Kenitys kirjoitti:Niinistöstä vielä sen verran, etten ole koskaan hänestä kummemmin perustanut, eikä koko kuuden vuoden laskelmoitu matka kohti presidenttiyttä sytytä.
Toisaalta voidaan ajatella, että jos Sale olisi astunut ehdokkaaksi jo vuonna 2000, niin nyt oltaisiin sitten valittu joku toinen kaveri tuohon virkaan. Noh, jos ja jos, mutta onhan se melko todennäköistä että Niinistöstä olisi tullut presidentti jo 12 vuotta sitten mikäli olisi ehdolla ollut. Mutta juu, eipä siitä tarvitse nyt spekuloida, sillä 30 vuoden punainen presidenttikausi on vihdoin päättynyt, ja nyt saamme Sauli Niinistöstä loistavan presidentin tälle maalle.
Jos nyt vielä vähän jälkiviisastellaan, niin kyllähän tämä peli ratkesi jo vuoden 2011 kesäkuussa, kun Niinistö ilmoittautui virallisesti ehdokkaaksi. Niinistöllä oli vaan niin valtava kansansuosio takanaan, että olisi vaatinut aivan käsittämätöntä puppelointia jotta Niinistöstä ei olisi tullut presidenttiä. Eikä näissä peleissä nyt muutenkaan ollut Saulille kunnon haastajaa, sillä eihän kukaan päässyt missään vaiheessa edes lähelle, jos nyt siis vertaa näihin edellisiin suoriin kansanvaaleihin. Lipponen ja Soini nyt sellaisia ehkä olisivat voineet olla, mutta Lipposta ei tunnuttu edes demarien toimesta haluttavan auttaa ollenkaan, ja Soinia nyt ei puolestaan itseään kiinnostanut pätkän vertaa. Haavisto kyllä onnistui toki siihen nähden loistavasti, että kampanja oli todella hyvä.
Mielenkiintoista on myös nähdä, että miten tämä Haaviston hype vaikuttaa tulevaisuudessa Vihreiden kannatukseen, vai oliko kyseessä pelkkä ohimenevä juttu. Haavisto toki nyt henkilönä keräsi varmasti todella vahvan kannatuspohjan, joten tulevaisuudessa paikka eduskunnassa on lähinnä ilmoitusasia, ja mistäpä sitä tietää vaikka olisi tulevaisuudessa EU-vaaleissakin ehdolla. Muutenkin Haavisto on kuitenkin todella pätevä jätkä, jos siis vertaa Vihreiden yleiseen linjaan. Varmasti tehtäviä tulee riittämään sillä omalla osaamisalueellaan esimerkiksi YK:n hommissa ja muissa vastaavissa.
Todetaan vielä kerran, että toisella kierroksella oli kaksi hienoa ehdokasta, joista sitten se selkeästi parempi valittiin selvällä erolla tasavallan presidentiksi.