Ottelut katsottu. Teksti on huomenaamuna inboxissasienska kirjoitti:No niin, enää uupuvat Stefan äänet.
Alert Idols II
Re: Alert Idols II
Noniin, enskalle lähetetty tekstit eli tuloksia sitten vaan odottelemaan! Anteeksi vielä kauheasti oma osuuteni pahalle myöhästelylle. Pyrin jatkossa hoitamaan hommat nopeammin ettei ihan paria viikkoa tarvi odotella sillä kyllähän ärsyyntymisen ymmärtää. Ja oma osuuteni hidasteluun on myös se, että oma koneeni on ollut nyt poissa toiminnassa parisen viikkoa joten olen avokin koneen armoilla ollut kokoajan. Tämän takia on nyt parina aamuna tullut herättyäkin pari tuntia normaalia ennenpään ihan vain tämän kierroksen vuoksi. Päivisin kun en oikeastaan kerkeä kun olen töissä puoli seitsemään asti, ja valitettavasti en voi avokkiani aina häätää hänen omalta koneeltaan. Älkää myöskään odottako revikoiltani mitään huikeaa, sillä oli hyvin vaikea saada mitään analyysiä jostain syystä ja en kyllä ole sanonut että tuon taidon huippuosaaja olisin.
Samalla myös kiitän hyvin yleissivistävästä kierrosesta. Nyt alkaa valkenemaan miksi Flair tosiaan on The Man.
Samalla myös kiitän hyvin yleissivistävästä kierrosesta. Nyt alkaa valkenemaan miksi Flair tosiaan on The Man.
Re: Alert Idols II
Paras WCW:n PPV-ottelu:
Näin ollen jatkoon pääsevät seuraavat henkilöt:
1.
Giljotiini katkaisee C2W:n pään.
Tämän viikon aiheena on ECW:n paras PPV-ottelu. Deadline on torstaina 15.11. ja tulokset tulevat sunnuntaina 18.11.
Vierastuomari olisi nyt etenkin Mr.Perfektin poistumisen myötä paikallaan. Tulisiko joku?
MR.Off Topic: Chris Benoit vs. Raven vs. DDP (c) – WCW United States Championship, Triple Jeopardy Match (WCW/nWo Uncensored 1998)
enska: Ensimmäinen huomio: uskomattoman hienoa, miten intohimoisesti painiyleisö on läsnä tällaisessa midcard-luokan ottelussa. Suuri tekijä siihen oli tietysti se, että Benoit, DDP ja Raven olivat jokainen uniikkeja ja vahvoja hahmoja (ja hyviä painijoita). Benoit oli haudanvakava painimasiina, DDP rakastettava sankari ja Raven vaarallinen kummajainen. Toinen huomio: tästä ottelusta on vaikea olla nauttimatta. Painijaa lentää rautakaiteeseen jatkuvasti, selätyksestä taistellaan periksiantamattomasti ja lyömäaseita käytetään aktiivisesti. Suvantovaiheita ei juurikaan ole, joten matsi ei ehdi missään vaiheessa muuttumaan tylsäksi. Kolmas huomio: ongelmana tässä on päräyttävien spottien puute, siis sellaisten, joita tällaiselta mättömatsilta odottaa. Ainoastaan DDP:n Diamond Cutter ja tämä kekseliäs spotti painuvat matsista mieleeni.Stefa: Off Topikki alotti ihan suht vahvasti kierroksen, sillä tämä oli hyvin mainio kolminottelu. Etenkin tykkäsin hirveästi tuon alun väännöstä jossa kaikki kolme ovat samanaikaisesti toisissaan kiinni. Ja muutenkin tempo pysyi alusta loppuun mukavan nopeana, ja kaikki ottelijat ihan tosissaan olivat toisiansa vastaan. Välillä toki oli kahden miehen alliansseja, mutta niissä haettiin vain omaa etuansa. Ja hc-meininki oli varsin toimivaa. Loppuspotti pikkasen kustiin, mutta menoa kokonaisuudessaan tuo ei haitannut erityisemmin.
- Spoiler: näytä
Ultimate: Tämä oli mainio kolmen osaavan miehen ottelu. Tiukkoja spotteja, jännitystä voittajasta ja toimivaa taistelua myös kehän ulkopuolella. Ei tämä kuitenkaan mitenkään historiallisen kova kolminottelu ollut. Viihdyttävä katsoa, mutta jäi vielä pari pykälää oikeasti mahtavasta tasosta.
- Spoiler: näytä
MR.Off Topicin yhteispisteet:
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
C2W: Rey Mysterio Jr. vs. Eddie Guerrero (c) – WCW Cruiserweight Championship, Mask vs. Title Match (WCW Halloween Havoc 1997)
enska: Alku on raaka kuin jääkaapissa oleva kananmuna – Rey lentää pää edellä teräsportaita päin. Sen jälkeen Eddie panee kananmunan kattilaan ja alkaa keittää sitä, mutta levy ei ole kutosella, vaan ykkösellä. Sitten katselemme, kuinka mitään ei tapahdu tai vesi ala kiehua, kunnes 6. minuutin paikkeilla kattilassa tapahtuu jotakin; muna muljahtaa kyljelleen ja Rey yllättää Eddien näyttävällä DDT:llä. Levy on kakkosella. Eddie hauduttaa taas. Lopulta veteen ilmestyy ensimmäinen kupla, kun Mysterio loikkaa Eddien päälle kehätolpalta 10. minuutin kohdalla. Levy nousee kolmoselle ja siitä neloselle, kun Rey lyö lisää kauniita spotteja pöytään. Ja sitten kattila nostetaan yhtäkkiä levyltä pois ja muna jää puoliraa'aksi.Stefa: C2W päätti sitten jatkaa laatulinjalla, mutta voiko ottelusta odottaa mitään huonoa kun vastassa ovat kaksi kaveria joiden kemiat ovat aina pelanneet yhteen? Nimenomaan. Tässä se taas nähtiin kuinka hyvin Rey ja Eddie saavat aikaiseksi hyvän ottelun. Ja kun itsellä on aina ollut tämä kevytsarjalaisten paini sydämessä, niin tottakai minä nautin tästä. Etenkin kun tähän aikaan taisi tuo WCW:n CW-divari taisi olla suht laadukaskin. Rey ja Eddie ovat molemmat nuoria ja vetreitä ja toki laatu on sen mukaista. Nähtiin vaikka kuinka paljon kaikkea siistiä akrobatiaa. Vaikea tästä on mitään erityisen pahaa sanoa. Hyvä ottelu, mutta ei tästä kuitenkaan mitään viiden tähden mestariteosta saa.
- Spoiler: näytä
Ultimate: Mitäpä näistä Eddien ja Reyn matseista ei olisi jo sanottu? Alati toimivia otteluita, innovatiivisia liikkeitä ja todella toimiva kemia miesten välillä. Minusta tämä Halloween Havocin ottelu ei kuitenkaan ole ehkä sitä kaikkein parhainta Eddie vs. Rey antia – parhaat kohtaamiset olivat tässä vaiheessa vasta edessä. Tottahan toki tämäkin oli silti taatun toimiva taisto, sisältäen mm. muutamia todella mahtavia pätkiä. Harmittavasti yleisö ei oikein jaksanut tälle matsille erityisemmin syttyä. Jää kovatasoisella kierroksella valitettavasti häntäpäähän.
- Spoiler: näytä
C2W:n yhteispisteet:
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
MutiM: Ricky Steamboat vs. Ric Flair (c) – NWA World Heavyweight Championship (WCW Chi-Town Rumble 1989)
enska: Steamboatin hahmo oli niin äärimmäisen siirappinen, ettei miestä voinut kuin sympata. Se oli myös täydellinen vastakohta Ric Flairille. Maagisen tästä vastakkainasettelusta tekee se, että painijoiden hahmot ovat kuin autenttisia karikatyyrejä painijoiden tosielämän persoonista. Steamboat oli (on) oikeasti (kai) rakastava sulhanen ja pienen pojan isä, jolla oli sydän paikallaan, ja Flair sen sijaan naisseikkailuihin sukeltava ja sydämetön kusipää, jolle tappio ei olisi vaihtoehto missään tapauksessa. Kehässä näistä hahmoista saa luotua tarinan, johon yleisön (ja selostamossa intohimoisesti työskentelevän Jim Rossin) on helppo samaistua – ja vahvasti.
Tarinan luoma tunnelma on tämän klassikon salaisuus. Jokainen haluaa, että sympaattinen Steamboat voittaisi mestaruuden ja että limanuljaska Flair saisi ansionsa mukaan. Siksi jokainen spotti merkitsee, jokainen spotti saa yleisön kuumaksi. Ja tunnelman luovan tarinan salaisuus on eritoten Flairissa, joka saa kansan vihat niskoilleen rasittavan mahtavilla heel-taktiikoillaan. Toki Steamboat ansaitsee myös kiitosta, sillä mies on sankarin roolissaan täydellinen, mutta Flair tekee tässä ottelussa tärkeämmän työn.
Flair–Steamboat on kaunis painimatsi, joka todistaa sen, että kehäpsykologia on kaikki kaikessa. Erinomainen ottelu ei koostu ihmeellisistä spoteista; tärkeintä on se, että yleisö on kiinnostunut kehässä ottelevista painijoista ja sitä kautta ottelusta itsestään.
Jim Ross sen sanoo: "This is what it's all about."Stefa: Sitten päästiin siihen sivistyskamaan, ja päästiin alottamaan Flair-ottelut joita tässä kierroksessa onkin paljon. Ja kun huonosti olen näihin vanhoihin aikoihin perehtynyt, tämä oli sitten ensimmäinen askel nähdä miksi Flair tosiaan oli "The Man". Ja mitä tästä nyt sitten voisikaan sanoa? No ainakin sen että olihan tämä nyt hiton kova ottelu. Odotukset ainakin lunastettiin täysin ja varmaankin yleisö on samaa mieltä (niinkuin kaikissä näissä Flairin otteluissa). Erityisen tarkkaa ja yksityiskohtaista analyysia en saa kyllä aikaiseksi, mutta kyllä tässä on kaikki ainekset huippuottelulle. Upea taistelu ja kyllähän tässä kohtaa alkaa jo ymmärtämään miksi Flairia niin on hehkutettu, Steamboatia tietenkään unohtamatta. Täyttä viittä tähteä en kuitenkaan anna, vaikka tuokin arvosanaa olisikin todella lähellä.
- Spoiler: näytä
Ultimate: Tämä oli varsinainen painikehien shakkimatsi. Hidastempoista, tunnustelevaa, mutta silti äärimmäisen taitavaa menoa. Jollain tavalla tämä ottelu vain nappasi otteeseensa hypnoosin lailla. Ehkei tämä ole kuitenkaan lukuisista Flair vs. Steamboateista se aivan paras, mutta ei tässä kauaksikaan jääty. Todella erinomainen ottelu.
- Spoiler: näytä
MutiM:n yhteispisteet:
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
Migu.22: Sting's Squadron (Sting, Barry Windham, Dustin Rhodes, Ricky Steamboat & Nikita Koloff) vs. The Dangerous Alliance (Steve Austin, Rick Rude, Arn Anderson, Bobby Eaton & Larry Zbyszko) – War Games Match (WCW WrestleWar 1992)
enska: WarGames-otteluiden haittapuolena on se, että ottelun alku tuntuu tylsältä ja merkityksettömältä. Ei kehässä tule tapahtumaan mitään merkillistä tai ratkaisevaa ennen kuin ottelijoista jokainen on sinne päässyt. Niinpä matsin alkupuoli menee aina loppupuolta odotellessa. WarGames-otteluiden pelastuksena on puolestaan se, että ottelun loppu tuntuu aina viihdyttävältä ja erityiseltä. Tämä sääntö pätee myös tähän otteluun; kliimaksiosuus on melko vauhdikas ja verinen. Erityismaininta pitää antaa kehäköyden ja -tolpan käyttämiselle aseina uniikilla tavalla.Stefa: Migu päätti sitten vetästä tavallaaan riskikortin pöytään, mutta samalla sivistää minua minun ensimmäisellä War Games-ottelulla. Ja kun Migu sanoi että osa pitää ja osa ei, pakko pettymykseksi sanoa etten erityisen isoja kicksejä tästä nyt saanut. Tuo sekava konsepti on kyllä kaikin puolin kiinnostava, mutta jotenkin tässä on ehkä vähän liikaakin toimintaa omaan makuuni. Ei tämä nyt silti mitään jäätävää paskaa ollut missään nimessä. Ihan kivojakin juttuja nähtiin, ja etenkin tykkäsin nähdä Austinin alkuaikoja ja myös Paul Heyman oli hauska nähdä. Ja ihan laadukastakin painia tottakai nähtiin. Ja etenkin itseäni huvitti Stingin ja Madusan (?) sekoilut häkin päällä. Mutta jotenkin en saanut vaan ottelusta erityisemmin mitään irti. Ehkäpä vaan tämä konsepti ei ole minun mieleeni.
- Spoiler: näytä
Ultimate: Kyllä minulla on aina paikka sydämessä tällaisille ehkä hiukan kaoottisille, mutta silti kiehtoville matsimuodoille. Tämäkin ottelu tuntui vain paranevan sitä mukaan, mitä enemmän miehiä häkkiin ahdettiin ja mitä sekasortoisemmaksi meno kävi. Kyllä tässä silti se tietty punainen lanka säilyi läpi ottelun, eikä tämä toki miksikään aivan aivottomaksi mätöksi missään vaiheessa livennyt. Iso liuta suurnimiä takasi myös yleisön äänekkyyden. Kierroksen parhaimmistoa.
- Spoiler: näytä
Migun yhteispisteet:
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
The Rocker: Terry Funk vs. Ric Flair (c) – NWA World Heavyweight Championship (WCW The Great American Bash 1989)
enska: No huh, huh. Tässä on tyylikästä tunnelmaa, jota isolta tuntuva main event -ottelu tarvitsee. Flairin vakava ja koskettava alkupromo yhdistettynä selostajien hypetykseen ja painijoiden spektaakkelimaisiin sisääntuloihin virittää katsojan kohtalokkaaseen ja jännittävään mielentilaan. Jo yksi Piledriver voi murskata Flairin niskat – pysyvästi.
Ja meno on tasan niin hurjaa kuin luvataan. Funk on hullu, sitkeä paskiainen, jota koko katsomo inhoaa, ja Flair on Flair – viihdyttävä, energinen ja ristiriitainen sankari, jota koko katsomo rakastaa. Kehäpsykologia on timanttista, ja raakuutta lisätään bleidaamisella ja kehän ulkopuolelle leviävällä brawlaamisella. Myös kliimaksi on erittäin onnistunut, joskin se tulee ehkä vähän liian aikaisin. Hieno main event -ottelu.Stefa: Sitten takaisin Flair-laatuun ja taas tätä on niin hirveän vaikea lähteä analysoimaan. Kiva myös nähdä kunnolla Funkia ensimmäistä kertaa old school-ajalta. Ottelu tottakai oli kova, vaikka pidinkin enemmän aikaisemmasta Steamboat-kohtaamisesta, mutta ei tämä kauheasti taakse jää. Tässä nähtiin sitä aina niin ihanaa Flairin bleidaamistakin ja Funk oli myös hyvin vakuuttava. Erityisesti jäi jostain syystä mieleen Flairin tekemät Piledriverit sekä juurikin tämä bleidaaminen molemmilta osapuolilta. Steamboat-otteluun verratessa tämä oli huomattavasti rankempi. Pakko muuten sanoa että kun nykyaikaan vertaa, on hienoa nähdä ettei jokaisen ison ottelun tarvitse päätyä siihen finisheriin kuten tämä.
- Spoiler: näytä
Ultimate: Tämä oli hyvin erilainen ottelu verrattuna vaikkapa kierroksen Flair/Steamboat-kohtaamisiin. Tässä nimittäin se ”puhdas paini” jäi vähemmälle ja miesten henkilökohtainen feudi lisäsi tähän matsiin rutkasti fyysisyyttä ja rajuja otteita. Sekopäinen Funk ja ”Dirtiest Player of the Game” eivät myöskään kaihtaneet likaisia otteita, mikä sai tämän ottelun tuntumaan oikeasti taistelulta. Tosi hieno koitos ja ansaitsee kyllä pisteensä.
- Spoiler: näytä
yhteispisteet:
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
Hellhound: Ric Flair vs. Ricky Steamboat (c) – NWA World Heavyweight Championship (WCW WrestleWar 1989)
enska: Jos Ricky Steamboatin poika ratsastaa ponilla kehään, tosi on kyseessä. Tärkeyttä korostaa myös se, että otteluun on värvätty kolmihenkinen tuomaristo arvostelemaan ottelijoita. Loppuuko Rickyn unelma eli mestaruuskausi NWA:n maailmanmestarina tähän, vai kykeneekö Steamboat päihittämään Flairin toistamiseen?
Paljon on sanottu sekä Flairista että Steamboatista, eikä suotta. Mikäli ihmettelee, mikä näissä painijoissa nyt niin kauheasti nappaa, niin suosittelen katselemaan ensiksi tuon MutiM:n valitseman ottelun ja sitten perään tämän. Nämä miehet ovat kehäpsykologian mestareita. Se tarkoittaa sitä, että nämä miehet imaisevat katsojan sisään otteluun. Kun draama ja matsin looginen eteneminen ovat näin hyvin hallussa, tulos on hieno, ja siitä mennään vielä hienommaksi, kun soppaan lisätään Flairin ja Steamboatin konkreettiset kehätaidot.
Tästä ottelusta en tykännyt ihan niin paljon kuin aikaisemmasta Flair–Steamboatista, sillä se oli paljon kauniimpi kohtaaminen, mutta kierroksen parasta antia se tämäkin on.
P.S. Flairin ja Terry Funkin matsinjälkeinen riita on todella hyvä kohtaus.
Stefa: Ja lisää Flairia, ja tässä tulee se itse huippukohta tälle Flair-kamalle. Tästä ottelusta pidin ehdottomasti eniten näistä kaikista Flair-otteluista mitä kierros piti sisällään. Tässä oltiin jo kyllä niin eeppisissä lukemissa että ajatuskin antaa tällä vähemmän kuin kymmenen pistettä olisi vääryys. Hyvin pitkälti yhtä kovaa kamaa kuin edellinen Steamboat-ottelu, mutta kun pituutta on mukana ja tunnelmasta huokuaa sellanen trilogian päätösmeininki niin se on kirsikka kakun päälle. Yleisö oli kyllä aivan sekaisin eikä ihme. Flair ja Steamboat pistävät ilmiselvästi parastaan taatakseen laatukoitoksen. Olen aina rakastanut Flairin tapaa olla likainen peluri, niinkuin "dirtiest player in the game"-lisänimi kertookin kaiken oleellisen. Ja Steamboat on viimeistään näiden otteluiden jälkeen varsin kova jätkä enkä ihmettele yhtään että häntäkin on paljon kehuttu. Upea koitos tämä on, ei mitään epäselvyyksiä.
- Spoiler: näytä
Ultimate: Jos kierroksen edellinen Flair vs. Steamboat oli lähinnä psykologinen shakkiottelu, niin tämä oli siitä muutamaa astetta rajumpi versio. Totta kai tässäkin nähtiin sitä huipputaidokasta painia, mutta tällä kertaa brawlattiin myös kehän ulkopuolella ja kiitos edenneen feudin, otteet olivat entistä fyysisempiä. Isona erona tuohon toiseen Flair vs. Steamboatiin oli myös puolet pidempi aika, joten ottelusta pystyttiin rakentamaan oikeasti hitollisen tuntuinen taistelu. Myös bookkaus toimi oikein hyvin, sillä kumpikin ottelija omasi omat vahvat hetkensä ja aina ratkaisusuorituksen tuntuessa olevan lähellä, toinen painija kallistikin jälleen vaakakupin omaan suuntaansa. Ja totta kai yleisö rakasti mestari-Steamboatia – ja yhtälailla rakasti vihata Flairia. Tämä oli kierroksen helmi.
- Spoiler: näytä
Hellhoundin yhteispisteet:
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
Krizski: The Southern Boys (Tracy Smothers & Steve Armstrong) vs. The Midnight Express (c) (Bobby Eaton & Stan Lane) – NWA United States Tag Team Championship
enska: The Midnight Expressin sisääntulotunnari oli ensimmäinen seikka, johon tässä ottelussa palavasti rakastuin. Krizski ansaitsee plussaa myös siitä, että erottuu tällä joukkueottelullaan positiivisesti joukosta. Miinusta ropisee kuitenkin siitä, että matsin alku on vähän liian tylsä ja mitäänsanomaton. Myös hahmot pysyvät melkoisen etäisinä tässä ottelussa. Kliimaksi eli viimeiset viisi minuuttia pelastaa pistesaldoa hieman, mutta kauaksi tämä jää kierroksen kärkikastista.Stefa: Ehkä äskeisen kympin koitoksen jälkeen, tämä saattoi tuntua joksenkin laimealta. Olisi ehkä pitänyt säästää seuraavalle päivälle. Mutta ennen kuin oletetaan että kritisoin ottelua, tämä oli kaikin puolin mainio tag team veto. Joukkuepainia parhaimmillaan melkeimpä. Pakko antaa erityistä plussaa sille että tämä oli hauska ottelu. Nähtiin siinä yhdessä kohtaa huvittava 1-on-1 missä lähdettiin leikkimään vähän överisti martial arts-meininkiä. Sellanen erityinen huippukohta ottelulle hauskuudessaan. Jim Cornetten huutelut ja eleet naurattivat myös. Hyvä tag team ottelu ja kiva nähdä tiimejä joita en ole ennestään päässyt näkemään.
- Spoiler: näytä
Ultimate: Äh, tämä ei jotenkin uponnut. Olihan tässä toki hyviäkin puolia: joukkueet tuntuivat oikeasti hitsaantuneilta tiimeiltä ja joukkuepeli toimi muutenkin kummaltakin kaksikolta hyvin. Lisäksi yleisö eli tässä ottelussa mahtavasti mukana. Itse matsi ei vaan jostain syystä temmannut minua täysin mukaansa – se ei saavuttanut sitä vaihdetta, missä kohdin matsi alkaa oikeasti tuntua erityiseltä. Ei tämä toki huono ottelu ollut, mutta jää tällä kierroksella häntäpäähän.
- Spoiler: näytä
Krizskin yhteispisteet:
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
ECW Original: Psychosis vs. Rey Mysterio Jr. (WCW Bash at the Beach 1996)
enska: Psykologisista ja aristoteelisista (alku, keskikohta ja loppu) otteluista kierrevolttien ja näytöspainin maailmaan, ja mikäs siinä. Mysterio ja Psychosis ovat genrensä legendoja ja keskenään aina yhtä ideaalinen taistelupari. Tämä tapaus ei kuitenkaan sytytä sieluani liekkeihin. Matsi ei imaise missään vaiheessa sisäänsä tarpeeksi hyvin eikä spoteissakaan ole (tätä Psychosiksen hullua loikkaa lukuun ottamatta) kamalasti kehumista, joten ottelu jää kierroksen häntäpäähän. Ongelmina tässä ovat liian pitkä kesto ja draaman puute.Stefa: Meinasin jo melkein vähän masentua kun tätä WCW:n laadukasta kevyen sarjan painia nähtiin niin vähän, mutta toisaalta tuo Flair-kaman takia ymmärrän että eihän nämä nyt mitään viiden tähden huippuotteluita ole. Mutta eipä se tarkoita että nämä missään nimessä huonoja on. Tämä on juurikin niin hyvä ottelu kuin aikaisemmin nähty Eddie-Rey ottelu. Loistavaa kevyen sarjan luchadore-meininkiä mistä jäi mieleen varsin siisti ketjuosuus. Tämän tyyppistä kamaa näkee nykypäivänä niin vähän että ihan harmittaa. Juurikin tälläiset ottelut saavat yleisön hyvään fiilikseen tapahtumaa varten, sillä näissä nähdään paljon sellasia "WOAAA"-tason akrobatialiikkeitä että voi vaan ihailla. Tätä ehdottomasti lisää pitäisi kattoa, ja nykypainissakin tätä näkisi mielellään enemmän.
- Spoiler: näytä
Ultimate: Kaksi huipputaitavaa, toisilleen tuttua CW-painijaa ja kaiken lisäksi ottelu sai vielä yli vartin aikaa. Mikään ei siis voisi mennä pieleen? No, itse ottelu oli toki oikein mallikasta menoa, mutta ei tämä silti mitenkään erityisen tuntuiseksi matsiksi kohonnut. Taitavien liikkeiden ja tiukkojen tilanteiden välille kun ei oikein tunnuttu saavan sitä ison draaman tuntua. Kaiken lisäksi yleisö ei oikein jaksanut syttyä tälle matsille. Hieno lopetus ansaitsee toki maininnan. Silti tämän kierroksen heikoimpia.
- Spoiler: näytä
ECW Originalin yhteispisteet:
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
Goner: Lex Luger vs. Ric Flair (c) – NWA World Heavyweight Championship (WCW Starrcade 1988)
enska: Tässä on taas tällainen Ric Flairin ottelu, jossa tarinankerronta on vertaansa vailla. Kuvioista kaiketi klassisin, jossa voimakas face koettaa voittaa älykästä heeliä, toimii likipitäen aina – ja eritoten silloin, kun sitä älykästä heeliä esittää Flair, joka pystyisi kepulikonsteillaan kääntämään vaikka seinäkellon itseään vastaan niin, että sen viisarit alkaisivat pyöriä toiseen suuntaan. Myös Luger on roolissaan erinomainen: sellainen yksinkertainen mutta hyväntahtoinen mies, joka tahtoo päihittää Flairin yleisön puolesta. Tämä lähtöasetelma luo tälle Flair–Lugerille rautaisen pohjan.
Flairin ja Steamboatin välisille kamppailuille tämä Flair–Luger ei mielestäni silti pärjää. Syypäänä on Luger, josta ei yksinkertaisesti ole tarjoamaan samanlaista viihdettä kuin Steamboatista. Luger ei (tietenkään) paini yhtä hyvin kuin Steamboat eikä hän myöskään ole hahmona yhtä sympaattinen näky. Flair tosin vetää tässä(kin) ottelussa täydet pisteet tililleen ja on jälleen kerran enemmän kuin mestarillinen provosoivassa roolissaan. Lopetuksesta kiitosta.Stefa: Ja kierros on hyvä päättää laatuun eli Ric Flairiin. Goner valitsi ehdottomasti hyvän matsin ja on hvin pitkälti samaa tasoa muiden Flair-kohtaamisten kanssa, vaikkakaan ei minun silmissäni ollut WrestleWarin Flair-Steamboat kohtaamisen tasoinen. Tässäkin on taas kaikki mitä vaaditaan laadukkaalta ottelulta ja on oikeasti kiva nähdä myös minkälainen jätkä se Luger on ollut 80-luvulla (kun ymmärtääkseni tuo on sen kaverin laatupuolta). Pituuttakin annettiin mukavasti paljon eli siitäkään ei voi valittaa. Yleisö on täpinöissään ja siitäkin ehdoton plussa. On hienoa nähdä että näissä Flairin otteluissa molemmat osapuolet tuntuvat h**vetin vahvoilta ja voittaja voisi olla kumpi tahansa. Ja edelleen plussaa siitä ettei jokaikisen ottelun tarvi päättyä siihen finisheriin. Huippukohtaaminen tämäkin siinä missä muutkin Flairit. Sanoisin jopa kierroksen toiseksi parhaaksi kohtaamiseksi.
- Spoiler: näytä
Ultimate: Olin yllättynyt kuinka hyvin tämä ottelu toimi, vaikka se saikin aikaa yli 30 minuuttia. Ottelu oli kuitenkin bookattu todella hyvin – voimiltaan ylivertainen Luger halusi vimmatusti riistää mestaruuden taitavalta, ovelalta ja kieroilevalta Flairilta. Sinänsä yksinkertaisista aineksista saatiin aikaan tosi kova koitos. Tarina jaksoi kantaa läpi ottelun, mihin auttoi totta kai myös kuumana käynyt yleisö. Loppuratkaisusta voi toki olla montaa mieltä, mutta minusta sekin toimi mainiosti. Kyllä tämä 10 pistettä ansaitsee.
- Spoiler: näytä
Gonerin yhteispisteet:
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
Näin ollen jatkoon pääsevät seuraavat henkilöt:
1.
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
Giljotiini katkaisee C2W:n pään.
Tämän viikon aiheena on ECW:n paras PPV-ottelu. Deadline on torstaina 15.11. ja tulokset tulevat sunnuntaina 18.11.
Vierastuomari olisi nyt etenkin Mr.Perfektin poistumisen myötä paikallaan. Tulisiko joku?
- MR.Off Topic
- Viestit: 3971
- Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
- Paikkakunta: GODLAND
Re: Alert Idols II
Big Stevie Cool vs. The Sandman vs. Terry Funk - Barely Legal 1997
Kolmen miehen matsi taas välistä multa. Pienellä mietinnällä keksisin varmaan jonkin paremman, mutta tämä on oikeasti se ensimmäinen matsi, joka tulee mieleeni. Tämä on vain niin hiton kova matsi ja tämä on myös ECW:n ensimmäisen PPV:n kovin matsi. Lisäksi, jos miettii sitä potenttiaalia, jota Richardsissa oli joskus painijana niin otan tämän matsin esille. Päälle vielä jokseenkin tunnerikas Dreamerin selostus Joey Ryanin kanssa. Ehdottomasti yksi parhaista ECW:n matseista ja PPV-matseissa nousee varmasti listalla vielä korkeammalle.
Kolmen miehen matsi taas välistä multa. Pienellä mietinnällä keksisin varmaan jonkin paremman, mutta tämä on oikeasti se ensimmäinen matsi, joka tulee mieleeni. Tämä on vain niin hiton kova matsi ja tämä on myös ECW:n ensimmäisen PPV:n kovin matsi. Lisäksi, jos miettii sitä potenttiaalia, jota Richardsissa oli joskus painijana niin otan tämän matsin esille. Päälle vielä jokseenkin tunnerikas Dreamerin selostus Joey Ryanin kanssa. Ehdottomasti yksi parhaista ECW:n matseista ja PPV-matseissa nousee varmasti listalla vielä korkeammalle.
Re: Alert Idols II
RVD & Sabu vs. Hayabusa & Jinsei Shinzaki Heat Wave 1998
Parhaasta matsista ei löytynyt videota mistään.
Parhaasta matsista ei löytynyt videota mistään.
You asked if I'd be anyone from history, fact or fiction, dead or alive:
I said "I'd be Tony Cascarino, circa 1995".
I said "I'd be Tony Cascarino, circa 1995".
Re: Alert Idols II
Haetaanpa tätä kautta uudestaan mielenkiintoa paininkatsomiselle. Eli joo.enska kirjoitti:
Vierastuomari olisi nyt etenkin Mr.Perfektin poistumisen myötä paikallaan. Tulisiko joku?
Pikachu kirjoitti:Pika Pika.
Re: Alert Idols II
Valitsen 6 miehen joukkueottelun ECW:n ensimmäisestä PPV:stä. Kansainvälinen ottelu, jossa ei säästelty yhtään. Vauhtia piisaa koko matsin ajan ja sellaisia liikkeitä, joille ei voi muuta kuin haukkoa henkeä.
Tässä tämä vauhdikas ottelu on:
ECW Barely Legal 1997: Great Sasuke, Gran Hamada and Masato Yakushiji vs bwo Japan (Taka Michinoku, Terry Boy, and Dick Togo)
http://youtu.be/C1ss8ye6O9o
Tässä tämä vauhdikas ottelu on:
ECW Barely Legal 1997: Great Sasuke, Gran Hamada and Masato Yakushiji vs bwo Japan (Taka Michinoku, Terry Boy, and Dick Togo)
http://youtu.be/C1ss8ye6O9o
Viimeksi muokannut Krizski, Ke 14.11.2012 11:00. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
The Krizski Twitterissä
The Krizski Youtubessa
The Krizskin pelistriimejä Twitchissä
Diaryni:
WWE by Krizski viewtopic.php?f=5&t=7422
Uuden WWE PPV-veikkauksen ylituomari!
Vuoden 2013 kehittynein!!
The Krizski Youtubessa
The Krizskin pelistriimejä Twitchissä
Diaryni:
WWE by Krizski viewtopic.php?f=5&t=7422
Uuden WWE PPV-veikkauksen ylituomari!
Vuoden 2013 kehittynein!!
- The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: Alert Idols II
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Re: Alert Idols II
Mike Awesome vs. Masato Tanaka@November 2 Remember 1999
http://stagevu.com/video/iqbhgqzcwjui
Kelatkaa siihen n. 1 tunnin ja 32 minuutin kohdalle niin siitä alkaa sisääntulot.
http://stagevu.com/video/iqbhgqzcwjui
Kelatkaa siihen n. 1 tunnin ja 32 minuutin kohdalle niin siitä alkaa sisääntulot.
Bigger pain, Bigger jar, Bigger pills!!!
♫Sky is blue and all the leaves are green.
My heart's as full as a baked potato.
I think I know precisely what I mean,
When I say it's a shpadoinkle day!♫
♫Sky is blue and all the leaves are green.
My heart's as full as a baked potato.
I think I know precisely what I mean,
When I say it's a shpadoinkle day!♫
Re: Alert Idols II
Noh, viime kierroksella se oli näköjään hyvä juttu että ensinnä mielessä ollut matsi meni (C2W
), joten toivotaan sen toimivan tälläkin kertaa. Olisi meinaa lähtenyt täältäkin kortille tuo MutiMin mittelö tällä kertaa, mutta ei kun ei.
RVD vs. Jerry Lynn @ Hardcore Heaven 1999
Perusvarmalla mennään, ei tuolta ECW:n puolelta ole kovin montaa timanttia koskaan omaan kelkkaani tarttunut, ja tämä nyt tulee lähinnä mieleen vapaaksi jääneistä vaihtoehdoista. Lynnin parhaat matsit ovat Van Damia vastaan, eivätkä nämä mittelöt Damillakaan kovin kauas kärkipäästä jää.
RVD vs. Jerry Lynn @ Hardcore Heaven 1999
Perusvarmalla mennään, ei tuolta ECW:n puolelta ole kovin montaa timanttia koskaan omaan kelkkaani tarttunut, ja tämä nyt tulee lähinnä mieleen vapaaksi jääneistä vaihtoehdoista. Lynnin parhaat matsit ovat Van Damia vastaan, eivätkä nämä mittelöt Damillakaan kovin kauas kärkipäästä jää.
\____0___/
Re: Alert Idols II
En kyllä ymmärrä että miten tipuin TUON matsin avulla. No ei mahda mitään, ehkäpä ensi skabaan voisi itse lähteä tuomaroimaan. Tai mahdolliseksi vierailevaksi tuomariksi.
"Your arms are just too short to box with God!"
Re: Alert Idols II
Minusta myös aika koomista, miten C2Win ottelu sai huonoimmat pisteet, kun kyseessä on varmasti yksi legendaarisimpia WCW-otteluita 90-luvulla ja ikinä. Saanut Meltzeriltä kuuluisat viisi tähteä - ja en tarkoita tällä sitä, että Meltzerin arvostelut olisivat jumalan sanaa.
hevosen k**pä
Re: Alert Idols II
Ehkä siksi, että muut ottelut olivat parempia?
- MR.Off Topic
- Viestit: 3971
- Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
- Paikkakunta: GODLAND
Re: Alert Idols II
Näähän oli "Alert Idolsit" ei "Yleinen totuus idolsit". Lisäksi Enskahan asian käsitteli jo.
Re: Alert Idols II
Sanoinko missään vaiheessa, että tulos oli väärä? En, en mielestäni sanonut. Muut ottelut olivat selvästi arvosteluissa parempia ja ihan ottelijat lukemalla ymmärtää arvosanat. Se minua yllätti millaiset pisteet tuo Halloween Havocin ottelu sai: 6, 6 ja 8 ovat aika heikot pisteet ottelulle, jota yleensä kehutaan aika paljon. Etenkin Enskan arvio oli aika nihkeä.
Koomisena pidän sitä, miten tuo osoitti, kuinka monta erilaista mielipidettä voi yhdestä ottelusta olla olemassa. Pidin hauska siis sitä, miten tuollainen yleisesti tiedetty ja legendaarisena pidetty ottelu sai vähän nihkeät arvosanat. Minusta tuo ottelu on jotenkin yliarvostettu, kun sen joskus ammoisina aikoina katsoin. Ottelun arvosteleminen ei ole millään tavalla objektiivista, vaan subjektiivista se on aina. Toiset tykkää äidistä, toiset tyttärestä.
Koomisena pidän sitä, miten tuo osoitti, kuinka monta erilaista mielipidettä voi yhdestä ottelusta olla olemassa. Pidin hauska siis sitä, miten tuollainen yleisesti tiedetty ja legendaarisena pidetty ottelu sai vähän nihkeät arvosanat. Minusta tuo ottelu on jotenkin yliarvostettu, kun sen joskus ammoisina aikoina katsoin. Ottelun arvosteleminen ei ole millään tavalla objektiivista, vaan subjektiivista se on aina. Toiset tykkää äidistä, toiset tyttärestä.
hevosen k**pä
- The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: Alert Idols II
Hmm? En löytänyt tästä mitään mainintaa. Ja olen kyllä miltei 100% varma että kyseinen ottelu EI ole saanut viittä tähteä. Joskus katsoin listan läpi enkä muista 90-luvulta ja USA:sta kuin muutaman ottelun.Merovingi kirjoitti:Minusta myös aika koomista, miten C2Win ottelu sai huonoimmat pisteet, kun kyseessä on varmasti yksi legendaarisimpia WCW-otteluita 90-luvulla ja ikinä. Saanut Meltzeriltä kuuluisat viisi tähteä - ja en tarkoita tällä sitä, että Meltzerin arvostelut olisivat jumalan sanaa.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Re: Alert Idols II
Tehtävänannossa linkitetään listaan, jossa mainitaan tasa-arvoisina myös ippv:t, joten laitanpa tällaisen:
ECW November to Remember 1995 - Rey Misterio Jr. vs. Psicosis
ECW November to Remember 1995 - Rey Misterio Jr. vs. Psicosis
- ECW Original
- Viestit: 105
- Liittynyt: Ke 04.02.2009 21:35
Re: Alert Idols II
Viimeksi muokannut ECW Original, To 15.11.2012 17:39. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Nimimerkkisi on "ECW Original" vaikka itse et edes taida olla alkuperäinen ECWläinen.
Re: Alert Idols II
Ei lasketa, koska ne eivät olleet PPV:itä.ECW Original kirjoitti:Jos nuo supercardit lasketaan, niin sitten otan tämmöisen:
Eddie Guerrero vs. Dean Malenko - Hostile City Showdown1995
Re: Alert Idols II
Tämä sai siis kunnian olla tämän kierroksen "kadonnut" ottelu. Joten jos jostain linkkiä tähän löytyy, niin sitä parempi!MR.Off Topic kirjoitti:Big Stevie Cool vs. The Sandman vs. Terry Funk - Barely Legal 1997
Re: Alert Idols II
The Krizski Twitterissä
The Krizski Youtubessa
The Krizskin pelistriimejä Twitchissä
Diaryni:
WWE by Krizski viewtopic.php?f=5&t=7422
Uuden WWE PPV-veikkauksen ylituomari!
Vuoden 2013 kehittynein!!
The Krizski Youtubessa
The Krizskin pelistriimejä Twitchissä
Diaryni:
WWE by Krizski viewtopic.php?f=5&t=7422
Uuden WWE PPV-veikkauksen ylituomari!
Vuoden 2013 kehittynein!!
- MR.Off Topic
- Viestit: 3971
- Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
- Paikkakunta: GODLAND
Re: Alert Idols II
Onpa hyvinkin.Krizski kirjoitti:http://www.dailymotion.com/video/xkoha5 ... KkI3IYY36A
Oliskohan tämä se kyseinen matsi?
Re: Alert Idols II
Loistavaa, kiitoksia!Krizski kirjoitti:http://www.dailymotion.com/video/xkoha5 ... KkI3IYY36A
Oliskohan tämä se kyseinen matsi?
Re: Alert Idols II
Paras ECW:n PPV-ottelu:
Näin ollen jatkoon pääsevät seuraavat henkilöt:
1.
Lähtöpassit saa... MR.Off Topic.
Tämän viikon aiheena on Stingin paras 1 vs. 1 -ottelu. Deadline torstaina 22.11. ja tulokset (aikaisintaan) sunnuntaina 25.11.
Reno Hexille kiitokset tuomaroimisesta. Haluaisiko joku Sting-fani (tai vaihtoehtoisesti Sting-vihaaja) tulla tämän kierroksen vierastuomariksi?
Kauden puoliväli lähestyy. Ketkä kuusi selviytyy loppukahinoihin ja kenen kohtaloksi jää eliminoituminen tällä kierroksella?
MR.Off Topic: Big Stevie Cool vs. Terry Funk vs. The Sandman(ECW Barely Legal 1997)
enska: Melkoinen painijalauma kehässä: naisellinen Big Stevie Cool vastaan sekopäinen kaljajuoppo Sandman vastaan arvaamaton ja pähkähullu veteraani Terry Funk. Hahmojen erilaisuus ja eri-ikäisyys huvittavat ja toimivat tässä matsissa. Kuin katselisi pojan (Stevien) ja isän (Sandmanin) taistelevan isoisää (Funkia) ja toisiansa vastaan. Mutta vaikka Funkin voi leimata ottelun isoisäksi, mies ei jää muista painijoista jälkeen piiruakaan. Tästä osoituksena ennen muuta Funkin tekemä takaperinvoltti tikapuiden päältä alas. Kukaan muu kuin Funk tuskin haluaisi tehdä vastaavanlaista spottia 53-vuotiaana painijana.
Matsin ongelmana on kuitenkin sen huono flow. Kun alusta saakka viljellään kovia liikkeitä ja koetetaan selättää vastustajaa, katsoja puutuu juonen puutteeseen nopeasti. Mässäily tepsii aina, se on totta, mutta mässäilykin on makoisampaa, jos se ei ole ainut koukku ottelussa. Mässäilykään ei tässä matsissa ole ihan sitä parasta ECW:tä, joten melko mauton maku tästä kielenpäähän jää.Reno Hex: Tämä oli kierroksen kahdesta pettymyksestä se vähemmän pettymys. Portailla leikkiminen näytti kyllä ikävältä, ja (53-vuotiaan!) Funkin ohi mennyt moonsault samaisilta portailta säväytti, mutta ylipäätään koko ottelu meni löntystelyksi. Big Stevie Cool oli ottelijoista pirtein, mutta tuli tottakai eliminoiduksi. Tosin Funk ja Sandman saivat sen isomman vaihteen silmään sen jälkeen, mutta vähän eri tavalla kuin meikäläinen olisi toivonut. Saatettiin ottelussa nähdä jonkunlainen "lopputaistelukin", mutta vilkaisin muualle ja se meni ohi.
- Spoiler: näytä
Stefa: Tälläsellä kolmiottelurymistelyllä aloitettiin sitten tämä kierros, eikä tulos ollut lainkaan hassumpi. Tämä on oikeasti ihan mehevä taistelu, vaikkakaan ei tämä mikään huippukoitos ollut. Mutta roskapainina tämä oli varsin kiva, ja kivaa spottihoroilua nähtiinkin. Mieleen jäi jostain syystä yli 50-vuotiaan Terry Funkin moonsault tikkailta. Sandmanin rajoitetut painitaidotkin tuntui tulevan esille sillä välillä kaveri tuntui joksenkin kömpelöltä. bWo huvitti myös hyvin paljon. Kiva ottelu, mutta en ehkä arvosta tätä niin paljoa kuin pitäisi.
- Spoiler: näytä
Ultimate: Minua tämä matsi ei oikein sytyttänyt, vaikka pidänkin kovasti Stevie Richardsista. Mies on jäänyt kyllä urallaan kovasti aliarvostetuksi tapaukseksi.
- Spoiler: näytä
Itse ottelu ei kuitenkaan saanut minussa aikaan mitään varsinaista tunteen paloa. Hidastempoinen asemätkintä toimi kyllä tiettyyn pisteeseen asti, mutta missään vaiheessa tätä katsoessa ei tuntunut, että kyseessä olisi erityisen suuri ottelu. Tykkäsin kuitenkin matsin pohjustuksesta, jossa 53-vuotias Terry Funk hamusi vielä kerran päämestaruuden perään. Ei tokikaan huono ottelu, mutta jää tällä kierroksella monen muun varjoon.MR.Off Topicin yhteispisteet:
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
MutiM: Rob Van Dam & Sabu vs. Hayabusa & Jinsei Shinzaki (ECW Heat Wave 1998)
enska: Mikä nostalgiasessio. Ah, Kazaata, Best of Hayabusa -musiikkivideoita, maanista Sabua, coolia RVD:tä ja mysteeristä Shinzakia. Sen muistan hyvin, että kaikissa niissä Hayabusan Best of -videoissa tämä ottelu on aina ollut vahvasti läsnä. Eikä ihme, sillä tämä tosiaan on yksi ECW:n parhaimmista otteluista minun mielestäni ja hyvä osoitus siitä, ettei ECW:ssä ollut kysymys pelkästä "roskapainista". Tässä matsissa sekoitetaan elementtejä spot monkey -ottelutyylistä ja "konservatiivisesta" ottelutyylistä erinomaisesti. Meno on vauhdikasta ja se kiihtyy sitä paremmaksi, mitä lähemmäksi kliimaksia edetään. Siinä on viihdyttävän painiottelun ydin.Reno Hex: Ottelun osanottajista Shinzaki oli ihan uusi tuttavuus. Vaikutti pätevältä kaverilta.
- Spoiler: näytä
Ottelu lähti käyntiin liian hitaasti, mutta paransi kyllä huimasti loppua kohden. Doubleteamit näyttivät hyviltä, ja Sabu ja RVD kertoivat toimivasti omaa tarinaansa, rikkomatta ottelun kulkua. Siitä Alfonson pillistä tekisi mieli laittaa miinuspisteitä, mutta en kehtaa.Stefa: Tämä ottelu olikin sitten jo parempi. Tämä oli mainio tag team ottelu, jossa jokainen ottelija hoiti hommansa varsin mallikkaasti, ja etenkin tämä aasialaisten joukkue kolahti kovaa. Johtunee siitä että tuo keskisarjan lennokas äksöni on niin tärkeällä paikalla sydämessäni. Tässäkin lähdettiin oikeen kunnon spottihoroiluun ja siitäkin pidän aina hyvin paljon. Kai tuollainen spottia spotin perään-meininki vaan kolahtaa itseeni niin hyvin.
- Spoiler: näytä
Ultimate: Yli 20-minuuttinen taistelu joukkuevöistä kahden kiinnostavan, erikoisen ja taitavan joukkueen välillä. Kirsikkana kakun päälle äänekäs yleisö ja fiilis, että tässä taistellaan oikeasti jostain merkittävästä. Harmi ettei vaikkapa nyky-WWE:ssä käytännössä koskaan nähdä mitään tällaista.
- Spoiler: näytä
Tämä oli siis toden totta hienosti toimiva joukkuematsi. Mahtavia liikkeitä nähtiin niin yksilö- kuin joukkuekohtaisesti ja vaikkei ottelun tempo sinänsä ollutkaan mitenkään hurja, ei tämä missään vaiheessa tuntunut mitenkään ylipitkältä. Ehdottomasti tämän kierroksen parhaita.MutiM:n yhteispisteet:
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
Krizski: Gran Hamada, Masato Yakushiji & The Great Sasuke vs. Dick Togo, TAKA Michinoku & Terry Boy (ECW Barely Legal 1997)
enska: Krizskiltä rohkea ratkaisu lyödä pöytään tällainen suhteellisen tuntematon ottelu, mutta pakko sanoa, että riskinotto kannatti. Tämä vikkelä joukkuematsi on siunattu sulavalla painilla, jossa on paljon hienoja spotteja ja joka pitää mielenkiinnon alusta loppuun asti yllä. Heikompana seikkana tässä on se, ettei yleisö ole kovin intohimoisesti ottelussa mukana (niitä pakollisia "Woah!" ja "ECW!" -huutoja lukuun ottamatta). Se johtuu siitä, että ottelu menee jo niin nopeaksi spottailuksi, ettei juoneen pääse vahvasti sisään. Katsojana lähinnä keskittyy pällistelemään kauniita ilmalentoja. Kokonaisuutena kuitenkin varsin menevä matsi.Reno Hex: Kierroksen paras. Kuudella miehellä koko ottelun pystyi vetämään täysillä alusta loppuun, eikä siihen tainnut mahtua yhtään tylsää hetkeä.Erityisesti Great Sasuke vakuutti, ja lähtee kovaan googlaukseen seuraavaksi. Hurricanranoja taidettiin kyllä nähdä enemmän kuin Sin Caran tähänastisella WWE-uralla yhteensä.Niin ja bWo:n tripleteamit oli kivoja.
- Spoiler: näytä
Stefa: Ja lisää kunnon lennokasta äksöniä, ja tottakai pidin siitä! Tässä oli kyllä kaasu kokoajan pohjassa joten ottelun vauhti ei kerinnyt missään vaiheessa laskemaan. Juurikin sellainen showcase ottelu josta diggailen hirveästi, ja mukavaa nähdä että yleisökin on hyvin mukana vaikka kasa tuntemattomampia nimiä on kehässä. Toisaalta ECW:n yleisö oli ihan oma juttunsa, ja toisaalta asiaan voi vaikuttaa bWo. Alusta loppuu kunnon lennokasta meininkiä mistä en keksi erityisemmin pahaa sanottavaa.
- Spoiler: näytä
Ultimate: Tämä ei aivan iskenyt. Sinänsä tätä oli kiva katsoa, mutta tästä huokui sellainen henki, ettei matsin tuloksella oikeastaan ollut hirveästi merkitystä. Parhaisiin puoliin lukeutui ehdottomasti bWo:n hauska tiimityöskentely. Tähän otteluun yleisökään ei ollut virittäytynyt oikein täysillä, joten sieltäkään ei tähän lisäpisteitä tule. Ei huono, muttei nouse edukseen tässä joukossa.
- Spoiler: näytä
Krizskin yhteispisteet:
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
The Rocker: Masato Tanaka vs. Mike Awesome vs. Taz (ECW Anarchy Rulz 1999)
enska: Olen kritisoinut monesti otteluita, jotka rakentuvat vain mässäilyn varaan, mutta älkää ymmärtäkö väärin: en vastusta spottipainotteisia matseja, jos ne tuntuvat hyviltä. Tämä Tazin, Awesomen ja Tanakan todellinen balls to the walls -ottelu on esimerkki spottipainotteisesta mätöstä, joka toden totta tuntuu hyvältä. Taisteluhenkinen ja räväkkä brawlaaminen istuu hienosti ottelun jokaiseen osanottajaan. Se ja näyttävät manööverit tekevät tästä kompaktista matsista timanttisen ja todennäköisesti kierroksen parhaimman matsin.Reno Hex: Tämä ottelu olisi saattanut hyötyä jos se alun promotteluaika olisi käytetty ottelemiseen, ja erityisesti Tazin osioon. Nyt jäi olo, että mestari kaatui vähän liiankin nopeasti. Viimeisiin minuutteihin asti oli olo, että meno oli ihan solidia, mutta sitten tapahtui jotain mystistä, ja tulin tosissani tempaistuksi mukaan. Loppuspotti oli mahtava.
- Spoiler: näytä
Stefa: Sitten päästään kierroksen kovimpiin otteluihin. En sitten tiedä mikä ihme siinä on että jo pelkästään ECW ONS-ottelun jälkeen olen jo ihan hulluna Awesome-Tanaka meininkiin, ja pidän siitä hirveästi. Tazin lyhyempi visiitti ottelussa oli myös toki varsin jepa hienoine supleixeineen kaikkineen, mukavan intensiivinen painija kyseessä. Mutta en oikeastaan yhtään kyseenalaista Awesomen ja Tanakan välisiä kemioita, sillä jollain tapaa heidän väliset koitokset saavat minut hyppimään tuoliltani. Nähtiin jo ennestään tuttuja spotteja tuolta otteluparilta, mutta silti se saa innostumaan yhtä paljon. Ja pakko vielä mainita, että harvemmin saa lähes viiden tähden ottelua aikaiseksi alle 15-minuutissa. Tämä voisi olla jo lähelläkin viittä tähteä.
- Spoiler: näytä
Ultimate: Pidin kovasti tämän matsin ottelijalistasta – tällaisella kolmikolla kun harvemmin mennään metsään. Otteluna tämä jäi ehkä hivenen liian lyhyeksi, kun ottaa huomioon sen, että kyseessä oli kuitenkin matsi firman isoimmasta vyöstä. Alkuminuuttien shokkihetket ja laadukas meno senkin jälkeen kuitenkin nostavat tämän kierroksen kärkipäähän. Eikä pidä tietenkään unohtaa mahtavasti mukana ollutta yleisöä.
- Spoiler: näytä
The Rockerin yhteispisteet:
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
Hellhound: Masato Tanaka vs. Mike Awesome (ECW November 2 Remember 1999)
enska: Lieneekö tässä maailmassa yhtäkään ihmistä, joka ei nauttisi Masato Tanakan ja Mike Awesomen välisistä matseista? Kaiketi pähkähulluinta (ja tyylikkäintä) spottitulitusta ikinä. Kaksi gladiaattoria taistelee vastakkain niin pitkään, kunnes toinen lopulta kupsahtaa. Nämä matsit eivät dramatiikka tarvitse; riittää, että tempo säilyy hurjana. Erinomaista viihdettä ja juuri sitä, mistä ECW:ssä oli pohjimmiltaan kysymys.Reno Hex: Etukäteen tuntui siltä, että tämä ottelu tuli jo nähtyä. Jo muutama minuutti alun jälkeen jouduin kuitenkin perumaan puheeni. Kaasu pohjassa koko ottelu läpi. Ottelu olisi ihan yhtä hyvin voinut loppua kumpaan tahansa pöytäspottiin, enkä olisi osannut olla yhtään pahoillani, mutta parempi näin.
- Spoiler: näytä
Stefa: Tottakai saatiin sitten lisää sitä toivomani Awesome-Tanaka kamaa, ja oikeastaan paha sanoa kumpi näistä sitten oli parempi. Tämä oli hyvin pitkälti samaa mäiskettä pari minuuttia lyhyemmällä ajalla ja ilman Tazia, mutta aijai kuinka nautein siitä. Tanaka ja Awesome pistävät kaikkensa likoon alle 13minuutissa ja nähdään upeita spotteja ja muutenkin tiukkaa taistelua. Awesomen huikeat loikat saavat aina innostuneeksi, sillä tottakai se on siistiä kun lähes 300-paunainen kaveri hyppii loikkia yläköyden yli. Ja Tanakan intensiivisyys on myös ihan oma juttunsa. Loistavaa mäiskettä. Awesomesta ja Tanakasta tulee vaan entistä enemmän omia markituksen kohteita.
- Spoiler: näytä
Ultimate: Kun Mike Awesome ja Masato Tanaka ottelevat yhdessä, on odotettavissa vain ja ainoastaan tulista menoa. Minun käsitykseni mukaan nämä kaksikon ottelut taisivat yleensä olla juurikin tällaisia 10-15 minuutin mittaisia kamppailuja, joissa pistetään yksinkertaisesti kaikki likoon. Ja tuo kaava toimi jälleen tälläkin kertaa. Tuohon aikaan oli saatu mahdutettua tukku aivan loistavia liikkeitä, kivenkovaa brawlia ja huikeita ”kick outteja”. Kohokohtina varmasti hurja Awesome Bomb pöydän läpi kehän ulkopuolelle ja hirmuinen Tanakan tarjoilema Superplex, niin ikään puutavaralle tarjoiltuna. Myös ottelun lopetus sopi matsin kuvaan liki täydellisesti. Niin, ja siitä yleisöstä lienee turha edes mainita. Kierroksen paras!
- Spoiler: näytä
Hellhoundin yhteispisteet:
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
Migu.22: Jerry Lynn vs. Rob Van Dam (ECW Hardcore Heaven 1999)
enska: RVD ja Lynn, ottelijapari, joka ei petä koskaan. Näin sanoisin ainakin muistikuvieni perusteella; 2000-luvun alussa nämä Lynnin ja Van Damin ottelut olivat suosikkimatsejani. Miten käy nyt, kun vuodet ovat vaihtuneet?
Kova on taso yhä. En tiedä tarkalleen mikä, mutta jokin näissä tämän parivaljakon otteluissa puree ja lujaa. Yksi syy voipi olla hahmoista koostuva mielenkiintoinen sekoitus: RVD on showboattaileva ja ylimielinen hyypiö, joka rakastaa olla valokeilassa, kun taas Lynn on haudanvakava ja asiallinen kivikasvo, joka ottelee vain ottelemisen vuoksi. Hahmojen lisäksi myös kehäosaaminen on tunnetusti kunnossa, ja kehäosaamisesta saadaan vielä lisämehuja irti esimerkiksi terästuolin ja pöydän avulla. Hullua menoa ja hienoa viihdettä.Reno Hex: Jostain kumman syystä nimenomaan tämä taistelupari minulle tulee ensimmäisenä ECW:stä mieleen.
- Spoiler: näytä
Tässä ottelussa oikeastaan on se kaikki. Perinteinen 1 vastaan 1 -asetelma, upeita spotteja, yleisö mukana, ja se paljon puhuttu lopputaistelu. Mutta eikö tuota s****nan pillipiiparia saa tuolta pois?Stefa: No mitäpä tästäkin otteluparista voi sanoa? Klassikko-otteluitahana nämä jätkät ovat vetäneet ikuisuudet. Voiko RVD ja Jerry Lynn edes epäonnistua mitenkään erityisen paljoa? Siinä on kaksi kaveria joiden kemiat kolahtavat kyllä varsin hyvin yhteen, ja lopputulos on lähes automaattisesti vähintään hyvä. Tämä on myös sitä kategoriaa. Annetaan kavereille yli 20-minsaa aikaa tehdä hyvä ottelu, ja siinä ei voi epäonnistua. Vauhdikasta menoa, molemmat pistävät ehdottomasti parastaan, ei lopputuloksena voi olla muuta kuin hyvä ottelu. Alan jo oikeasti innostumaan ECW:stä enemmän ja enemmän.
- Spoiler: näytä
Ultimate: Hah, Rob Van Dam oli ylimielinen ja itserakas mestari ja Lynn sisukas haastaja – silti yleisö rakasti RVD:tä ja buuasi Lynnille. Painilliselta anniltaan tämä oli ehdottoman hyvää ja vaikka matsi saikin aikaa vajaat puoli tuntia, ei pituus tuntunut mitenkään liialliselta. En tiedä olivatko miehet toistensa parhaimmat vastustajat, mutta ei siitäkään leimasta ainakaan kauas jääty. Mainio valinta.
- Spoiler: näytä
Migun yhteispisteet:
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
Goner: Psicosis vs. Rey Misterio Jr. (ECW November 2 Remember 1995)
enska: Erikoinen lehmäasuinen mies dominoi pientä maskinaamaa ja tekee sen varsin suvereenisti. Miten tällaisesta voi olla tykkäämättä? Misterio on pahasti alakynnessä ja siksi sympaattinen sankari. Psicosiksen ylivoima ärsyttää, vaikka miehen kauniita voltteja ja muita liikkeitä ei voi kuin ihailla. Koko ajan toivoo, että Rey pystyisi pistämään ilkeälle viholliselleen vastaan, mutta kun ei niin ei. Lopun muutos on euforinen ja hyvin painittu. Paha saa palkkansa, ja kunnolla saakin. Pöytä kääntyy ylösalaisin.Reno Hex: Tämä oli niistä pettymyksistä sitten se isompi. Vaikka Psicosis onkin tuttu lähinnä nimeltä, olisi näiltä veljiltä odottanut niin kovin paljon enemmän. Vaikka tahti onkin kova, ottelu ei tunnu käynnistyvän koko kestonsa aikana. Spotit jäävät irrallisiksi, ja selätykset irtoavat aivan liian helposti. Ja sitten se olikin jo ohi.
- Spoiler: näytä
Stefa: Äskeisten tykitysten jälkeen voisin olla vähän jopa pettynyt Gonerin valintaan, mutta sekään ei tarkoita että huonoa ottelua oltaisiin valittu. Rey Mysterio vs. Psicosis on itseasiassa varsin kiva ja nopeatempoinen ottelu. Lyhyessä ajassa saatiin aikaiseksi varsin nopeatempoinen ottelu, ja tottakai se on nautittavaa, etenkin jos tietää minun pitävän juurikin tälläisestä meiningistä. Molemmat painijat nuorina päivinään ja varmasti about elämänsä kunnossa. Lyhyestä high flying-meinigistä saatiin hyvinkin viihdyttävä koitos.
- Spoiler: näytä
Ultimate: Täytyy ensinäkin ihmetellä kuinka valmiita painijoita kumpikin oli jo tässä vaiheessa uraansa, vaikka miesten iät olivatkin vasta 20v. (Mysterio) ja 24v. (Psicosis). Toisena huomiona täytyy mainita matsimuoto. Pidän näistä erikoisemmista otteluista kyllä yleensä paljon, mutta en tiedä oliko ”Mexican Death Match” näille kahdelle se ihanteellisin matsityyppi. Ideana oli siis se, että ottelijan piti voittaakseen saada vastustajastaan joko selätys tai luovutus ja tämän jälkeen vastustajan piti vielä pysyä ”Last Man Standing” tyylisesti maassa kymmeneen laskuun asti. Matsityypin johdosta tässä nähtiinkin hurjasti selätyksiä lyhyessä ajassa, mikä tuntui tietysti vähän hassulta. Sinänsä paini oli kuitenkin oikein hyvää ja oli ihan hauska nähdä kahden kevyemmän sarjan painijankin brawlailevan yleisön joukossa. Kaikesta huolimatta tämä jää häntäpäähän.
- Spoiler: näytä
Gonerin yhteispisteet:
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
ECW Original: Jerry Lynn vs. Rob Van Dam (ECW Guilty as Charged 2001)
enska: Matsin alku on kaunis. Yleisö on hulluna, ja RVD ja Lynn vetävät siistin ketjupainiosuuden. Kehän ulkopuolella äksöni pysyy yhtä kuumana: esimerkiksi RVD:n takaperinvoltti turva-aidan päältä on hieno spotti. Otteluun pääsee helposti sisään. Yleisö vihaa Lynniä ja rakastaa RVD:tä, ja painijat ottavat toisistaan näyttävästi mittaa. Lynn & RVD on yksinkertaisesti taianomainen ottelijapari. Nyt muistan taas, miksi RVD on aikoinaan ollut lempipainijoitteni joukossa.Reno Hex: Mitä tästä nyt sitten voisi sanoa? Hyvin pitkälle samalla reseptillä mentiin kuin kierroksen toinenkin kaksikon ottelu. Ja mikäs siinä, hyvää on paha alkaa muuttelemaan. Irrallisena tapahtumana ottelussa nähty sekaantuminen (en käytä nimiä, kun en jaksa niitä tarkistaa) tuntui tosi huvittavalta, mutta ei rikkonut ottelua millään lailla. Ja se h**vetin viheltäjä ei sentään selvinnyt uudelle vuosituhannelle.
- Spoiler: näytä
Stefa: Voisin melkein lainata tuon aikaisen RVD-Lynn ottelun kommenttini tähän sillä mitä voisin sanoa? Se on RVD ja Jerry Lynn. Ja tässä yleisö taisi olla aika tulessa jo siksi että tässä taisi olla jonkin sortin paluu RVD:llä joten sekin sai ihan oman tunnelmansa aikaiseksi. Mutta siis kyseessä oli hyvin pitkälti samankaltaista menoa kuin aikaisempi RVD-Lynn kohtaminen, vaikkakaan en pitänyt tästä ihan niin kovalla tavalla. Ja tuota ei saa käsittää väärin. Tuttua RVD-Lynn tykitystä tämäkin on ehdottomasti. Eihän näistä voi olla pitämättä. Harmillista myös tajuta että tämä taisi olla juurikin se ECW:n viimeinen PPV. Noh, RVD ja Lynn tekivät about kaikkensa viihdyttääkseen ja siinä ei voi mennä vikaan.
- Spoiler: näytä
Ultimate: Vau, tämä oli aivan huikea cocktail eri ottelutyylejä yhden matsin sisällä! Nähtiin tiukkaa brawlia, teknistä osaamista, lennokkaita liikkeitä, mattopainia… Ja kruunuksi yleisö oli aivan liekeissä. Ainoaksi pieneksi miinukseksi laskisin lopun Cyrus/Joel Gertner –sekaantumiset, vaikka ne eivät mitenkään isoa osaa vieneetkään. Kenties ne sopivat johonkin tuolloin meneillään olleeseen kuvioon, mutta näin irrallisena katsottuna pelkkä kahden miehen kamppailu olisi maistunut paremmalta. Joka tapauksessa katsomisen arvoinen taisto! (Ja totta kai ottelun historiallisuus ECW:n viimeisenä PPV-matsina on mainitsemisen arvoinen asia.)
- Spoiler: näytä
ECW Originalin yhteispisteet:
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
Näin ollen jatkoon pääsevät seuraavat henkilöt:
1.
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
Lähtöpassit saa... MR.Off Topic.
Tämän viikon aiheena on Stingin paras 1 vs. 1 -ottelu. Deadline torstaina 22.11. ja tulokset (aikaisintaan) sunnuntaina 25.11.
Reno Hexille kiitokset tuomaroimisesta. Haluaisiko joku Sting-fani (tai vaihtoehtoisesti Sting-vihaaja) tulla tämän kierroksen vierastuomariksi?
Kauden puoliväli lähestyy. Ketkä kuusi selviytyy loppukahinoihin ja kenen kohtaloksi jää eliminoituminen tällä kierroksella?











