Yleinen Smackdown keskustelu
- Mikko Alatalo
- Viestit: 82
- Liittynyt: Su 09.09.2007 22:39
- Paikkakunta: Kotisaunan lauteilla
Olipahan oikein hyvä Smackdown. Nämä jäivät itselleni show'sta mieleen.
- Ric Flairin promo oli jälleen täyttä tavaraa. Hyvin mainostettiin hänen ja Hunterin välistä matsia. Näimmeköhän Flairin nyt viimeistä kertaa SD:ssä? Tuskimpa. HHH olisi kyllä yksi niistä, joille soisin Flairin päänahan, vaikka ehkä mieluummin kuitenkin jollekin hieman vähemmän overille painijalle.
- Punk, Mysterio, Kane, MVP, BDV ja Henry vetivät lopulta oikein viihdyttävän TT -ottelun. Loppua kohden vain parani ja lopetus oli hieno. Paskasäkit vielä pois, niin tulee vielä parempi.
- JBL:n promo oli mahtava. Hän jätti hyvästit SD:lle ja lähti koittamaan onneaan aidan toiselle puolelle. Ihan hyvä, ettei Jericho tullut tähän mitään häsäämään, vaikken olisi sitä pahalla katsonutkaan. Tazz ilmeisesti on tästä lähtien selostaja myös SD:ssä? Mikäs siinä. Ei hän JBL:ää voita, mutta oikein hyvä ratkaisu sinänsä.
- Sitten show'n ME, joka oli todella jännittävä. Major Brothersille annetaan pushia, mikä ei ole ollenkaan huonompi ratkaisu. Ajattelin, että nyt päästään Shitistoista lopulta eroon. Sitten Batu mäjäyttikin Spinebusterinsa ja tuuletti mestaruusvyön kanssa.
Olin ihan, että mitä hemskuttia. Onneksi Edge kuitenkin säilytti. Huh huh. Jopas ehdein pelästyä pahemman kerran.
- Ric Flairin promo oli jälleen täyttä tavaraa. Hyvin mainostettiin hänen ja Hunterin välistä matsia. Näimmeköhän Flairin nyt viimeistä kertaa SD:ssä? Tuskimpa. HHH olisi kyllä yksi niistä, joille soisin Flairin päänahan, vaikka ehkä mieluummin kuitenkin jollekin hieman vähemmän overille painijalle.
- Punk, Mysterio, Kane, MVP, BDV ja Henry vetivät lopulta oikein viihdyttävän TT -ottelun. Loppua kohden vain parani ja lopetus oli hieno. Paskasäkit vielä pois, niin tulee vielä parempi.
- JBL:n promo oli mahtava. Hän jätti hyvästit SD:lle ja lähti koittamaan onneaan aidan toiselle puolelle. Ihan hyvä, ettei Jericho tullut tähän mitään häsäämään, vaikken olisi sitä pahalla katsonutkaan. Tazz ilmeisesti on tästä lähtien selostaja myös SD:ssä? Mikäs siinä. Ei hän JBL:ää voita, mutta oikein hyvä ratkaisu sinänsä.
- Sitten show'n ME, joka oli todella jännittävä. Major Brothersille annetaan pushia, mikä ei ole ollenkaan huonompi ratkaisu. Ajattelin, että nyt päästään Shitistoista lopulta eroon. Sitten Batu mäjäyttikin Spinebusterinsa ja tuuletti mestaruusvyön kanssa.
-
Super-RKO!
- Viestit: 135
- Liittynyt: Ke 04.01.2006 21:44
Markka kirjoitti:Tazz ilmeisesti on tästä lähtien selostaja myös SD:ssä?
Tazzia saa siis nyt kuunnella Tiistaisin ja Perjantaisin? Jee.
Tazz ei ikinä ole innostanut selostus puolella, painillisesti oli sitäkin parempi. Jesse Venturaa haluaisin taas kuunnella, mutta en tiedä toimisiko tuo Colen kanssa, ei ehkäpä.
Are you beyond good and evil?- John Morrison
<- Vuoden raiskaus
Olen samaa mieltä. Mieluummin Tazzia katsoisin kehässä kuin selostajana, vaikka ei hänestä painijaa saa enää tekemälläkään, mutta vertasinkin hänen vanhoihiin matseihinsa. Jesse Ventura voisi olla ihan jees. Tuskin kukaan silti toimii Colen parina kovinkaan hyvinTazz ei ikinä ole innostanut selostus puolella, painillisesti oli sitäkin parempi. Jesse Venturaa haluaisin taas kuunnella, mutta en tiedä toimisiko tuo Colen kanssa, ei ehkäpä.
Heidenreich?JVDS kirjoitti:Tuskin kukaan silti toimii Colen parina kovinkaan hyvin
Tästä Major Brothersin liittymisestä Edgen joukkoihin tuli mieleen yksi asia... Edgen ja Christianin liittyminen The Broodiin. Silloinhan Edge ja Christian olivat lähes nimettömiä, hieman paikallaankin seisseitä kayfabe-veljeksiä, jotka auttoivat pomoaan. Saattaapi olla, että seuraamme parhaillaan seuraavien supertähtien syntyä, kun Zack Ryder ja Curt Hawkins kaveeraavat Edgen kanssa. Vielä vaan siltä ei saata tuntua, kun miehet eivät kovinkaan karismaattisilta saati taidokkailta tunnu, eikä heillä näyttäisi kokoakaan riittävän main eventiin, mutta hei: eikös Edgeä ja Christiania vaivannut samat asiat kymmenisen vuotta sitten?
- Jack DiBiase
- Moderaattori
- Viestit: 3819
- Liittynyt: Su 18.04.2004 14:52
Hä? Tuollaiset nimetkö heille on nyt annettu? Kuulostaa vähän random jobbereilta, mutta tykkään joka tapauksessa. Ainakin nyt heidät voisi jopa erottaa toisistaan. Samanlaiset Brood-vibat tuli minullekin heti Armageddonista lähtien, ja kyllä tästä voi "veljeksille" jotain vielä kehkeytyäkin. Näin heissä potentiaalia jo Deep South aikoina, mutta toistaiseksi heidän face-run on ollut todella tylsä. Factionien ystävänä odotan tämän kuvion kehittymistä mielenkiinnolla.enska kirjoitti:kun Zack Ryder ja Curt Hawkins kaveeraavat Edgen kanssa.
BTW en ole nähnyt viimeistä SD:tä, koska olen Joulun vuoksi poissa kämpiltä.
WE BACK YA'LL?!
- Cpt. Sparrow
- Viestit: 1
- Liittynyt: Pe 22.09.2006 20:41
Elikkä nyt olisi SmackDown! katsottu, ja itse ohjelmaa ei ollut luvassa, vaan video alkaa kertauksella jossa näytetään WWE'n vuoden 5 parasta ottelua. Viidenneksi sijoittui Money in the Bank Ladder match, ja tuskinpa ottelun tapahtumia tarvitse alkaa tässä selittelemään. Tuli taas revettyä Bookerille kun hän otti "omat" pienet tikkaansa kehän alta :D. Neljänneksi tuli taasen itselleni hieman puun takaa Ortonin ja HHH'n LMS matsi. Muutenkin koko No Mercy vain raiskasi WWE mestaruutta, oma mielipiteeni. Vuoden kolmanneksi "parhain" ottelu ei suinkaan ollut WM23'ssa käyty Cenan ja Michaelsin ottelu, vaan RAW'in. Ja itse todella pidin tästä ottelusta paljon enemmän kuin heidän Wrestlemanian kohtaamisesta. Pitkä ottelu täynnä sitä jotain :P.Survivor Seriesin ottelusta en sano mitään, odotin ennemmin Cenan ja Lashleyn kohtaamista Bashissa. Ja itse en ainakaan vielä keksi/muista mikä vuoden otteluista kävisi WHC'n Wrestlemaniassa käydyn ottelun tilalle. Kaikinpuolin olen suhkot samaa mieltä listan kanssa mutta pientä "parantamisen varaa" olisi voinut olla. Ei tässä sen enempää.
WWE Greatest Matches:
#1 World Heavyweight Championship Wrestlemania 23. Batista vs. Undertaker
#2 Traditional Survivor Series Elimination Match
#3 John Cena vs. Shawn Michaels huhtikuun 23 Raw'ssa käyty ottelu
#4 Randy Orton vs. Triple H Last Man Standing WWE championship Match
#5 Money In the Bank
Ensiviikon SD!'ssä alkaa Beat the Clock Competition turnaus, jonka voittaja kohtaa Edgen Royal Rumblessa.

The Champ is Here!
-
Show_Stopper
- Viestit: 1353
- Liittynyt: Pe 15.09.2006 15:46
Uusin jakso takana ja pientä kommenttia:
Ensinnäkin onhan tämä Beat The Clock nyt ihan hyvä tapa saada vastus valittua, jos feudit ovat joko vanhentuneet tai niitä halutaan säästää Wrestlemaniaan. ainoa huono puoli tällä hetkellä oli vain se, ettei saatu kasaan kunnon vastuksia, vaan koko turnaus oli yllättävän typerästi toteutettu, loppua kohti ei ollut enää ollenkaan epäselvää kuka homman vie. Finaali Rey vs. Edge oli ehkä kisan ainoa oikeasti hyvä (tosin lyhyt) matsi, loput olivat sitä keskitasoa. Ainoastaan Chavo/Funaki nousi mys hyvän matsin puolelle, vaikka ei ketään oikeasti kiinnostanut kumpi voittaa.
En nyt tiiä jaksaako tästä jaksosta paljoa lässyttää. Kirjoitusinto muutenkin aika matala tällä hetkellä. Perushyvä jakso.
Chuckin heelturn, maybe?

JDub kirjoitti:Cock_Sucker sopisi kyllä sinulle paremmin..
Muuttohässäkän, netin asentamisen ja yhteyden hitauden vuoksi sain vasta nyt katsottua uusimman Smackdownin.
Oli ihan mukava matsipainotteinen jakso. Otteluita taisi olla kuusi. Beat the Clockin voittajan spoilasin itselleni, joka vei tietysti vähän mielenkiintoa hommasta. Joka tapauksessa Rey on paras ratkaisu tähän saumaan. Batista-Edge on nähty liian monesti, eikä siitä enää mitään oltaisi saatu irti. Undertakeria taasen säästellään Maniaan asti. Kieltämättä aika paljon toistaa vuoden takaista, mutta entä sitten? Pääasia, että saadaan hyviä matseja buukattua PPV:hen.
Arvattavissahan se oli, että VickEdge kusettaa Batua ja Takeria, mutta se toteuttiin innovatiivisesti. Käsikirjoittajat ansaitsivat palkkansa. Edgen itsensä osallistuminen turnaukseen oli yllätys, enkä kyllä Batistan ja Takerin sekaantumista osannut arvata. Kuvittelin Reyn voittavan count-outilla tai jollain yllättävällä hurricanranalla. Rey ja Edge eivät tietääkseni ole ennen otelleet ja uskon heidän pystyvän jopa **** matsiin Rumblessa. Ainoa asia, joka vie ottelusta hohtoa on Edgen satavarma voitto.

Tuli tässä nyt uusinta Smackdownia katsottua. Puoleen väliin jaksoin jopa katsoa, ennen nukahtamispistettä. Jotta kukaan ei alkaisi huutaa spoilaamisesta, sanon vain että ei kannata mitään kamalan ihmeellistä odottaa.
- Spoiler: näytä
JDub kirjoitti:Cock_Sucker sopisi kyllä sinulle paremmin..
-
Show_Stopper
- Viestit: 1353
- Liittynyt: Pe 15.09.2006 15:46
-
Super-RKO!
- Viestit: 135
- Liittynyt: Ke 04.01.2006 21:44
Oman käsitykseni mukaan uusin jakso sai paljon negatiivista kommenttia. Pitkän SmackDown! tauon jälkeen, itse ainakin pidin jaksosta. Älkää lukeko alas päin ellette halua spoilaantua!
Alkusegmentti oli todella laadukasta uhoamista indypromojen jälkeen. Jokainen kuviossa ollut persoona sai oman palansa. Eddiehän tässä toki mainittiin, mutta entäs sitten? Häntä tuskin tuodaan takaisin nostamaan Rey tai Chavo taivaanvoimalla takaisin mestaruuden kimppuun. Chavon tapauksessa tietenkin debyytti kohti päämestaruutta. Edge toimi taas kerran kuten lafkan ykkösheelin kuuluukin. Tämä oli loistava aloitus tälle jaksolle.
Chuckin ja Noblen ottelulta kukaan tuskin odotti mitään, joten pettymyksiä ei tullut. Ottelu oli lyhyt, mutta ajoi asiansa. Chuck Palumbo hävisi viidennen kerran putkeen ja neljä näistä tappioista on tullut Jamie Noblelle. Noble saisi saada pushinsa loppuun saakka ja hänet voitaisi rykäistä mukaan U.S. Titlen perään. Ottelut MVP'tä vastaan tuskin olisivat huonoja. Molemmat painijat ovat atleettisesti taitavia ja edustavat omaa kokoluokkaansa. Vaikka Noblen imago tahraantuikin vuosia sitten jobberin roolissa, saadaan uskottavuus juuri tällä tavalla hänestä irti.
Palumbon tilanne heikkenee entisestään, vaikka tässä pientä jounen poikasta onkin. Hänen suosionsa laskee samalla tavalla kuin pari vuotta takaperin. Kohta häntäkään ei enää nähdä WWE'n palkkalistoilla. Karu totuus.
Batistan ja US. Mestari MVP'n ottelu oli sijoitettu cardiin mielestäni hieman omituisesti. Kaksi SD!'n kärki nimeä samassa ottelussa ja taisto oli sijoitettu toiseksi kohtaamiseksi koko jaksossa.
No, kyllähän tätä katsoi. Montel kantoi Batistan ihan kelvolliseen TV-matsiin, josta yleisökin nautti. Ottelu ei ollut pelkkää brawlausta ja Batukan nimikkoliikkeiden raiskausta, vaan MVP oli hyvin pitkään niskan päällä. Ottelu päättyi lähes samalla tavalla kuin Batista vs. Ken Kennedy vuosi takaperin. Kennedy otti tällöin Batusta toisen vai kolmannen voiton peräkkäin.
Batistan liikearsenaali oli kasvanut huomattavasti viimenäkemästä. Olihan sielä Spine Busterin, Spearin ja brawlauksen lisäksi Blackhole Slam ja muitakin voimaliikkeitä. Toivoa riittää siihen ''Elukankin'' kehittymiseen, jonka Cena koko tässä viime vuonna.
UT'n, Mark Henryn ja Matt Strikerin kohtaamisen tulos oli ennalta-arvattavissa. 'Takerista tehdään vielä kerran lafkan kovimmista päästä oleva mies ennen eläkkeelle siirtymistä. Henry ei paljon päässyt ''loistamaan'' muulla kuin myymisellä. Undertaker hallitsi ottelua alusta loppuun ja vei lopulta Strikerin Tombstonella kanveesiin tutulla tapaa.
Ottelun jälkeen saapui firman varmaankin painavin mies kehään takoen juuri voiton ottanutta Undertakeria. UT kuitenkin pieksi hänet ja tämän läskikaverinsa ja jäi kehään hetkeksi keräämään yleisöltä poppeja.
Kädenvääntö ottelu Hornyn ja Khalin tulkin välillä oli mielestäni hupaisa kevennys tähän keskelle showta. Vaikka tuloksen saattoikin arvata, oli siinä edes hymyn poikasta lärvillä kun Finlay sähköaparaattinsa kanssa sääteli sähköiskuja tulkin käteen. Hornswoggle vei kirjaimellisen väännön kumihansikas kädessään.
Kanen ja Dominon ottelu ei tarjonnut muuta kuin Kanen entrancen jälleennäkemisen. Squash. Ilmasta tulleen Dominon kurkusta kiinni ja menolippu kohti helvettiä perään.
Chavon ja Reyn aloitettua Main Event, saapui maailman mestari Edge paikalle. Hän kuitenkin käveli suoraa päätä selostajien joukkoon häiritsemättä ottelun alkua mitenkään.
Painillisestihan tätäkin matsia jaksoi katsoa, mutta kyllä näillä eväillä olisi pitänyt saada paljon tasokkaampi ottelu aikaiseksi. Feudin hehkuttamista ja Reyn hienoja loikkia/muita temppuiluja tarjosi illan viimeinen kohtaaminen. Ei mitenkään erikoinen ottelu. Edge ei sekaantunut edes ottelun loppuun, vaikka näin olisi voinut ajatellakin.
Yleisöä miellyttävä feudi menossa. Saa nähdä mihin johtaa...

WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi
- Darien Fawks
- Viestit: 3765
- Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
- Paikkakunta: Pääkaupunki
Minä suorastaan rakastin SmackDownia! Mielestäni tämä jakso oli aikas täydellinen.
Plussat:
+ Edge, Vickien ja Mysterion kuviota vietiin erinomaisesti eteenpäin ja kaikki promoamiset oli mahtavasti hoidettu. Edge vakuutti ja kuulosti yllättävän tuoreelta myös selostamossa. Eddien mainitseminen ei haittanut yhtään. Ei ole mikään salaisuus, että Vickie on Eddien entinen heila, joten miksipä sitä ei voisi tässä mainita.
+ Batista näytti matsissaan loistavalta. Ei siinä minusta MVP kantanut Batistaa yhtään sen enempää kuin Batista MVP:tä.
+ Noble voitti näyttävästi crusifixillä. Palumbo oli todella stiffi. Eiköhän hän kohta laita McCoolin nippuun ja käänny heeliksi.
+ Hornswogglea käytettiin hauskasti, kuten Finlayäkin. Ihan hauska kuvio, jota pelkäsin paljon heikommaksi.
+ Vince ja Finlay ovat näemmä tehneet jonkin sopimuksen Hornswogglen suhteen. Mistähän mahtaa olla kysymys? Minusta ainakin jännittävä kuvio, joka voi hyvinkin antaa Finlaylle hänen tarvitsemansa pushin kohti suurempia kuvioita.
+ Mysterio näytti Chavon kanssa hieman uusia liikkeitä, ja miehet vetivät muutenkin ihan nätin matsin.
+ Yleisö oli melkein koko tapahtuman erinomaisesti mukana.
+ Coachia on ihan mukava kuunnella selostamossa Colen seurana. Pidän kyllä paljon Colesta, vaikka moni häntä tuntuu haukkuvan.
Miinuksia ei oikeastaan minusta ollut, joten laitan vielä plusmiinukset näkyviin.
+- Takerin matsi ei ollut mikään ihmeellinen, mutta eipä siinä sinänsä mitään. Hoiti hommansa.
+- Kanen squash oli melko turha, mutta eipä se paljon aikaa vienyt, joten kävihän se näinkin.
Katsoin tämän jakson yksin, mutta usein katselen näitä veljen kanssa. Usein yksin tuntuu saavan enemmän irti tuosta selostamis- ja yleisöpuolesta.

Nettiongelmien vuoksi jäi taas Smackdownin katsominen maanantaille.
Kaikki mainitsemisen arvoinen on jo sanottu, mutta jotenkin tästä jaksosta jäi aika mitäänsanomaton maku suuhun
Ei tämä ajantuhlausta ollut, mutta ei aivan samalla tasolla, mitä SD on pari kuukautta ollut. Alkusegmentti oli mielenkiintoinen Vickien, Reyn ja Chavon historian vuoksi. Eddien nimi mainittiin aika turhaan, ja pitää vain toivoa, ettei tämä storyline muutu (jälleen kerran) Eddien kunnian puolustamiseksi. Chavon ja Reyn pitkää historiaa oltaisi voitu kerrata enemmänkin. Esim. näyttää kuinka Chavo kusetti Reylta mestaruuden. Ai niin. Sitä ei oltaisi voitu tehdä näyttämättä Booker T:n pärstää, joka tittelin Reylta nappasi. Herrojen ottelukaan ei tuntunut kovin "isolta" koska päähuomio kiinnittyi Edgeen ja siihen milloin hän syöksyy kehään kusettamaan Reyta. Lopun beat-down oli oiva tapa viedä feudia eteenpäin.
Batistan ja MVP:n matsi oli tosiaan hassusti sijoitettu. Ihan hyvää settiä tarjosivat ja eipä MVP:n tuossa tarvinnut Batistaa "kantaa". Jos Batukkaa ei draftata Rawiin, niin olisi ihan mielenkiintoinen (ja myyvä) feudi tuo Batu-MVP.
Sepä siitä, moving on...
Kaikki mainitsemisen arvoinen on jo sanottu, mutta jotenkin tästä jaksosta jäi aika mitäänsanomaton maku suuhun
Batistan ja MVP:n matsi oli tosiaan hassusti sijoitettu. Ihan hyvää settiä tarjosivat ja eipä MVP:n tuossa tarvinnut Batistaa "kantaa". Jos Batukkaa ei draftata Rawiin, niin olisi ihan mielenkiintoinen (ja myyvä) feudi tuo Batu-MVP.
Sepä siitä, moving on...
-
Show_Stopper
- Viestit: 1353
- Liittynyt: Pe 15.09.2006 15:46
Nyt on tullut taas katsastettua viikoittainen Smackdown! ja tällä(kään) kertaa ei homma pettänyt.
Jälleen kerran erittäin matsintäyteinen jakso, jonka alussa kardi antoi tilaa suurillekin ennakkoluuloille, mutta yllätyin useasta matsista totaalisesti. Promot olivat jälleen todella mukavaa kuultavaa, tälläkertaa näimme jopa Undertakeria mikissä, jota harvoin saa todistaa. Jälleen epäilytti todenteolla minkälaista asiaa herralla on. Yleensä mikkityöskentely rajoittuu yhteen tunnettuun, tuttuun ja turvalliseen repliikkiin, johon ei tosin tälläkertaa sorruttu kuin kerran ja sekin promon lopussa. Ihan mielenkiintoista - vaikkakin itsestäänselvää ja yllätyksetöntä - oli miehen puhe, joskin into perustui varmasti siihen, ettei häntä tosiaan ikinä kehässä näe muussa tarkoituksessa kuin painissa. Big Daddy V:n sekaantuminen osittain yllätti ja osittain ei, turhaa kumminkin. Täytyy vain toivoa ettei heidän välinen kitka sen suuremmin jatku - missään muodossa.
Illan ensimmäinen matsi toikin jo syvän huokauksen. Khali in action, vastaan Finlay, joka ei nykyään enää ole osannut yllättää. Tältä odotin jotain tappavan tylsää, toisin kävi. Vaikkei ottelu edennyt mitenkään perusnopeasti, saati yllättävään suuntaan, oli Khalilla takataskussaan mukana jopa muutama uusi ihka-aito painiliike! Siitä propsit miehelle, pitäähän sitä jotain edes oppia. Ihan siedettävää brawlausta, joka yllättävästi huipentui rentouttavaan aivojumppaan. Jees, ensiviikolla Belfast Brawl, joka toivottavasti yltää sinne keskikastiin, eikä raiskaa No-DQ- sääntöjä aivan totaalisesti.
Tähän väliin Vickien ja Edgen hempeilyä ja Chavo tekee sovinnon. Hurmaavaa.
RAW Rebound- video oli aivan tajuttoman upeasti toteutettu ja viime RAWin spotti pääsi kunnon valokeilaan. Jeffin ja Ortonin feudi tulee saamaan arvoisansa päätöksen Rumblessa. Varmasti upea ottelu.
Seuraavaksi jokaviikkoinen Moore & Wang Yang- ottelu, tällä kertaa yllättävästi Deuce & Dominon kuumapäitä vastaan. No, itsestäänselväähän se jo on, että tässä tulee olemaan paljon lennokasta painia ja Wang Yangin moonsaulteja, niinkuin aina. Ongelmaksi on vain muodostunut se, että tätä mahtavaa joukkuetta - oikeastaan molempia, myös D&D - käytetään liikaa. Shannonia ja Jimmyä näkee viikosta toiseen sekä SD:ssä ja ECW:ssä ja joka ottelu on suurinpiirtein samanlainen. Siihen kyllästyy. Joten tämänkin viikon kohtaaminen spoilaantui jo melkein valmiiksi. Voiton ottivat, revanssi ensiviikolla, myös ECW:ssä.
Seuraavaksi Vince örisee Finlaylle Hornswogglesta ja julistaa ensiviikolle Belfast Brawlin Khalia vastaan.
Illan kolmas ottelu näytti jo tarpeeksi kamalalta kardissa. Eihän tällaista shittia nyt jokaviikko kestä. Nyt Smackdownin exclusiveksi muodostunut isojen miehien brawlaus pääsee jälleen valloilleen ja odottaa voi vain tylsää vääntämistä... jälleen yllätyin. Nyt mukana oli jopa pientä kehäpsykologian tynkää ja äijien toistensatuijottaminen oli jopa jossain määrin siistiä. Kohtaamisesta muodostui ihan siedittävä, ellei jopa hyvä taisto. Molemmat yrittivät parhaansa, joka on tietenkin vaikeaa ottaen huomioon molempien kokoluokan. Lopetus spinebusterilla oli tarpeeksi uskottava lopetus "urosgorillan" kaatamiseksi, vaikka hieman ankelata näyttikin. Keskitason matsi, joka on tarpeeksi näiltä hepuilta.
Seuraavaksi illan odotettu MVP:n hostaama VIP Lounge, jonka vieraana tälläkertaa hänen vastustajansa RR:ssä, Ric Flair. Tietenkin tästä jälleen muodostui perus Montelin omaa paremmuuttaan julistava skene, mutta mukana oli kuitenkin "The Man", joka ei petä ikinä. Kerranhan miehet ovat jo kohdanneet (Vengeance -07) ja siellä MVP vei voiton, jota herra jo kerkesikin kovasti muistuttaa. Molemmat painijat ovat sen verran samanlaisia tyyliltään, että tällainen mikkisota on enemmän kuin mielenkiintoinen. Ovelia kierreltyjä solvauksia löytyi koko ajan MVP:n "kunnioituspuheesta" ja selvästi Ric itseksin sen huomasi. Melko perinteinen "Wooooo"- ilmiö tästäkin kehkeytyi, mutta se vain lisäsi innostusta Royal Rumblea odotellessa. MVP:n sai hyvin myymällä lopussa Ricin chopin näyttämään tehokkaalta, joka toi lisäuskottavuutta vaarille.
Jälleen mukaan "tästä-tulee-kamalaa" listaan pääsee seuraava ottelu, naistenmatsi Michelle McCool vs. Layla. Tietenkin tältä sitä DUD- kohtaloa odotettiin, mutta jälleen oli lopputulos eri. Nyt naiset jopa saivat jotain aikaan, eikä ottelu kulunut loputtomaan säheltämiseen, jota esim. viime RAWissa saimme todistaa. Molempien myöminen onnistui suurinpiirtein jokaliikkeessä, eikä turhia botchauksia tullut. Lopun Doublearm-underhook-facebuster (?) oli todella hyvin loppuun asti viety liike, joka harvoin onnistuu edes miehiltä. *klap klap*
Nyt voidaan jo sanoa, ettei nykyään kyllä näe oikein missään kohtaa uudenlaista kuviota. Jälleen Noble/McCool/Palumbo takahuonekohtaaminen, joka ei päätynyt oikein mihinkään.
Main Event (CM Punk, Rey Mysterio vs. Chavo, Edge)
Illan pääottelu tarjosi tutun feudit uyhteen nitova tag- ottelu, joka ei pettänyt odotuksia. Punkin ja Reyn yhteistyö oli aivan mainiota katseltavaa ja näiden miesten tiimi todellakin, toimii. Niinkuin Colekin jo kerkesi sanoa, "jos et olisi ikinä nähneet näitä miehiä ottelemassa, luulisitte hidän olevan jo vuosia yhdessä ollut joukkue" (tjsp.). Jopa Chavon ja Edgen yhteispeli oli hyvää, molemmat joukkueet antoivat jälleen kaikkensa. Aina niin mahtavaa katseltavaa oleva Chavon ja Reyn kohtaaminen on jokakerralla mainitseminen arvoista. Tällaisesta luchadorepainista ei voi muuta kuin pitää ja molemmat vievät jokaisen liikkeen loppuun asti ilman epäröintiä. Tälläkertaa ei ei finishereitä paljoa viljelty ja luotettiin enemmän tekniikkapainin suuntaan. Lopetus ei tuottanut yllätyksiä; tuolinisku ja Edgeheadit ilmestyvät taas jostain. Jollei näillekään hepuille muuta keksitä kuin matsin lopun run-in putki, menee tästäkin stablesta koko into. Jotain uutta kiitos.
Viimeviikosta poiketen sain jälleen hyvän katsomisnautinnon Smackdownista. Mitään uutta ei nähty, mutta pian ne uudet kuviot alkavat, kunhan nyt Manian ohi pääsemme. Rumblen odottelu on jo liian tuskaista näin kuumien feudien aikana, 27. päivä historiaa lisätään kirjoihin. Sellainen tunne vain...
EDIT: Oli mukava raiskata sanaa "jälleen"

Turha lukea jos ei halua spoilaantua uusimman SD'n tapahtumista!
Surkein SD pitkään aikaan. Segmentit eivät olleet minkään tasoisia ja katsottaviakin otteluita oli vain kaksi. Jimmy Wang Yang & Shannon Moore vs. D&D oli niistä kahdesta se toinen. Molemmat lennokkaammasta joukkueesta osoittivat useaan kertaan urheilullisuutensa näyttämällä todella näyttäviä hyppyjä ja ylipäätään muitakin liikkeitä. He ovat jo löyttäytyneet näköjään jo pidemmäksi aikaa yhteen ja heissä saattaa piileskellä seuraavat WWE Tag Team mestarit.
Yang on omasta mielestäni hyvin aliarvostettu taitoihinsa nähden. Hän muistuttaa liikearsenaaliltaan parinvuoden takaista Super Crazya. Ehkäpä WWE'n taitavin Cruiser' jos esimerkiksi Reytä ei lasketa samaan kastiin.
Itse ottelu oli ihan normaali vääntö, joka päättyi niin kuin halusinkin. Vaivaamaan noissa otteluissa jää kuitenkin aina JWY'n finisher, joka on teoriassa hyvin epäuskottava.
Ottelun jälkeen voittanut osapuoli jäi kehään tanssahtelemaan muutamia cantry (miten kirjoitetaan?) askeleita.
Seuraavat hetket ennen Main Eventtiä eivät kiinnostaneet pätkääkään. Ainoana valopilkkuna löytyi MVP'n VIP Lounge, jossa vieraili 16-kertainen maailmanmestari Ric Flair. Muut VIP Lounget ovat kylläkin yllänneet tämän yläpuolelle, mutta käyhän tämä näinkin.
Sitten Main Event, jossa olivat joukkueidensa kulmauksissa Rey Mysterio & hallitseva ECW'n mestari CM Punk, jotka kohtasivat vastarannan kulkijat, eli Chavo Guerreron ja World Heavyweight mestari Edgen.
Vaikka CM Punk ja Rey olivat ensimmäistä kertaa joukkueena, pelasivat heidän kemiansa todella hyvin yhteen. He esittivät todella upeita näytteitä tiimityöskentelyn parhaudesta useaan kertaan, joka ''innosti'' CM Punkinkin köysille. Tässä tulikin parhaiten mieleen jäänyt kohta, jossa CM nuiji Edgeä kulmauksessa ja huomattuaan Chavon hipsuttelevan tätä kohti, hän iski näti Clotheslinen komeasti lennosta.
Edge ja Chavo noudattivat perinteistä ''väsytä vastustaja mahdollisilla beat downeilla''- kaavaa, joka tuotti tulosta loppua kohden. Ottelu kuitenkin päättyi Reyn arsenaalin jälkeisen 619'n jälkitilanteeseen, jossa Edge tirvaisi Mysteriota tuolilla takaapäin. Tämän jälkeen suoritettiin beat down jo useampaa kertaa peräikkäisissä jaksoissa Edgen stablen kanssa. CM sai maistaa Chavon armbreakeria ja Rey koki Edge's Armyn suorittaman beat downin, jota seurasi spear.
Jos hyviä otteluita olisi ollut enemmän ja useampia tv-aikaa tarvitsevia ja ansaitsevia tähtiä oltaisi käytetty otteluissa, olisi tämäkin jakso toiminut about 10 kertaa paremmin.
PS. Undertaker piti pienimuotoisen promon heti shown alussa!

Ric Flair vaikutti kovin hilpeältä... olisiko muutaman drinkin napannut ennen kuin stagelle tuli? No, ehkä olen väärässä. Ja vaikka niin olisi tehnytkin, niin hyvinhän tuo pappa esiintymisensä jälleen veti.
Main Eventistä tykkäsin, koska se vaikutti jotenkin tuoreelta. Rey ja Punk vetelivät noita innostavia muuvejaan, kun "pahikset" taas keskittyivät tuhoamaan heidät virheettömällä tekniikkapainillaan. Kaiken kaikkiaan hyvin rakennettu matsi oli. Lopussa luulin Reyn vievän viimeviikkoisen pieksännän jälkeen, mutta ei sitten. Batistallekin riittää midcard-heelejä pieksättäväksi, nyt kun hän on poissa mestaruuskuvioista. En ole mikään Mark Henry-fani, mutta verrattuna vaikka BDV:hen, Henry on jumala kehässä.
Main Eventistä tykkäsin, koska se vaikutti jotenkin tuoreelta. Rey ja Punk vetelivät noita innostavia muuvejaan, kun "pahikset" taas keskittyivät tuhoamaan heidät virheettömällä tekniikkapainillaan. Kaiken kaikkiaan hyvin rakennettu matsi oli. Lopussa luulin Reyn vievän viimeviikkoisen pieksännän jälkeen, mutta ei sitten. Batistallekin riittää midcard-heelejä pieksättäväksi, nyt kun hän on poissa mestaruuskuvioista. En ole mikään Mark Henry-fani, mutta verrattuna vaikka BDV:hen, Henry on jumala kehässä.
- Jack DiBiase
- Moderaattori
- Viestit: 3819
- Liittynyt: Su 18.04.2004 14:52
Höhö. Flarhän on vetänyt suurimman osan urastaan alkoholin vaikutuksen alaisena, joten tuo tuskin yllättää ketään. Oli muuten ihan mukava promo molemmilta, mutta jotenkin tuo kuvio tuntuu vain niin tyhjästä temmatulta. Mieluummin näkisin sekä MVP:n että Flarin mieluummin Rumble matchissa.What kirjoitti:Ric Flair vaikutti kovin hilpeältä... olisiko muutaman drinkin napannut ennen kuin stagelle tuli? No, ehkä olen väärässä. Ja vaikka niin olisi tehnytkin, niin hyvinhän tuo pappa esiintymisensä jälleen veti.
Melko tylsä jakso kyllä juonellisesti, eikä painin laatukaan pelastanut. Sinänsä ihan ok matseja kuitenkin. ME oli kohtalainen ja toinenkin tag matsi ihan katsottavata. Kuten hehkutin Finlayta omassa topikissaan, hän on mestari kehittämään taidottomia paskasäkkejä. Tämänkertainen matsi Khalia vastaan oli jo ihan kelpo ottelu, ja varsinkin Khalin asteikolla todella hyvä. Myös naisen vetivät ok matsin varsinkin kun otetaan huomioon heidän kokemattomuutensa. Michellen Angel's Wings oli myös miellyttävää vaihtelua divojen finishereihin, ja muuten nainen on kehittynyt viime aikoina. Ei paljon muuta sanottavaa. ME-juonikuvio on todella huono kaikin mittapuin vaikka Reyn ja Edgen matsi kiinnostaakin.
WE BACK YA'LL?!
Aika yllättävää, että Undertaker mikissä heti shown aluksi. Ei miestä tosiaan usein näy puhumassa keskellä kehää. No hyvää vaihtelua. Kunhan ei vaan tule mitään feudia Big Daddy V:n kanssa. Surullista katsottavaa kun V "painii". Ennemmin katsoo vaikka Khalia (no siinä ja siinä).
Jakso oli "ihan ok". Ei nyt mitään erikoista, mutta kaipa se olisi voinut huonompikin olla. ME oli aikas hyvä

Kuullmma mylsän koulujen opetussuunnitelmaa on muutettua ja seksivalistusvideona näytetään tästälähin HJK-Schalke otteluNo anna kakkua, anna sakkoa, s****na. Hymyile, hymyile oikein. Mä en kestä näitä s****nan mikkihiiriä. KAKS TUOMARIA, KUMPIKIN SANOO, EN NÄHNY!-Harri Ahola