Marshallsaaret kirjoitti:Eilen uutisoitiin median edesauttaneen persujen vaalivoittoa, kuten muualla maailmassa kuin homma-foorumilla on jo aikapäivät tiedetty. Pöhkön asenteelliset uutiset (persut nähtiin uhkana) ja persujen vähättely olivat omiaan nostamaan puolueen kannatusta "vanhaan menoon" turhautuneiden keskuudessa. OneOnly voi varmaan tulla tänne kertomaan, että mikä on "satanut persujen laariin". Nyttemminhän kannatuksen lasku on sitten ihan omien joukkojen toilailuiden ja hölmöilyiden tulosta, eikä medialla ole osaa eikä arpaa tähän. Paitsi ehkä paremmassa maailmassa jonkun Hakkaraisen kännit kotibaarissa tai umpimielisten varavaltuutettujen homofobiset kannat eivät päätyisi uutisiin, mutta minkäs teet...
Juurikin näin. Tuollainen uhkakuvien maalailu ja vähättely oli kuin bensan heittäminen liekkeihin, kun kansalaiset olivat kyllästyneitä nykyiseen konsensukseen, jossa heidän mielestään asioita ei hoideta heidän etujensa mukaisesti. Loi vain enemmän kuvaa herrojen eliitistä, joka ei kansaa ajattele ja tämän vastakkainasettelua Pertti Peruskansalaisen välillä.
Kannatuksen lasku johtuu myös ehdottomasti noista hölmöilyistä, joille minkään puolueen kannatus ei ole immuuni. Varmasti Iken hölmöilyt iskivät Kokoomukseen rankasti. Pitää toki myös ottaa huomioon median asenne Perussuomalaisia kohtaan. Turun sieppaaja oli SDP:n kunnallisvaltuutettuna toiminut eikä hänen kohdallaan aloitettu mitään jeesustelua puoluetaustasta. Olisiko näin käynyt, jos hän olisi ollut PS:n edustaja? No ei varmasti. Kaikki mediat olisivat herkutelleet tällä tiedolla monta viikkoa ja kyselleet Soinilta satoja kysymyksiä sieppauksesta.
Toimittajien puoluekannoista puhumisen sijaan kannattaisi nähdä metsä puilta: humanistisen alan korkeakouluopiskelijat, mukaan lukien viestintätieteilijät, ovat lähes järjestään puoluekentän vasemmalta puoliskolta. Toisaalta kauppatieteellisen, teknisen, oikeustieteellisen ja lääketieteellisen alan opiskelijat sitten sieltä toiselta laidalta. Tietystä asenneilmapiiristä sitten yllättäen ponnahtaa samanmielistä väkeä. Yhteistä kaikille korkeasti koulutetuille on ainoastaan persujen kannattajien hyvin pieni osuus, syitä voi vain arvailla.
Hah, hassusti totta. Allekirjoittanut mieltää itsensä kokoomuslaiseksi ja on hakeutumassa oikeustieteelliseen..
Perussuomalaisten kannattajien väitetty huono-osaisuus on taasen
myytti. Koulutustaustasta en osaa mitään sanoa, sillä ei ole tullut mitään tilastoja vastaan. Löytyykö Marshallsaarilta sellaisia? Käsittääkseni Persujen kannatus ei ole niin radikaalisti jakautunut yhteiskuntaluokkien kesken, kuin muiden. Tästä todisteena esimerkiksi syksyn 2011 ylioppilaskokeessa esitetty kaavio.
Koulutustausta ei toki kerro yhtään mitään yhteiskunnallisesta menestymisestä. Tuossahan linkissähän mainitaan, että Persujen kannattajat tienaavat keskimäärin enemmän kuin Keskustan ja SDP:n kannattajat.