Stefa kirjoitti:Kyllähän minäkin tämän katsoin jo maanantaina mutta en saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään. No, nyt sitten.
Näin. Tosin kaikki on jo sanottu, koska kuten foorumin TNA-perinteeseen kuuluu, kaikki ovat asioista samaa mieltä.
Ariesin ja Joen matsi oli tosiaan erinomainen, eikä harmittanut lainkaan, että olin ennakossani väärässä. Teksasin punaniskat olivat Nashvilleen verrattuna kuin toiselta planeetalta, ja tämä näkyi myös painijoiden asenteessa läpi shown. Kaikkein suurin muutos normaali-ilmeeseen oli Samoa Joella, joka veti tähän väliin jokavuotisen "palaan vuoden 2005 monsteriksi" -ottelunsa. Eipä itse matsista voi oikein mitään negatiivista sanoa, ainoastaan olematon taustatarina verottaa arvosanaa. Hyvä myös, että Joe kaveerasi Ariesin kanssa ottelun jälkeen, ettei taas nähty yhtä yhdentekevää heel turnia.
Kashin ja Hessun random-matsin päätyminen kortin toiseksi matsiksi oli ainakin veto, joka sai katsojan ihmettelemään mitä olisi luvassa. Hellhoundin pohjustuksella odotin dominoivaa MMA-Kashia (ja melkoisesti pikkumies Hernandezille selkään antoikin), mutta nähtävästi tarkoitus olikin tehdä reboot isolle (Teksasin) mehikaanille. Hernandez on muuten kuin Ezekiel Jackson - kumpikaan ei koskaan tee turneja, mutta vaihtelee silti face-heel-akselin välillä niin, että yleisö tietää pitääkö hurrata vai buuata. Zekellä face/heel-määritelmä tulee leveästä hymystä tai sen puutteesta, Hessu taas kertoo sydämensä hyvyydestä viiksin. Itse ottelu oli, kuten jo monesti sanottu, yllättävän hyvä. Se ei kuitenkaan häikäissyt minua niin, että odottaisin jotenkin innolla Hernandezin singles-runin toista tulemista... hrrr.
Devon & Garett vs. Robbiet oli odotusten mukainen. Ensimmäistä kertaa Garett sai kunnolla buuauksia, ja mikään ei kyllä kerro facen epäsuosiosta kuin se, että
Robbie E:n sekaantuminen herättää hurrauksia. Tässä valossa olikin sitten absurdia, kuinka naurettavan over Devon oli.

Teksasin yleisö suorastaan söi Ruskean Adoniksen kädestä, ja tämä feudi nyt toivottavasti paketoitiin. Tästä onkin hyvä jatkaa Garett-Devon-Madison kolmiodraamaan... Ellei sitten yhdistelmä BfG Series + Devon sekoita pakkaa.
Kolminottelu ykköshaastajuudesta oli tosiaan hieman odotuksia parempia. Se muistutti melko paljon 2010 Bound for Gloryn main eventiä, ja ihmekös tuo, kun ottelijoista 2/3 oli samoja. Tässä seurattiin sitä harvinaisempaa triple threat kaavaa, jossa kaikki ottelijat ovat enemmän tai vähemmän jatkuvasti mukana actionissa (perinteisen "yksi ottaa lukua kehän ulkopuolella" -skenaarion sijaan), ja loppua kohden matsi toimi jo erittäin hyvin. Viihdyttävä paketti oikealla voittajalla, ja RVD jobbasi puhtaasti.
Crimsonin näytteleminen backstagella herätti hieman myötähäpeää, mutta kehässä äijän setti toimi. Stormilta melkoinen statement hakata voittamaton nilkki parissa minuutissa ilman että vaivautui edes takkiaan riisumaan. Jännä nähdä, seuraako Crimson samaa tietä kuin useat voittamattomat hirviöt ennen häntä, eli muuttuuko voittoputki tappioputkeksi. Hyvin hoidettu segment / "ottelu".
Naisten matsi ei tosiaan toiminut edes sen ensimmäisen Kim vs. Tessmacherin veroisesti, ja etenkin matsin lopetus häiritsi. Ylimielinen leikkiminen ja sen takia häviäminen on klassikkotarina joka yleensä toimii, mutta nyt sillä ammuttiin huti. Se kun ei mitenkään sopinut Gail Kimille, joka on pitkällä mestaruuskaudellaan toiminut päinvastaisesti: saattanut jopa ottaa matsissa pataan, mutta käyttänyt tilaisuudet kuoliniskuun sadan prosentin tehokkuudella. Löysä kokonaisuus niin bookkauksellisesti kuin kehätoiminnankin puolesta.
Joseph Park vs. Abyss oli viihdyttävä segmenttiottelu, ja Park ottaa kyllä yleisön mukaansa huikeasti sekä näyttelee rooliaan todella hyvin. Voisiko jopa olla, että maskipäisenä hirviönä on suuri siivu talenttia jäänyt aiemmin käyttämättä? Bully Ray oli toki myös erinomainen itsensä, mutta se on jo pitkään ollut odotusarvo. Ainut särö kokonaisuudessa oli hieman ontunut loppu: kehän alle ryömiminen palveli (edelleen mystistä) tarkoitusta mutta oli hieman hoopoa, ja feikki-Abyssin chokeslam oli tönkkö. Puhtaat paperit matsille kuitenkin.
Christianin esiintyminen oli outo, eikä tarvittu nettiuutisia kertomaan, ettei mies kauheasti pitänyt tilanteesta johon oli joutunut. TNA:n historian "hienoin hetki" oli myös todellinen antikliimaksi, tulee kyllä usein muisteltua sitä Stingin paluuta / periaatteessa debyyttiä... not. Segment oli niin kummallinen, että seuraavan ottelun alkupuolikin meni vähän ohi ihmetellessä.
Tag-mestaruusottelu oli, kuten jo monet muutkin arvostelijat ovat vahvistaneet, erinomainen. Peruspaini oli virheetöntä, ja muutamat pikkuspotit toimivat niin hyvin, että ne tuntuivat paljon suuremmilta kuin mitä olivatkaan. Tämä olisi yltänyt kevyesti MOTYC-tason otteluksi, mutta... eihän kuukausien rakentelu Impacteissa liittynyt tähän otteluun mitenkään. Kurtin ja Stylesin joukkue tuntui todella randomilta, koska a) jopa viimeksi Impactissa he kilpailivat keskenään b) Styles on ollut kuviossa Danielsin ja Kazin kanssa eikä Anglea ole näkynyt c) sitäkään ei ole selitetty, miksi Angle ylipäänsä taggailee Stylesin kanssa. AJ Styles otteli kuin vanha kunnon kultapoju ja yleisö oli 100 % hänen takanaan, vaikka Phenomenal One oli paljastunut IW:ssä ilmiömäiseksi mieshuoraksi. Sama ristiriita oli muuten myös Dixie Carterin kohdalla HoF-segmentissä: aivan kuin Dixiellä olisi erikseen hahmo-Dixie, joka on lutka, ja johtaja Dixie, joka on tarinasta irrallinen yleisön huudattaja. Ei oikein toimi, kun kummatkin esiintyvät televisiossa. Mikäli tämän kaiken pystyi unohtamaan (ja ottelun loppuvaiheessa pystyi), oli itse kehäosuus kuitenkin loistava. Odotan mielenkiinnolla Whatin arviota ottelusta...
C2W sitten kuvailikin main eventiä parhaalla mahdollisella tavalla, se oli se sama Stingin ottelu joita hän on koko TNA-uransa paininut. Se, etteivät ne ole huonoja, on ihan totta, mutta eivät ne kyllä valitettavasti suurimmaksi osaksi hyviäkään ole. Kovasti myös haluaisin sympata veteraania, mutta TNA tuntuu tekevänsä kaikkensä jotta Sting tuntuisi väkisintuputetulta ja vastenmieliseltä: Sting HoFiin, Sting TNA:n historian ykkösjuttu, Sting Hoganin mukaan 'biggest star in pro wrestling
today'... Koska se lakkasi olemasta itse Hulk, nähtiinkö viime BfG:ssa "passing the torch" -hetki Hulksterin ja nousevan nuorukaisen Stingerin välillä? Itse matsista tuntui puuttuvan kokonaan keskivaihe: todella hitaasta rakentelusta siirryttiin suoraan lopetusvaiheeseen. Plussaa oikeasti jännittävästä luovutustilanteesta, jossa Sting väänsi Roodea Scorpion Deathlockilla ja kotikatsomo haukkoi kauhuissaan henkeään. Harmittavan keskinkertainen pääottelu muuten hienolle tapahtumalle.
Slammiversary oli kokonaisuutena todella viihdyttävä show, ja yltää kevyesti lafkan historian Top 5:een, ellei jopa Top 3:een. Sanomattakin lienee selvää, että se oli myös samalla kirkkaasti TNA:n paras show tänä vuonna. Kokonaisuudessa oli vain kaksi heikkoutta: ensinnäkin ottelujärjestykseen olisi voinut tehdä pienen viilauksen, nykyisellään ykköshaastajuuskolminottelun ja joukkuemestaruusottelun väliin jäi pitkä pätkä, jossa ei nähty niin laadukasta kehätoimintaa vaan enemmän segmentmäisiä vetoja. Suurempi heikkous oli muistettavan ja huipputasoisen pääottelun puute: main event on kuitenkin aina se, joka kruunaa ikimuistoisen tapahtuman. Pienistä vioistaan huolimatta todella nautinnollinen show.
Aries vs. Joe **** / ylitti odotukset
Kash vs. Hernandez ***- / ylitti odotukset
Devon & Garett vs. Robbie E&T ** / ylitti odotukset
Hardy vs. Anderson vs. RVD ***½ / ylitti odotukset
Crimson vs. Storm N/A
Kim vs. Tessmacher *½ / alitti odotukset
Park vs. Bully Ray ***+ / vastasi odotuksia
Styles & Angle vs. Kaz & Daniels ****+ / ylitti odotukset
Roode vs. Sting **½ / vastasi odotuksia
*** Joseph Park
** AJ Styles
* Samoa Joe
Katso: X-Division ja tag-mestaruusottelut
Vältä: - (naisten matsin voi skipata)