Ensikosketukseni ammattipainiin oli vuonna 2002, mutta vasta pari vuotta myöhemmin aloin aktiiviseuraajaksi. Tämä tapahtui luonnollisestikin markkinajohtaja WWE:n kautta. Ensimmäistä kertaa kuulin TNA Wrestlingistä kaiketi joskus vuonna 2005 kun aloin ujosti kurkkimaan painiaiheisia nettisivuja. Saman vuoden aivan lopussa luin, että Christian oli loikannut TNA:n leipiin ja ajattelin, että ei kai se sitten mikään ihan puskaliiga olekaan. Christian ei kuitenkaan vielä tehnyt minusta TNA katsojaa. Suurin syy oli varmastikin käytännöllinen. Seurasin WWE:tä SubTV:n kautta, koska nettiyhteydet vanhempien luona olivat sen verran toivottomat, että youtube videonkin pyörittäminen oli tuskaa. TNA painoi unholaan enkä sille montaakaan ajatusta uhrannut kuukausiin.
Seuraavan kerran TNA nousi tietoisuuteni syksyllä 2006. Kurt Angle oli ensimmäinen ja suurin suosikkipainijani WWE:stä ja nyt hän oli menossa TNA:han. Tämä oli asia, jota ei voinut enää sivuuttaa. Oli pakko nähdä mikä tämä juttu on. Ensimmäinen TNA-otteluni, jonka katsoin oli Kurt Anglen ja Samoa Joen kohtaaminen Genesis 2006:ssa. Se samainen ottelu, jossa Kurt katkaisi Joen 18 kuukauden voittoputken. Nettiyhteydet olivat edelleen sen verran heikkoja, että muistan ladanneeni tuota yksittäistä matsia yön yli. Tykkäsin kyllä, mutta seuraaminen oli edelleen käytännön syistä vaikeaa.
Vuosi 2007 vaihtui ja se meni suurimmaksi osaksi armeijassa. Sinä aikana ylipäätään WWE:nkin seuraaminen jäi kovin vähäiseksi. Muistan kyllä vielä armeijaan saapumispäiväni aamuna tarkastaneeni New Year’s Revolutionin tulokset. Lokakuussa sitten kotioiduin intistä ja oikeastaan marraskuussa 2007 taisi olla ensimmäinen kerta kun kokonaisen Impact-jakson katsoin. Samoihin aikoihin jälleen yksi isohko WWE-tähti, Booker T, oli loikannut Orlandoon. WWE-tyyliseen painiin tottuneena TNA tuntui ihan alkuun oudolta ja jokunen viikko menikin, että pääsi hommaan sisään.



