
Katselin tässä yksi ilta Ludvig Borgaa - eli siis tuttavallisemmin Tony Halmetta - koskevia YouTube-videoita miehen WWF-ajalta. Heti perään tulin katsomaan, että onko miehestä tehty topicia. Melkein järkytyin huomatessani, kun tämä kaikille suomalaisille erityisasemassa oleva legenda ei ole saanut omaa topicia tänne. Vanhalla foorumilla taisi olla, mutta kuka noita nyt muistaa. Senpä vuoksi aion korjata nyt tämän karkean erehdyksen, ja avaan tälle kaverille oman topicin.
Ludvig Borga on tosiaan (ilmeisesti) ainoa suomalainen WWF/E:ssä otellut painija. Borgan ura WWE:ssä ei ollut mitenkään erityisen pitkä, sillä se kesti vuoden 1993 heinäkuusta vuoden 1994 tammikuuhun. Tuona aikana Borga kerkesi kuitenkin kertaalleen jopa ottelemaan Survivor Seriesin pääottelussa; hän oli osa Foreign Fanatics -joukkuetta, joka kohtasti All-Americansin Survivor Seriesin 4 vs. eliminointiottelussa. Borgan lisäksi hänen tiimiinsä kuuluivat Yokozuna, Quebecer Jacques ja Crush (Brian Adams). All-Americansia puolestaan edustivat Steinerin veljekset, Lex Luger ja The Undertaker, joten voidaan sanoa että pienestä Suomesta oltiin noustu aika nimekkääseen seuraan. Itse ottelu päättyi All-Americansin voittoon, ja Borga itse oli viimeinen Foreign Fanaticsin eliminoitu jäsen.
Muutoin tuon vajaan puolen vuoden jakson aikana Borgan ura oli melko voitokas. En mitään tarkkoja tilastoja löytänyt, mutta vanhan foorumin puolella joku mainitsi että Borga olisi voittanut n. 90% otteluistaan. YouTubesta löytyy muutamia matseja, esimerkiksi Borgan ottelu vuoden 1993 SummerSlamista, jossa hän kohtaa Marty Jannettyn. Lisäksi samaisesta arkistosta löytyy klippi, jossa Shawn Michaels sekaantuu Borgan ja Razor Ramonin väliseen otteluun Intercontinental-mestaruudesta, ja aihettaa aluksi Ramonille tappion. Tämä tuomio kuitenkin kumottiin, ja Ramon sai pitää tittelinsä. Mutta ajatelkaa, pienen hetken ajan suomalainen kaveri oli kiinni WWF:n mestaruusvyössä!
Painityyliltään Borga ei mitään messiaallista tekniikkapainia varsinaisesti esittänyt, mutta oli kuitenkin kohtuullinen brawler. Tietysti tähän on vähän hankala antaa kovin tarkkaa näkemystä, sillä ottelut joita Borgalta on nähtävissä ovat muutaman minuutin squasheja. Mutta uskaltaisin kuitenkin väittää, että varmasti on vuosien aikana paljon paskempiakin säkkejä WWF/E:n kehässä pyörinyt.
Borgan gimmick oli todellinen anti-USA. Tietysti tämä ei ole mikään erikoisin gimmick ulkomaalaiselle painijalle, mutta kyllä Borga ilmeisesti aika hyvin sai yleisöltä heatia kerättyä. Promoissaan Borga haukkui USA:ta likaiseksi ja saastaiseksi maaksi, ja sotkipa mies ainakin yhteen promoon myös pari sanaa suomea. Promothan olivat tönkköydessään ja kaikessa rallienglannissaan suhteellisen huikeaa materiaalia, joka jaksaa kyllä naurattaa edelleenkin.
Osana Borgan gimmickiä oli myös jonkinlainen luonnonsuojelijan rooli, ja suomenkielinen Wikipedia tietää kertoa asiasta seuraavaa: "Halmeen hahmo kärsi urheilutoimittaja Juha Kanervan mukaan ilmeisesti uskottavuuden puutteesta: eräällä WWF-sivulla hänen pahan miehen hahmoaan (heel gimmick) luonnehditaan kaikkien aikojen huonoimmaksi ammattipainin historiassa."
Jossakin olen itsekin nähnyt tuon wrestlecrap-maininnan, mutta nyt haluan joltain vähän paremmin asiasta tietävältä henkilöltä kommentin; oliko tuo gimmick oikeasti niin surkea? Kohtuullista heatia sillä kuitenkin saatiin aikaiseksi.
Noh anyway, joidenkin lähteiden mukaan Borgalle suunniteltiin jopa WWF:n mestaruutta, mutta nämä kuviot romuttuivat miehen loukkaantumisen myötä tammikuussa 1994. WWF-uran jälkeen Borga otteli vielä pari vuotta eurooppalaisessa CWA:ssa, jossa hän voitti maailmanmestaruuden. Lisäksi Borgalla on painikokemusta 90-luvun alkupuolelta Japanista New Japan Pro Wrestlingistä, jossa hän kantoi Scott Nortonin kanssa joukkuemestaruutta muutaman viikon ajan.
Ludvig Borga, oikealta nimeltään Tony Christian Halme menehtyi tammikuun kahdeksas päivä vuonna 2010. Kuollesssan mies oli 47-vuotias. WWE ei esittänyt Ludvig Borgan tribuuttijaksoa.
Näin, nyt on tällainen pieni keskustelunavaus tehty tälle suomalaiselle wrestlingin todelliselle legendalle, jota jokainen suomalainen vapaapainifani syvästi kunnioittaa. Ludvig Borga, Helsinki, Finland!






