Pakko kyllä ihmetellä mitä mahtoi linjatuomari tehdä kyseisellä hetkellä. Ei ainakaan peliä seurannut, koska sen verran räikeä oli paitsio. No sattuuhan toki näitä ja kahden vierasmaalin turvin on aika turvallista lähteä kotimatsiin. Messinkään vamma ei ilmeisesti ole paha ja aika varmaan kaveri ensi peliin kentälle kirmaa. Edellisen Milan pelin kaltainen mylly pyörimään niin on PSG vaikeuksissa. Jos Messi ei jostain syystä pysty pelaamaan, niin saattaa mennä jännäksi.Hautsi_ kirjoitti:Hyvä että PSG tasoitti vielä lopussaSe PSG:n 1-2 maali oli kyllä makoisa. Selvä Zlatanin paitsio toki, mutta se teki maalista vain makoisamman. Ja vielä makeamman siitä teki se, että maalia edelsi Barcan perinteinen "painostus", eli koko joukkue oli tuomarin ympärillä valittamassa, mussuttamassa ja huutamassa. Vieraissa sitten voitto
Juve oli täysin lapanen eilen. Ei saanut juuri mitään aikaan ja kaverille oikein tarjottiin paikkoja. 2-0:llaa voi pitää jopa helpotuksena, koska paljon pahempaan oli eväät. Pirlokin ihan hukassa keskikentällä ja kärkiäijät surffaili koko matsin, kun ei yhtään palloa saatu pelattua jalkaan. Hankalaksihan tuo menee, mutta toki tuosta vielä kotona pystyy nousemaan.







