyy alkaa aktiivisemmin seuraamaan kun MAX taas ensikuussa aukeaa.
Meidän äiti tekee parempia painijoita kuin teidän äiti!
Offtopic: Eiks sulla oo töllötintä, siis boksia lainkaan?! =Oramse kirjoitti:Onneks ei näy urheilukanava, et melkeen pakko imuttaa.ToNy-MaN kirjoitti:Nooh, onneksi Smack tulle UK:lta teille jotka eivät osaa imutella...Japeet kirjoitti:Joo, kiitos tiedosta. En ole viimeaikoina muuta kuin lukenut raportteja joten en tätä(kään) tiennyt. Täytyy alkaa aktiivisemmin seuraamaan kun MAX taas ensikuussa aukeaa.
Valtakunnallinen digiverkko ei näy koko valtakunnassa. Siellä täällä on tiettyjä katvealueita, joissa näkyy esimerkiksi vaan ylen kanavat tai ns. pääkanavat ja jopa alueita, joissa TV ei näy ollenkaan. Digidigi!
kumiorava kirjoitti:Jossain määrin ihailen sitä intoa, että heppu jaksaa kirjoittaa rivikaupalla markkinaliberaalista utopiastaan jollekin painifoorumille.
- DeadManWalking
- WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
- Viestit: 8632
- Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
- Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester
Kyllähän niitä samoja ongelmia oli jo analoogisen TV:n aikana myös. Esimerkiksi Lapissa ei näkynyt Nelonen.Riveni kirjoitti:Valtakunnallinen digiverkko ei näy koko valtakunnassa. Siellä täällä on tiettyjä katvealueita, joissa näkyy esimerkiksi vaan ylen kanavat tai ns. pääkanavat ja jopa alueita, joissa TV ei näy ollenkaan. Digidigi!
Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.
- hamalainen
- Viestit: 143
- Liittynyt: La 26.06.2004 11:03
- Paikkakunta: Lahti
Ihan hyvä jakso oli tällä kertaa, vaikka mukana olikin hiukan liikaa squash matseja. Illan valopilkkuna oli kyllä VIP lounge, jonka vieraana oli tällä kertaa Chris Jericho. Loistokamaa alusta loppuun asti.
Ensi viikolla onkin sitten luvassa MVP:n ja Jerichon kohtaaminen Smackdownissa. Luultavasti melko hyvä kohtaaminen tulee olemaan.

...