90. Davey Richards
Lisää indysankareita. Silloin kun ROH:ia jonkin verran seurailin vuosina 2008-09 oli American Wolves kuuminta shittiä ja Davey oli tämän tiimin Shawn Michaels. Onnistui tekemään lähtemättömän vaikutuksen, ja on vielä niin nuori että kaikki mahdollisuudet nousta isoksikin nimeksi ovat olemassa. Kannattaa kyllä tutustua mikäli Davey teille tuntematon kaveri on, tuskin tulette pettymään.
89. Ezekiel Jackson
Ehkäpä minulla on pieni fetissi isoja lihaksikkaita miehiä kohtaan, kun Tomkon lisäksi myös 'Big Zeke' listalle mahtuu ja heidän lisäkseen myös monta muuta ”painitaidotonta hossia.” Tuskinpa hänestä mitään pääottelutason kaveria koskaan tehdään, eikä tarvitsekaan, mutta kyllähän vakuuttavia keskikortin ottelijoita myös tarvitaan ja Zeke on juuri sellainen. Lisäksi hänen tunnarinsa on sen verran makea, että pelkästään se oikeuttaa paikkaan listalla.
88. Chyna
Chyna oli jotain aivan uutta, nainen joka antoi miehille turpaan eikä pelännyt liata omia käsiään. Hän toimi hiton hyvin DX:n henkivartijana ja onhan hän oikeasti yksi merkittävimmistä naispainijoista. Ainakin minulle, ja sehän riittää tällä listalla. Hänen sekoilunsa pornoleffoissa eivät paina vaakakupissa ollenkaan, sillä Chyna on yksi näitä attitude eran rakastettavimpia hahmoja, jonka esiintymiset herkästi nostivat hymyn huulille.
87. Kidman
Shooting Star Press. Mitäpä sitä kiertelemään, tuo huikaiseva manuuveri sai tämän kaverin teini-ikäisen markin silmissä näyttämään supermieheltä. Mutta Kidman oli muutakin kuin komea finisher. Tykkäsin paljon hänen tiimistään Paul Londonin kanssa ja mies oli yksi WCW:n upean keskisarjan kulmakiviä EG:n, Malenkon, Mysterion ja muiden kanssa. Näitä perustaitavia painijoita löytyy maailmasta vaikka millä mitalla, enkä osaa oikein sanoa miksi juuri Kidman on jäänyt niin positiivisesti mieleen, mutta näin vain on päässyt käymään. Pienoinen harmi on se, että miehen ura WWE:ssä päättyi jo 31-vuotiaana, sillä olen varma että hänellä olisi ollut vielä monta kovaa matsia annettavanaan.
86. Austin Aries
Lisää indynimiä. Tällaiseksi Ariesin vielä myönnän, vaikka hän kesästä asti TNA:ssa onkin temmeltänyt. Tyyliltäänhän Aries on hyvin samanlainen kuin Kidman, mutta ero tulee siinä, että Double A on myös varsin hyvä puhumaan. Kaverihan on ollut internetin suosikki jo ties kuinka kauan, ja ehkä juuri siitä johtuen minulla kestikin vähän aikaa ennen kuin aloin miehestä pitämään. Aries tekee bisneksen hurjimman Suicide Diven ja Brainbuster on hiton komea lopetusliike. Ei ehkä ihan ole ”greatest man that ever lived” mutta viikko viikolta alan enemmän pitää Double A:sta.
85. Brian Kendrick
Perään toinen TNA:n X-divisioonassa vaikuttava tyyppi. Vaikka Kenrick & London olivat aikanaan kova tiimi, ja The Brian Kendrick vuonna 2008 hyvä gimmick, niin en minä hänestä vielä noihin aikoihin kauheasti syttynyt. Itse asiassa pidin jokseenkin yliarvostettuna. Enkä häntä TNA:han edes halunnut WWE-potkujen jälkeen, mutta sinne hän vaan päätyi ja on kyllä onnistunut voittamaan minut puolelleen. Tämä täysin omissa maailmoissaan haahuileva puolialaston sekopää iskee täysillä ja on kyllä markituksen arvoinen kaveri. Tuohon kun lisätään oikein hyvät painitaidot, niin eipä sillä vikaan voi mennä, ja nyt olenkin iloinen että TNA päätti signata tämän WWE-”hylkiön”
84. Alberto Del Rio
ADR iski todella lujaa heti debytoituaan isossa E:ssä ja laittaessaan Rey Mysterion taputtamaan ensimmäisessä ottelussaan. Lisäksi oma kehäkuuluttaja tuo oman säväyksensä ja Cross Armbreaker on aivan mainio finisher. Tykkään todella paljon tällaisista vahvoista submission-otteista. Sittemmin sädekehä miehen ympärillä on himmentynyt, eikä hän taidakaan olla se tuleva kansikuvapoika jota olisi parin ensimmäisen kuukauden perusteella voinut olettaa. Luottoa mieheen en ole kuitenkaan vielä täysin kadottanut, ja ehkä hän toimii paremmin sellaisena keskikortin kovana jätkänä kuin pääottelijana. Kyllä minä Alpertosta tykkään, vaikka juuri tällä hetkellä tätä kirjoittaessa fiilikset miehestä eivät missään kovin korkealla olekaan. Omaperäinen entrance ja komea finisher häneltä ainakin löytyy, ja nekin ovat ihan hyvä syy fanittaa miestä.
83. Umaga
Ylipainoinen tuhoajamonsteri on painiskenessä kovin 80-lukua, mutta Umaga sai tämän konseptin toimimaan kiitettävästi vain pari vuotta sitten. Koostaan huolimatta hän kykeni olemaan kehässä räjähtävä, eikä kavahtanut edes yläköydelle nousemista. Umagankin kohdalla tapahtui tämä ”ei näe metsää puilta” ilmiö. Miehen ollessa aktiivinen ei häntä osannut arvostaa, mutta lähtiessa pois alkoi heti kaipaamaan. Parhaimmat muistot samoalaisesta lihansyöjästä ovat Royal Rumble 07-matsi Cenaa vastaan ja hieno feudi Jeff Hardyn kanssa. Harmi että Ekmo Fatulle kävi kuten kävi.
82. The Hart Dynasty
Vähän ylisuuri kuva, mutta menköön. Olen vahvasti sitä mieltä, että tässä tiimissä olisi ollut kaikki ainekset koko WWE:n joukkuedivisioonan kantavaksi voimaksi vielä useaksi vuodeksi eteenpäin. Kaikki oli kunnossa: Tyson Kidd teki kehässä raskaimmat työt ja aina välillä säväytti komeilla riskimuuveillaan ja DHS puolestaan vastasi voimasta ja pystyi matsaamaan tasavertaisesti Big Showeja, Mark Henryja ja muita isoja möllejä vastaan. Sitten oli vielä Natalya, joka paikkasi kivasti joukkueen miesten heikompia puhujanlahjoja. Kaiken kukkuraksi DHS:lla ja Kiddillä oli hyvät kemiat keskenään, olivathan he taggailleet yhdessä jo lapsista saakka. Mutta koska WWE:ssä joukkuepaini ei merkkaa mitään, päätettiin tiimi hajottaa heti kun se oli saatu overiksi. Niin sitä pitää. Tarina voisi olla hyvin toisenlainen, mutta joka tapauksessa minuun tämä joukkue kerkesi tehdä vaikutuksen, ja eiköhän heitä vielä yhdessä nähdä. Onko se promootio sitten WWE vai joku muu onkin toinen kysymys.
81. M.V.P.
Montel Vontavious Porter vakuutti WWE-uransa alussa, mutta ajan mittaan kävi selväksi, ettei hänestä mitään suurta olisi tulossa. Nojoo, ehkä MVP:llä ei sitten loppupeleissä ollutkaan eväitä nousta siksi suureksi nimeksi mitä luulin vuosina 2007-08 etenkin loistavan Matt Hardy-feudin aikana, mutta se ei poista sitä faktaa, että yhdessä vaiheessa Montel oli aivan markituslistani kärjessä. Mies oli hyvä puhumaan ja parhaiten muistan hänet tuosta jo mainitusta MaHa-feudista ja tiimaamisesta Kennedyn kanssa Tuhon Veljeksiä vastaan. Kaikin puolin viihdyttävä painija, vaikka urakehitys olikin jumahtanut pahasti paikoilleen ennen fuduja. Pitäisi joskus kyllä tutustua siihen, mitä mies on jaappaanin maalla saanut aikaan.
. On myös mukava lueskella aina näistä jumaloiduista indyjyristä juttua, kun itse en syty esimerkiksi Ariesista niin millään. Hyvinhän hänkin taitaa hommansa nuoraneliön sisällä, mutta kun ei vaan innosta. Sama juttu ADRn kanssa, jonka ympärillä kuohuttiin etenkin debyytin aikoihin, mutta minä näin vain halvan ja huonon JBL-kopion. Nykyään miehellä on enää hieno hymy.
