Tuolta TLC-ketjusta tuli mieleen pistää tällainen ketju pystöön. Ideana on hieman tiedustella, että minkälaisista spoteista kanssa foorumistit tykkää. Pitääkö olla iso pudotus ja monta pöytää vai herättääkö tunteita enemmän "tekniset" spotit. Varmaan parempi selvittää noita.
Ensimmäisen kohdalla voidaan puhua paljolti tuosta Rollinsin TLC-PPV:n spotista. Sinänsä spotin luominen ei vaadi taitoa vaan Seth vain kaatui tikkailta pöytien päälle. Näyttää sairaalta varsinkin, kun pää taisi kolahtaa aika kivasti yhteen pöydän kulmaan. Mutta pointti oli, että tämä ei vaadi mitään.
Teknisempien spottien kohdalla tarkoitan spotteja, jossa tekijällä täytyy olla jonkinlaista taitoa. Teki hän sitten viisisataakuusi kierrosta ilmassa tai sitten vaikka tämmöisen.
--
Miksi nostin aiheen esille? No kun niin monet ovat tuota Rollinsin spottia kehuskelleet, mutta itse olin enemmän fiilareissa Sin Caran spotista. Miksi? Yksinkertainen syy, että tippuminen ei vaadi mitään ja itse olen nähnyt noita yli tarpeen. Mieluummin olisin nähnyt sen, mitä Rollinsilla oli kayfabessa mielessä, vaikka sitten pienemmiltä tikkailta. Hirveän tylsiä tuommoiset "tipun korkealta pöytien läpi" spotit. Enemmän tykkäsin itseasiassa siitä Reignsin super powerbombista pöydän läpi.
Tässä oli minun viisi senttiäni. Jos joku sai tuosta tolkkua, niin onneksi olkoon olet varmasti hyväkin koodien murtaja!
Spotit
- MR.Off Topic
- Viestit: 3971
- Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
- Paikkakunta: GODLAND
- valkopeura
- Viestit: 610
- Liittynyt: To 13.04.2006 21:24
Re: Spotit
Tälläiset fraasit ei haittaa yhen kerran luettuina mutta sitten kun alkaa näkeen yhä useammin niin ei juma kun alkaa ärsyttämään.MR.Off Topic kirjoitti:Tässä oli minun viisi senttiäni.
Darien Fawks kirjoitti:Kappas, Mr.Off Topic kävi ulostamassa oikein kunnolla tänne ketjuun. Ihan pakarat heiluivat sitä tehdessä.
- Mr.Perfekt
- Viestit: 794
- Liittynyt: Su 24.08.2008 17:51
- Paikkakunta: Lahti
Re: Spotit
Vähän sama asia sun kanssas.valkopeura kirjoitti:Tälläiset fraasit ei haittaa yhen kerran luettuina mutta sitten kun alkaa näkeen yhä useammin niin ei juma kun alkaa ärsyttämään.MR.Off Topic kirjoitti:Tässä oli minun viisi senttiäni.
Re: Spotit
Itsellenihän spotit ovat hyvä tapa mitata konkreettisesti kehitystäni painifanina. Tai oikeastaan enemmän tuo termi ja miten sen ymmärrän. Muistan hyvin kuinka silloin vuosia sitten sana spottailu oli itselleni yhtä kuin tippuminen kovaa ja korkealta, ja kuinka se sitten myöhemmin (ihmetellessäni miksi Jeff Hardya tai AJ Stylestä sanotaan spottiapinoiksi ihan tavallisissa otteluissa) sana alkoi tarkoittamaan näyttäviä liikkeitä kuten noita 450 Splashejä (joita olen aina inhonnut) ja muita vastaavia. Tästä sitten kehityksessä seuraava vaihe oli se että oikea spottailu on HC-matseissa näkyvää aseiden innovatiivista käyttöä, ja kierrehypyt ja korkealta usein tippuminen ammattitaidotonta väärää spottailua.
Nykyään kun ajattelen sanaa spotti, ikäänkuin mielessäni katson painiottelun stilleinä, tai lyhyinä gifeinä ja ottelun jokainen hetki on spotti. Arvostellessani matsia en usko että olisi harvinaista lukea tekstiä jossa kehuisin RVD:n ilmettä sen spotin aikana kun mies teki tunnettua taunttiaan, tai kuinka piristävä spotti Jack Swaggerin ja Dolph Zigglerin Ankle Lock-Sleeper Hold combo oli. Sellaiset spotit joista itse pidän, ovat enemmän tuollaisia erikoisempia, mutta periaatteessa aika yksinkertaisia toteuttaa, kuten vaikka juuri tuo Swagglerin yhteisfinisheri, tai sitten se Cena-Show -matsin Chokeslam valonheittimestä läpi. Tietenkin kykeneväisten ja taitavien kavereiden tikapuumatseissa on siistiä nähdä silloin tällöin tällaisia sheltonbenjamineja ja sethrollinseja jotka uskaltavat lentää pöytien läpi ja luoda niitä hetkiä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että esimerkiksi juuri tuossa TLC:n matsissa nähdyssä tilanteessa tulisi mielummin sanoa "Ottipa Rollins hienoa/hienosti bumppia" kuin "Tekipä Rollins hienon spotin".
Mielestäni näiden kahden sanan välinen ero on hyvin oleellinen. Täytyy tunnustaa että hieman petyin tuohon tiettyyn spottiin. Katsoin show'n spoilattuna, ja ehdin jo spekuloida ties mitä luettuani vuoden spotista ja Rollinsin uskomattomasta spotista, ja sitten kyseessä olikin "perus" tiputaan pöytien läpi. Eikä edes kovin dramaattisesti. Samasta ottelusta eräs Kanen chokeslamkin oli minusta hienompi spotti, samoin kuin Offarinkin mainitsema Reignsin voimapommi. Sen sijaan bumppina tuo oli mielestäni kova, ja varsinkin se pään kolahtaminen toiseen pöytään sai liikkeen näyttämään rajulta ja vaaralliselta. Tietenkin aikaisemman määrittelyni mukaan kyseessä oli myös spotti, mutta arvostin sitä enemmän bumppina.
Lopputiivistelmänä siis sanottakoon että arvostan spotteja, jotka eivät vaadi kovinkaan monimutkaisia valmisteluja (perusliike jotakin esinettä päin/yllättävästä paikasta) enemmän kuin sellaisia jotka vaativat eritysitaitoa (980 splash piippuhyllyltä pöydän läpi) tai sellaisia joissa "vain" otetaan isku vastaan (tiputaan korkealta pöydän läpi). Jälkimmäisiin viittaan bumppeina useammin kuin spotteina.

Loistava teksti kyllä kokonaisuutena. Tuo bumppi sanan esille nostaminen oli sinänsä hyvä juttu. Lisäksi meillä on selvästi spoteissa jokseenkin samanlaiset mieltymykset tosin itse rakastan noita "980 Splash" ja muita liikkeitä. AJ:n kohdalla mainitsema 450 Superman Splash on varsinkin yksi suosikeistani puhuttaessa high flying -liikkeissä ja no harvoin nähtävä Fosbury Flop. Lisäksi kaikki moonsault variaatiot varsinkin isojen miesten tekemänä. Niimpä itselle mieleen tulevista vuoden spotti on TÄMÄ.Japeet kirjoitti:Lopputiivistelmänä siis sanottakoon että arvostan spotteja, jotka eivät vaadi kovinkaan monimutkaisia valmisteluja (perusliike jotakin esinettä päin/yllättävästä paikasta) enemmän kuin sellaisia jotka vaativat eritysitaitoa (980 splash piippuhyllyltä pöydän läpi) tai sellaisia joissa "vain" otetaan isku vastaan (tiputaan korkealta pöydän läpi). Jälkimmäisiin viittaan bumppeina useammin kuin spotteina.
Toisaalta spoteissahan on myös kyse siitä, että mikä toimii missä matsissa ja missä kohtaa matsia. Itse voisin sanoa, että tuossa TLC:n matsissa ne nautittavimmat spotit itselle olivat juuri tuo Super Powerbomb sekä, kun Reigns puski Kanen läpi turva-aidasta. Tuossa turva-aita hommassa täytyy muuten kehua myös kameratyöskentelyä eli kamerat olivat sopivan lähellä niin ei tullut sitä fiilistä, että Kane odotteli aidan edessä. Mutta se lopun Rollinsin spotti, sopi täydellisesti siihen kohtaan matsia. Okei ehkä itse olisin pitänyt enemmän, jos Ryback olisi jollain liikkeellä vienyt Rollinsin pöydästä läpi samalla itse mennen pöydästä läpi, jolloin tuo hidas kehäänpaluu olisi ollut vielä uskottavampi. Mutta tuo spotti/bump toimi tuossa kohtaan ja eipä minulla valittamista siitä ole.