Knockout 2000-2015 (tulokset selvillä)
Re: Knockout 2000-2015 (äänestys auki)
Pitääkö tässä olla joku yksi ja oikea äänestystapa? Ei mielestäni.
[X] Stingin paluu oli hyvä veto ja minä syön hatullisen lehtiä!Seeing Seth Rollins penis isn't how I was expecting to start off my day.
Re: Knockout 2000-2015 (äänestys auki)
Eihän aloitusviestissä ole mitenkään erityisemmin määritelty miten äänestetään (?), joten mielestäni jokainen äänestää haluamallaan tavalla, eli juuri sillä minkä kokee itselleen sopivimmaksi. Esimerkiksi itselläni on paljon parista ja tilanteestakin riippuen ketä äänestän; joskus menestyksen, joskus fanituksen, joskus näiden sekoituksen ja/tai muiden syiden perusteella.
Itse knockoutiin:
Nyt sitten on todella mielenkiintoinen ja kuuma finaalikolmikko. Erityisen mielenkiintoisen tästä triple threat finaalista tekee se, että kaikki nämä kolme miestä ovat todella erilaisia; he ovat tehneet aivan erilaisen uran showpainin parissa, he esiintyvät mikissä eritavalla, he ovat kehässä tyyliltään todella erilaisia, he ovat lookiltaan erilaisia. Oikeastaan kaikki näissä kolmessa miehessä on täysin erilaista.
Triple H
Triple H on tehnyt pitkän ja loisteliaan uran WWE:ssä. Hän ei ole saanut ehkä aivan niin suuria hetkiä kuin Bryan ja Punk, mutta silti todella suuria hetkiä, ja vieläpä monta sellaista. Mielestäni myös se kuinka hän omistautuu showpainilleen aktiivipainiuran jälkeen on hienoa enkä pysty sitä tässä äänestyksessä täysin sivuuttamaan, mutten vedä suoraa linjaa tähän, koska pääpaino on mielestäni kuitenkin itse henkilön näytteissä kehässä eikä pukumiehen hommissa.
Kuitenkin tässä päästään siihen itse miehen uraan, joka onkin todella pitkä ja kattava; mies on kuitenkin ollut WWE:hen sidoksissa koko 2000-luvun, tavalla tai toisella. Triple H on todella vahva persoona ja ehdoton väriläiskä WWE:ssä. Painityyliltään ehkä kovin samanlainen kuin moni muukin (erityisesti 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun) painija. Ei ehkä nouse aivan samalla tavalla esiin painityylillään ja -taidoillaan kuin CM Punk ja Daniel Bryan, mutta on silti ehdottomasti hyvä painija. Ei vaan niin omalaatuinen kun nämä hänen kaksi kilpakumppaniaan.
CM Punk
CM Punk ehti viettää WWE:ssä jonkin tovin, muttei kuitenkaan mitään järin pitkää uraa tehnyt. Ei kuitenkaan saa unohtaa, että Phil Brooks esiintyi ennen WWE-uraansa pitkään indyissä. Tunnetuin hetki miehen uralla on varmastikin tämän pipebomb, joka nosti Punksterin aivan uuteen ulottuvuuten ja teki tästä jonkinlaisen smark-fanien messiaan.
Punkin WWE-uran alkuaskeleet eivät olleet kovin suuria ja hohdokkaita, mutta hänen uransa viimeiset vuodet sitäkin suurempia. Tässä on todella suuri ero muun muassa Triple H:n uraan; siinä missä Triple H:n ura 2000-luvulla on ollut pitkä ja tasaisen hyvää suorittamista, on Punkin ura olluut kovien lyhyehkö, josta muutama vuosi pienenmpiä kuvioita ja muutama vuosi taas todellista showpainin ilotulitusta. CM Punk onnistuikin luomaan tukun tähtihetkiä vaikka ura WWE:n huipulla ei vuosikymmentä kestänytkään. Painityyliltään Punk oli jotakin niin erilaista: todella varma ja jollakin tasolla samanlainen kuin muut, mutta silti aivan erilainen kuin muut. Erityisesti kaikki pienet yksityiskohdat miehen painissa olivat kultaa ja miehen karisma jotakin todella harvinaista. Mikissähän Punk oli oikeastaan koko WWE:n yläpuolella; jos joku sanoisi minulle Punkin olevan kaikkien aikojen paras promottaja voisin kyseenalaistaa sen ja haastaa hänet nimillä kuten The Rock tai Stone Cold, mutten ikinä sanoa tämän olevan väärässä.
Daniel Bryan
Daniel Bryan, mies jota WWE ei tunnu arvostavan, mutta joka on todella suuren kaliiberin showpainija. Bryan, kuten Punk, ei ole tehnyt kovin pitkää uraa WWE:ssä mutta, toisin kuin Punk, hänen uransa jatkuu edelleen. Bryan teki mittavan uran indyissä ennen saapumistaan WWE:hen. WWE:ssä myös hänelle ei ole meinattu antaa sitä omaa tilaisuutta ja tähtihetkeään, joka lopulta poikikin valtavan YES-movementin. Daniel Bryanin kuumuus ennen WrestleMania 30:a oli jotakin sellaista mitä ei olla nähty tällä vuosituhannella, ja vaikka tuo kuumuus onkin hiukan lauhtunut, on Bryan edelleen todella suositu fanien keskuudessa.
Daniel Bryan on edelleen aktiivipainija, toisinkuin Triple H ja CM Punk, ja hänelle varmasti tulee vielä lisää hetkiä WWE:ssä. Finaalikolmikosta Bryanilla on siis selvästi vähemmän huippuhetkiä, joskin yksi suuri sellainen, joka päihittää hänen haastajiensa vastaavat. Promotaidollisesti Bryan on todella hyvä, vaikka häntä onkin usein kyseisestä asiasta kritisoitu, muttei ihan Triple H:n luokkaa, eikä todellakaan CM Punkin luokkaa. Painillisesti Bryan taas on 100% taitopainija, jossa hän eroaa myös paljon Punkista ja HHH:sta. Painitaidollisesti Bryan Danielson on siis knockoutin finaalikolmikosta selvästi taitavin, joskaan tämä ei aina tarkoita sitä, että hän olisi viihdyttävin. Jokatapauksessa Bryan on useimmiten todellinen velho kehässä johon vain harva pystyy. CM Punk on karismaltaan ja promotaidoiltaan todellinen harvinaisuus, Bryan taas painitaidoiltaan; tällaisia painitaitureita tulee harvoin vastaan.
Yhteenveto:
Tässä nyt siis hiukan kattavammat analyysit jokaisesta yksilöstä, ihan näin finaalin kunniaksi. Yksi asia tässä kuitenkin on aivan varma: jokainen näistä kolmesta ansaitsee olla finaalissa, ja päätös on äärimmäisen vaikea. He ovat kaikki, kuten jo sanottu, todella erilaisia mutta silti todella viihdyttäviä showpainijoita, joka tekeekin päätöksestä todella vaikean; olisi huomattavasti helpompi valita paras kolmesta samankaltaisesta painijasta.
Pitkän ja hartaan pohdinnan jälkeen oma valintani on:

- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.
Re: Knockout 2000-2015 (äänestys auki)
Daniel Bryan
- Kuten olen jo useasti maininnut niin Daniel Bryanin matka WWE:ssä, ihan sieltä NXT:stä asti, on ollut mahtavaa. Bryan oli minulle suht tuntematon tullessaan isoon E:hen, koska indyjä en ole koskaan kovin ahkerasti ehtinyt seuraamaan. Olin kuitenkin lukenut suurta hehkutusta hänestä ja mies kyllä lunasti nämä odotukset. Olen nauttinut oikeastaan kaikesta mitä Bryan on WWE:ssä tehnyt: NXT:n sympaattisuus kovana taistelijana, joka hävisi jatkuvasti. Mr. Money In The Bank. Team Hell No. Yes! Movement. WrestleMania XXX. Pidin jopa siitä WrestleManian jälkeisestä feudista Kanen kanssa. Huikea painija ja viihdyttäjä. Mikissäkin mies on ihan ok, vaikka häviää siinä osa-alueella pahasti CM Punkille ja Triple H:lle.
Triple H
- En pitänyt Triple H:sta erityisemmin kun aloin wrestlingiä seuraamaan, mutta olen vuosien saatossa alkanut arvostamaan häntä. Kun aikanaan WWE:tä tuli SubTV:ltä seurattua niin minua ärsytti se kun Triple H oli jatkuvasti ruudussa World Heavyweight mestarina promottamassa. "Millon niitä matseja tulee! Ei jaksa kuunnella näitä puheita." Oi niitä aikoja. Nykyään ajatellen Triple H on hyvä promottaja vaikkakin edelleen ajoittain tylsistyn hänen promojensa aikana. Triple H elää ja hengittää WWE:tä ja miehellä on kovat saavutukset. Pakko miestä on arvostaa. En kuitenkaan koskaan mikään suuri Triple H:n fani ole ollut.
CM Punk
- CM Punk on myös näitä tapauksia joista olin paljon lukenut, mutta en ollut pahemmin miehen otteita seurannut indyissä. CM Punk myös lunasti kovat hehkutukset. Hyvä painija ja aivan uskomattoman hyvä promottaja. Muistan muuten silloin kun Punk oli tulossa WWE:hen, niin netissä oli huhuja että WWE suunnitteli Punkille jotain kuuromykkä-hahmoa. Todenperäisyydestä en tiedä, mutta siinä oltaisiin menetetty loistava promottaja. Vaikka Punkin ylimielisyyttä aiemmin väläyttelin, niin on pakko myöntää että se myös sopii Punkin hahmolle/persoonalle. Olisi vaikea ajatella esimerkiksi Daniel Bryanin rikkovan vastaavalla tavalla kayfabea miten Punk on tehnyt.
Jännää että äänestin äskeisellä kierroksella Bryania sekä Punkia vastaan ja Triple H:n puolesta. Silti tästä ryhmästä tiputan ensimmäisenä Triple H:n ja lopullinen kilpailu käydään Bryanin ja Punkin välillä. Molemmat miehet ovat tarjonneet paljon hyviä hetkiä ja mielestäni kumpi tahansa ansaitsee tämän äänestyksen voiton. En katsoisi pahalla sitäkään että Triple H korjaisi potin. Omassa pohdinnassani Bryanin ja Punkin kanssa kallistun kuitenkin Daniel Bryanin voittoon. Pidän paljon Punkista, mutta fanitan enemmän Bryania. Miehen sympaattisuus ja huikeat kehätaidot vetoavat minuun. Uskon myös että Bryanilla on vielä paljon hyviä hetkiä edessä, kun taas Punk on ainakin toistaiseksi showpainin lopettanut. Jaksan edelleen uskoa, että Punk vielä joskus palaa WWE:hen päättämään uransa ansaitsemallaan tavalla.

Nyt sitten loppukiri. Prioriteetti kuitenkin niin, että käykää ensin vaaliuurnilla ja sitten tänne raapustelemaan
Ei todellakaan tarvitse olla tällaisia massiivisia perusteluita kuten minulla ja muutamalla jo äänensä antaneella. Ei tietysti haittaakaan ole...
Jonkin verran on puhuttu äänestysperusteista. Eiköhän se ole jonkinlainen symbioosi, jossa sekoittuvat fanitus sekä sitten saavutukset kayfabessa. Väkisinhän se menee näin. Jos vaikka nyt sattuisit tykkäämään aivan valtavasti Heath Slaterista, mutta vastaan lyödään kymmenkertainen mestari Edge, niin onhan se selvää, että heistä Edge on ollut enemmän esillä ja hänellä on ollut enemmän mahdollisuuksia tehdä vaikutus. Jos Edge on edes osassa mahdollisuuksistaan onnistunut niin hän on tarjonnut enemmän mukavia hetkiä kuin Slater, jonka mahdollisuudet ovat harvassa. Fanitukseen tämän nimenomaan pitää perustua, mutta syyt fanituksen takana eivät aina ole niin yksioikoisia. Joten jos joku haluaa ääntä äänensä mestaruuskausien määrän mukaan, niin sittenpä tekee niin.
Daniel Bryan on yksi suosikkipainijoistani, ehdottomasti. En ole koskaan mitenkään erityisen paljon indypainia katsonut, mutta vuosina 2008-09 sitä tuli jonkun verran harrastettua. Silloin Bryan Danielson oli saavuttanut siellä puolijumalan maineen ja aivan erityisesti on jäänyt mieleen hänen ottelusarjansa Nigel McGuinnessin kanssa. Ehkä paras ottelusarja koskaan.
WWE uran ihan alussa tykkäsin Bryanin ja Mizin US-mestaruusjahdista, mutta sitten tuli pitkähkö yhdentekevyyden kausi. Toki Bryan oli koko ajan hyvä painija, mutta pelkästään sitä, ei mitään erikoista. Jossain vaiheessa haukuinkin häntä karismattomaksi. Kaikki muuttui silloin kun Daniel lunasti MITB-salkkunsa Big Show’ta vastaan joulukuussa 2011 ja muuttui ylimieliseksi nilkiksi. Tuo mestaruuskausi oli hyvä ja 2.4.2012 on tarkka päivämäärä jolloin ”yes” chantti syntyi ja Tanelista tuli kaikkien suosikki.
Sen jälkeen matka onkin ollut vertaansa vailla. Siihen suosioon mitä Daniel nautti WrestleMania 30:n alla tuskin kukaan pääsee hyvin pitkään aikaan. Ja matkan varrella riittää huippuotteluita todella runsaasti. Huolimatta siitä pitkästä loukkaantumisesta joka tuhosi puolet vuodesta 2014.
Daniel Bryan on uskomattoman arvokas painija. Työjuhta, joka ottelee Raw’t ja Smackdownit läpeensä eikä koskaan ottele huonoa matsia. Työmoraali kohdillaan. Lisäksi Bryan on aivan poskettoman suosittu – edelleenkin – vaikka se kiimaisin huippu taisi mennäkin reilu vuosi sitten. Suorastaan hävettää ne ”Bryan on karismaton” puheet vuosien takaa.
Triple H = WWE:n 2000-luku. Tuon olen minä ja monet muut sanoneet tämän knockoutin nimissä. Tuo myös pitää täysin paikkaansa. 2000-luvun ensimmäisessä ppv:ssä HHH otteli viiden tähden klassikon Cactus Jackin kanssa. Viimeisimmässä ppv:ssä WrestleMania 31:ssä, HHH otteli hienon matsin Stingin kanssa. Ja miettikääpä mitä kaikkea tuohon väliin mahtuu. Vielä vuosina 2000 ja 01 HHH oli Rockin ja Stone Coldin varjossa, mutta armottomalla työllä nousi heidän rinnalleen. Sitten kun vuonna 2003 tapahtui megatähtien poistuminen otti Hunter firman leveille harteilleen ja kantoi sitä reppuselässään seuraavat muutamat vuodet. Triple H ja raskaansarjan mestaruus. Se on se päällimmäinen näky fanipoikavuosiltani. (mark vuosiltani)
Mikään ei ole ikuista. Ajan myötä myös HHH alkoi kyllästyttää ja en hänen suuriin faneihinsa kuulunut vuosina 2007-2010. Toki hän tuolloinkin silloin tällöin säväytti, mutta suurin hohto oli kadonnut. Sitten kun HHH Extreme Rulesin 2010 jälkeen katosi ruudusta lähes vuodeksi niin tajusin. Kaipasin häntä ihan pirusti ja miehen paluu kohtaamaan Undertaker oli kihelmöivä hetki. Tuosta lähtien HHH ei ole enää kehässä paljoa ollut. Yhdestä viiteen ottelua per vuosi. Sen sijaan hän on ollut pääasiassa auktoriteettihahmon roolissa, jossa hän toimii – arvasitte oikein – hemmetin hyvin. HHH on myös osoittautunut muuntautumiskykyä. Minun suosikki Hunterini on ilkeä maailmanmestari, mutta hän pystyy myös hassutteluun DX:ssä ja moneen siltä väliltä. HHH on loistava luomaan jännitettä vihanpitoihin ja todellinen isojen matsien painija.
Triple H on monella tapaa WWE:n kasvot. Ei ehkä koskaan kiistattomasti paras, mutta yksi tasaisimmista, varmimmista ja parhaiden joukossa. Aivan loistava näyttelijä, joka pystyy tekemään asiasta mistä hyvänsä kokoaan suuremman. Kun katsoo sitä huippumatsien listaa vuosilta 2000-2015 niin onhan se vakuuttava, mutta HHH on niiden lisäksi paljon muutakin. Arvostan myös kovasti sitä työtä, mitä HHH tätä nykyä tekee NXT:n ja firman uuden sukupolven kanssa.
CM Punk tuli WWE:hen miehenä, joka oli indyissä luonut hienon uran. Tätä en seurannut, ainoastaan jälkikäteen muutamia parhaaksi arvostettuja matseja katsonut, kuten sen ottelusarjan Samoa Joen kanssa. Olihan se vakuuttavaa.
Jo ECW brändin aikoina pystyi helposti näkemään, että Punkissa on potentiaalia. ECW:n puolella sitä ei kuitenkaan koskaan pystytty kokonaan ulosmittaamaan. Ihan mukavia matseja silloin tällöin, mutta täysiin liekkeihin Punk ei siellä syttynyt. Esimerkiksi vuoden 2007 maksutapahtumissa Punk oli usein mukana ECW-mestaruusotteluissa. Vastassa oli sellaisia kavereita kuin Elijah Burke ja John Morrison, ihan päteviä painijoita hekin. Yksikään noista otteluista ei ollut niin hyvä kuin jälkikäteen voisi olettaa.
Se ensimmäinen päämestaruuskausi vuonna 2008 oli bookattu täysin väärin ja ei tehnyt palveluksia Punkille. Mikä sitten teki Punkista ehdottoman suosikkini (ja monen muunkin) oli kesän 2009 feudi Jeff Hardya vastaan. Siinä meni kaikki nappiin. Muistan sen Punkin mikrofonilyönnin kuin eilisen. Ja häkkiottelun, joka sitten jäi Jeffin viimeiseksi. Tuolloin Punkista piti tulla WWE:n ykköspahis ja sen hän olisi ansainnut. Kuvainnollinen pallo kuitenkin pudotettiin kun Punk hävisi nolosti Undertakerille ja vajosi nopeasti takaisin keskikortin kahinoihin.
Loistavilla painijoilla on yksi kullanarvoinen ominaisuus. Vaikka bookkaustiimi kohtelisi huonosti niin he löytävät keinon tehdä heikommastakin materiaalista kultaa. Juuri niin tapahtui Straight Edge Societyn kanssa. Heidän roolinsa oli ottaa turpiin vanhalta ja väsyneeltä Big Show’lta, mutta Punk teki siitäkin viihdyttävää. Suuren painijan merkki.
Bookkauksen osalta asiat menivät koko ajan huonompaan suuntaan, mutta Punk silti onnistui viihdyttämään. Vaikka kuuleman mukaan hänen työmoraalissaan oli parantamisen varaa. Sitten tuli kesä 2011 ja ”pipebomb.” Tämä räjäytti CM Punkin kertaheitolla populaarikulttuurin tähdeksi. Money In The Bank 2011 on ottelu, jota muistellaan vuosikymmenien päästä. CM Punkin 434 päivää kestänyt mestaruuskausi marraskuusta 2011 tammikuuhun 2013 on aivan järjettömän kova. Huolimatta siitä, että terveyden kanssa alkoi olla pahoja ongelmia. Tarinan loppu on tuttu. Punk jatkoi vuoden 2013 ajan hyviä otteitaan, mutta ihan kaikki ei tuntunut siltikään olevan kohdillaan. Tammikuussa 2014 hän sitten lähti ovet paukkuen ja sillat polttaen.
CM Punk väitti olevansa ”maailman paras” ja sitä hän oli vuodet 2011-12. Aivan fantastinen puhuja, loistava kehäesiintyjä sekä tajuttoman suosittu. Muiden megatähtien tapaan hänellä oli kyky tehdä kehnostammakin kuviosta erikoinen. Aivan poikkeuksellisen hieno painija.
Siinä on nyt tyhjentävästi käyty läpi finaalikolmikko. Enää on yksi tehtävä: päätös.
Pelkistän tämän nyt mahdollisimman lyhyeksi. CM Punk & Daniel Bryan kumpikin parhaalla hetkellään olivat parempia kuin Triple H parhaalla hetkellään. Punk & Bryan ovat tehneet mittavan indyuran, jota en ole kuitenkaan kuin pieneltä osin seurannut. WWE:n puolella Punkilla & Bryanilla on ollut heikommat aikansa. Nuori CM Punk ECW:ssä oli hyvä, mutta ei mikään erikoinen. Daniel Bryan painui Miz-feudin jälkeen harmaaseen massaan. Toki kumpikin nousivat sieltä ja heistä tuli megatähtiä.
Triple H on ollut mukana koko ajan ja pystynyt viihdyttämään mitä erilaisimmissa rooleissa. HHH ei ole ehkä selkeästi paras missään, mutta hän on – iskulauseensa mukaisesti – pirun hyvä. Tämän aikaperiodin nimissä HHH on tästä kolmikosta se painija, joka on eniten tarjonnut niitä ikimuistoisia hetkiä. Sen vuoksi hän on valintani.
1. Kurt Angle
2. AJ Styles
3. Chris Jericho
4. Triple H
5. Daniel Bryan

- luulokuningas
- Viestit: 813
- Liittynyt: Ma 23.02.2004 18:52
Re: Knockout 2000-2015 (äänestys auki)
Itselle tämä on harvinaisen vaikea finaali, koska Daniel Bryanin bandwagoniin en ole täysiä päässyt sisään, Triple H:ta en ole koskaan fanittanut ja CM Punkin uran tunnen vain aika pinnallisesti.
Daniel Bryan on toki todella sympaattinen, teknisesti taitava ja mikrofonissa hyvin "everyman" eli hän ei tunnu vetävän roolia. Lisäksi hän pystyy olemaan hauska tarpeen tullen. Jo indyuikkarina vuosituhannen alussa hän varasti internetin sydämet (tai ainakin vapaapaini.comissa häntä hehkutettiin aivan törkeästi). Ehkä itsellä mättää vain korkeat odotukset: kun koko Yes-movement meni ohi, ei hän iske mitenkään syvällisemmällä tasolla. Pitäisi varmaan joskus ottaa projektiksi selata Bryanin ura läpi.
Triple H on tasavarma suorittaja ja yksi 2000-luvun tärkeimmistä hahmoista. Hänellä on yksi ikonisimmista finishereistä, sekä hän on pystynyt keksimään uransa uudestaan naimalla kuninkaallisiin, minkä takia monesti hän on viikon kiinnostavin hahmo. Lisäksi hän tarjoaa varmasti unohtumattoman entrancen WrestleManiassa. Silti, hän on iso syy miksi en niinkään välittänyt RAW:sta aikanaan verrattuna SmackDowniin. The Triple H show 2002-2005 nyt vain sattui olemaan paikoin todella puuduttava ja iso syy oli siinä, että Triple H istui vuodesta toiseen valtaistuimella mestaruuden kanssa. Ja koska nämä ovat itselle ne tärkeimmät painivuodet, niin jotenkin on vaikea äänestää häntä.
CM Punk hyppäsi OVW:hen samoihin aikoihin kun lopetin painin seuraamisen ja lähti ovet paukkuen menemään n. 2kk ennen kuin aloin taas edes pintapuolisesti kiinnostumaan painin ihmeellisestä maailmasta. Kuitenkin näin jälkikäteen katsottuna hän on ollut se syke WWE:ssä, joka on pitänyt monet kyyniset smarkit liimautuneina WWE:n ihmeellisessä maailmassa. Hänellä oli lähes kaikki mahdollinen, mikä olisi tehnyt hänestä maailmanlaajuisen superstaran, paitsi WWE:n 100% tuki. Mikä on vähän sääli. Silti - jo indymiehenä buzz miehen ympärillä oli luultavasti isoin kuin kellään muulla indysankarilla. Hän vei yleisöä kuin pässiä narussa ja oli hulvaton jo näinä aikoina. Hän on mielenkiintoisin hahmo viimeisen 10 vuoden sisään ja oikeastaan ainoa asia tällä ajanjaksolla, jonka missaaminen harmittaa oikeasti. Siksi ääni menee CM Punkille.

"Sometime people think you have to take viagra because you have to or you need to. I take viagra because I can."
-Teddy Long
-Teddy Long
- Edgefan100397
- Viestit: 287
- Liittynyt: To 07.05.2009 18:13
- Paikkakunta: Porvoo
Re: Knockout 2000-2015 (äänestys auki)
Itselleni päätös tässä finaalissa on helppo. Ja siksi tästä en kauhean pitkää tekstiä tähän jaksa väsätä. Ääneni menee tietysti CM Punkille.
Myös Bryan ja Triple H ovat tosi kovia nimiä ja olen heitä markittanut paljonkin, varsinkin Bryanin noin vuoden ajanjakso 2013-14 oli ihan huikeaa Yes Movementteineen kaikkineen. Bryan on aivan huikea työskentelijä kehässä ja puhujanakin on parantanut tasaisen varmasti koko WWE-aikansa. Niin kuin What, niin itsekin pidin Bryania silloin vuosina 10-11 vielä suht karismattomana ja jopa yliarvostettuna. Kuitenkin siitä käshäyksestään ja heel turnistaan lähtien Bryan on ollut yksi suurimmista suosikeistani.
HHH taas on oikeastaan aina ollut itselleni tosi kova jätkä. Silloin kuin aloin katsomaan painia 2009, hän iski minuun sillä cooliudellaan, ja taas nykyään hän on aivan huikea auktoriteettiheel. Vaikka The Authority onkin välillä haukuttu itseääntoistavaksi ja puuduttavaksi, niin omasta mielestäni Hunter ja Steph ovat tehneet ihan loistavaa työtä ilkeinä pomoina. Hunter on myös kehässä loistava. Ei ehkä samalla tavalla kuin Bryan, mutta silti juurikin se huippuotteluiden listaus Hunterilla on tolkuttoman pitkä.
Mutta kumpaakaan kahdesta muusta en ole rakastanut ja fanittanut niin paljon kuin Phil "CM Punk" Brooksia. Hän on suurin suosikkini koskaan tässä lajissa, ja Money in the Bank '11 oli hienoin kokemukseni fanina ikinä, ja Punkin ja Cenan matsi kaikkien aikojen suosikkimatsini. Niin kuin Punk itse pipebombissaan julisti, niin hän tosiaan oli maailman paras painija ja puhuja. On suuri sääli, että Punkin ja WWE:n tiet erosivat niin katkerasti ja vahvasti Punkin luonteen tuntien epäilen, että häntä enää koskaan WWE:ssä nähtäisiin. Jotain Punkista kertoo sekin, että ainoastaan hänen takiaan olen aloittanut UFC:nkin seuraamisen, ja odotan debyyttiä siellä tosi kovasti.
Propsit vielä Whatille tämän järjestämisestä, oli tosi mielenkiintoinen skaba. Lisää näitä vaikka eri aiheilla!

Viina on viisasten juoma
Re: Knockout 2000-2015 (äänestys auki)
Tehdään silleen, että laitan tulokset huomenna kun herään. Nyt ei jaksa keskittyä, liian kova vaalitohina. Joten äänestää saa illan, yön ja aikaisen aamun aikana.
Re: Knockout 2000-2015 (äänestys auki)
Jaahas. Kun kerran äänestysaikaa jatkettiin ja olen kokonaan tämän unohtanut, niin heitetään nyt oma viissenttinen. Mitään sanottavaa ei kyllä tässä vaiheessa enää ole. Puoliksi noiden vaalien takia ja puoliksi sen takia, että olen kaikki perustelut jo aiemmilla kierroksilla sanonut.
Valintani on kuitenkin
CM Punk
Selvintä oli se, että Triple H ei minulta ääntä saa. Olen koko ajan äänestänyt fanituslähtökohdista, ja olen jo ekasta kierroksesta lähtien toistellut sitä, ettei HHH ole koskaan mahtunut eniten fanittamieni painijoiden joukkoon, vaikka hänen uraansa arvostankin. Ykköspaikka piti sitten ratkaista Punkin ja Bryanin välillä, mikä on omalle kohdalleni enemmän kuin osuvaa. Bryan ja Punk ovat varmaan olleet viime vuosien aikana aivan ehdottomasti kaksi suurinta omaa suosikkiani, joiden fanitus on koko ajan vain kasvanut. Molemmilla on omat loistavat puolensa, ja molemmat ovat aivan timanttisia tapauksia, mutta silti pidemmän korren vie Punk, jonka esiintymisessä, tyylissä ja karismassa on vain jotain, mitä nähdään todella harvoin tässä bisneksessä. Niinpä todella toivon, että Punk vielä jonain päivänä palaa WWE:hen.

Multa ääni Triple H:lle. Perustelut editoin tähän viestiin alkuviikon aikana. Nyt ei jaksa.
Edit: Jaa, no enpä sitten editoikkaan.
Edit: Jaa, no enpä sitten editoikkaan.
Viimeksi muokannut ViiZei, Ti 21.04.2015 17:23. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Big Show ja Kane
Make wrestlingalert rage again
Make wrestlingalert rage again
Re: Knockout 2000-2015 (äänestys auki)
Multa sängystä puhelimella CM Punkille, koska ensimmäinen sitten Stone Coldin, jota olen ihan täysiä markannut. Saatan perustella pidemminkin jos ehdin ja muistan.
Tämä pysyy tässä niin kauan, kunnes seuraavat asiat tapahtuvat:
SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]
Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]
Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]
Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]
SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]
Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]
Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]
Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]
Re: Knockout 2000-2015 (äänestys auki)
Vaalien lomassa unohdin tyystin tämän. Vielä ehtii onneksi korjata tilannetta!
Kun kerran fanituksen pohjalta mennään koko 2000-lukua ajatellen, mun ääneni kallistuu kaikesta huolimatta, ehkä joidenkin mielestä hieman yllätyksellisesti Triple H'lle.
Kyllä, annan ääneni isonenälle, joka on WWE'n 2000-luvun yksi sankareista, jotka ovat pitäneet firmaa pystyssä hieman heikoimpinakin hetkinä. Hurjat feudit 2000-luvun alkupuoliskolla, monta klassista ottelua, promoa ja mieleenpainuvia hetkiä hän on tarjonnut wrestlingissä. Ei mitään pois CM Punkilta tai Daniel Bryanilta, helkkarin kovia nimiä he ovat ja varsinkin CM Punkille ääntäni jo hetken aikaa olin laittamassa.
Jollain kieroutuneella tavalla olen rakastanut varsinkin pahis HHH'ta, jolloin herra on parhaimmillaan. Olkoon sitten yksin, Evolutionin kanssa, auktoriteeteissa tai missä lienee, Triple H ei ole koskaan pettänyt. Hän on varmasti toimittanut viihdettä katsojille. Yksittäisissä hetkissä luultavasti CM Punk ja Daniel Bryan pystyy menemään HHH'n ohi, mutta ei kokonaiskuvassa mene sitten millään. Mikäli Lesnar tänne asti olisi päässyt tai Kurt Angle, valintani olisi osunut jompaan kumpaan herraan.
Kiitos Whatille järjestelyistä!

The Krizski Twitterissä
The Krizski Youtubessa
The Krizskin pelistriimejä Twitchissä
Diaryni:
WWE by Krizski viewtopic.php?f=5&t=7422
Uuden WWE PPV-veikkauksen ylituomari!
Vuoden 2013 kehittynein!!
The Krizski Youtubessa
The Krizskin pelistriimejä Twitchissä
Diaryni:
WWE by Krizski viewtopic.php?f=5&t=7422
Uuden WWE PPV-veikkauksen ylituomari!
Vuoden 2013 kehittynein!!
Re: Knockout 2000-2015 (äänestys auki)
CM Punkille ääni, koska tuolta ajalta eniten markittamani painija ja vielä h**vetin hyvä työssään. Ei tässä jaksa mitään romaania kirjoittaa.
hevosen k**pä
Re: Knockout 2000-2015 (äänestys auki)
Viimeksi kun tähän kirjoitin niin mainitsin että HHH:ta EN äänestä finaalissa. Välienselvittely on siis Bryanin ja Punkin välillä. Mitään maata mullistavaahan he eivät tästä itse saa emmekä me joten sekavin ja hatarin perusteluin on vain 1 mies joka tästä kaksikosta on se 2000- luvun The Man isolla ämmällä. Se on tietysti Pepsi-Mies Cm Punk. Okay, ei niin TIETYSTI mutta näistä kahdesta hellyttävän lutuisesta kaveruksesta jotka taistelivat indyista isoon liigaan ja olivat yhtaikaa siellä huipulla. Nyt toinen on lähtenyt ja toinen tiputettu keski-kastiin. Punk on nyt kumminkin paljon parempi mikissä. Kultaa. Bryan... Noh kehaisin joskus miestä (vahingossa) hyväksi näyttelijäksi mutta miestä voisi verrata vaikka siihen mitä itse kuulin viime proggiksesta kun olin lavalla. "Sopisit aivan loistavasti ilmeiden ja eleiden perusteella johonkin mykkäfilmiin..."
Olipahan paskaa tekstiä, anteeksi.
Olipahan paskaa tekstiä, anteeksi.
Arguing on the Internet is like competing in the Special Olympics.
Even if you win, you're still retarded.
Even if you win, you're still retarded.
Re: Knockout 2000-2015 (äänestys auki)
Viizein, Dorianin ja Merovingin perustelemattomat äänet on hylätty. Tulokset saatiin silti.
Pahoittelen, että en nyt kiireessä tämän kummempaa lopetusviestiä kerkeä kirjoittamaan. Kiitos kaikille mukana olleille, tätä oli hauskaa isännöidä
Daniel Bryan 1
Triple H 4
CM Punk 7

Triple H 4
CM Punk 7

Pahoittelen, että en nyt kiireessä tämän kummempaa lopetusviestiä kerkeä kirjoittamaan. Kiitos kaikille mukana olleille, tätä oli hauskaa isännöidä
Re: Knockout 2000-2015 (äänestys auki)
CM Punkille ääni, koska tuolta ajalta eniten markittamani painija ja vielä h**vetin hyvä työssään. Ei tässä jaksa mitään romaania kirjoittaa.What kirjoitti:Viizein, Dorianin ja Merovingin perustelemattomat äänet on hylätty. Tulokset saatiin silti.
Eikö tuossa muka ole perustelua tarpeeksi?
hevosen k**pä
- DeadManWalking
- WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
- Viestit: 8632
- Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
- Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester
Re: Knockout 2000-2015 (äänestys auki)
Olisit ilmaissut saman asian muutamalla eri lauseella, ja samalla heittänyt mukaan vielä tekstiä suuremmasta narratiivista. Olisi paininörtitkin kermanneet housuunsa ja perustelut olisi otettu vastaan mukisematta.Merovingi kirjoitti:Eikö tuossa muka ole perustelua tarpeeksi?
Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.