Showpainijat muissa medioissa

Kaikkea yleistä showpainiin liittyvää. Yritetään kuitenkin pysyä asiallisessa keskustelussa.
Vastaa Viestiin
Nickerson
Viestit: 56
Liittynyt: Ke 05.12.2007 15:05

Viesti Kirjoittaja Nickerson » La 29.03.2008 13:44

Kyllä voisi sanoa, että suomalainen wrestling elää nyt todellista läpimurtoa edeltävää kautta. Viimeisen neljän kuukauden aikana useammat kanavat (YLE TV1, MTV3, Urheilukanava, YLE Extra*, YLEX) ottivat vieraakseen ohjelmiinsa suomalaisia vapaapainijoita, joka on hyvää PR:ää FCF:lle.

In-topikkia:
Ihan kelvollinen ohjelma oli kyseessä, ja kieltämättä hyvä asia, että showpainia esitettiin melko positiivisella, jopa välillä humoristisella pohjalla. Yhdyn edelliseen siinä asiassa, että nyt jos koskaan suomalaiset löytävät painin, ja nimenomaan showpainin. Myönteistä on myös se, että Nelosen Sampo on (jos oikein ymmärsin) kova showpainin fanittaja. Mikä siinä sitten on myönteistä? Se ainakin, että useimmat tv-juontajat saattavat olla jonkin sortin esikuvia muille ja kyseiset henkilöt innostuvat asiasta koska "Sampokin katsoo sitä".

Avatar
Silly Cow
Viestit: 207
Liittynyt: Ma 04.10.2004 09:09
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Silly Cow » Su 30.03.2008 12:53

Olihan se mukava ohjelma jossa annettiin aika reilua tietoa ja hyvä kuva showpainista, paitsi...

Kun kerta ojelman idea oli varmasti levittää tietoa kansalle joka ei showpainista paljoa perusta eikä tiedä niin en tiedä kuinka hyvin asiaa auttoi toimitusjohtaja Raine Kauppisen melko luotaantyöntävä ulkoasu. Eteenpäin geelillä (oletan) sliipattu tukka peittämään kohoavaa hiusrajaa, hillittömän värikäs paita sekä aurinkolasit sisätiloissa antavat kuvan miehestä jolta en ostaisi edes bussilippua, saati sitten jaksaisi uskoa että tällainen mies tarjoaisi viihdettä josta olisin kiinnostunut.

Myös Adderin barbaariasu harjoituksien aikana hämäsi, hän olisi voinut edes yrittää antaa kuvaa että tätä hommaa tekevät ihan normaalit ihmiset ja pukeutua ihan normi verrytteluasuihin treenauksen ajaksi. Ottelut ovat oikea paikka ihme asusteille.
"Just once, couldn't your attitude reflect the gravity of the situation?"
"Not if I can help it!"

-Transformers: FFoD-

Avatar
Jesuli
Viestit: 191
Liittynyt: Su 24.12.2006 10:29
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Jesuli » To 03.04.2008 21:41

Näinkö näkyjä vai onko itse Starbuck tuossa uudessa McDonaldsin mainoksessa? Näin vain vilauksen loppua, joten en varma ole.
Velocity kirjoitti:koko v***n huone on koluttu läpi, ja siinä makasin 10 minuuttia paikallani ja se vain KATOSI.
What kirjoitti:Miksi Cena ei saisi Wrestlemanian pääottelussa?
What kirjoitti:Sekin oli ihan uskomattoman hieno hetki, kun Porin torilla kaksi n.13-vuotiasta teinityttöä tuli pummimaan tupakkaa.

Avatar
Markka
Viestit: 283
Liittynyt: To 14.12.2006 18:27
Paikkakunta: on the road

Viesti Kirjoittaja Markka » Pe 11.04.2008 18:15

Star-kanavalla on menossa ohjelma nimeltä: "Rowdy Roddy Piper".
i thank you

Avatar
hamalainen
Viestit: 143
Liittynyt: La 26.06.2004 11:03
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja hamalainen » Pe 11.04.2008 18:50

Jesuli kirjoitti:Näinkö näkyjä vai onko itse Starbuck tuossa uudessa McDonaldsin mainoksessa? Näin vain vilauksen loppua, joten en varma ole.
Itse juuri näin äsken tuon mainoksen, ja kyllähän se Starbuck on.
...

Avatar
Markka
Viestit: 283
Liittynyt: To 14.12.2006 18:27
Paikkakunta: on the road

Viesti Kirjoittaja Markka » Ma 28.04.2008 16:13

Hiroshi Tanahashi oli osaanottaja JIM-kanavalla pyörivässä "Kahjot Ninjat" kilpailussa. Uusinta tulee huomenna.
i thank you

Avatar
Coca
Viestit: 907
Liittynyt: La 18.08.2007 09:55
Paikkakunta: Kotka

Viesti Kirjoittaja Coca » Su 04.05.2008 10:16

En ole kovinkaan varma, onko tämä jo kerrottu täällä, mutta eilen MTV3'lla tulleessa Rocky Balboe 3'ssa näkyi Hulk Hogan. Rocky otteli ystävyysottelun nyrkkeillen Hogania vastaan ja tuotto menisi hyväntekeväisyyteen. Hulkin rooli perustui kamalaan riehumiseen ringstagella ja tämä esitti olevansa varmaankin maailman kovin mies. Hän heitteli turvamiehiä ja paikoittain Rockya minne halusi.
WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi

Avatar
ilike
Viestit: 57
Liittynyt: La 08.04.2006 23:28
Paikkakunta: Somewhere back in Time

Viesti Kirjoittaja ilike » Su 04.05.2008 10:17

Coca kirjoitti:En ole kovinkaan varma, onko tämä jo kerrottu täällä, mutta eilen MTV3'lla tulleessa Rocky Balboe 3'ssa näkyi Hulk Hogan. Rocky otteli ystävyysottelun nyrkkeillen Hogania vastaan ja tuotto menisi hyväntekeväisyyteen. Hulkin rooli perustui kamalaan riehumiseen ringstagella ja tämä esitti olevansa varmaankin maailman kovin mies. Hän heitteli turvamiehiä ja paikoittain Rockya minne halusi.
Thunderlips, otaksun. 8)
"Woe to you, Oh Earth and Sea, for the Devil sends the
beast with wrath, because he knows the time is short...
Let him who hath understanding reckon the number of the
beast for it is a human number, its number is Six hundred and
sixty six."


After all is lost and nothing gained, Iron Maiden is still the only thing that matters.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Viesti Kirjoittaja What » Su 04.05.2008 14:43

Coca kirjoitti:En ole kovinkaan varma, onko tämä jo kerrottu täällä, mutta eilen MTV3'lla tulleessa Rocky Balboe 3'ssa näkyi Hulk Hogan. Rocky otteli ystävyysottelun nyrkkeillen Hogania vastaan ja tuotto menisi hyväntekeväisyyteen. Hulkin rooli perustui kamalaan riehumiseen ringstagella ja tämä esitti olevansa varmaankin maailman kovin mies. Hän heitteli turvamiehiä ja paikoittain Rockya minne halusi.
Offtopic... mutta uusiiko MTV3 taas kaikki Rockyt?

Avatar
Flexih
Viestit: 186
Liittynyt: Ti 26.06.2007 22:55

Viesti Kirjoittaja Flexih » Su 04.05.2008 14:57

What kirjoitti:
Coca kirjoitti:En ole kovinkaan varma, onko tämä jo kerrottu täällä, mutta eilen MTV3'lla tulleessa Rocky Balboe 3'ssa näkyi Hulk Hogan. Rocky otteli ystävyysottelun nyrkkeillen Hogania vastaan ja tuotto menisi hyväntekeväisyyteen. Hulkin rooli perustui kamalaan riehumiseen ringstagella ja tämä esitti olevansa varmaankin maailman kovin mies. Hän heitteli turvamiehiä ja paikoittain Rockya minne halusi.
Offtopic... mutta uusiiko MTV3 taas kaikki Rockyt?
Ei näköjään, koska viime keväänä tuli kaikki. Mutta eilen tuli Rocky III.

Avatar
Volga
Viestit: 188
Liittynyt: To 01.12.2005 20:25
Paikkakunta: Karde
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Volga » Ma 05.05.2008 17:54

Eilen tuli kakkoselta monsteri talli, jossa oli Samoa Joe ja CM Punk ainakin. Ohjelmassa tehtiin rekan lavalle painikehä. Vähän katsoin ohjelmaan, kun satuin kääntämään ja ihmettelin Joeta, mutta sitten tuli vaan tylsää kehänrakennusta ja lopetin katsomisen.
Typeface

"Säästä luontoa, minimoi kulutus ja kuole!"

Avatar
Wanhus
Viestit: 506
Liittynyt: To 02.11.2006 19:47

Viesti Kirjoittaja Wanhus » Pe 09.05.2008 14:42

Eilen JIM:illä Ultimate Fighterin jälkeen tuli "Kahjot Ninjat" (?), jossa oli jonkun ajan IWGP:n mestari. Kaveri ei kisassa päässy jatkoon kuitenkaan.
"If you combined Paul Heyman and Big E, you would have one full haircut"

Panu5
Viestit: 1059
Liittynyt: Ke 12.10.2005 14:56
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Panu5 » Pe 09.05.2008 14:44

Wanhus kirjoitti:Eilen JIM:illä Ultimate Fighterin jälkeen tuli "Kahjot Ninjat" (?), jossa oli jonkun ajan IWGP:n mestari. Kaveri ei kisassa päässy jatkoon kuitenkaan.
Jep, tuo jakso oli vuodelta 2006 ja tosiaan IWGP:n mestari. Eipä ollut hänestä Ninjasoturiksi. :D Ja nimi oli sen verran vaikea, että taidan jättää väliin nimen lausumisen.

Avatar
JayAdams
Viestit: 11
Liittynyt: To 23.11.2006 20:47

Viesti Kirjoittaja JayAdams » Pe 09.05.2008 18:38

En tiedä katsoiko joku, mutta tänään tuli, oliko se nyt TV 2:lta joku Monsteri-talli, josta näin vain loppua, kun Samoa Joe ja BG James kiduttivat paria tyyppiä(en tiedä oliko painijoita vai ei) kehässä, joka oli pystytetty johonkin ulkosalle ja prätkämiehet olivat kerääntyneet johonkin rekkaan yleisöksi meluamaan.
Ohjelman ideasta sain sellasen käsityksen, että joku Jesse kiertelee ympäri maata rekalla ja pystyttää aina jonkun "extreme-lajin" lavastukset sun muut milloin mihinkin.

Avatar
Gukumatz
Viestit: 271
Liittynyt: Ke 14.03.2007 15:30

Viesti Kirjoittaja Gukumatz » Pe 09.05.2008 20:05

Suomi-Latvia pelissä soi Ultimate Warriorin tunnari hetken aikaa...
ALL HAIL THE NEW FLESH

Avatar
Jesuli
Viestit: 191
Liittynyt: Su 24.12.2006 10:29
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Jesuli » Pe 09.05.2008 21:56

Gukumatz kirjoitti:Suomi-Latvia pelissä soi Ultimate Warriorin tunnari hetken aikaa...
Joo tuolla Halifaxissa sitä on ennenkin soiteltu. Sopii kieltämättä lätkämatsiinkin :D
Velocity kirjoitti:koko v***n huone on koluttu läpi, ja siinä makasin 10 minuuttia paikallani ja se vain KATOSI.
What kirjoitti:Miksi Cena ei saisi Wrestlemanian pääottelussa?
What kirjoitti:Sekin oli ihan uskomattoman hieno hetki, kun Porin torilla kaksi n.13-vuotiasta teinityttöä tuli pummimaan tupakkaa.

Avatar
frebix
Viestit: 136
Liittynyt: Ma 29.01.2007 00:14
Paikkakunta: Tre

Viesti Kirjoittaja frebix » To 15.05.2008 23:47

Tällä hetkellä herra Waltman nelosella.

Avatar
Nero
Viestit: 423
Liittynyt: To 22.03.2007 20:50
Paikkakunta: Wales

Viesti Kirjoittaja Nero » La 17.05.2008 14:34

Enpä bongannut TV:stä, mutta musiikista kylläkin. Insane Clown Possen kappalleen "Fuck The World" loppuosion sanat menevät näin:
Fuck your idea, fuck your gonnoreha
Fuck your diarrhea, Rocky Maivia


:roll:
Rama Rama Ding Dong

Avatar
Gukumatz
Viestit: 271
Liittynyt: Ke 14.03.2007 15:30

Viesti Kirjoittaja Gukumatz » La 17.05.2008 17:31

http://www.onlineworldofwrestling.com/p ... i/icp.html

Herrathan ovat vierailleet WWF:ssä.

Btw, Wu-Tang Clanin Rumblen sanoissa luultavasti sanotaan näin, biisin keskellä heitettynä:
"... W-W-F WarZone..."
ALL HAIL THE NEW FLESH

Avatar
Nero
Viestit: 423
Liittynyt: To 22.03.2007 20:50
Paikkakunta: Wales

Viesti Kirjoittaja Nero » La 17.05.2008 17:44

Gukumatz kirjoitti:http://www.onlineworldofwrestling.com/p ... i/icp.html

Herrathan ovat vierailleet WWF:ssä.
No ymmärrettävää sinänsä, koska he ovat olleet muutenkin paljon tekemisissä vapaapainin kanssa, ja tehneet esiintymisiä muissakin promootioissa. Ja mikäs Juggalo Championshit Wrestling olikaan?
Rama Rama Ding Dong

Avatar
Howdyni
Viestit: 3
Liittynyt: Pe 29.09.2006 19:45

Viesti Kirjoittaja Howdyni » Su 18.05.2008 14:21

Stone Cold Steve Austin tänään Punk'd-ohjelmassa Nelosella.

Nickerson
Viestit: 56
Liittynyt: Ke 05.12.2007 15:05

Viesti Kirjoittaja Nickerson » Su 18.05.2008 14:49

MTV3:lla nähtäneen tänään Stacy Keibler:
Tanssii tähtien kanssa Hollywoodissa
18.05.2008 klo 21-22

Tanssii tähtien kanssa. (434 Dancing With The Stars) Suosittu tosi-tv -sarja Tanssii tähtien kanssa teki Yhdysvalloissa kilpatanssista hetkessä koko kansan viihdettä. Dokumentti antaa meidän kurkistaa amerikkalaisen sarjan neljän ensimmäisen tuotantokauden kulisseihin.

Avatar
Marshallsaaret
Viestit: 928
Liittynyt: Ma 17.11.2003 21:32
Paikkakunta: Helsingfors

Viesti Kirjoittaja Marshallsaaret » Su 18.05.2008 15:12

Nero kirjoitti:Enpä bongannut TV:stä, mutta musiikista kylläkin. Insane Clown Possen kappalleen "Fuck The World" loppuosion sanat menevät näin:
Fuck your idea, fuck your gonnoreha
Fuck your diarrhea, Rocky Maivia


:roll:
Onhan noita, mitä nyt päällimmäisiksi tulee mieleen:

Weezer - El Scorcho (1996)

I asked you to go to the Green Day concert
You said you never heard of them
How cool is that?
So I went to your room and read your diary:
"Watching Grunge leg-drop New Jack through a press table..."
And then my heart stopped: "Listening to Cio-Cio San
Fall in love all over again."


Pharoahe Monch - Simon Says (1999)

Busta Rhymesin feature-partissa:

Busta Rhymes is like Hacksaw Jim Duggan
Been thuggin'


Clipse - Ain't Cha (2006)

What you spend on a home is a golden piece
On the chest of a biz-oss, it's a must I fliz-oss
My dream team wrestle for cheese like Eric Bischoff
永源 遥~!

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja enska » Su 18.05.2008 15:20

Tässä vielä yksi:

Bloodhound Gang - Right Turn Clyde

– –
Where's your brother Daryl? Where's your other brother Daryl?
Givin' me that Macho Man Randy Savage stare
Wanna snap into a Slim Jim break my limbs but do I care?
– –

Avatar
Zaber
Viestit: 43
Liittynyt: To 14.06.2007 20:10

Viesti Kirjoittaja Zaber » Pe 30.05.2008 00:02

Nyt alkaa Neloselta ohjelma "Aseistetut ja kuuluisat". Mukana on Trish Stratus.

Telkku.com kertoo seuraavasti:

Poliisikoulu. UUSI SARJA. Sarjassa seurataan viittä julkkista matkalla poliisin ammattiin. Kovassa koulussa ovat takavuosien näyttelijä Erik Estrada, vapaapainijatar Trish Stratus, laulaja LaToya Jackson, tv-tähti Jack Osbourne ja Jackass-sarjan Wee Man eli Jason Acuña. Valmistumisensa jälkeen viisikko jalkautuu Indianan osavaltiossa sijaitsevan Muncie-kaupungin kaduille tarkoituksenaan valvoa lakia oikein olan takaa. Amerikkalainen realitysarja.
R.I.P Nelson Frazier Jr. 14.2.1971 – 18.2.2014

Vastaa Viestiin