Yksityistilaisuus baarissa/ravintolassa/saunatilassa tms., jossa katselemme vuoden 2015 Royal Rumble -PPV:n (ja mahdollisesti myös muuta WWE Networkin sisältöä). Tavoitteena kerätä kasaan mahdollisimman iso jengi alertilaisia, tutustua toisiimme ja nauttia show'sta hyvän seuran (ja oluen) kera.
MISSÄ?
Mieluiten Helsingissä, koska se taitaa olla kaupungeista se paras draw, mutta myös esim. Tamperetta ja Turkua voi harkita. Tavoitteena löytää hyvä mutta edullinen mesta, josta löytyvät sopivat puitteet (videotykki, valkokangas jne.) ja juotavat iltaa varten.
MILLOIN?
Joko perjantaina 30.1. tai lauantaina 31.1.. PPV otellaan sunnuntaina 25.1., eli tuloksia pitää odottaa muutaman ylimääräisen päivän verran, mutta se on sen väärti.
MIKSI?
Koska paini on parasta silloin, kun sitä katselee porukalla! Tämä olisi myös vihdoin ja viimein se todellinen foorumimiitti, joka yhdistäisi meitä kaikkia ja tekisi Alertista jotain suurempaa. Jos ilta on hyvä, uskon, että siitä tulee traditio ja että saatamme katsella myös WrestleManian ja SummerSlamin jne. keskenämme. Voi olla aika villi meno päällä esimerkiksi itse Royal Rumble -ottelun aikana, kun porukka on nousuhumalassa ja kankaalla pyörii countdown kymmenestä ykköseen.
Ajatus on vasta tällä tasolla, joten en ole vielä ottanut selvää yksityistilaisuuksien hinnoista tms. seikoista. Uskon kuitenkin, että "pääsyhinta" tulee olemaan varsin pieni per lärvi, jos meitä eli ihmisiä eli maksajia on vaikka yli 20.
Miltä kuulostaa? PPV:n jälkeen tie voisi johtaa jatkoille vaikkapa yöklubille tms. Tietäisikö joku helsinkiläinen sopivan mestan, jossa tällaisen illan voisi järjestää? Allekirjoittanut tietää ainakin jokusen turkulaisen ja tamperelaisen paikan (mm. Dynamon yläkerran
Mielipiteitä tiskiin!











