Yleinen Smackdown keskustelu
finlay valittajayhdistyksestä iltaa!
Kirjoitan teille hieman mietteitä viime Smackdownista.
1. Edgen promot ovat aina samanlaisia. En usko, että syy on hänessä, vaan että hänen käsketään pitää samoja promoja. Sinne kaivattaisiin ehkä toinen promottaja, jota vastaan Edge voisi promottaa, jolloin homma saattaisi toimia. Edge promottaa lähes aina samoja promoja yksikseen kehässä, joka alkaa pikkuhiljaa maistumaan puulta.
2. Miksi Kane ja Mark Henry ovat mukana illan ME:ssä? Kane hävisi muutama viikko sitten MVP:lle USA-mestaruusottelun ykköshaastajuudessa ja saa nyt mahdollisuuden päämestaruusotteluun? Mark Henry squashasi vähän aikaa sitten Funakin - oikeuttaako Funakin voitto mahdollisuuteen päästä ottelemaan päämestaruudesta?
3. Miksi 4-Wayn voittaja kohtaa Edgen häkissä, mikä logiikka siinä oikein on? Undertaker ja Batista painivat juuri häkkimatsin, jonka vuoksi samaa ottelua ei pitäisi käyttää heti uudelleen - se tappaa kyseisen ottelumuodon (ihan niinkuin sitä ei oltaisi jo tapettu...).
4. Miksi Regal & Taylor telovat Kendrickin jalkaa, mutteivat hyödynnä sitä mitenkään? Mikseivät he ota submissionliikettä ja yritä pakottaa Kendrickiä luovuttamaan? Miksi Kendrick iskee Taylorille finisherinsä, mutta Taylor vaihtaa saman tien Regalin kehään? Eikö lopetusliikkeellä pitäisi olla edes jonkinlaista vaikutusta? Miksi ottelu kesti vajaa viisi minuuttia?
5. Miksi videota Michaelsista näytetään uudestaan Smackdownissa? Eikö sen näyttäminen riittäisi pelkästään Raw:ssa?
6. Miksi Boogeyman kävi kiusaamassa Jilliania? Tämä kuvio on jo nähty reilu vuosi sitten, kun Boogey puri sen myökyn irti Jillianin naamasta. Jotain uutta kiitos!
7. Miksi Matt Hardystä tehtiin underdog Miziä vastaan? Miz dominoi ottelua ensimmäiset kuusi minuuttia - tuollainen on erittäin tylsää ja sitten hän vielä jobbaa! Ei sillä, ei hän voittoa olisi ansainnut, mutta alussa vaikutti siltä, että hänestä halutaan tehdä overi, niin miksi ihmeessä hän sitten jobbasi? Miksi Cole sanoi neckbreakeriä Twist of Fateksi?
8. Miksi Cenan ja Khalin Judgment Day -matsia käydään läpi Smackdownissa? Eikö tuo tullut varsin selväksi jo Raw:ssa?
9. Miksi Timberlandin video näytetään Smackdownissa? Se on näytetty WWE:n ohjelmistossa jo kaksi kertaa. Ei sitä loputtomiin jaksa katsoa.
10. Miksi Chavo kohtaa Wang Yangin non-title -ottelussa? Wang selätti Chavon viime viikon tag-matsissa, eikä sillä pitäisi ansaita mestaruusottelu? Käsittääkseni Chavo ei ole myöskään puolustanut vyötään kolmeen kuukauteen - rikkaat pikkukakarat unohtavat, että koko mestaruus on olemassa, jonka vuoksi Cruiserweight Replica -vyön myynti laskee. Eikö tuo ole taloudellisesti varsin epäkannattavaa?
11. Miksi Fit Finlay, ottelun paras painija joutuu jobbaamaan tuollaisille paskasäkeille? Sitä paitsi, Finlay on overimpi kuin Kane, joten eikö Punakoneen olisi kuulunut hoitaa homma Fitin puolesta?
Tämmöstä täältä, mitäs sieltä?

-
Super-RKO!
- Viestit: 135
- Liittynyt: Ke 04.01.2006 21:44
Chavo tietääkseni puolusti viime kerran No Way Outin jälkeen Scotty 2 Hottya vastaan. Helmsikään ei saanut revanssia ja yhtäkkiä he ovatki joukkue. Nyt Helms loukkaantui vuodeksi ja Wang Yang selättää Chavon joukkuematsissa. Sitten onkin Non-Title Chavo vs. Jimmy. Miksi? Eihän se nyt niin hankalaa olisi pistää se mestaruusmatsiksi. Keskisarjan divisioonaa ollaan jo monta kuukautta raiskattu melko pahasti eikä se näytä yhtään sen paremmaksi muuttua -.-
Are you beyond good and evil?- John Morrison
<- Vuoden raiskaus
Cruisereiden huonoa tasoa?JVDS kirjoitti:Olisiko sitten järkeä tehdä JWY:sta mestari? Tuskin se cruiserdivarin huonoa tasoa juurikaan parantaisi. Chavo on juuri hyvä mestari mielestäni, mutta haastajia on liian vähän, jotta mestaruudesta saataisiin uskottava.
Ymmärsinkö lauseesi väärin, vai väitätkö tosiaan WWE'n cruisereita huonoiksi? Chavo Guerrero, Jimmy Wang Yang, Gregory Helms (joka tosin on nyt loukkaantunut), Super Crazy (Sama), Jamie Noble, Shannon Moore.. Chavo, Jimmy Yang (joka oli siis aiemmin WWE'ssä Akio-nimellä) ja Helms ovat todella kovia nimiä, eikä Crazykään tule paljoa perässä. Noblekin on hyvä, ja Moore olisi myös ihan perushyvä haastaja. Aijoo, unohdin mainita Mysterion, joka tosin on aivan liian over cruiser-mestaruuden kimppuun.
Jos huonosta tasosta puhutaan, niin puhutaan cruiserdivisioonan, ei cruisereiden tasosta. Divisioonasta löytyy taitoa, mutta Vince ei halua panostaa heihin. Valitettavasti. Ja jos Chavolle ja Yangille pistettäisiin feudia pystyyn, niin miten niin mestaruudesta ei saataisi uskottavaa? Eikö World Heavyweight mestaruus ollut uskottava kun vain 'Taker ja Batista pyörivät kuvioissa? Eikö WWE mestaruus ollut uskottava kun kuviot sen ympärillä pyörivät Cenan ja Michaelsin välillä? Joten siis ei yhden mestaruuden perään tarvita monia haastajia, kunhan JWY saisi edes sen F'n titleshotin. Siitä se voisi lähteä, nimittäin cruiser-divarin nousu.
<E>: Shame on me, luin väärin.
"You are my Solskjær, my only Solskjær,
You make me happy, when skies are gray,
Even when it's pouring, you just keep scoring,
Please don't take my Solskjær away"
20LEGEND 1996-2011

Siis ei Yangistä mestaria tarvitsisi tehdä, vaan mestaruutta pitäisi ylipäätänsä puolustaa. Minun silmissäni ECW-vyö on tällä hetkellä arvokkaampi, koska sitä on puolustettu. Ei sillä, pohjalukemilla sekin on, mutta on se sentään olemassa, toisin näkymätön cruiser-vyö.JVDS kirjoitti:Olisiko sitten järkeä tehdä JWY:sta mestari? Tuskin se cruiserdivarin huonoa tasoa juurikaan parantaisi. Chavo on juuri hyvä mestari mielestäni, mutta haastajia on liian vähän, jotta mestaruudesta saataisiin uskottava.
Oho, kirjotinpas melko epäselvästi, mutta kyllä tuosta pitäisi tajuta
Ei oo ihan terävimmillään hoksottimet tähän aikaan yöstä. Vaikka Mysterio on aika over voitettuaan World Heavyweight -mestaruuden, niin itse haluaisin kyllä nähdä hänen painimassa cruiservyöstä Chavoa vastaan, mutta katotaan toteutuuko toive.

Samaa mieltä olen tästä. Tämä sama juttu oli Helmsin mestaruuskaudella, eikä tilanne ole siitä juurikaan muuttunut, Ja ei se siitä toivomalla parane, vaan pitäisi asialle tehdä jotain. (Katseet kääntyy jälleen Vinceen)Siis ei Yangistä mestaria tarvitsisi tehdä, vaan mestaruutta pitäisi ylipäätänsä puolustaa. Minun silmissäni ECW-vyö on tällä hetkellä arvokkaampi, koska sitä on puolustettu. Ei sillä, pohjalukemilla sekin on, mutta on se sentään olemassa, toisin näkymätön cruiser-vyö.
- Darien Fawks
- Viestit: 3765
- Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
- Paikkakunta: Pääkaupunki
Kiinnitin huomiota melkein kaikkiin finlayn mainitsemiin kohtiin, ja niihin joihin en kiinnittänyt huomiota, olisi ehkä pitänyt. Eli tosiaan: mitä ihmettä Mark Henry ja Kane olivat tehneet ansaitakseen paikkansa tuossa ottelussa, joka oli kaiken lisäksi aivan hirvittävän sekava ja huono. Cage-matsin raiskaamistahan tuo ONS tulee olemaan, mutta tässä kyllä ehdittiin raiskata jo Fatal Fourwaykin. Jos tuossa oli olevinaan tämän hetken mestarihaastajat, niin kyllä huonosti ovat asiat!
Möykkäsin aiemmin, kun tuon Fatal Fourwayn tulokset paljastettiin ONS-ketjussa. Tuolloin oletin, että ottelusta voisi tulla jännittävä. Ei hemmetti, mitä shaibaa.
Muutenkin koko SmackDown oli todella, todella huono. Viime viikon Smäkistä päästiin siis sittenkin alas, aijai. Mikään matseista ei ollut hyvä, ei minusta edes yhden tähden matsia nähty.
Kuten finlay siis sanoi, oli Mizin pyöritys alussa hyvin omituista ja puuduttavaa katseltavaa. Viime viikolla hän squashasi jobberin ja nyt jobbasi itse. WTF? Ja Hardy sen kuin pysyy midcardin keskitason ja vähäsen upper midcardin tuntumassa.
Londrickin ja brittejen ottelukaan ei mitään hyviä fiiliksiä jättänyt. Toisaalta hyvää on se, että ONS:iin saattaa sitten tulla jonkinlainen suurempi tag team -matsi extreme-säännöillä. Jee. Pirun vähän vain on taas aikaa rakentaa feudeja, vaikka onhan tuossa Saturday Night's Main Event tulossa. Mitä sielläkään tosin voi olla? Nyt tarvittaisiin jotain suuren luokan pommeja ja äkkiä!
MVP:n juhliminen ja promoaminen oli oikein miellyttävää. Lopun vaahtoaminen sopi hänelle kuin nyrkki Kanen naamaan. Benoit ei puhua pukahtanut, mikä kyllä korpeaa täällä suunnassa.
Ei Main Event -kuvioihin kyllä pitäisi päästää ketään, joka ei osaa promota tai ylipäätään puhua edes bäkkärillä! Edgen promoaminen kolmesta sekunnista ja kolmesta kuukaudesta rupeaa tosiaan toistamaan itseään, mutta minkäs teet, kun toinen ei osaa palauttaa kommenttia. Muutenkin mennyt niin pelleilyksi koko WHC-feudi, kun Edgen täytyy koko ajan esittää niin pelokasta (jonka hän tosin osaa), vaikka Batista ei oikeastaan mitään tekisikään. Batukka ei pärjää Rated R Superstarille kehässä eikä mikissä, joten en ihmettelisi, jos Edgen välillä tekisi mieli sanoa hänelle promoissaan jotain tyyliin: "Come on, you big jacked-upped jerk! Did the cat catch your tongue, or is it just my wrestling ability that is superior to yours that's making you so silent?" Vaikeahan se on Batistaa haukkua, kun ei hän oikeastikaan oikein mitään tee oikein.
Nyt ei kyllä homma toiminut, ei niin yhtään...

Jotain satunnaisia kommentteja jaksosta...
Edgen promo alussa oli itseääntoistava, ja Teddy Long on alkanut v***ttaa minua. Miksi hän aina yrittää saada heelit kuseen? Siis eihän se tässä promossa tullut niin hyvin esille, mutta eikös general managerien pitäisi olla vähän puolueettomampi? Ja sitten myös v***ttaa se, että Kane on main eventissä. Vastahan hän on jobbaillut kaikenmaailman midcardilaisille. Samoin Henryn pääsy otteluun on vähän kyseenalaista. Hän teki paluunsa pitkältä sairaslomalta kaksi viikkoa sitten, ja on otellut yhden squashin – ja squashattu oli lower midcardilainen, jos edes sitä. Aijoo, se Longin steel cage-ilmoitus oli mielestäni ihan järkeenkäyvä, koska nyt Edge joutuu periaatteessa kokemaan saman mitä Undertaker.
Eikö JBL voisi vihdoin keksiä uusia selostusfraaseja? Ei muuta.
LondRick-Regal & Taylor ottelun jälkeiset tapahtumat näköjään viittaavat johonkin triple threat tag team-mestaruusotteluun One Night Standissä.. Ei pahempi idea. Itse ottelu nyt oli tylsä, samoin myös tag mestarit, Deuce & Domino.
HBK kertausvideosta tuli mieleen WWE'n loukkaantumiset yleensä, ja se, että nyt olisi oiva aika pushata nuorempia painijoita (köhköhShelton&Haasköhköh). Repesin muuten melkoisesti Hornswoggle-Edge-Finlay segmentille.
Jaahas, Vickiestä sitten tuli Teddy Longin avustaja. Jospa nyt päästäisiin Bore-Lo'sta eroon? Toivottavasti. Miksi hitossa Miz dominoi Matt Hardya? Tuleekohan hänelle sitten jotain pushia korkeammalle tasolle? Tai no, ensin pitäisi päästä aktiiviseen rosteriin. Onneksi Matt kuitenkin voitti. Ainiin, nyt kun mietti tarkemmin, niin ehkä tämä Mizin hallinta olisi juuri tuota nuorien painijoiden nostoa korkeammalle? Hope so. Ei se Mizanin todellakaan huono ole, mutta Hardy ansaitsee parempaa.
MVP'n voitonjuhla oli todella viihdyttävä, ja Benoit-MVP feudi selvästi jatkuu. Hyvä näin! MVP veti hyvän promon, mutta olisin toivonut että Benoit olisi myös sanonut jotain, eikä vain piessyt MVP'tä. Noh, toivon että tähän feudiin saadaan vähän jotain uutta anglea.
Miksi, oi miksi? Miksi Chavo-Yang oli non-title!? JWY on selättänyt Chavon useaan otteeseen, mutta silti ottelu on vain non-title? No, mukava että kuitenkin cruiserit saavat edes vähän aikaa. Ottelu oli ihan mukava tv-matsi, ja toivon että ONS'issa nähdään Chavo-Jimmy. Jos ei silloin, niin ei sitten koskaan.
Fatal 4-way oli typerä idea, koska etenkään Kane ja Henry eivät ole tehneet mitään ansaitakseen title-shotin. Finlay nyt on pyörinyt main eventissä jo pitkään, ja Batu on periaatteessa se ykköshaastaja. No, voittaja oli todella selvä jo ennen ottelua – Batista. Judgment Day'n ratkaisu oli vähän kyseenalainen (roll-up housuista kiinni pitäen), Kanesta ei vitussa saisi uskottavaa haastajaa, eikä heel vs. heel ottelussa olisi mitään järkeä. Ottelu oli melko tylsä. Perusbrawlia, ja Batista ei osannut edes myydä jalan loukkaamista – paitsi ottelun jälkeen hän sentään vähän aristeli jalkaansa.
Melko tylsä jakso, tosin parempi kuin RAW. Minua vain ärsyttää se, että Edge joutuu esittämään jatkuvasti pelkuria. Aijoo, se batista bomb Finlaylle oli todella ilkeän näköinen! Finlay laskeutui pahasti niskoilleen.. toivottavasti siitä nyt ei seuraa mitään loukkaantumisia.

WWE.comissa on tällainen poll:
Tässähän se aika hyvin näkyy, mitä se perusfani haluaa. Ainiin:What should be Vickie Guerrero's first duty as Assistant GM?
Fire Edge 33.36 %
Sign more cruiserweights 14.86 %
Apologize for her actions from the last time she was on SmackDown 24.77 %
Resign 27.00 %
Total Votes: 17613
Olisi tuon minun puolestani voinut ONS:iin bookata, mutta menee se näinkin.On SmackDown Friday night, Deuce & Domino will defend their titles in a Triple Threat Match against Paul London & Brian Kendrick and the dangerous duo of William Regal & Dave Taylor.
House Show-puolustukset ei taida paljon vyön arvoon vaikuttaa, ja eihän HS-puolustusten määrääkään kukaan tiedä.ToNy-MaN kirjoitti:Onko Teddyn emäntä ja Vicky puuhaamassa Teddya ulos ja Vicky uusi GM?!
Minusta Miz oli sen verran hyvä että olisi saanut voittaa Hardyn.
Ja kyllä luulisin että Cruiser Weight vyötä ollaan puolustettu useammin, esim. jossain house showssa.
Ohhoh, siellähän on Smacki maailmassa tapahtunut paljon. Mie oon ihan pimennossa, kun ei voi painia mistään nähdä. 
Mutta mitä mitä, Kane ja Henry Main Eventissä? OMG, kenenköhän hieno idea se oli? Kyllä ihan outoja juonikuvioita tuolla WWE.ssä nykyään.
finlayn kanssa samaa mieltä siitä, että jos Edgen promot toistavat itsseään, ei ole herran oma vika, vaan vastaus löytyy jostain ihan muualta. Jos joku on nähnyt hänen promoavan, niin tietää että hän on varsin hyvä.
Olivatko Töyssy ja Töminä (=Deus ja Domino) mukana viime Smackissa? Jos niin oliko heillä ottelua, tai mitään?
Saisivat kyllä tehdä jotain Tag ja Cruiseri mestaruuksien arvon nostamiseksi. Allekirjoittanut ei ainakaan jaksa kovin kauaa painia seurata, jos siellä on vain kaksi isoa lihaskimppua mätkimässä toisiaan ahden sekunnin viiveellä, ja otteluihin saadaan lisätehoa, kun heiden sisääntulonsa kestää koon takia pari tuntia.
Mistä tulikin mieleeni, että Jimmy Wang Yang on niitä painijoita, joista pidin heti nähtyäni hänet ekassa matsissa. Mestaruusvyön kimppuun vain sanon minä, ei tosin ehkä vielä mestaruutta, mutta ainakin voisi olla kärkkymässä.

TPN Blue: Indeed.
Vuoden Face 2007
Vuoden Face 2007
http://www.dailymotion.com/search/fns/v ... may-part-1Koppis kirjoitti:Ohhoh, siellähän on Smacki maailmassa tapahtunut paljon. Mie oon ihan pimennossa, kun ei voi painia mistään nähdä.
Tuosta vain katsomaan viime viikon jaksoa
Ei mikään ihme että,egyptiläinen keihään finaaliin, nehän on heitellyt kiviä yli vuoden Kairon kaduilla #huono #jopamauton
- Darien Fawks
- Viestit: 3765
- Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
- Paikkakunta: Pääkaupunki
Hemmetin monimutkainen tämä lainaussysteemi täällä. Ei tosin olisi, jos lainaukset ulkopuolisilta sivuilta ymmärrettäisiin laittaa lainausmerkkeihin eikä koodina. =/finlay kirjoitti:WWE.comissa on tällainen poll:
Tässähän se aika hyvin näkyy, mitä se perusfani haluaa.What should be Vickie Guerrero's first duty as Assistant GM?
Fire Edge 33.36 %
Sign more cruiserweights 14.86 %
Apologize for her actions from the last time she was on SmackDown 24.77 %
Resign 27.00 %
Total Votes: 17613
Ainiin:Olisi tuon minun puolestani voinut ONS:iin bookata, mutta menee se näinkin.On SmackDown Friday night, Deuce & Domino will defend their titles in a Triple Threat Match against Paul London & Brian Kendrick and the dangerous duo of William Regal & Dave Taylor.
Eli siis ihan hieno homma, että SmackDownissakin nähdään välillä tuollaista vähän kovalaatuisempaa mättöä. Noin sen pitäisi ollakin, että tämä tiettyjen painijoiden putoaminen PPV-matseista korvattaisiin loistavilla TV-matseilla ja bookkauksella.
Tuosta finlayn laittamasta kyselystä sen verran, että vaihtoehdothan olivat ihan naurettavat. En usko, että suurin osa haluaisi mieluummin Edgelle potkut kuin cruisereita lisää. Nuo vaihtoehdot cruiserien palkkauksen ulkopuolella ovat kaikki juonikuviollisia. Vai haluavatko markit aivan ihka oikeasti potkut heeleille kuten Edge?!
Nyt oli parempi jakso kuin viimmeksi. Itse ainakin pidin.
MVP ja Miz vs Chris Benoit ja Matt Hardy. Hyvä ottelu, Benoit ja Hardy voittivat. Jillian vs Michelle oli ihan ok naisten matsi, mutta mitä hyötyä Ashleyllä oli tulla sinne? Sitten vuorossa oli kääpiöt eli Little Boogeyman vs Hornswoggeli. Finlayn avustuksella Hornswoggeli voitti. Ei mikään hyvä ottelu, mutta ihan viihdyttävä. Kane vs Mark Henry ei ollut kovin hyvä, vaikka brawlauksesta pidänkin. Henry on niin v*tun hidas. Miehet kohtaavat One night Standissä. No hidastettua filmiä siitä tulee. London ja Kendrich vs Deuce ja Domino vs William Regal ja Dave Taylor. Toivoin mestaruuksien vaihtavan omistajaa, mutta ei niin ei. Sitten on vielä Edgen keskustelu ohjelma jossa vieraana on Batista. No Edgen ääntä ei jaksa kuunnella, kun tekee oikein pahaa, mutta lopuksi Batista riehaantuu ja kaataa Edgen.

Kohtuu hyvä jakso smäkistä. Kaksi hyvää ottelua ja ihan katsottavaa krääsää.
Mizistä vähän
Mietiskelen että Mizille ja Hardylle on pientä feudin tynkää, ainakin äijät ovat kohdanneet tässä muutamia kertoja, ja tämähän ei ole huonoa koska siinä tapauksessa Miz saa lisää kehä aikaa, (ei niin hyvä) joka toivottavasti tarkoittaa äijältä lisää promoja, joka taas on hyvä.
Odotan innolla vaihtelua Edgeen vaikka ei edgen promottamises oo muuta vikaa kuin että se on wanhaa.
Peff kuittaa

Honda man is always honda man
and Let's go in ontopic
and Let's go in ontopic
Smackdown! 8.6.2007
Edge tepastelee shown alkuun kehään. ”Cutting Edge” segmenttiä pukkaa. Mr. McMahon vieraana. Edge kyselee ihan muuten vaan kuulumisia. Vince sekona niiku Rawissa. Selittelee raamatusta lainauksia… Edge kehuu Vincee ja lässyttelee. Vince määrää sit matsia Edgelle, sekona kun on, Batua vastaan Vengeanceen ja lainailee taas jotain ihme fraaseja Undertaker tyyliin…
Boogeyman vs. Mark Henry
Mielenkiintoista. 2 perus-squashaajaa. Saas nähdä kui käy… Huonosti. Henkka squashaa ison ja pienen Boogeyn, onpa uskottavaa. Unohtakaa ensimmäinen sana…
Vickie Guerrero tulee ruutuun selittämään illan ME-matseista… Edge vs. Benoit ja MVP vs. Batista.
Ilmoituksen jälkeen Vince tulee sekoilemaan Vickielle. Kehuu matseja oikein hyviksi. Ja selittelee Teddylle jotain että pysyy sen akoista erossa…
Jamie Noble, Daivari & Chavo Guerrero vs. Jimmy Wang Yang, Paul London & Brian Kendrick
JWY erottuu joukosta hyvillä liikkeillä, lopussa heelit yrittää voittaa huijaamalla mutta se menee pieneksi kimppabrawliksi. JWY hoitaa Noblen ja Daivarin kun L&K onnistuvat tekemään Sliced Breadin (?) Chavolle ja vievät.
Edge vs. Chris Benoit
Alkaa sitomisilla ja teknisellä painilla. Ja tuntuu olevan samaa satsia koko matsin ajan. Tasaista matsia jossa oikeastaan kumpikaan ei hallitse. Benoit vetää 6 suplexia + head buttia mutta ei hitto, 2 countti! Edge vetää spearin ohi Benoitista ja jää kiinni Crossfaceen. Typerän näköistä että edge heiluttaa kättään tuntikaupalla köyden päällä ja sitten tajuaa ottaa köydestä kiinni. Edge nykäisee Benoitin kehätolppaan, spear, selätys ja voitto. Hyvää tässä oli se ettei Edge peruutellut siihen idioottimaiseen tyyliin ”hui kun pelottaa”.
Backstagella Jillian ja Ashley v***uilevat toinen toisilleen. Jillian vetää Ashleylle bitchslappia.
Matt kirjottelee nimmareita. Vince tulee ja jutustelee ja tarjoo jopa sumppia… Ashley ja Jillian juoksee ohi ja Ashley kaataa Vincen sumpit Vincen syliin. Ashley pyytelee anteeksi, eka Vince ottaa coolisti mutta sitten alkaa taas ihme vainoharhainen hörötys. Vince hyllyttää Ashleyn joka jää pillittämään. Hienoa, Vincen sekoilun eka hyvä asia!
Deuce & Domino vs. Matt Hardy (Handycap match, ja näköjään vieläpä niin että D&D YHTAIKAA kehässä…)
Tylsää… vaikkakin suht harvinainen matsimuoto koska kyseessä ei kuitenkaan ihan ultimate squash. Matt repii, raastaa, yrittää huijata ja D&D vie, puhtaasti tosin.
MVP vs. Batista
MVP on taas elementissään, siinä uudessa. Saa yhdessä vaiheessa todella mojovasta pyykkäristä, juoksee siihen oikein kunnolla että läsähtää! Muuten suhteellisen kankeaa vääntöä, ainakin Batulta (yllätys?). Lopussa Edge meinaa tehä spearin Batistan takaa, mutta Batista ehtii ensin. Yrittää perään Batista bombia mutta Edge luikkii karkuun.
Tässä tätä kauraa. Olen kipeä ja oluissa joten aika paskaa tekstiä, anteeksi.

- Play maker
- Viestit: 32
- Liittynyt: Ma 21.05.2007 18:22
- Paikkakunta: Suvela @Espoo
Oli kyllä aika perus kuraa. Boogeyman vs. Mark Henry matsin katoin tylsyyden vuoksi, vaikka voittajasta ei ollut epäselvyyksiä.
Henkilökohtaisesti kyllä iski toi cruisereiden six man tag team match. Vauhdikasta painia melkeinpä kokoajan ja lopetus oli ihan kiva. Mukava lopetusliike kyllä Londonilla ja Kendrickillä.
Edge vs. Chris Benoit oli kyllä illan parasta antia, aivan loistavaa vääntöä mielestäni. Lopetus oli hyvä, spear tuli kuin tyhjistä. Mikään hieno se ei ollut, mutta tarpeeksi näyttävä lopettamaan matsin. Hyvä jäähyväismatsi Benoitilta. Lisää tällaista.
Kun katsoin Deuce & Domino vs. Matt Hardy matsia niin hetken jo twist of faten jälkeen luulin että Hardy voittaisi, mutta ei. Tulihan sieltä taas potku naamaan. Niin onneton finisheri, mutta minkäs teet.
Toivottavasti Matt lähetetään Edgen WHC tittelin perään, mikäli Batista häviää.
MVP vs. Batista matsilta odotin sentään jotakin, mutta täyttä kuraahan siitäkin tuli. Ajattelin että Batista olisi vienyt puhtaasti, mutta yllätyksekseni Edge tuli yrittämään spearia, mutta tietysti Batu teki ensin ja Edge lähti jälleen pelkurina pois. Mikä siinä on ettei Edge saa olla edes yhtä jaksoa pelkäämättä Batistaa? Huokaus..

6-man oli tällä kertaa minulle eniten mieleen - Jimmy Wang Yangkin sai yleisöltä yllättävänkin mukavan popin. Toivottavasti nostetta riittää ja saadaan lisää kruisereita telkkariin.Play maker kirjoitti:Henkilökohtaisesti kyllä iski toi cruisereiden six man tag team match. Vauhdikasta painia melkeinpä kokoajan ja lopetus oli ihan kiva. Mukava lopetusliike kyllä Londonilla ja Kendrickillä.
Ashleyn ja Matt Hardyn segmentti Mr. McMahonin kanssa oli myös yllättävän hyvää katsottavaa, voisin jopa sanoa että parasta mitä Ashleyltä tähän asti on nähty (niin ringissä kuin muuallakin, jos nyt ei niitä Playboy-kuvia lasketa kun en ole niitä nähnyt), hah.
Edit: Joo, no ei lasketa kuvia. Tulin tarkastaneeksi ja ihan hyvää settiähän nämä
Uudehko backstage-haastattelija vaikutti mukavalta tuttavuudelta, en ole miestä nimittäin aikaisemmin nähnyt. Porter promotteli ihan mukavasti, mitä nyt samoja mantroja mutta niihinkin on US-vyön tarttunut hiukan kaivattua särmää.
Main event itseasiassa päättyi odotetulla tavalla - MVP:tä ei voi hetimiten jobahuttaa vyön kanssa ja Batistaa ei voi oikein syöttää kenellekään Smackdownin rosterissa olijalle tällä hetkellä, joten DQ-finisheri oli siinä suhteessa ainoa oikea valinta tähän matsiin.
Tässä mielessä Batsku olisikin hyvää draftikamaa (Smackdownilla ei mielestäni oikein rosterin puolesta ole muuta kuin väsyneitä kuvioita herralle tarjolla; MVP oli toki tuore vastustaja mutta kuten edellä mainitsin en oikein tiedä minkälaista pidempää kuviota näille herroille saisi) ellei Rawin rosteri olisi niin tuttu ja ECW:ssä olisi enemmän big man -tyyppisiä vastustajia.

X 360 - Jump In.