Wrestlemania 2012 -matka
Re: Wrestlemania 2012 -matka
Toivottavasti porukka innostuu uudesta matkasta ihan oikeasti ja alkaa sitä hyvissä ajoissa toteuttamaan :) Jäin siihen käsitykseen, että meidänkin matkaporukasta useampi oli matkan päätteeksi sitä mieltä, että onhan tämä mahtavuus koettava joskus uudestaankin. Ei sitä upeuden ja hienouden määrää voi vain kuvata sanoin - erityisesti kun se yhdistettiin vielä tuohon Miamin-matkaan muutenkin. Itsekin mietin sitä, että olisi upeaa päästä näkemään WrestleMania vielä joskus uudestaan. Ensi vuonna en varmaankaan ole lähdössä, mutta kenties WrestleMania XXX...
- Darien Fawks
- Viestit: 3765
- Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
- Paikkakunta: Pääkaupunki
Re: Wrestlemania 2012 -matka
Juu, ei tuo reissu jättänyt kylmäksi. Miamin ja wrestling-huban lisäksi oli virkistävää matkustaa porukassa, jossa kaikki olivat uusia tuttavuuksia. Wrestling on aivan mainio yhteinen nimittäjä, joka yhdistää kaiken maailman Darienin, Juicet, DeadManWalkingit ja muut.
Itsekään en tästä kyllä mitään vuosittaista perinnettä ole ottamassa, mutta jos esimerkiksi kahden vuoden päästä olisi viime reissun porukkaa messissä ja näin, niin miksikäs ei. Raha on tarkoitettu käytettäväksi. Itselläni ei ole esimerkiksi autoa tai muita pakotteita. Rahan puolesta voisin lähteä varmaankin jo ensi vuonna uudestaan, mutta kyllä Wrestlemania-reissun prioriteetti putosi aika hyvin, kun jo tänä vuonna sai rahoille kosolti vastinetta.
Ehdotonta yläpeukkua teille, jos saatte jonkin porukan kasaan ensi vuodelle. Mielenkiinnolla seurailen, kuka tällä kertaa ottaa aloitteentekijän viitan. Viime vuonnakin moni puhui, mutta niin vain feidasivat lopulta.

ViiZei kirjoitti:Ei kalkkuna teän kans. Pakko kai se on lähtä mukaan. Tästä on kuitenkin tulossa ehkä kaikkien aikojen WrestleMania. Cena-Rock Cara-Mysterio HHH-'Taker olisivat jo syy lähteä paikan päälle. Koska liput tulevat myyntiin?
Tuossa nyt pari esimerkkiä siitä, minkälaisten viestien jälkeen on vielä mahdollista vetäytyä touhusta. What muistaakseni piti varmana, että lähtisi joka tapauksessa Miamiin vuonna 2012, ja Viizein ja Whatin kanssa lyötiin vissiin kännissä kättä päälle.canadiandestroyer kirjoitti:Itseäni kiinnostaisi todella kovasti tämä matka! Hotelleja ja lentoja on katsastettu, saaden jonkin sorttista kuvaa kuinka paljon rahaa aikoisin laittaa. Tällä hetkellä pyöritään jossain 2000-2500€ luokassa, minkä kasaan saaminen ei olisi ongelma. Nyt vain odotellaan, että liput tulevat myyntiin joskus syyskuun puolella ja silloin reissu saa sinetin!
+ Jos porukkaa saadaan kunnolla lähtemään, niin olisihan se todella siistiä saada suomalaisten oma katsomorivi 'maniassa!
Re: Wrestlemania 2012 -matka
Ei nyt tarvii enää kaataa suolaa haavoihin.Darien Fawks kirjoitti:Tuossa nyt pari esimerkkiä siitä, minkälaisten viestien jälkeen on vielä mahdollista vetäytyä touhusta. What muistaakseni piti varmana, että lähtisi joka tapauksessa Miamiin vuonna 2012, ja Viizein ja Whatin kanssa lyötiin vissiin kännissä kättä päälle.
Ilman tuota toistatuhatta euroa maksanutta autoremonttia olisin lähtenyt matkalle.
Re: Wrestlemania 2012 -matka
Kieltämättä WrestleMania XXX kiinnostaa, koska WrestleMania XXX. Tasalukuisena vuonna on lupa odottaa jotain suurta, mutta miten voit kaksi vuotta etukäteen tietää millainen se cardi on? Nyt voidaan oletettavasti puhua Lesnarista WrestleManiassa ja vielä The Rockista myös.
Se on myös totta, kuten Darien sanoi, että jos ensi vuoden WrestleManiaan ei porukkaa lähde niin ei lähde seuraavana vuonna myöskään. Rautaa pitää takoa, kun rauta on kuuma. Eräs nuoriso-ohjelma jossa olin mukana, ei ottanut tuulta alleen virallisen projektin loputtua, kun itselleen vastuun asiasta ottanut buukkasi järjestettävän tapaamisen erään järjestön kanssa parin kuukauden päähän - silloin ketään, siis ketään, ei enää kiinnostanut koko homma. Hype oli kuollut.
Toisaalta WrestleMania XXX tulee varmasti olemaan aivan valtaisa tapahtuma, jos se on Dallasissa Cowboys Stadiumilla, jonne mahtuu se 100,000 henkeä. Kuvitelkaa minkälaisia ne Fan Axxessit olisivat, mutta tässäkin on kääntöpuoli - valtavasti faneja, joten miten tapaat suosikkipainijoitasi? Siellä on sitä populaa niin jumalattomasti, että on hyvää tuuria, jos saa jutella jonkun painijan kanssa edes kaksi minuuttia. Toki voidaan järjestää useampi Axxess, mutta tämä on vasta spekulaatiota. Saatika sitten Hall of Fame -tapahtuma.. Kaikki on varmasti todella täynnä ja HoF-liput voivat olla pirun kalliita, jos WrestleManiaan tulee se 100,000 katsojaa. Siinä on mahdollisesti todella monta halukasta Hall of Fame -seremoniaan.
Dallas ei myöskään ole niin mielenkiintoinen kaupunki kuin New York. WrestleMania XXX voi olla valtava, mutta siellä ohjelma ohjautuisi väistämättä showpainin puolelle, mutta New Yorkissa olisi painin lisäksi myös muuta oheistoimintaa ja täten matka olisi paljon muistettavampi - ja onhan se siistimpää sanoa lähtevänsä New Yorkiin kuin Dallasiin punaniskojen sydänmaille.
Yksinkertaisesti.. New Yorkissa on enemmän oheisohjelmaa ja vähemmän tyyppejä, joten tilaisuuksissa ei olisi niin isoa ruuhkaa - lisäksi ensi vuoden cardissa olisi Lesnar ja Rock aika varmasti. WrestleMania XXX on vieläkin mysteeri.

hevosen k**pä
- Darien Fawks
- Viestit: 3765
- Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
- Paikkakunta: Pääkaupunki
Re: Wrestlemania 2012 -matka
Merovinki puhuu asiaa. Ja pahoittelut Whatille; kyllähän noita force majeureja voi toki tulla kenelle vain. Monilla vielä on raha tiukemmassa. Itse toistaiseksi olen ollut onnekas, kun olen pystynyt tekemään töitä opiskelujen lomassa, niin ei ole ollut aivan niin euron päälle elämä.
Tosiaan, takokaa kun rauta on kuumaa. Ei New Yorkissa ole yhtä lämmin kuin Miamissa, mutta siellä voi olla paljon muuta. Kirjoittelin tuossa jo blogiinikin, että Miami ei minusta kaupunkina ollut järin häävi. Granted, olihan siellä lämmin ja ihana ilmasto, puolialastomia kissoja ja näin, mutta nähtävyyksiä ei sieltä kyllä sitten juuri löytynyt. Wrestlemania-reissulla tuommoinen ei niin haitannut, mutta jos huvikseen lähtisin lämpimään, niin en kyllä missään nimessä suuntaisi kalliiseen Miamiin, vaan tyytyisin ihan Eurooppaan. Käytännössä tämä Wrestlemanian kaltainen tapahtuma on minusta ainoa sopiva syy lähteä tuonne kaupunkiin. Toronto esimerkiksi hakkaa Miamin aivan täysin: on Niagaraa, korkea torni, suomalaismeininkiä, enemmän pilvenpiirtäjiä, upea huvipuisto, jättimäinen eläintarha, lyhyt matka New Yorkiin ja kesällä kyllä aika lailla yhtä lämmin kuin mitä Miamissa huhtikuun alussa.
Miami < Toronto.
Ja kuten Merovingi kuvaili, niin vuonna 2014 voimme olettaa, että Dallasissa on pipoa aivan perkeleellisesti. Saahan sakkia toki olla, mutta kyllä se 78 000 riitti ihan hyvin. Lähtekää nyt tai ette lähde koskaan. Olen kyllä ylpeä teistä, jos saatte oikeasti aikaiseksi. Olen elämässäni varsin monta hienoa reissua joutunut jättämään väliin, kun suunniteltu matkaporukka on viime hetkellä feidannut. Miamiin meinasin lähteä huipputarjouksella kolmisen vuotta sitten tyyliin 360 eurolla. Kyllä vain korpesi, kun ei saanut lopulta ketään megeen.

Viimeksi muokannut Darien Fawks, Ma 09.04.2012 22:55. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Wrestlemania 2012 -matka
Voin melkein lyödä vetoa, että WrestleMania XXX tulee olemaan hankalempi toteuttaa sekä julmetusti kalliimpi. Enemmän ihmisiä eli halvat hotellit ovat varmasti niin täynnä, että paikat pitäisi varata jo joku vuosi ennen tapahtumaa. Jos on enemmän Axxessjeä ym. niin hintaa tulee enemmän sekä kaiken kukkuraksi juuri se suosikkipainijan näkeminen on hankalempaa. Itseäni ei huvittaisi maksaa "ekstraa" siitä etten edes saa nähdä The Miziä. Sekä kun on 100 000 henkilön stadion, niin hyvät paikat vain kalliimpia. Se WrestleMania XXX on hullu projekti suoraan sanoen.
AAAWWWEEESSSOOOMMMEEE
Re: Wrestlemania 2012 -matka
Hyvä pointti. Tuollainen määrä turisteja nostaa välittömästi majoituksen hintaa ja myös kaiken oheistoiminnan eli syömisen ynnä muun. WrestleManiat eivät ole oikeasti mitään pikkutapahtumia ja kaupungeilla on syytä tapella siitä, sillä sen positiiviset vaikutukset ovat valtaisat - esimerkiksi WrestleMania XXVII vaikutus Atlantaan oli seuraavanlainen:eCiuj kirjoitti:Voin melkein lyödä vetoa, että WrestleMania XXX tulee olemaan hankalempi toteuttaa sekä julmetusti kalliimpi. Enemmän ihmisiä eli halvat hotellit ovat varmasti niin täynnä, että paikat pitäisi varata jo joku vuosi ennen tapahtumaa. Jos on enemmän Axxessjeä ym. niin hintaa tulee enemmän sekä kaiken kukkuraksi juuri se suosikkipainijan näkeminen on hankalempaa. Itseäni ei huvittaisi maksaa "ekstraa" siitä etten edes saa nähdä The Miziä. Sekä kun on 100 000 henkilön stadion, niin hyvät paikat vain kalliimpia. Se WrestleMania XXX on hullu projekti suoraan sanoen.
LähdeIt generated $62.1 million in economic impact for Atlanta, a $17 million increase from the previous WrestleMania event, and also generated approximately $7.8 million in local, state and county taxes
hevosen k**pä
Re: Wrestlemania 2012 -matka
Hei rauhoittukaapas nyt. Toki New York on upea kaupunki ja silleen, mutta ei se Dallaskaan mikään sysikakka oo. Ja tuo teidän hintapelottelukin menee hieman liiallisuuksiin. WWE myy paketteja niinkuin tähänkin asti ja varmasti saa hyvään hintaan. Minä ainakin olen innoissani lähdössä Texasiin, c'moon TEXASiin!
Minä itse olen intissä ensi vuonna joten en tuonne 29:ään pääsisikään. Ja nyt on juuri sopivan verran aikaa kerätä rahaa matkaa varten.
Minä itse olen intissä ensi vuonna joten en tuonne 29:ään pääsisikään. Ja nyt on juuri sopivan verran aikaa kerätä rahaa matkaa varten.
I'm the Game, 'cause I'm that damn good!
Ex-PPV-Veikkausdiktaattori
WrestlingAlertin Vuoden Tulokas 2011
Tämä oli sitten tässä.
Ex-PPV-Veikkausdiktaattori
WrestlingAlertin Vuoden Tulokas 2011
Tämä oli sitten tässä.
- Darien Fawks
- Viestit: 3765
- Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
- Paikkakunta: Pääkaupunki
Re: Wrestlemania 2012 -matka
Päättäväisyytesi on pelottavan uhmakasta. Mistä sitä tietää, vaikka armeija-runisi tekisi tepposensa. Ties vaikka sen jälkeen naiset alkavat kiinnostaa ja elämäntilanne on kohta aivan eri. Wrestlemania-reissun eteen voi tulla lukuisia erilaisia asioita.Goblet kirjoitti:Hei rauhoittukaapas nyt. Toki New York on upea kaupunki ja silleen, mutta ei se Dallaskaan mikään sysikakka oo. Ja tuo teidän hintapelottelukin menee hieman liiallisuuksiin. WWE myy paketteja niinkuin tähänkin asti ja varmasti saa hyvään hintaan. Minä ainakin olen innoissani lähdössä Texasiin, c'moon TEXASiin!
Minä itse olen intissä ensi vuonna joten en tuonne 29:ään pääsisikään. Ja nyt on juuri sopivan verran aikaa kerätä rahaa matkaa varten.
- SkullCrushingFinale
- Viestit: 1527
- Liittynyt: Ma 02.08.2010 15:04
- Paikkakunta: Turku
Re: Wrestlemania 2012 -matka
WM30 nappaisi siitä syystä erityisesti, että silloin pääsisi oikeasti nauttimaan Texasin yöelämästä. Ensi vuonna tuskin olisin messissä, koska tosiaan tuo 21 osuu kohdalle vasta kesällä, mutta 2014 kukaties.
Re: Wrestlemania 2012 -matka
Joo, pitää olla Gobletin kanssa samaa mieltä siitä, että vähän on turhaa pelon lietsomista nyt noiden hintajuttujen kanssa ja muutenkin. Tänä vuonna WrestleManiassa oli 78 000 ihmistä. 20 000 ihmistä enemmän ei tee tapahtumasta yhtäkkiä miljoona kertaa kalliimpaa ja muutenkin todella paljon vaikeampaa joidenkin lippujen saamisen tai muun osalta. Kyllä se WWE myy niitä paketteja luultavasti ihan samalla tavalla ja tuskin edes paljon kalliimmalla. Dallas on sen verran iso paikka, että eiköhän sieltä niitä siedettäviä majoituspaikkoja löydy, vaikkei niitä varaa "jotain vuotta ennen tapahtumaa".
Se on toki totta, että tapahtuman kortista on mahdotonta sanoa yhtään mitään nyt, mutta XXX kiinnostaa jo kolmekymppisyydessään niin paljon, ettei sitä voi missata. Toki ensi vuonna olisi Lesnar ja luultavasti Rock, mutta johan ne tuli nähtyä ;) Itse en myöskään usko siihen, että esim. kahden vuoden päästä ei voitaisi toteuttaa uutta reissua, vaikka se ensi vuonna jäisi välistä. Hyvinhän tämäkin toteutui, vaikkei ollut mitään aikaisempaa pohjaa. Toki toivon suuresti, että ensi vuonnakin 'Maniaan porukka lähtisi. Ainakin paljon kiinnostuneita näyttää löytyvän, joten eiköhän se toteudu. Toivottavasti. Olisihan se nyt mahtavaa. Toki sitten itse joutuisi siihen katkeraan sivustaseuraajan rooliin, mutta ehkä se on ihan opettavaista :D
Ja nuo paikkakohtaisetkin kiinnostukset ovat niin henkilökohtaisia. Minulle Miami on ollut aina Jenkeissä se ykköspaikka, jossa käymisestä olen haaveillut. Ei siellä mitään suuria nähtävyyksiä ollut, mutta nautin siellä olosta juuri niin paljon kuin olin toivonut. Muuten USA ei ole koskaan ollut lähelläkään omia unelmakohteitani. Erityisesti New York kaikessa... newyorkkimaisuudessaan tällein ennakkoluuloisesti ei minua kiinnosta yhtään.
...Mutta sitten taas. Raw (ja HoF) MSG:llä? Hitto.

Ihan unohtaen tuon itse Wrestlemanian, niin näin suht paljon maailmaa nähneenä kyllä mua ehdottomasti enemmän kiinnostaisi Dallasiin mennä kuin Nykiin. Toki asiaan vaikuttaa se, että Nyki on jo nähty, mutta silti. Reilu kolmen viikon päästä olen lähdössä Kambodzaan, mutta tuon reissun alunperin piti olla roadtrip USA:n etelävaltioissa, lähtö juurikin Dallasista ja lopetus Floridan Jacksonvilleen. Olisi matkalla ollut mm. Houston, New Orleans ja Mobile. Tuolloin tuli tutkittua vähän juurikin esim. Texasin osavaltiota ja henkkoht erittäin kiinnostava mesta. Kirjaimellisesti jättimäisen hyvää ruokaa, hyvää musiikkia, rentoa porukkaa ja kaikenlisäksi paljon halvempaa kuin Nykissä.
...en nyt tiedä miksi tämäkin piti päästä sanomaan. Oh well. Jokatapauksessa älkää ny ihmiset miettikö, että jättäisitte Wrestlemania 30:n väliin siksi, koska se on "vaan Dallasissa". Ja muuten, vajaa viikko alkaa sit vaan v***ttaa Nykissä, joten suosittelen vähintään viikkoa, mielellään siihen vielä vkloppu päälle. Aivan liikaa tekemistä ja näkemistä!

Jos tänäkin vuonna HOF-tapahtumassa piti siirtää katsojia huonommilta paikoilta paremmille niin voisi olettaa että ei se Dallasin 25000 WM-katsojaa lisää tuo niin valtaisaa muutosta että sinne ei saisi lippuja millään. Axxesseista en sitten tiedä mutta voisi olettaa että tarvittaessa varmaan siihen on mahdollista ottaa yksi päivä lisää käyttöön niitä varten.
Toki New York on aina New York ja Texas on sitten taas keskellä ei mitään mutta kyllä noista kummastakin löytyisi paikkana jo niin paljon hyvää että kumpi tahansa varmasti löytäisi kohdeyleisönsä tälläkin foorumilla jos vaan joku lähtee sitä matkaprojektia vetämään.
EDIT: Ja niin, lähtekää ihmeessä oikeasti joku reissuun. Jos ei muuten niin ihan siksi että vaikka kateellisiakin foorumilta löytyisi niin ainakin itselläni se nosti oikeasti huomattavasti kiinnostusta katsoa Wrestlemania kun tiesi että siellä on "omia poikia" katsomossa ja siinä katsellessa sai bongailla sitä lupailtua Suomen lippua katsomosta.
EDIT2: Itseänikin kyllä kiinnostaisi Texas enemmän kuin New York, kuten tuolla taisin aiemminkin sanoa. Vaikka nykissäkin on varmasti vaikka mitä niin se on jotenkin nähdyn oloinen jo ihan TV:n perusteella kun taas Texasissa on sitä jotain uutta. Tosin tuo Miami olisi kiinnostanut vielä enemmän. Ja Kalifornia (erityisesti San Diego, syystä jota tiedä en) vielä sitäkin enemmän.

All your message are belong to me.
I dont always win... but when I do, it's PPV-veikkaus (2005, 2015).
I dont always win... but when I do, it's PPV-veikkaus (2005, 2015).
- Darien Fawks
- Viestit: 3765
- Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
- Paikkakunta: Pääkaupunki
Re: Wrestlemania 2012 -matka
Joo siis en minä missään nimessä ollut lähtemässä mukaan noihin "Dallasiin ei varmaan edes pääsisi" -juttuihin, vaan ennemminkin yritin lietsoa tuota ensi vuoden matkaa. Nautin niin kovasti siitä, kun ihmiset toteuttavat unelmiaan! Minun ei tarvitse olla matkassa, että nauttisin siitä, että täältä oikeasti jokin kööri lähtisi lentämään.
Borgalta tosi mielenkiintoinen postaus jotenkin. Mieluusti kuulisi enemmänkin miehen matkakokemuksesta. Siinä tosin menit vähän metsään, että ei täällä kukaan ole tainnut Dallasia vähätellä, vaan nimenomaan New Yorkkia. Itseänikin kyllä Dallas ja Teksas kiihottaisivat. Kantrimusiikkia, jättimäisiä ruoka-annoksia ja söpöjä bimbonaisia... Can't go wrong with Texas, dude!
Vähän kyllä mietityttää, että kuinka punaniskaista porukkaa sieltä Teksasista oikein löytyy. Olisiko vaara saada hirvikivääristä? Ehkä tietoni ovat vain vääriltä vuosikymmeniltä.
"They dook R jaabs!"
Edit: Unohtakaa jo se Miami.
Aika turha.

Eikös se ollut Alabama?Darien Fawks kirjoitti:söpöjä bimbonaisia...
Ja Miami oli kaikkea muuta kuin turha ;)
- Darien Fawks
- Viestit: 3765
- Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
- Paikkakunta: Pääkaupunki
Re: Wrestlemania 2012 -matka
Alabama ja Teksas taitavat molemmat olla aika etelässä. Söpöjä bimbonaisia siis todennäköisesti molemmissa. Ei muuta kuin harakat riviin, niin minä käyn raakkaamaan...Kenitys kirjoitti:Eikös se ollut Alabama?Darien Fawks kirjoitti:söpöjä bimbonaisia...
Ja Miami oli kaikkea muuta kuin turha
Miami oli kyllä suhteellisen turha. Sano Miamista hyviä puolia.
- DeadManWalking
- WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
- Viestit: 8632
- Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
- Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester
Re: Wrestlemania 2012 -matka
Miami Vice ja CSI Miami.Darien Fawks kirjoitti:Miami oli kyllä suhteellisen turha. Sano Miamista hyviä puolia.
T. Juntti
Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.
- Darien Fawks
- Viestit: 3765
- Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
- Paikkakunta: Pääkaupunki
Re: Wrestlemania 2012 -matka
Tuota juuri tarkoitan. Ok, siellä on pseudo-tehty jokunen sarja. So what?DeadManWalking kirjoitti:Miami Vice ja CSI Miami.Darien Fawks kirjoitti:Miami oli kyllä suhteellisen turha. Sano Miamista hyviä puolia.
T. Juntti
Re: Wrestlemania 2012 -matka
Tältä ne naiset kaikkialla jenkeissä näyttää:Darien Fawks kirjoitti:söpöjä bimbonaisia...

AAAWWWEEESSSOOOMMMEEE
Re: Wrestlemania 2012 -matka
Teksasiin teksasiin
Pääse sinne miksi en
Siellä ihanimmat naminami gimmat
On koko Dixien
Sen takia Wrestlemania Dallasissa > Wrestlemania jossain muussa osavaltiossa.
EDIT: Lyriikat eivät olleet minun käsialaani vaikka ne hienoa taidetta ovatkin.
Pääse sinne miksi en
Siellä ihanimmat naminami gimmat
On koko Dixien
Sen takia Wrestlemania Dallasissa > Wrestlemania jossain muussa osavaltiossa.
EDIT: Lyriikat eivät olleet minun käsialaani vaikka ne hienoa taidetta ovatkin.
All your message are belong to me.
I dont always win... but when I do, it's PPV-veikkaus (2005, 2015).
I dont always win... but when I do, it's PPV-veikkaus (2005, 2015).
Re: Wrestlemania 2012 -matka
Ai sä olit tosissasi. No, sit en jaksa edes lähteä keskusteleen sun kanssa asiasta. Itse olen tässä vajaan viikon justiinsa vieläkin vetänyt sillä mahtavalla Miami-hehkufiiliksellä, mikä sieltä jäi.Darien Fawks kirjoitti:Miami oli kyllä suhteellisen turha. Sano Miamista hyviä puolia.
Re: Wrestlemania 2012 -matka
Naiset. Sää. Tytöt. Biitsi. Leidit. Safka. Gimmat. Baarit. Pimut. Kaupat. Flikat. Hintataso. Tsiksit. The Miami Hostel. Kissat. Hampurilaiset. Naikkoset. Luonto. Neidot. Rakennuskanta. Naaraat. Tunnelma. Muijat. Miehet. Tarjonta. WrestleMania XVIII (joka ei kyllä oo siellä aina, myönnetään).Darien Fawks kirjoitti: Miami oli kyllä suhteellisen turha. Sano Miamista hyviä puolia.
Sano nyt, millä perusteilla Miami oli turha. Tai vaihtoehtosesti, sano Miamista huonoja puolia.
Ja Juicelle suosittelen käyntiä jenkeissä. Miami Beach varsinkin on ihan Prime Target tollasen erehdyksen korjaamiseen.
Pikachu kirjoitti:Pika Pika.
Re: Wrestlemania 2012 -matka
Itsehän tässä WrestleMania 29:ään koetan päästä.Reno Hex kirjoitti:Naiset. Sää. Tytöt. Biitsi. Leidit. Safka. Gimmat. Baarit. Pimut. Kaupat. Flikat. Hintataso. Tsiksit. The Miami Hostel. Kissat. Hampurilaiset. Naikkoset. Luonto. Neidot. Rakennuskanta. Naaraat. Tunnelma. Muijat. Miehet. Tarjonta. WrestleMania XVIII (joka ei kyllä oo siellä aina, myönnetään).Darien Fawks kirjoitti: Miami oli kyllä suhteellisen turha. Sano Miamista hyviä puolia.
Sano nyt, millä perusteilla Miami oli turha. Tai vaihtoehtosesti, sano Miamista huonoja puolia.
Ja Juicelle suosittelen käyntiä jenkeissä. Miami Beach varsinkin on ihan Prime Target tollasen erehdyksen korjaamiseen.
AAAWWWEEESSSOOOMMMEEE
- Darien Fawks
- Viestit: 3765
- Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
- Paikkakunta: Pääkaupunki
Re: Wrestlemania 2012 -matka
Lihavoin tuosta luettelostasi kertaalleen kaikki mainitsemasi eriä tarkoittavat asiat.Reno Hex kirjoitti:Naiset. Sää. Tytöt. Biitsi. Leidit. Safka. Gimmat. Baarit. Pimut. Kaupat. Flikat. Hintataso. Tsiksit. The Miami Hostel. Kissat. Hampurilaiset. Naikkoset. Luonto. Neidot. Rakennuskanta. Naaraat. Tunnelma. Muijat. Miehet. Tarjonta. WrestleMania XVIII (joka ei kyllä oo siellä aina, myönnetään).Darien Fawks kirjoitti: Miami oli kyllä suhteellisen turha. Sano Miamista hyviä puolia.
Sano nyt, millä perusteilla Miami oli turha. Tai vaihtoehtosesti, sano Miamista huonoja puolia.
1. Naiset
Kyllä. Tämän olen valmis allekirjoittamaan. Kuumia tsiksejä oli yllin kyllin. Toisaalta tämä on sekä positiivinen että negatiivinen asiat: himot nousivat, mutta tuloksia ei tullut tehtyä lukuun ottamatta sitä, että grindailin mustan mimmin kanssa diskossa.
2. Sää
Jepulis, sää oli kerrassaan loistava. Tämähän onkin Miamin parhaita puolia. On lämmintä ja hikistä. Saa aurinkoa ja silleesti. Ehdottoman kiva juttu.
3. Biitsi
Kyllä vain tähänkin. Biitsi oli mahtava. Rantaviivaa oli vaikka millä mitalla, ja niissä tyrskyissä oli todella siistiä kellua ja polskia.
4. Safka
Tässä mennään kyllä vähän metsään. Safka oli pääasiallisesti hyvää, mutta myös muutamia turhan kalliita ja pieniä annoksia tuli vastaan... hyvänä esimerkkinä rannan läheisyydestä ostettu Reno Hexin legendaarinen Domino-keksin kokoinen pizza. (Okei, pientä vähättelyä.) Hinnatkaan eivät olleet mitenkään mielettömän alhaiset, ja kaikenlaiset piilokulut ketuttivat.
5. Baarit
Party capital of the world, eh... No, näihin on vaikea ottaa kantaa. Kävimme vain yhdessä kunnon menomestassa, joka oli kieltämättä varsin muikea. Mikäli en olisi palanut viimeisenä päivänä, niin olisin ehdottomasti halunnut tsekata jonkin muunkin paikan. Reissumme ei kuitenkaan ollut erityisen otollinen bilettämiselle, joten tämä aspekti jäi aika pitkälti kokeilematta.
6. Kaupat
No, mitä näistä nyt voi sanoa. Vastaan tuli pääasiassa ylihintaisia kauppoja. Jotkut vaatekaupat olivat ihan kivoja, mutta ei tuo Miami minusta erityisen otollinen nimenomaan shoppailuun ole. Mitä meille edes tarttui mukaan? Ei paljon mitään.
7. Hintataso
Hiukan yllättävää, että tämän pistit listalle. Toki ravintolat olivat Suomeen verrattuna hyvin halpoja, mutta kyllä ne annokset olivat välillä aika kitukasvuisia ja toisinaan melko hintaviakin siihen nähden, että oltiin tultu ylikalliin Suomen rajoista ulos. Kerran ostin kaupasta vissiin 0,75 litraa vettä ja Snickers-jäätelön. Hintaa tuli vähän päälle 7 dollaria eli 5-6 euroa. Ei jumankauta, mikä hinta. En nyt suoranaisesti lähtisi hintatasoa kehumaan. Limppari toki oli halpaa, mutta se tuntuisi olevan halpaa joka paikassa paitsi Suomessa.
8. The Miami Hostel
Erinomainen paikka kieltämättä, vaikka olivatkin kusseet varauksemme ja mahdollisesti valehtelivat kertoessaan, että tämä johtui hakkerihyökkäyksestä. Mukava mesta noin muuten, mutta Miamin hyvyydeksi en tätä yhtä majoituspaikkaa vielä laskisi.
9. Rakennuskanta
En nyt oikein tajua, mitä tämä oikein tarkoittaa. Jos tarkoitat Miamin piirikunnan arkkitehtuuria, niin kyllähän siellä nättiä oli, ei siinä mitään.
10. Tunnelma
Tämä on kyllä jo aika värittynyt argumentti. Tokihan tuolla oli oma tunnelmansa, mutta minkä piikkiin se lasketaan? Wrestlemanian? Erinomaisen ryhmähengen? Ulkomaanmatkailun? Hot nights ja näin, mutta tätä on kyllä vaikea laskea muuksi kuin täysin subjektiiviseksi kokemukseksi.
11. Miehet
Juu, kyllähän siellä rantaleijonia oli. En mene kieltämään. Toisaalta tämä oli taas itselle enemmän negatiivinen asia, koska noiden kanssahan sitä sitten saa taistella niistä bikinibeibeistäkin.
12.
Wrestlemania XXVIII
Kuten sanoit, niin tämä oli kertaluontoinen juttu. Ja kuten minä jo aiemmin sanoin muun muassa blogissani, Miami oli kaupunkina erinomainen kulissi Wrestlemania-reissulle. Tämä johtuu pitkälti siitä, että kaupungissa ei tosiaan ole paljon muuta kuin rantaa, maisemaa ja nautiskelua. Ei tuohon meidän reissuumme olisi paljon kulttuurillisia museokäyntejä, huvipuistoja tai muuta härpäkettä mahtunutkaan. Esimerkiksi mielenkiintoinen Everglades-paikka jätettiin käymättä, kun ei ollut aikaa (itse olin tästä samaa mieltä).
--
Eli tässä kun oikein kiteytetään, niin ei Miamilla kaupunkina ole juuri mitään erityistä tarjottavaa. Ja tässä vertaan Miamia nyt objektiivisesti muihin Pohjois-Amerikan lomakohteisiin, joihin pääsee samalla hinnalla. Toronto oli minulle ensimmäinen Amerikan kolkka, joten eräänlainen uutuudenviehätys oli minulla jo poissa tuonne saapuessa. Esimerkiksi pyyjalle tämä oli ensimmäinen visiitti kunnon "ulkomaahan", joten varmastikin Miami eräänlaisena neitsyydenviejänä tulee säilymään sydämessä erityisen läheisesti.
Mikäli lämmintä ilmaa ja kuumia muijia haluaa, niin kannattaa lentää Espanjaan: säästyy rahat ja hintataso paikan päällä on suhteellisen sama.
Mitä itse reissuumme tulee, niin minusta se oli aivan loistava, ja Miami sopi tähän tarkoitukseen vallan hyvin. En kuitenkaan ole valmis laittamaan reissun hienoutta ja mahtavuutta suoraan Miamin harteille, koska kaupunkina siellä ei oikeasti ollut oikein mitään. Torontossa olin 16 päivää ja paljon jäi näkemättä. Miamissa piti viikon viimeisinä päivinä jo mietiskellä, että mitähän sitä seuraavaksi.
En tiedä, onko Toronto nyt sinänsä hyvä vertailukohde: se kun ei varmasti ole mikään keskivertositi. Toronton-matkalla näette Niagaran-v***n-putoukset, käytte uskomattoman jännittävässä huvipuistossa, kipuatte yli 500 metrin korkeuteen CN Towerissa ja vaikka ja mitä muuta. Miamissa... no, Miamissa otatte aurinkoa ja katselette naisia, joihin harvalla on lupa koskea... niin, ja tätäkin voitte tehdä myös Torontossa, vaikka naiskanta ei ehkä nyt ihan samanlainen olekaan.
Re: Wrestlemania 2012 -matka
Kuten jo itsekin matkalla totesit, ensimmäinen tuommoinen pidempi matka varmasti tuntuu ihan ainutlaatuiselta. Siksi sinulla on luultavasti ihan yhtä lailla värittynyt fiilis Torontosta kuin meillä Miamista :) Sen vuoksi tuo Toronto-hehkutuksesi on ihan yhtä heikoilla kantimilla. Mitä tulee Miamin hienouteen, niin nämä asiat liittyvät niin siihen, mitä yleensä lomalta haluaa. Minä en jokaiselta matkalta kaipaa jotenkin hirveästi tekemistä ja jotain suuria turistikohteita, minne mennä ja mitä ihmetellä. Ymmärsin, että juuri niiden puuttuminen oli sinusta jotenkin ikävää. Minusta taas oli aivan mahtavaa, että WM-hössötyksen ulkopuolisena aikana saattoi vain nauttia biitsistä, aivan täydellisestä säästä, mahtavasta ruuasta (joo, saatiin yksi huono pizza matkalla - ja Reno kaksi, se ei tee ruuasta huonoa), ihmisten mukavuudesta ja ennen kaikkea uskomattoman rennosta hyväntuulisesta fiiliksestä.
Itse en keksi Miamista mitään huonoja puolia, jos naurettavia gratuity-maksuja ei oteta huomioon. Muutenhan hintatasossa ei ollut mitään valittamista (paitsi tietenkin niissä biitsin viereisissä kaupoissa, jonka satuit nostamaan esille ja jossa hintataso on yllättäen korkeammalla).

Tämä ei ollut kyllä millään lailla Miamin vika... Ne tulokset kuin vaatisivat joitain omiakin aloitteita :-)Toisaalta tämä on sekä positiivinen että negatiivinen asiat: himot nousivat, mutta tuloksia ei tullut tehtyä lukuun ottamatta sitä, että grindailin mustan mimmin kanssa diskossa.