TOP Listat

Kaikkea yleistä showpainiin liittyvää. Yritetään kuitenkin pysyä asiallisessa keskustelussa.
Japeet
Viestit: 1514
Liittynyt: Pe 29.12.2006 16:00

Re: TOP Listat

Viesti Kirjoittaja Japeet » Ke 10.12.2014 06:40

Tuolla toisessa topicissa tuli puheeksi suosikit ja inhokit. Päätin pistää WWE:n rosterin suosikkijärjestykseen. En jaksanut koko poppoota alkaa erottelemaan toisiinsa nähden koska sijoitukset kuitenkin heittelevät hieman suuntaan tai toiseen. Numerointi siis vain selkeyden vuoksi, esimerkiksi top-5 painijoista kuka tahansa saattaisi olla ykkösenä ja niin edespäin, mutta tässä siis jonkinlainen jako kiinnostavimmista ja suosikkipainijoistani vähiten fanittamiini. Jaoin painijat viiden ryhmiin, mutta julkaisen kympeissä. NXT:n jätin huomiotta, koska katson sitä huomattavasti enemmän joten kärkisijat luultavasti täyttyisivät painijoista joita jengi ei tunne, ja koska tämä idea lähti WWE-aiheisesta keskustelusta. Perusteluja saa kysellä yksittäistapauksista, ja saatan jossain vaiheessa editoida niitä joko kaikkiin tai joihinkin kiinnostaviin tapauksiin. Saa nähdä.

Sijat 1-10
1. Tyson Kidd
2. Goldust
3. Cesaro
4. Stardust
5. Damien Mizdow
6. Daniel Bryan
7. Heath Slater
8. Paige
9. David Otunga
10.Bo Dallas

Sijat 11-20
11. Seth Rollins
12. Dean Ambrose
13. Luke Harper
14. R-Truth
15. AJ Lee
16. Bray Wyatt
17. Kane
18. Big E
19. Erick Rowan
20. Titus O'Neil

Sijat 21-30
21. Mark Henry
22. The Miz
23. Roman Reigns
24. Paul Heyman
25. John Cena
26. Naomi
27. Natalya
28. Bad News Barrett
29. Emma
30. Zack Ryder

Sijat 31-40
31. Dolph Ziggler
32. Brock Lesnar
33. Ryback
34. Bunny
35. Randy Orton
36. Stephanie McMahon
37. Brie Bella
38. Jimmy Uso
39. Jay Uso
40. Fandango

Sijat 41-50
41. Big Show
42. Sting
43. Undertaker
44. Chris Jericho
45. Justin Gabriel
46. Rusev
47. Adam Rose
48. El Torito
49. Lana
50. Zeb Coulter

Sijat 51-60
51. Diego
52. Fernando
53. Triple H
54. Kofi Kingston
55. Rob Van Dam
56. Sheamus
57. Nikki Bella
58. Sin Cara
59. Alicia Fox
60. Darren Young

Sijat 61-70
61. Jack Swagger
62. Cameron
63. Layla
64. Summer Rae
65. Xavier Woods
66. Tamina Snuka
67. Hunico
68. Christian
69. Rosa Mendes
70. Eva Marie
Viimeksi muokannut Japeet, Ke 10.12.2014 16:20. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Darien Fawks
Viestit: 3765
Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
Paikkakunta: Pääkaupunki

Re: TOP Listat

Viesti Kirjoittaja Darien Fawks » Ke 10.12.2014 12:56

Esimerkiksi Triple H on sinulla sijalla 53 ja Diego on sijalla 51. Miten tämä pitäisi lukea?
Uudistunut, entistä parempi Kielisirkus:

http://kielisirkus.blogspot.fi/

Japeet
Viestit: 1514
Liittynyt: Pe 29.12.2006 16:00

Re: TOP Listat

Viesti Kirjoittaja Japeet » Ke 10.12.2014 16:08

Silleen kuin tuossa viestin alussa kirjoitin. Väsyneenä toki ja tiedän että tönkösti joten väärinymmärrys menköön piikkiini. Eli siis alunperin tein tuon listauksen ilman mitään numerointia. Jako kymmenen porukoihin ja niissäkin vielä numerointi tapahtui ihan lukijaystävällisistä syistä ja koska se näytti mielestäni selkeämmältä. Eli siis kuten alussa mainitsinkin, erityisesti kunkin kymmenyksen sisällä olevat voisivat olla käytännössä missä tahansa järjestyksessä. En siis välttämättä sano fanittavani Diegoa enemmän kuin Tripsua, vaan aika samantasoisesti.

Avatar
Ravenwood
Viestit: 2276
Liittynyt: La 09.01.2010 20:11

Re: TOP Listat

Viesti Kirjoittaja Ravenwood » Ke 10.12.2014 16:10

Ihan mielenkiintoinen lista. Oma listani näyttäisi aikalailla erilaiselta, mutta en jaksa semmosta tehä. Itse kyllä sisällyttäisin NXT-painijat tuohon ja luultavasti TOP 10 olisikin heitä täynnä. Ehkä Ziggler ja Cesaro pääsis päärosterin puolelta top kybään.

Avatar
Darien Fawks
Viestit: 3765
Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
Paikkakunta: Pääkaupunki

Re: TOP Listat

Viesti Kirjoittaja Darien Fawks » Ke 10.12.2014 18:09

Japeet kirjoitti:Silleen kuin tuossa viestin alussa kirjoitin. Väsyneenä toki ja tiedän että tönkösti joten väärinymmärrys menköön piikkiini. Eli siis alunperin tein tuon listauksen ilman mitään numerointia. Jako kymmenen porukoihin ja niissäkin vielä numerointi tapahtui ihan lukijaystävällisistä syistä ja koska se näytti mielestäni selkeämmältä. Eli siis kuten alussa mainitsinkin, erityisesti kunkin kymmenyksen sisällä olevat voisivat olla käytännössä missä tahansa järjestyksessä. En siis välttämättä sano fanittavani Diegoa enemmän kuin Tripsua, vaan aika samantasoisesti.
Mutta tarkoitatko fanittamisella siis tämänhetkistä tilannetta, vai ovatko Diego ja Tripsu yleisesti ottaenkin suunnilleen samalla sijalla mielestäsi?
Uudistunut, entistä parempi Kielisirkus:

http://kielisirkus.blogspot.fi/

Japeet
Viestit: 1514
Liittynyt: Pe 29.12.2006 16:00

Re: TOP Listat

Viesti Kirjoittaja Japeet » Ke 10.12.2014 18:19

Luonnollisesti tämänhetkinen tilanne vaikuttaa paljon, mutta siis ihan yleisestiottaen (top10 pitää sisällään David Otungan jota ei ole ns. hetkeen näkynyt). Ei ole mikään suuri salaisuus että en pidä Triple H:sta, Stone Coldista tai The Rockista juurikaan, ja olenkin vahvasti sitä mieltä että Triple H on ollut kiinnostava joskus vuosina 2007-2009 viimeksi. Oikeastaan siinä kohtaa kun vaihtoi trikoot pukuun niin olen saanut irti kaverista ainoastaan hyvää promotusta, mutta muuten on imenyt mielenkiintoa kuvioista pesusienen lailla. Matadoorit taas ovat mielestäni pääsääntöisesti oikein kivoja puolia Raw'ssa. Tykkään painityylistä, värikäs ja hoopo gimmick on hauska ja El Torito viihdyttää huolella. Joukkuepainijoita listatessa hankaloitti tietysti se että näistä harvemmin näkee kauheasti soolopiirteitä, joten siksi puhuin tässäkin enemmän stablesta. Lisäksi tykkäsin myös Primo & Epico -ajoista mikä osaltaan myös nostaa pisteitä. Suora vastaus kysymykseesi: Pääsääntöisesti Diego ja Triple H ovat mielestäni aika lailla yhtä yhdentekeviä. Molemmilla on hetkensä ja Triple H on useammin tekemisissä kiinnostavien painijoiden kanssa, mutta se ei tee hänestä itsestään kiinnostavaa.

Avatar
luulokuningas
Viestit: 813
Liittynyt: Ma 23.02.2004 18:52

Re: TOP Listat

Viesti Kirjoittaja luulokuningas » La 17.01.2015 16:19

NXT:n naisdivisioona on yksi NXT:n kulmakivistä, joten miksi en laittaisi kyseiset naiset omaan suosiojärjestykseen.
  1. Charlotte
    Minun on vaikea ymmärtää, että Charlotte on paininut vasta pari vuotta. Hän tuntuu olevan niin paljon kovempi kokonaisuus jo nyt, kuin lähes kaikki naiset, jotka ovat tällä hetkellä päärosterissa. Hän selviää mikrofonin kanssa (vaikkei olekaan verrattavissa isäänsä), on erittäin atleettinen ja on myös todella uskottava kokonsa puolesta. Natural Selection näyttää myös hyvältä TV:ssä, vaikka voisin kuvitella että livenä se ei olisi mikään ihmeellinen. Ihan kuin kaikki ne painigeenit olisivat skipanneet hänen velipuolen Davidin ja menneet Charlottelle.
  2. Sasha Banks
    Tuntuu niin oudolta fanittaa näin paljon naispainijaa, joka on itseäni vain 2 kuukautta vanhempi. Sasha on persoonana NXT:n mielenkiintoisin nainen kaikkine yliampuvine blingbling-semighetto-meininkeineen. Hänen ja Charlotten paikka omana NXT-suosikkina tuntuu vaihtelevan päivittäin. Harvemmin myöskään painijoiden oikea persoona vaikuttaa mielipiteisiini heihin painijana, mutta itseäni jotenkin huvittaa tämä Sashan on-screen persoona kun oikeassa elämässä hän on jonkinnäköinen weeaboo. Bank Statement on myös hieno finisher.
  3. Alexa Bliss
    En ole nähnyt Frozenia, mutta voisin kuvitella että Alexa Bliss on kuin suoraan siitä elokuvasta. Satuprinsessa. Painijana hän ei ole vielä mitenkään lähimpänä päärosteriin nousua, eikä se oikeastaan haittaakaan koska en usko että tämä viattomuuden perikuva sopisikaan sinne Died in the Womb -meiningin keskelle. Toivottavasti Bliss pääsee pian joihinkin kunnon kuvioihin mukaan, koska toistaiseksi hän on aivan liian harvoin ruudussa. Lisäksi Blissillä on ehkä hienoin tyyli nousta kehään ja hän on ehdottomasti NXT:n kaikkein kaunein.
  4. Carmella
    Jotkut eivät pidä Carmellasta, koska se syö Enzo & Cass -segmenteiltä aikaa, mutta itseäni se ei ainakaan haittaa. Etenkin kun Enzon ihastus Carmellaan huvittaa aina. Lisäksi nämä Carmellan debyyttiä pohjustavat videopätkät olivat aivan huippuja. Lisäksi monet eivät ole tuntuneet ymmärtävän, että Carmella on ylimielinen heel, joka vain sattuu liikkumaan huippusuositun facejoukkueen seurassa. Painijana ei ole tainnut otella vielä kuin Blue Pantsia vastaan, mutta ainakin hienon finisherin on itselleen keksinyt. Toivottavasti tulevaisuudessa nähdään joko tiimi Sashan kanssa tai sitten feudi siitä kumpi on the meanest bitch in NXT Sashan kanssa.
  5. Blue Pants
    Blue Pants! Todiste että Enzo & Cass saavat (lähes) kenet tahansa overiksi vaikka sitten vahingossa. Eipä tässä paljon sanottavaa ole kun ei ole roll-upeja kummempia vielä iskenyt, mutta ainakin hänen semifeud Carmellan kanssa on ollut hyvin hauskaa katsottavaa. Enkä edes tiedä onko hän oikeasti NXT:n painija vai ei.
  6. Bayley
    Jotenkin en itse ymmärrä Bayleyn hehkutusta. Tai ei sitä täällä niinkään hirveästi ole, mutta ainakin Redditissä ne 30-vuotiaat perheenisät jaksavat jauhaa hänestä aivan jatkuvasti. "She's like a little sister" etc. Mielestäni Alexa Blissillä on paljon parempi rooli sellaisena esikuvana pikkutyttöjä kohtaan, mutta ehkä Bayley on sitten suunnattu enemmän vähän tomboymaisille tytöille. Eikä hänen halailugimmickinsäkään ole kolahtanut. Painijana ihan ok ja olihan se ottelu Charlottea vastaan todella kova. Eniten Bayleyssä pidän hänen entrancesta.
  7. Becky Lynch
    Ja sitten se viimeinen. Becky on omissa silmissä köyhä versio Litasta. Itseäni ei edes haittaa että gimmick on samantyyppinen vaan jotenkin se ei vain toimi Beckyn kohdalla samalla tavalla. En pidä hänen promoistaan, entrancestaan ja painijanakin aika yhdentekevä (= en muista lainkaan mitä hän on tehnyt matseissa). Lisäksi hänen kaveruus Sashan kanssa on niin päälle liimattu.
"Sometime people think you have to take viagra because you have to or you need to. I take viagra because I can."
-Teddy Long

Avatar
Griffin
Viestit: 1097
Liittynyt: Ti 30.09.2008 17:39

Re: TOP Listat

Viesti Kirjoittaja Griffin » Su 22.02.2015 15:53

Ajattelin kirjoitella tämän hetken top-5 listan rosterista. Viimeksi näin tein reilut puoli vuotta sitten. Samoja nimiä listalla pyörii mutta pakko heittää näppäränä faktana, että viime listan ykkönen ei nykyään mahdo viiden joukkoon. Kyseessä on Roman Reings, joka kuitenkin on nykyään yksi eniten esillä olevista ottelijoista. Toki siis relevantti mutta jollain tavalla pari nimeä on kivunnut hänestä ohi. Romanista yhä tykkään ja luultavasti olisi täyttänyt listan kuudennen slotin mikäli näin olisi ollut. Viimeksi sijalla kolme oli Bray Wyatt, joka on tippunut myös listalta. Selkeä syy tähän on se, että miehen mielenkiinto on lopahtunut. Toki yhä erillainen hahmo ja kiinnostava ottelija mutta feudit Jerichoa ja Ambrosea vastaan olivat mielestäni selkeitä floppeja. Jaksosta toiseen esitetyt promotukset eivät enään jaksa kiinnostaa ja jotenkin tuntuu, että joko kaikki kortit ovat käytetty tai vaihtoehtoisesti käsikirjoittajat eivät jaksa kehittää mitään uutta vaikka hahmon persoonallisuus antaisi siihen loistavan mahdollisuuden. Veikkaan siis jälkimmäistä.

5. Brock Lesnar
- The Beast. Suuremmalla aktiivisuudella olisi selkeästi piikkipaikalla. Aina tasaisen varma suorittaja ja osittain epäaktiivisuuden ansiosta nostaisin hänet mielenkiintoisimmaksi ottelijaksi. Hänen esiintymisensä tuo aina tietyn "suuruuden" tunteen. Aluksi kuuluin joukkoon, joka valitti epäaktiivisesta mestarista mutta pakko nostaa käsi pystyyn virheen merkiksi, sillä kyllähän tuollainen on tietyllä tavalla osa sitä Lesnarin suuruutta.

Yksi all-time suosikeista ja lapsuuden "sankareista", josta saamme toivottavasti nauttia vielä pitkään, mestarina tai ei. Ja yhtälöön kun lisätään Paul Heyman niin ei tästä voi olla tykkäämättä.

4. Dean Ambrose
- Tämän miehen listalla olo oli itsestään selvyys. Harmittaa suuresti, kun miehen rooli on selkeästi pienentynyt. Siitä huolimatta hän on takuuvarma suorittaja. Segmentit, promot, ottelut.. Kaikki toimivat ja suurin syy on siinä, että hahmo on yksi rosterin parhaita ja esiintyjänä Ambrose on loistava. Toivon todella, että Ambrose saa jossain kohtaa todellisen mahdollisuuden nousta firman kirkkaimpiin tähtiin. Tällä hetkellä kun hän on "vain" tuollainen upper-midcardin tähti. Kovaa roolia ja tietynlaisen mahdollisuuden hän sai feudatessaan Rollinsin kanssa eikä sen voi väittää epäonnistuneen, kun lopputulos oli vuoden kovin feudi.

IC-mestaruus voi olla Ambroselle oikea titteli tähän kohtaan mutta jotenkin en ole syttynyt vielä feudiin Barrettia vastaan. Huolimatta tästä, Ambrose tarjoaa silti esiintymisillään taattua viihdettä. Kehässä hän ei ehkä ole danielbryan mutta mielestäni vetää hyviä tai vähintään kohtalaisen hyviä matseja jatkuvasti.

3. Dolph Ziggler
- Huomaa, että foorumilla suurin Zigglerin ylihypetys on mennyt ohi. Tarkoitan siis aikaa SurSerin jälkeen, jolloin tuo hypettäminen vietiin osittain jopa typeriin mittasuhteisiin vaikka toki Ziggler loistava onkin. Hän on kuitenkin tapaus, joka toimii teki hän mitä tahansa. Rooli ei ehkä ole suuri mutta silti Zig vetää viikosta toiseen loistavasti, jonka vuoksi ansaitsee paikkansa listalla.

Vaikka nyt ei puhuta firman kirkkaimmasta tähdestä niin puhutaan kuitenkin kovasta työntekijästä, joka osaa todellakin ottaa yleisönsä ja viihdyttää jokaisella esiintymisellään. Käytetään esimerkkinä vaikka päämestariamme, Lesnaria, joka ei paini viikottaisissa. Ziggler kuuluu juuri näihin miehiin, jotka taka-alalta paikkaavat huikealla tasolla tämmöistä "puutetta". Pakko arvostaa!

2. Daniel Bryan
- Bryan oli pitkään sivussa. Ennen loukkaantumista ja paluunsa jälkeen hän on osittain kärsinyt paskasta bookkauksesta. Tarkoitan siis, että hän on pääasiassa saanut vetää Kanea sekä Big Showta vastaan. Tässä tuleekin esiin Bryanin mahtavuus, sillä hän saa vastustajansakin näyttämään paremmilta. Ei mitään viiden tähden matseja mutta tuollaisia säkkejäkin vastaan Bryan on saanut aikaan oikeasti hyviä matseja. Jumalaisen hyvä ottelija, joka on kehässä varma, sillä Bryan ei vedä koskaan surkeita otteluja.

Tämän lisäksi, kun hän on sympaattinen altavastaaja niin hän vetää loistavasti yleisön mukaan ja puolelleen. Hänen ottelunsa ovat melkein aina tietynlainen selviytymistarina mutta ei liian mauttomalla tavalla. Ehdottomasti rosterin tärkeimpiä jätkiä!

1. Seth Rollins
- Tulevaisuuden kirkkain timantti, joka kulkee kovaa kohti suuruutta. Edessä on päämestaruus, jonka uskon olevan viimeinen sinetti sille, että Rollins nousee firman ykkösheeliksi. Niin monta kertaa olen jo kehunut miehen kehittymistä eikä sitä voi liikaa hehkuttaa. Erittäin kovaa kehitystä ja suorittamista! Hahmo on loistava ja jokaisella osa-alueella hän on vähintäänkin hyvä. Kaikki varmasti tiesivät, että Rollins on kykeneväinen koviin matseihin mutta hänen kannaltaan oli hyvin tärkeää, että pääsi mukaan Rumblen matsiin. Tuo oli sellainen matsi, jossa Rollins todella todisti, että mihin hän on kykeneväinen.

Voisin kirjoittaa herrasta nyt vaikka kuinka paljon mutta itsestään selvyyksiä sekä jo useaan otteeseen kerrattuja asioita on turha puida. Tässä on kuitenkin minun silmissäni se selkeä uusi Shawn Michaels. Viikosta ja showsta toiseen kuuluu "tähdistöön" ja uskon, että joskus tulee olemaan se kovin tähti ja lafkan kantava voima.


Sellainen lista tältä erää. Ja tosiaan, erityismaininta Reingsille sekä myös Tyson Kiddin ja Cesaron tiimille, joista nautin poikkeuksetta.

Avatar
Morbicae_
Viestit: 230
Liittynyt: La 31.07.2010 11:45
Paikkakunta: Espoo

Re: TOP Listat

Viesti Kirjoittaja Morbicae_ » Su 22.02.2015 16:02

Laitetaas tänne ihan huvikseen TOP-10 SUOSIKKI MATSIT:

10. John Cena vs. Daniel Bryan (WWE SummerSlam 2013)
9. John Cena vs. CM Punk (WWE Money In The Bank 2011)
8. Bryan Danielson vs. Nigel McGuinness (ROH 6th Anniversary Show)
7. Shawn Michaels vs. The Undertaker (WWE Wrestlemania 26)
6. Bryan Danielson vs. Takeshi Morishima (ROH Manhattan Mayhem II)
5. Bryan Danielson vs. Nigel McGuinness (ROH Unified)
4. Bret Hart vs. Steve Austin (WWE Wrestlemania 13)
3. Bryan Danielson vs. KENTA (ROH Glory By Honor V)
2. Shawn Michaels vs. The Undertaker (WWE Wrestlemania 25)
1. Shawn Michaels vs. Kurt Angle (WWE Wrestlemania 21)
"Wrestling is supposed to be fun."
- Dean Ambrose

Vastaa Viestiin