Yleinen Smackdown keskustelu
Vau.
Smackdownissa esiintyy Big Show, Matt Hardy, MVP, Triple H, Orton, Batista ja Ted Tibiase. Olipa todella hyvä että oli draft, että saadaan pakkoja sekaisin ja uusia naamoja ruutuihin. Ai niin, niin ei näköjään käynytkään. Draftilla ei ollut mitään vaikutusta mihinkään ja koko rosterijako on koko ajan epäuskottavampi ja teennäisempi. Kun tähän vielä lisätään uusi viikottainen show, jossa kuka tahansa voi otella ketä tahansa vastaan, niin kylläpä on WWE'n osakkeet nousussa. Huoh.
Oli kokolailla yhdentekevä jakso, josta ei jäänyt mieleen oikein muuta kuin Jeffin ja Show'n ihan peruskiva matsi ja Morrisonin ja Zigglerin voitot. Saa nähdä saavatko Morrison ja Ziggler lisää tuulta siipiensä alle, vai oliko tämä vain draftin aikaansaamaa nostetta.
Punk, Jericho ja Mysterio loistivat poissaolollaan.

This goes way beyond my spilled diet-soda.
-CM Punk
-CM Punk
- Darien Fawks
- Viestit: 3765
- Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
- Paikkakunta: Pääkaupunki
Huoh. Selostajat moneen kertaan sanoivat, että drafti tulee voimaan vasta ensi viikolla.
Edit: No muokataanpas vähän enemmän tekstiä tähänkin postaukseen. Siis useaan kertaan selostajat sanoivat, että "voi olla viimeisiä kertoja, kun näemmä tämän ja tämän SmackDownissa". Ja kyllähän käsikirjoittajatkin ovat varmasti kynäilleet jakson tapahtumat ennen kuin esimerkiksi mitään Supplemental Draftia olikaan. Ellen väärin ymmärtänyt, niin eikös tämäkin SD käyty ennen keskiviikon lisä-draftiä?
Tykkäsin sitä paitsi aika paljon SmackDownin ohjelmasta tälläkin viikolla. Matt vetää heelinä upeasti ja teki peräti seitsemän (!) legdroppia tajuttomalle Jeffille, mikä huvitti ainakin minua suuresti. Niitä vain tuli lisää ja lisää. Muutenkin Jeffin ja Show'n ottelu oli hyvä, vaikka tuo mahaplätsi tosissaan alkaa jo ärsyttää.
Ziggler ja Morrison voittivat ottelunsa, mistä plussaa. Hieno homma.
DiBiase ei vakuuttanut yhtä paljon kuin Cody Superstarsissa, mutta olipa hänellä vähemmän kiinnostava vastustajakin.
En jaksa tämän enempää nyt mutista. Minä kuitenkin pidin paljon SmackDownista.
****-

Se ei silti poista sitä tosiasiaa, ettei rosterijako ole tähänkään asti merkinnyt hevonkukkua. Varsinkin main eventterit ovat olleet show'ssa kuin show'ssa ja upper midcarderitkin olivat MitB-tag -matseissa vissiin kolmasti viikossa.Darien Fawks kirjoitti:Huoh. Selostajat moneen kertaan sanoivat, että drafti tulee voimaan vasta ensi viikolla.
Olisihan itse draftiakin sitten voinut lykätä viikolla, jotta se olisi astunut voimaan heti. En sitten tiedä miten helposti WWE saa tuollaisia kolmituntisia pitää, mutta silti. Muutenkaan koko drafti ei ollut mielekäs, kun edeltävänä viikkona kaikki tuntuivat hyppivän kaikissa viikottaisissa. Peruskatsojan näkökulmasta ei ole turhan jännittävää miettiä miltä tuntuisi jos vaikka Christian siirtyy pois ECW'stä, koska hän juuri edeltävillä viikoilla on pomppinut kaikissa ohjelmissa.
This goes way beyond my spilled diet-soda.
-CM Punk
-CM Punk
Oli kyllä viihdyttävä ja melko painipainotteinen show. Zigler ja Morrison ottivat voitot ja ovat ilmeisesti jonkinasteista pushia saamassa.
Jeff vs Show oli ihan katsottava, mutta ei tuo nyt kovin kummoine ollut. Tyylit sen vertta erilaiset, että aika rajoitettu on Jeffin liikearsenaali jättiläistä vastaan. Mattin leg dropit olivat kyllä helpo "hupaisia", eikö jotain vähän uskottavampaa olisi voinut keksiä.
HHH:n ja Ortonin face off oli nyt mitä oli. Kyllähän siinä varsinkin Orton puhui hyvin, mutta mutta. No DQ stipulaatio antaa vähän mielenkiintoa matsiin, mutta eiköhän siihen joku sekaannu.
Taker otti rutiinivoiton, tällä kertaa kohteena Shelton. Iha ok matsi.
ME menetteli. Tykkään DiBiasesta ja hän vetikin suht hyvin. Batista ei jaksa kiinnostaa ja koska tiesin hänen voittavan niin se laimensi entisestään tätä makua.
Kyllähän tämä vähän RAW:ta parempi oli. Ainakin painillisesti.

Kuullmma mylsän koulujen opetussuunnitelmaa on muutettua ja seksivalistusvideona näytetään tästälähin HJK-Schalke otteluNo anna kakkua, anna sakkoa, s****na. Hymyile, hymyile oikein. Mä en kestä näitä s****nan mikkihiiriä. KAKS TUOMARIA, KUMPIKIN SANOO, EN NÄHNY!-Harri Ahola
- Darien Fawks
- Viestit: 3765
- Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
- Paikkakunta: Pääkaupunki
Selvennämpä siis vielä, että nuo Mattin legdropit olivat nimenomaan minusta hyvä veto. Ei aina niitä ikuisia "osukohan toi nyt oikeesti vai ei" -nyrkiniskuja, vaan jotain vähän erilaista, myös henkisellä tasolla nujertavaa. Huvituin kyllä, mutta en todellakaan huonossa mielessä. Matt alkaa vähitellen nousta melko suureksi suosikikseni, vaikka muutama kuukausi sitten vielä pidin häntä ihan hukkapalana.
Nykyään häntä on aina suuri ilo nähdä, mikä on jo aika paljon sanottu kenestä vain painijasta.
Ja unohdinkin hehkuttaa Takerin ja Sheltonin matsia, joka oli aivan huikea. Selostajat loivat otteluun selkeää ison matsin tuntua hehkuttaessaan Sheltonia ja sitä, mitä voitto miehen uralle merkitsisi. Sain sellaisen kuvan, että Gold Standard tulee saamaan pian sellaista myrskyisää pushia, että huh huh! Katsokaapa vaikka heidän matsinsa uudelleen, ellette huomanneet. (Tai miksei muutenkin, hieno se oli joka tapauksessa.)
Muutenkin pidin selostuksesta aivan hirveän paljon. Todd ja JR kävivät paljon läpi sitä, mitä voitto kulloinkin voisi tarkoittaa suuntaan tai toiseen, mikä sai jännittämään lopputulosta aivan eri tasolla kuin aikaisempina viikkoina. Mahtavaa!

Aika hyvä jakso. Harmi todellakin vain, että RAW:n ME-naamat valtasivat tätäkin show'ta. Morrisonin singles-uran uudelleenkäynnistymisen mukana alkanut voittoputken jatkuminen miellytti minua suuresti ja olihan matsi tasokas Truthia vastaan. Ziggler vs. MVP:kin kelpasi myös. Jeff vastaan Big Show taasen oli melko meh-kamaa. UT:n ja Sheltonin ottelun taso oli minusta aika paljon heikompi kun heidän talven kohtaamisten, muttei mikään musta matsi siltikään.
Ihan ok jakso siis, mutta eiköhän sitten seuraavasta lähde kunnon nousu sinisillä kun oma eeppinen rosteri saa ottaa areenan haltuun.
***+

Oli jaksossa hyvääkin, mutta RAW-miehiä (ja nainen) näkyi harmittettavasti taas. Toivottavasti tämä nyt oikeasti oli se viimeinen kerta.
Edgen promottelu oli aivan mahtavaa, tuli mahtava nautinto kun mies puhui hänestä ja Cenasta sekä tunteettomasti kuinka ei omaa ystäviä. Sanoisin, että tämän hetken kiinnostavin kanadalainen ja jälleen paikallaan WWE:n #1 heelinä. Nyt ei ole myöskään Vickietä heilumassa. Mahtavaa.
Aika pettymykseksi jäi Hardy&Punk vs. Hardy&Kane. Anteeksi herran faneille, mutta Matt sai minut kiehumaan taas. Miehen kehäotteet ovat kuin rutto, ei tee terveydelleni hyvää katsella, Onhan joo hahmo turnin myötä parantunut, mutta lähinnä säälittävien kehäotteiden ja hitaiden hölkkäyksien ja Headlockien takia en voi ottaa Mattia tosissani. No joo, myönnän että on miehen kehäotteet VÄHÄN parantuneet, mutta vain vähän. Pelottaa kyllä I Quitin osalta, että eihän Matt dominoi ottelua, ihan näin laadun kannalta.
UT vs. BS oli ihan ok matsi, mutta ei parasta näiden väliltä. UT:n voitto olisi ollut minusta parempi vaihtoehto.
Maryse vs. Gail Kim oli sitä mitä odotinkin: erinomainen naisten matsiksi. Onneksi Maryse voitti. Mellu voisi kääntyä heeliksi ja alkaa feudata vyöstänsä Gailin kanssa.
MVP vs. Chavo oli kiva, mielelläni näkisin pidempänäkin versiona. Ziggler vs. MVP kiinnostaa, mutta ihme että Dolph ei tavoittele IC-vyötä SD:ssä kun oleskelee.
Jaah, neljä RAW:n miestä SD:n ME:nä. Jericho, Morrison ja Rey eivät esiintyneet show'ssa, mutta nämä kylläkin. No, onneksi edes Shane saa aina pirteälle päälle. Mainio mies, eikä Pricelesissäkään vikaa ole. Batista vain ei ole kovaa kamaa. No, matsi oli onneksi edes ihan hyvä. Jos Batista ei käänny sunnuntaina, niin minähän suutun!
****-
+++Edge
++Shane McMahon
+The Undertaker
---Matt Hardy
--Kane
-Big Show
Ps. Miinusten antaminen oli kovin vaikeaa, paitsi Mattille. Ihan kivasti Kane ja Bigsu vetivät, mutteivat mitenkään muistettavasti minusta.

Jeppistä jee. Viikon viimeinen viikoittainen vilkaistu.
Ohhoh. Edgen kymmenminuuttisesta ei jäänyt oikein mitään käteen. Markitan Reunaa ja odotan hänen Backlash-otteluaan reilusti, mutta silti tämä oli vähän tylsää katseltavaa — eli aivan kuin Cenankin selittelyt Superstarsissa. Edgellä on muuten ovela tapa korjata virheensä mikissä: hän raaputtaa päätään hajamielisesti ja saa puheenkatkeilut näyttämään suunnitellulta hermostuneisuudelta. Genious.
CM Punkin ja Kanen pikafeudi ei kyllä jaksa kiinnostaa ollenkaan. Jeffinkin voitto Backlashissa alkaa näyttää jo vähän turhan selkeältä, vaikka jaksan yhä toivoa sitä vastaan. Miksikö? Minusta Matt on noussut todella korkealle heel-turninsa ja promojensa myötä. Ennen laiska kehätyöskentely ärsytti — vanha face-Hardy ei millään yltänyt hyvisveljensä tasolle —, mutta nykyään se sopii kuvaan jollakin psykologisella tavalla kuin nyrkki Triple H:n naamaan.
Fakin KYR, opettelisi leikkaamaan nuo saakelin "RAW COMES TO AUSTRALIA" -pätkät pois...
Takerin ja Big Show'n karkelot kestivät kaaaaauan, ja kyllähän ukot aika hyvän ottelunkin saivat aikaan. Alussa kiinnostukseni suuntautui enemmän tekstareiden lähettämiseen, mutta kyllähän se meno aika kovaksi lopulta äityi. Lopetus aiheutti Undertakerin häviöille tyypillisen WTF-fiiliksen, mutta lähinnä siksi, miten oudosti homma taas oli hoidettu. Pari mottasua ja tuomari viheltää pelin poikki? Sentään ei diskattu, vaikka ehdin jo sitäkin pelätä. Ja sen jälkeen, kun tuomari on keskeyttänyt ottelun, Taker latoo Big Show'ta pleksiin, mutta silti Iso Näytös lähtee hymyhuulilla himaan. Öö... Taker myi niin hienosti, että olisi kyllä siinä ottelun päätteeksikin saanut ottaa vielä sen yhden jabin kunnialla vastaan. Pyhpah.
Naisten vääntö ei paljon kolmea minuuttia kauempaa kestänyt. Viime viikolla Gail voitti kelvollisessa matsissa selkeästi, mutta tällä kertaa hän kaatui tuosta vain sen jälkeen, kun Maryse oli 15 sekuntia sitten jättämässä leikin kesken. No aha...
Sitten Jeffin epämääräistä sekoilua ties missä takatilojen perukoilla. Ei saakeli, minä niin jotenkin toivon Mattin voittavan 'Lashissa.
Chavo vs. MVP. Taidokas jobberi vastaan Mr. Boredom. Kyllä, jotenkin tuo MVP:nkin kankeus kismittää. Tyyylsä ottelu, missäs oli Benjamin? Ziggler säntäsi paikalle ja kertoi RAW'hon siirtyvälle MVP:lle, että heillä on ensi viikolla matsi. Mitähän kummaa? Ja miksi Jäbä Zigglerin pitäisi Intercontinental Championshipistä kisailla, kun vastahan Dolph siirtyi Smackiin.
Kertausvideoita, mainoksia ja vähän lisää kertausvideoita. Ei stna. Sinnehän ne vikat minuutit ennen main eventiä sitten katosivatkin. Kysyn yhä: missäs on Benjamin?
Main event oli aika nuiva ottelu. Ei herättänyt minussa juuri tunteita. Toivottavasti Orton edes voittaa tittelin sunnuntaina. Batistan Spinebuster ilmasta oli sentään tosi nätskä.
Aika tylsä Smackki. Ei tarjonnut oikein mitään. Olisi edes Jericho ollut karkeloissa mukana.
**

- ECW Original
- Viestit: 105
- Liittynyt: Ke 04.02.2009 21:35
Joo, tämä on kyllä todella hyvä asia. SD:sta odotettavissa sitten aika nannaa - veikkaisin. Mutta edes tuo ei estä minua ihmettelemästä, miksiköhän jo ennen draftia RAW:ssa ja edelleenkin olleita esiintyy yhdessä samassa ottelussa, missä ei ole SD:n miehiä ollenkaan.Panu5 kirjoitti:WWE:n sivuilla lukee, että Draftpickit tulevat voimaan välittömästi Backlashin jälkeen.
Viittasin tietenkin Main Eventiin. Kumma homma.
Höh. Matti on heeliksi käännyttyään ollut hiton hyvä. Tulee mieleen parikin huippupromoa, ja heti heelruninsa ensimmäisessä isossa matsissa pystyi kovaan suoritukseen. Ja ihan turha vetää "noku sitä kannettiin"-korttia esiin, sillä niin ei todellakaan ollut. I Quitista tulee taatusti kova, sitä matsia odotan Edge/Cenan jälkeen eniten.Jäbä kirjoitti: Anteeksi herran faneille, mutta Matt sai minut kiehumaan taas. Miehen kehäotteet ovat kuin rutto, ei tee terveydelleni hyvää katsella, Onhan joo hahmo turnin myötä parantunut, mutta lähinnä säälittävien kehäotteiden ja hitaiden hölkkäyksien ja Headlockien takia en voi ottaa Mattia tosissani. No joo, myönnän että on miehen kehäotteet VÄHÄN parantuneet, mutta vain vähän. Pelottaa kyllä I Quitin osalta, että eihän Matt dominoi ottelua, ihan näin laadun kannalta.
Oletko Jäbä muuten miettinyt, että "BS"-lyhenteen voi tulkita monella tavalla? Joka tapauksessa "BS" ja Undertaker ottelivat hyvän TV-matsin, vaikkakin lopetus pisti suoraansanottuna naurattamaan. Ensin Taker on kolkattu tajuttomaksi, jonka jälkeen hän kuitenkin whooppaa Show'n perseen.
Dolph Ziggler. Ihan sama onko äijä US- IC tai European-vyön perässä, ei tässä ole mitään järkeä. Sen verran ukosta muistan, että hän debytoi Batistaa vastaan ja pisti eläimelle kampoihin. Sitten.......kuukaudet kuluvat......viime viikolla selätti huijaamalla MVP:n. Ja nyt on sitten #1 contender tittelistä?
En tiedä mikä on Alertin yleinen mielipide, mutta Teddy>Cody. ME:ssä Rhodesin kehäosuudet haukotuttivat ja saivat minut vilkuilemaan kelausnapin suuntaan. Sen sijaan DiBiasen ollessa kehässä tapahtui mielenkiintoisempia asioita, ja muutenkin karismaattisempi kaveri kyseessä. Hallitsee kehäpsykologian ynnä muun paskan tagpariaan paremmin. Ja siitä puheen ollen....Priceless-tiimi ei vaikuta ollenkaan tiimiltä, vaikka verrattain paljon ovat yhdessä painineetkin. Jotenkin tuntuu, ettei heillä ole sitä maagista, abstraktia juttua, eli "joukkuekemiaa" sitten tipan vertaa, jos ottaa vertailukohdaksi vaikkapa viime vuosien parhaiten onnistuneen heeltiimin, Miz&Morrisonin. Ja hitot Batista ei käänny miksikään Backlashissa, vaan Hunter selättää Ortonin puhtaasti ja kaikilla on kivaa. Takaiskun kortti näyttää kerrassaan mainiolta, siitä sitten lisää PPV-ennakossa.
Ziggleriä toivoin siksi IC-tittelin perään, jotta hänen ei tarvitsisi otella eri brändin miehen kanssa. Minusta se olisi paljon, paljon loogisempaa. BS-lyhenteestä, tiedän kyllä myös mitä se voi tarkoittaa, mutta nyt tosiaan tarkoitan Big Show'ta, en ''Bullshittia'', tai muuta vastaavaa. Tykkään vain käyttää joskus lyhenteitä. Niin ja Priceless-asiaan, minustakin Ted on kaikinpuolin parempi kuin Cody, vaikkei Rhodesissakaan sen suurempaa vikaa ole.
Matt Hardysta vastasin miehen Painija-topiciin.
Matt Hardysta vastasin miehen Painija-topiciin.
- Darien Fawks
- Viestit: 3765
- Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
- Paikkakunta: Pääkaupunki
IC-titteli on RAW'n titteli ja Ziggler on Smackissa.Jäbä kirjoitti:Ziggleriä toivoin siksi IC-tittelin perään, jotta hänen ei tarvitsisi otella eri brändin miehen kanssa. Minusta se olisi paljon, paljon loogisempaa. BS-lyhenteestä, tiedän kyllä myös mitä se voi tarkoittaa, mutta nyt tosiaan tarkoitan Big Show'ta, en ''Bullshittia'', tai muuta vastaavaa. Tykkään vain käyttää joskus lyhenteitä. Niin ja Priceless-asiaan, minustakin Ted on kaikinpuolin parempi kuin Cody, vaikkei Rhodesissakaan sen suurempaa vikaa ole.
Matt Hardysta vastasin miehen Painija-topiciin.
- Jani Panos
- Viestit: 303
- Liittynyt: Ti 15.04.2008 15:08
Mutta periaatteessahan US ja IC Titlet vaihtoivat paikkoja, vaikka kyllähän se Intercontinental Championship jotenkin vain sinne Raw'hon tuntuu kuuluvan. Toisaalta nyt aukesi vaihtoehto, että päämestaruudet ovat Raw'ssa ja keskikortin tittelin tulevat Smackdowniin. Eihän noin tule käymään, sillä se hautaisi Smackdownin EC-Dubin kanssa samalle tasolle.
Luulisi, että tässä haetaan vain MVP:lle mestaruuspuolustuksia ja voisin arvata Jerichon alkavan feudaamaan Reyn kanssa ja tämän takia Ziggleria ei Mysteriota vastaan pistetty. Ja itse ainakin näen paljon mieluummin Jerichon ja Reyn välisen feudin kuin Zigglerin ja Reyn. Sillä voisi olla todellakin potentiaalia ja Intercontinental Championshipin ympärille saataisiin vihdoin mielenkiintoista kilpailua. No, vanhaksi alkaa tuo virsi jo kulua, mutta ei olisi Chris Jerichon tapaista tarjota katsojille huono feud.

Ajatusta Reyn ja Y2J:n feudista tuen kyllä täysin, mutta ei siihen IC-titteliä pitäisi lainkaan sotkea. Jericho voittaessaankin ei hyötyisi mitään moisesta leluvyöstä, jonka on jo ennätyksellisen monta kertaa aikaisemminkin voittanut.Jani Panos kirjoitti:Ja itse ainakin näen paljon mieluummin Jerichon ja Reyn välisen feudin kuin Zigglerin ja Reyn.
No eikä ole. Vierailehan nyt siellä WWE:n sivuilla uudestaan. Raw'ssa United States -mestari MVP ja Smackdown!:ssa Intercontinental-mestari Rey Mysterio. Samalla tavalla kuin Divas'-mestaruus on nyt Raw'n titteli ja Women's-mestaruus SD!:n. Voi ne mielikuvat mestaruuksista olla mitä tahansa, mutta brand splitin jälkeen fakta on tämä.. Tosin tokkopa tuolla paljonkaan käytännössä väliä jos oikeasti wwe.comissa on luvattu että Backlashin jälkeen draft-muutokset astuvat voimaan ja silti ensi viikolle on luvattu MVP:n ja Zigglerin ottelu.Darien Fawks kirjoitti:IC-titteli on RAW'n titteli
Whatin kanssa olen samaa mieltä siitä, että en todellakaan tajua miksi kaikki yrittävät jotain Jericho-Rey -feudia IC-mestaruudesta toivoa. Herran jumala, kumpikaan mies ei kovin hyvin tuohon divisionaan kuulu, mutta Rey nyt voisi otellakin siitä joidenkin nuorempien janareiden kanssa hyviä otteluita. Sen sijaan se, että kaksi konkaria (joiden status on paljon IC-vyötä korkeammalla) ottelevat midcard-vyöstä on täysin typerä idea eikä hyödyttäisi ketään. Jericho saisi ennemmin alkaa feudata vaikka Undertakerin kanssa, siinä olisi sitä jotain.
- Darien Fawks
- Viestit: 3765
- Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
- Paikkakunta: Pääkaupunki
- Jani Panos
- Viestit: 303
- Liittynyt: Ti 15.04.2008 15:08
Minun puolestani saat ainakin pistää vyön arvokkuuden piikkiin. Itse mietin hetken aikaa, että miksi Ziggler oltaisiin pistetty haastamaan Benjamin Intercontinental Championshipista, kun silloin olisi heel-heel-tilanne. Sitten vasta muistin, että eihän Benjamin ole tuota mestaruutta nyt edes kantanut, jonka jälkeen muistin vasta, että Montelihan on US Champion ja siitä vielä pienen päänrapsuttelun jälkeen tajusin, että Mysteriohan tuo mestari on. Joo, ovat nuo aika turhia vöitä tänäpäivänä.Darien Fawks kirjoitti:Jep joo, unohdin IC-tittelin olevan nykyään Mysterion vyötäisillä. En tiedä kertooko enemmän minusta vai IC-tittelin arvosta, että unohdin sen nykyisen kantajan.
Ja sitten tuohon Jerichon ja Reyn feudiin. Totta kai tuo olisi paljon parempi nähdä ilman vyötä pelissä, mutta nyt näin sen vyön kanssa, kun Rey sitä sattuu kantamaan. Ja eihän tuo Intercontinental Championship varmasti paljon Jerichon saavutuksissa painaisi, kun on voittanut tuon lukemattomia kertoja, mutta kyllä silloinkin kun hän tuon arvottoman vyötärön koristajan voitti Jeffiltä, jolla vyö oli "aivan arvoton", sillä Hardy oli valmis päämestaruuksiin, niin moni jaksoi hehkuttaa sitä kuinka Jericho nostaa vyön arvoa, jne. Tämän jälkeenhän vyö putosi Kingstonille ja siitä edes päin muille ja taas muistutetaan vyön rihkama-arvosta. Voittihan Chris tässä välissä World Heavyweight Championshipinkin niin on hän kyllä over tuon vyön kantajaksi, joten tämähän loogisesti on joko este tai hidaste miehelle itselle, mutta myös nostaisi IC Titlen arvokkuutta.
Ykkösvaihtoehtona kyllä näen itsekin tuon, että Rey ja Chris koristaisivat mieluummin tuota Smackdownin Main Eventia. Rey nyt käymään jokin kuuma feudi esimerkiksi Sheltonin kanssa mestaruudestaan ja Jericho haastamaan jälleen yksi legenda - Undertaker. Tämän jälkeen sitten kahleet olisivat irti miehistä ja joko he voisivat kohdata toisensa tai sitten mennä sinne päämestaruuden kimppuun, mikä tuohon mennessä koristaisi jo CM Punkin vyötäröä.
Aika pitkälle ajateltua, mutta en sulje mitään pois.
-
FlameSnoopy
- Viestit: 176
- Liittynyt: La 07.01.2006 10:24
-
FlameSnoopy
- Viestit: 176
- Liittynyt: La 07.01.2006 10:24
-
FlameSnoopy
- Viestit: 176
- Liittynyt: La 07.01.2006 10:24
- Jani Panos
- Viestit: 303
- Liittynyt: Ti 15.04.2008 15:08