Hyvät herrat, ystävät, kylänmiehet. On aika antaa idealle tuulta siipiensä alle. Mun lisäkseni ainakin Rocker, Migu ja se hiljainen heppu osoittivat mielenkiintoa listausta kohtaan, joten eiköhän meillä ole tässä ihan hyvät saumat ruveta tekemään historiaa! Mikään ei kiellä myös niitä unirättinsä alta kirjoittavia ujostelijoita ottamasta osaa. Kantakaa vain kortenne kekoon! Minun puolestani koskaan ei ole liian myöhäistä!
Ideana siis tuttuun tapaan listailla omien kriteeriensä rajoissa/mukaan levyjä, jotka ovat saaneet aivonne stimuloitumaan ja erittämään erilaisia mielihyvää, miksei jonkun vastarannan kiiskin tapauksessa myös mielipahaa, tuottavia hormoneja. Kenttä on täysin vapaa. En jakele mitään diplomaattisia tai elitistisiä genrerajoituksia vaan kirjoittellaan juuri niistä teoksista, joista kukin itse haluaa rustailla. Kommentointi ja toisten listojen paheksuminen on sallittua, jopa toivottavaa.
Mitä sanotte? Tahtoisitteko mukaan laiskajaakkoja kuumottavia suuntaa antavia aikarajoja, vai rullaillaanko kukin omaan tahtiin? Jälkimmäinen olisi toki kirjoittajia ajatellen mielekkäämpi vaihtoehto, mutta viekö se sitten koko projektilta vähän pohjaa ja ''jännitystä''? Kumpainenkin vaihtoehto kelpaa minulle.
Osallistukaatten ja vastatkaa nyt alkuun tuohon kysymykseen, niin päätetään sitten koska starttaillaan. Jopa tämä viikko kuullostaa omaan korvaani ihan pätevältä.
Albums top-25 # 3
Albums top-25 # 3
Viimeksi muokannut Coca, Ke 01.05.2013 15:22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi
-
The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: Albums top-25 # 69
Voisi kyllä itse vetää jollain teemalla tämän levylistauksen. Ihan vain siksi että tämä olisi kolmas listaukseni tässä aihepiirissä. En vain oikein osaa päättää teemaa. Joku aikaraja tai genre rajoitus siitä varmaan tulee. Tietty vuodesta 2000 eteenpäin listaus olisi melko mielenkiintoinen koska se eliminoisi huomattavan määrän levyjä vanhoilta listoiltani. Toinen vaihtoehto eli parhaat metallilevyt olisi myös ihan miellyttävä mutta se ei juurikaan uutta sisältäisi.
Joku aikataulu voisi olla mukava siksi että tulisi joku tarve listata näitä jotenkin järkevästi. Toivottavasti tällä kertaa saisi muitakin kuin musiikkihomoja mukaan. valkopeuran mahdollinen listaus olisi toki erittäin mielenkiintoinen. Ihan vain sen takia että minulla ei ole mitään hajua miltä se näyttäisi.
Joku aikataulu voisi olla mukava siksi että tulisi joku tarve listata näitä jotenkin järkevästi. Toivottavasti tällä kertaa saisi muitakin kuin musiikkihomoja mukaan. valkopeuran mahdollinen listaus olisi toki erittäin mielenkiintoinen. Ihan vain sen takia että minulla ei ole mitään hajua miltä se näyttäisi.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
-
valkopeura
- Viestit: 610
- Liittynyt: To 13.04.2006 21:24
Re: Albums top-25 # 69
Onhan se osallistuttava jos listani vähänkään edes palvelee yhtä ihmistä ja kun yksittäisiä levyjä en edes muista pitkiin aikoihin arvioineeni paremmuusjärjestykseen. Mitä rajotuksiin tulee niin mielessäni käy ei samalta artistilta yhtä useampaa levyä tai ei metalli levyjä mutta ei ehkä nyt kuitenkaan viitsi tällä kertaa. Ehkä joskus mahdollisella toisella keralla tuon jälkimmäisen rajauksen voisi toteuttaa. Im in siis !
Darien Fawks kirjoitti:Kappas, Mr.Off Topic kävi ulostamassa oikein kunnolla tänne ketjuun. Ihan pakarat heiluivat sitä tehdessä.
Re: Albums top-25 # 69
Hyvä! Koska aloitetaan? Saatan jo tänään innostua rustailemaan jotain...
WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi
-
valkopeura
- Viestit: 610
- Liittynyt: To 13.04.2006 21:24
Re: Albums top-25 # 69
No otanpa varaslähdön kun join parit es:t redbullia eikä tossa sängyssä makoilu turhan panttina unta saamatta ole oikein mukavaa. Levyjen top 25 listaaminen oli ihan älyttömän helppoa, paljon helpompaa kuin uskoin ja jäi tosi paljon hyviä levyjä joista mielelläni skriivaisin. Vedän sellaisella rajoituksella että samalta artistilta voi vaan tulla 1 levy listalle
25 Angelspit - Hideous and Perfect (2009)
Kaikki muu tätä vanhempi materiaali Angelspitiltä jota olen kuullut on ollut äärettömän vaisua. Angelspitin osalta voisin sanoa pitäväni pelkästään tästä levystä vaikken vielä tätä uudempaan tuotokseen olekkaan kerennyt tutustumaan. Kuuntelen juuri levyä tätä kirjoittaessani suurimman nautinnon saa mahdollisimman kovaa kuunneltuna. Naislaulajan räväkät asenteelliset punkin mieleen tuovat vokaalit ja agressiivisuus mielyttävät korvia tekisi mieli laulaa mukana ja tanssia hullun lailla vauhdikkaasti. Genrehän on cyberpunk jos et miellä cyberpunkkia genreksi niin musiikki on silloin helpointa niputtaa pelkäksi industrialiksi vaikka industrial nimike on mielestäni hyvin suppea kuvaamaan Angelspitin musiikkia. Väittäisin aika uniikiksi kamaksi kun en ihan tämän kuuloiseen ole musikaalisilla löytöretkilläni koskaan törmännyt . Sopii erinomaisesti värikkäiden cybergoottien klubittamiseen. Pystyn kuvitella kun silmää hivelevän värikkäästi ja säväyttävästi pukeutuneet eriskummalliset oliot miehet mahdollisesti kaasunaamarit päässään pomppivat ja hyppivät tämän tahtiin vimmatun kovaa. Lyriikoista plussaa kivan modernit tarttuvat katu-uskottavat joka kappaleessa on sellanen joku kiva lause joka voisi sopia hyvin allekirjoitukseksi foorumille, msn, facebookkiin. Tässä yksi esimerkki: Don't need control over androids, when tehy are overfed and paranoid"
24 Nokturnal Mortum - Weltanschauung (2005)
Aikoinaan Nokturnal Mortum erityisesti tämä levy toimivat hyvänä ponnahduslautana että pystyin alkamaan sisäistämään sellaista musiikkia mikä ihan minä päivänä tahansa olisi liian vaikeaa kuunneltavaa radiosoittoon. Nokturnal Mortum soittaa hyvin pakana henkistä black metallia ja on 2000 - luvun jälkeen hylännyt kokonaan sinfonisen black metal tyylinsä ja vienyt ilmaisuaan ehkä vähemmän mustaksi ja enemmän heimomaiseksi vanhojen slaavi myyttien palvonnaksi ja tälläiseksi. Muistaakseni lyriikat jossain vaiheessa tätä aikaa muuttuivat natsiideologian mukaisiksi ja näin ollen bändi alettiin määritellä nsbm bändiksi eli natsiblackmetalliksi.. Oli miten oli levy on erittäin mielyttävää kuunneltava alusta loppuun jokseenkin tällästä vähän tunnelmallista bläkkistä mutta silti joka paikassa paljon tummempaa ja synkempää kuin kotimaisen Moonsorrowin ilmaisu. Tässä levyssä äänenlaatu ei ollut mikään steriili ison levy-yhtiön kliininen tyhjä soundi vaan mukavan rosoinen ja karhea tuleehan bändi niin köyhästä maasta kuin Ukrainasta. En ole levyä kuunnellut moniin vuosiin joten en nyt tähän hätään enempääkään keksi kirjoitettavaa aikanaan levyä luukutin paljon ja levy edesauttoi musikaalista kehittymistäni silloin lapsena.
23 Hypocrisy - Virus (2005)
Tämä levy ehdottomasti ollut eniten kuuntelussa tähän menneistä olleista levyistä. Ja muutenkin kokonais listaani ajatellen sijoittuu siinä mielessä erittäin hyvin. Tutustuin siis levyyn muistaakseni 2006 ensimmäisen kerran. Levy on niin läpikoluttu ettei enään kuunneltuna varsinaisen täydellistä nautintoa suo vielä kun olen kokoajan suunnannut perinteisen ja suht selkeän metallin formulasta pois ja pois päin. Levy on vähän siinä rajalla että niputtaisiko sen death metalliksi vai melodiseksi death metalliksi tyylilajiltaan. Ehkä se menee siihen melodisen deathin lokeroon kun melodiaa kuitenkin löytyy vaikka millä mitalla. Silti ehdottomasti raaimman ja brutaalimman kuuloinen melodic death metal levy mitä olen koskaan kuullut. Levyn brutaalisuus ja raakuus aikanaan viehättivät. Enään tämä ei oikein hetkauta siinä mielessä mutta silti mielyttävän kuuloista mättöä melodioilla varustettuna sopean nopeaa. Levyllä hitaat kappaleet joita on ehkä kaksi ovat levyn huonointa antia mutta toisaalta ne tasoittavat levyn menoa. Avaruusolento aiheiset lyriikat on ehdoton plussa koko levyn lyriikat on tyyliin jotain en pelkää sinua tapan avaruusolioita antaa puukkoni hoitaa puhumisen Sitten jossain kappaleessa lauletaan kuinka avaruusoliot kiduttaa sua ja tällästä kivaa. Levyä kuunnellessa tuleekin mielyttävä mielikuva että olisi taistelemassa kovia close combat taisteluja alieneiden kanssa. Ihan eriskummallinen tunne en oo tällästä tuntenut mitään muuta bändiä kuunnellessa.. Hauskana yksityiskohtana vielä se että monille varmaankin tuttu yhtye Pain on itseasiassa alun perin Hypocrisyn sivuprojekti sama Peter Tägtgren vastaa molemmista bändeistä. Bändeissä ei tosin ole oikein muuta samaa kuin sama mies vokaaleissa koska Hypocrisy on erittäin hyvää melodic death metal / death metal ja Pain on täyttä kaupallista pskaa. Levyn parhaimmat kpl: "Scutinized", "Craving For Another Killing", "Incised Before I've Ceased" ja "Compulsive Psychosis".
22 Dornenreich - Hexenwind (2005)
Tämä levy on paljon uudempi tuttavuus itselleni kuin nuo kaksi edellistä levyä josta parhaat mehut puristin irti ollessani ihan pikku lapsi. Tähän levyyn on tullut ekan kerran tutustuttua muistaakseni 2008. Luukutin sen verta joskus että ansaitsee paikan listalleni ja nyt kuunneltuna kuulostaa vieläkin erittäin hyvältä. Tämän musiikin kuvaileminen sitten onkin äärettömän vaikeaa yhtyeet jotka eniten ehkä kuulostavat samanlaisilta kuin Dornenreich ovat kuitenkin jo niin eri kuuloisia ettei ole turvallista verrata bändiä tai levyä yhteenkään yhtyeeseen. Dornenreichin musiikki kaipaisi jonkun ihan oman genren joksi sitä voisi kutsua kun sellaista ei ole yhtyeelle keksitty sanon että levy on neofolkmaista black metallia. Imperiumin arvostelijan mielestä Dornenreichiä kuunnellessa tulee aina mieleen metsä ja luonto niin minullakin. Musiikissa ei silti ole mitään tyhmiä sampleja luonnon erilaisista äänistä. Akustista kitaraa käytetään suht tiiviseen tahtiin vokaalit vaihtelevat kuiskausvokaaleista puhtaisiinvokaaleihin rauhallista ja rentouttavaa musiikkia ei ole mitään balstbeat jyräämistä, ei edes nopeaa menoa. Silti parhaiten tätäkin voi vaan kuvailla black metalliksi. Monet ovat kuulleet Opeth halveksuntani tällä foorumilla haastaisin Opethista tykkäävät kuuntelemaan tätä levyä. Tässä ei oo sellaista kyllästyttävää progeilua mitä Opethissa on eikä levy varmaan niin kitara painotteinenkaan ole kuin Opeth mutta voisin jotenkin kuvitella Opethista tykkäävien ehkä pitävän tästä.
Alkuun tällänen vähän lyhyemmän puoleinen avaus. Täsyin muuten sattumaa että noista levyistä 75 % on ilmestynyt 2005.
25 Angelspit - Hideous and Perfect (2009)
Kaikki muu tätä vanhempi materiaali Angelspitiltä jota olen kuullut on ollut äärettömän vaisua. Angelspitin osalta voisin sanoa pitäväni pelkästään tästä levystä vaikken vielä tätä uudempaan tuotokseen olekkaan kerennyt tutustumaan. Kuuntelen juuri levyä tätä kirjoittaessani suurimman nautinnon saa mahdollisimman kovaa kuunneltuna. Naislaulajan räväkät asenteelliset punkin mieleen tuovat vokaalit ja agressiivisuus mielyttävät korvia tekisi mieli laulaa mukana ja tanssia hullun lailla vauhdikkaasti. Genrehän on cyberpunk jos et miellä cyberpunkkia genreksi niin musiikki on silloin helpointa niputtaa pelkäksi industrialiksi vaikka industrial nimike on mielestäni hyvin suppea kuvaamaan Angelspitin musiikkia. Väittäisin aika uniikiksi kamaksi kun en ihan tämän kuuloiseen ole musikaalisilla löytöretkilläni koskaan törmännyt . Sopii erinomaisesti värikkäiden cybergoottien klubittamiseen. Pystyn kuvitella kun silmää hivelevän värikkäästi ja säväyttävästi pukeutuneet eriskummalliset oliot miehet mahdollisesti kaasunaamarit päässään pomppivat ja hyppivät tämän tahtiin vimmatun kovaa. Lyriikoista plussaa kivan modernit tarttuvat katu-uskottavat joka kappaleessa on sellanen joku kiva lause joka voisi sopia hyvin allekirjoitukseksi foorumille, msn, facebookkiin. Tässä yksi esimerkki: Don't need control over androids, when tehy are overfed and paranoid"
24 Nokturnal Mortum - Weltanschauung (2005)
Aikoinaan Nokturnal Mortum erityisesti tämä levy toimivat hyvänä ponnahduslautana että pystyin alkamaan sisäistämään sellaista musiikkia mikä ihan minä päivänä tahansa olisi liian vaikeaa kuunneltavaa radiosoittoon. Nokturnal Mortum soittaa hyvin pakana henkistä black metallia ja on 2000 - luvun jälkeen hylännyt kokonaan sinfonisen black metal tyylinsä ja vienyt ilmaisuaan ehkä vähemmän mustaksi ja enemmän heimomaiseksi vanhojen slaavi myyttien palvonnaksi ja tälläiseksi. Muistaakseni lyriikat jossain vaiheessa tätä aikaa muuttuivat natsiideologian mukaisiksi ja näin ollen bändi alettiin määritellä nsbm bändiksi eli natsiblackmetalliksi.. Oli miten oli levy on erittäin mielyttävää kuunneltava alusta loppuun jokseenkin tällästä vähän tunnelmallista bläkkistä mutta silti joka paikassa paljon tummempaa ja synkempää kuin kotimaisen Moonsorrowin ilmaisu. Tässä levyssä äänenlaatu ei ollut mikään steriili ison levy-yhtiön kliininen tyhjä soundi vaan mukavan rosoinen ja karhea tuleehan bändi niin köyhästä maasta kuin Ukrainasta. En ole levyä kuunnellut moniin vuosiin joten en nyt tähän hätään enempääkään keksi kirjoitettavaa aikanaan levyä luukutin paljon ja levy edesauttoi musikaalista kehittymistäni silloin lapsena.
23 Hypocrisy - Virus (2005)
Tämä levy ehdottomasti ollut eniten kuuntelussa tähän menneistä olleista levyistä. Ja muutenkin kokonais listaani ajatellen sijoittuu siinä mielessä erittäin hyvin. Tutustuin siis levyyn muistaakseni 2006 ensimmäisen kerran. Levy on niin läpikoluttu ettei enään kuunneltuna varsinaisen täydellistä nautintoa suo vielä kun olen kokoajan suunnannut perinteisen ja suht selkeän metallin formulasta pois ja pois päin. Levy on vähän siinä rajalla että niputtaisiko sen death metalliksi vai melodiseksi death metalliksi tyylilajiltaan. Ehkä se menee siihen melodisen deathin lokeroon kun melodiaa kuitenkin löytyy vaikka millä mitalla. Silti ehdottomasti raaimman ja brutaalimman kuuloinen melodic death metal levy mitä olen koskaan kuullut. Levyn brutaalisuus ja raakuus aikanaan viehättivät. Enään tämä ei oikein hetkauta siinä mielessä mutta silti mielyttävän kuuloista mättöä melodioilla varustettuna sopean nopeaa. Levyllä hitaat kappaleet joita on ehkä kaksi ovat levyn huonointa antia mutta toisaalta ne tasoittavat levyn menoa. Avaruusolento aiheiset lyriikat on ehdoton plussa koko levyn lyriikat on tyyliin jotain en pelkää sinua tapan avaruusolioita antaa puukkoni hoitaa puhumisen Sitten jossain kappaleessa lauletaan kuinka avaruusoliot kiduttaa sua ja tällästä kivaa. Levyä kuunnellessa tuleekin mielyttävä mielikuva että olisi taistelemassa kovia close combat taisteluja alieneiden kanssa. Ihan eriskummallinen tunne en oo tällästä tuntenut mitään muuta bändiä kuunnellessa.. Hauskana yksityiskohtana vielä se että monille varmaankin tuttu yhtye Pain on itseasiassa alun perin Hypocrisyn sivuprojekti sama Peter Tägtgren vastaa molemmista bändeistä. Bändeissä ei tosin ole oikein muuta samaa kuin sama mies vokaaleissa koska Hypocrisy on erittäin hyvää melodic death metal / death metal ja Pain on täyttä kaupallista pskaa. Levyn parhaimmat kpl: "Scutinized", "Craving For Another Killing", "Incised Before I've Ceased" ja "Compulsive Psychosis".
22 Dornenreich - Hexenwind (2005)
Tämä levy on paljon uudempi tuttavuus itselleni kuin nuo kaksi edellistä levyä josta parhaat mehut puristin irti ollessani ihan pikku lapsi. Tähän levyyn on tullut ekan kerran tutustuttua muistaakseni 2008. Luukutin sen verta joskus että ansaitsee paikan listalleni ja nyt kuunneltuna kuulostaa vieläkin erittäin hyvältä. Tämän musiikin kuvaileminen sitten onkin äärettömän vaikeaa yhtyeet jotka eniten ehkä kuulostavat samanlaisilta kuin Dornenreich ovat kuitenkin jo niin eri kuuloisia ettei ole turvallista verrata bändiä tai levyä yhteenkään yhtyeeseen. Dornenreichin musiikki kaipaisi jonkun ihan oman genren joksi sitä voisi kutsua kun sellaista ei ole yhtyeelle keksitty sanon että levy on neofolkmaista black metallia. Imperiumin arvostelijan mielestä Dornenreichiä kuunnellessa tulee aina mieleen metsä ja luonto niin minullakin. Musiikissa ei silti ole mitään tyhmiä sampleja luonnon erilaisista äänistä. Akustista kitaraa käytetään suht tiiviseen tahtiin vokaalit vaihtelevat kuiskausvokaaleista puhtaisiinvokaaleihin rauhallista ja rentouttavaa musiikkia ei ole mitään balstbeat jyräämistä, ei edes nopeaa menoa. Silti parhaiten tätäkin voi vaan kuvailla black metalliksi. Monet ovat kuulleet Opeth halveksuntani tällä foorumilla haastaisin Opethista tykkäävät kuuntelemaan tätä levyä. Tässä ei oo sellaista kyllästyttävää progeilua mitä Opethissa on eikä levy varmaan niin kitara painotteinenkaan ole kuin Opeth mutta voisin jotenkin kuvitella Opethista tykkäävien ehkä pitävän tästä.
Alkuun tällänen vähän lyhyemmän puoleinen avaus. Täsyin muuten sattumaa että noista levyistä 75 % on ilmestynyt 2005.
Darien Fawks kirjoitti:Kappas, Mr.Off Topic kävi ulostamassa oikein kunnolla tänne ketjuun. Ihan pakarat heiluivat sitä tehdessä.
Re: Albums top-25 # 69
Yessiirr! Homma munkin osalta käyntiin. Tulkaa loput messiin sitten kun jaksatte! Mennään näköjään näin omaan tahtiin.
Voisin pohjustaa touhua kertomalla pikkuisen suhteestani musiikkiin. Musiikki on ollut mulle aina tapa synnyttää mielikuvia, elävöittää sävyttäen arjen tilanteita ja voimistaa tunnetiloja. Musiikkia kuunnellessani aivoni duunailevat vastaanottamisen lisäksi jotain, jota voisi verrata jonkin sortin mielensisäiseen matkailuun. Piirtelen päässäni vallitsevan tunnetilan mukaisia sielunmaisemia, johon musiikki ikäänkuin lisää yksityiskohtia ja liikuttelee soundin mukaisesti filmiä eteenpäin. Mikäs siinä sitten ajatusten virrassa surffaillessa. Tämän takia listalla esiintyvät levyt eivät välttämättä ole musiikillisesti toinen toistaan parempia, vaan kokonaisuuksia, jotka luovat erilaisia assosiaatioita esimerkiksi muistoihin tai muuhun trippailuun. Reggaeta kesäpäivän fiilistelyyn tai niiden perään haikailuun, depressive suicidal death metallia masisteluun. Eikös se näin mene?
Ajattelin vetää valkopeuran tyylistä poiketen edellisistä rankkauksista tutulla järjestyksellä:
1. postaus - 9 albumia
2. - 7 albumia
3. - 5 albumia
4. - 3 albumia
5. - 1 albumi
25. Ratatat - Classics (2006)
Loud Pipes
Alotetaan pienellä villikortilla. Halusin ihan välttämättä tämän nimeltään erästä pokemonia muistuttavan electro-duon listalleni. Joskus complexia selaillessani törmäsin nimittäin niin mielenkiintoiseen yhtyeeseen, että oli pakko ottaa se tehokuunteluun. Luin monien artistien ammentavan inspiraatiota nimenomaan heidän musiikistaan. Eikä se ole mikään ihme. Jäbillä on todella uniikki soundimaailma, jonkalaista ei ole ainakaan omaan korvaani osunut aiemmin. Tavallaan snadisti rokahtavan karu äänimaailma antaa popahtavalle soundille mukavan säväytyksen. Mahtavia kitaravingutuksia siellä täällä, moniulotteista tuotantoa läpi levyn, mutta silti kokonaisuus pysyy ihanan vakaana. Siihen on helppo luottaa. Ehkä se johtuu tuosta paikoittaisesta junnaavuudesta ja yksittäisten kitaralainien yksinkertaisuudesta.
Vaikka biisien seasta ei ilmestykkään yksittäisten pikkuelementtien lisäksi mitään superylläreitä, kuulijan mielenkiinto pysyy koholla tämän levyn tietynlaisen värikkyyden ansiosta. Ratatat onnistuu ripottelemaan ties minkälaista pikkutilpehööriä kappaleisiinsa. Nämä pikkutilpehöörit puolestaan luovat todella sulavan kokonaisuuden. Ja onhan se pakko myöntää - tuohan tämä tuotanto mieleen erään toisen arvostamani muusikon musiikin.
Mikäli radiorenkutukset puuduttavat, suosittelen ehdottomasti kaivelemaan Classicsin jostain käsiin. Ei pahaa sanaa. Tärkeä levy musiikkimakuni diversiteetin kannalta.
24. The Weeknd - Trilogy(2012)
Thursday
''Best musical talent since Michael Jackson''
Viikonlpun valinta listalle olisi ollut itsellenikin yllätys vielä pari kuukautta sitten. Aikoinaan kun nämä kolme mixtapea (,jotka koottiin lopulta yhdeksi albumiksi) julkaistiin, kuuntelin niistä jokaisen. Koska ihan selvästi kuulin musiikin olevan jotain uniikkia ja taidokasta, halusin ihan oikeasti tykätä siitä. Kelasin lisätä soittokertoja, mutta en vain löytänyt oikeanlaista moodia tällaisen hitusen melankolisen makkari-rnb:n kuunteluun. Harmikseni teipit jäivät pölyttymään kovalevyn uumeniin.
Mitä siinä välissä sitten lieneekään tapahtunut, mutta joskus ihan sattumalta törmäsin biisiin, jossa oltiin samplattu Weekndiä. Se kuullosti ihan taivaalliselta. Kaiken lisäksi samplen yhteyteen äänitetyt räpit jäivät niin pahasti kakkoseksi, että viimeistään täsä vaiheessa tajusin, että musiikkimaailmalla on käsissään valmis timantti. Sitä ei tarvitsisi hioa suuntaan eikä toiseen. Kaikki oli jo nyt täydellistä. Pistin ahaa-elämykseni jälkeen House Of Balloonsin soimaan ja j******ta että se kolisi kovaa. Etenkin volat kaakossa tykiteltynä tämä toimii. Jännityksellä odottelen, mihin suuntaan hepun musiikki muuttuu uran edetessä. Onkohan vuorenhuippu vielä saavuttamatta?
23. Gong - Angel's Egg (1973)
Inner Temple
Joskus tuolla roskiksen puolella hypettelin sairasta löytöäni. Gong on varmaan maailman ainoa bändi, joka on luonut oman mytologiansa. Sen pohjaa rakennetaan tarinoiden lisäksi noilla levyillä ja tuon tarinan tunteminen avaa nuo muuten kovin sekavat ja etenkin flipauttavat albumit yhdeksi kiinteäksi kokonaisuudeksi. Voisi siis sanoa, että bändiin perehtyminen on jokseenkin haastavaa ja vaatii motivaatiota pläräillä epäselviä tekstejä mm. vinyylien kansista. Mutta se oli muuten todella kannattavaa! Paljosta olisin jäänyt paitsi jos en olisi vaivaa nähnyt. Lisää stuffia tuosta mytologiasta on netti ei-niin-pullollaan, mutta pienellä googlailulla löytää kyllä pääkohdat helposti.
Radio Gnome-trilogian kiekot olivat ne ehdoton valinta listalle. Vaikka pappojen tuotanto on pätevää vuoteen katsomatta, sijoittuu Gongin kultakausi nimenomaan tuonne 70-luvun puoliväliin, jolloin nämä levyt julkaistiin. Niistä olikin snadisti vaikeaa valita sitä kaikista parasta, mutta ajattelin Angel's Eggin olevan kaikista kuulijaystävällisin, joten valitsin sen listalle. Liikkuvat äänet ja hypnoottiset saksofoni töräytykset kuullostavat suorastaan hypnoottisilta. Välillä tätä levyä kuunnellessa tuntee, kuinka hullu luovuus valtaa pääkopan. Siinä tilassa on helppo samaistua esimerkiksi ihmemaan Hullun Hatuntekijän teekutsujen menoon. Huikeaa tavaraa siis!
22. Gracias - Globe (2012)
Night Shift (DJ Kridlokk rmx)
Voin jo tässä vaiheessa paljastaa, että Gracias on ainut suomalainen artisti, jota listalta tulee löytymään. Suomessa on etenkin ihan mielettömän kovatasoista hip hopia, mutta millä vertaat jotain Asan tekelettä jenkkivastaaviinsa? Aivan. Se on liki mahdotonta. Gracias kuitenkin tiputtelee englannin kielellä, joten hänen sijoittamisensa listalle oli helpompaa. Ja onhan tässä kyseessä ihan maailmanlaajuisella tasolla silmittömän kova artisti.
Oikeastaan tällä paikalla olisi voinut olla Globen sijaan myös jäbän vanhempi EP:nä julkaistu levy. Molempia olen luukutellut todella paljon pitäen kuulemastani todella paljon. Globe kuitenkin kuullostaa omaan korvaani astetta diipimmältä levyltä. EP oli upea läpilyönti, mutta pitkäsoitto avasi maailmalle täysin uudenlaisen puolen artistista. Löytyy sitä ekallakin levyllä kuultua ajattoman kuuloista tuttua hip hop-soundia, mutta myös sitä kokeellisempaa linkistäkin löytyvää äänimaailmaa, joka kolahtaa ainakin itseeni tosi hyvin. Olihan tuo Kridin remixi myös yksi viime vuoden kovimpia stygejä.
Graciaksen siisti ääni antaa myös oman säväyksensä kokonaisuuden toimivuudelle. Tätä kehtaa popitella vaikka anopin syntymäpäivillä. Kyllä kaikki diggaa!
Alle viikko jäbän ja Lamarin keikkaan! Thumbs up!
21. The Roots - Undun (2012)
Sleep
The Roots oli päivänselvä valinta listalle. Ongelma oli vain valita bändiltä paras levy. Kaikki kuulemani on ollut ihan omalla levelillään, mutta jokainen levy on niin erilainen, että niitä on vaikeaa vertailla keskenään. How I Got Over tuntui alkuun pätevältä valinnalta, mutta pyörsin päätökseni myöhemmin tuoreempaan teokseen. Kyllä tämä Undun on mielekkäämpää ja kiinnostavampaa kuunneltavaa.
Levy kertoo käänteisessä järjestyksessä tarinan miehen kuolemasta. Känteisyyden vuoksi olikin aluksi vähän ongelmallista hahmottaa platan punaista lankaa. Ratkaisu on kuitenkin toimiva, sillä levy pelittää ehdottomasti nykyisessä muodossa paljon paremmin. Se alkaa rauhallisella ja tyynellä äänimaailmalla ja etenee lopuksi ilmeisesti elämän hektisyyttä kuvaavaan hajanaiseen pianon pimputteluun. Minä pidän näistä enemmän tai vähemmän kätketyistä tarinoista levyjen sisällä. Antaa niihin mukavasti syvyyttä. Tosin sen jälkeen harvoin biisit toimivat yksittäisinä tekeleinä enää niin hyvin. Siksi myös Undun on usein kuunneltava kokonaan alusta loppuun. En kuitenkaan pistä pahakseni sen tasaisen laadun vuoksi. Kai tätä voisi kutsua Rootsin parhaaksi levyksi. Jännä, sillä poppoo on kuitenkin musisoinut yhdessä jo ysärin alkupuolelta saakka.
20. Common - Be (2005)
It's Your World
''I named it Be to be who you are, man, and be able to be in the moment and not try too hard. Be is another way of saying just do without trying hard, like I said, natural and be true to the core of who you are; and this album, I wanted to just be and not just go and exist as just an artist, not worried about the past.''
Yksi henkilökohtaisesti soitetuimpia levyjä, jota hip hopin kentällä on tullut vastaan. En taida olla mielipiteineni yksin, sillä Commonin musiikin olen kokenut aina ideologisesti hyvin inspiroivana. Tämä levy tiivistää nuo kaikki ajatukset lempeillä soundeillaan. Tämä levy myös avasi silmäni silti osin, että Kanyen huikeuden tuottajana. Lämminhenkiset biitit yhdistettynä Commonin pehmeään ääneen (''Common's voice sounds like a chocolate milk shake poured onto Rihanna's stomach'') luovat sellaisia biisejä, että alta pois! Löytyy rakkauden sanomaa ja artistille tyypilliseen tapaan potkivia sanoituksia. Aah. Tämä levy on kyllä lähellä täydellistä tekelettä. Etenkin kokonaisuuden päättävä jumaltuottaja J Dillan tuottama It's Your World sulkee satukirjan kannet ja toimii parhaana lopetusraitana mitä tiedän. Tätä levyä aion soittaa lapsilleni. Tästä haluan heidän ottavan vaikutteita elämäänsä.
19. XXYYXX - XXYYXX (2012)
About You
Sitten vähän hipsterimpää soundia. Kuten olen jo tälläkin forumilla ilmaissut, olen suuri cloud-rapin fani. Cloud-rap ottaa vaikutteensa esimerkiksi eri konemusiikin (ambient, wave...) alagenreiltä. Sen kautta päädyinkin youtubessa luukuttelemaan levyä, jolla oli hiton siisti kansikuva. Kun kiekko pyörähti käyntiin, löysin saman tien piirteet johon tykästyin. Popittelin heti ensimmäisellä kuuntelukerralla koko tekeleen läpi. Osui ja upposi. Tuotanto on niin kohdallaan. Tekisi melkein mieli kuulla vokaaleja näiden upeiden taustojen päällä, mutta toimiihan tämä mahtavasti myös näin instruna. Kuola valuen silti kelailen, miltä tämän jäbän ja Weekndin yhteisveisut kuullostaisivat.
18. Erykah Badu - Baduizm
Apple Tree
Badu on niin herttainen. Seksikäs, viettelevä lauluääni smoothien hip hop-taustojen päälle takaa rentoutumiselämyksen päivään katsomatta. Lasillinen kylmää juomaa ja pitkiä imuja vesipiipusta. Siinä sitten ihmettelee savun muodostamia koukeroita neo-soulin kärkinimen pumpatessa taustalla. Aah tulee jo mielikuvistakin euforinen olo.
Badu on ehdottomasti antanut oman kosketuksensa musiikkimieltymyksiini ja yhtenä ainoana kuuntelemanani naisartistina avannut silmiä myös ennakkoluuloja kohtaan. Eihän tälläistä musiikkia ole naisetkaan ennen tehneet, mutta kyllä tämä afropää posottaa mielestäni myös lajinsa miesartistienkin edellä. Ei mahda D'Angelotkaan mitään! Baduizm sisältää mielestäni tytön parhaat biisit, joten se tuntui luontevalta valinnalta listalleni. Toki tässä on vähemmän sitä uudemmilta levyiltä löytyvää yhteiskunnallista kannanottoa, mutta en kyllä valita. Upea tekele!
17. DJ Quik - Quik Is The Name
Tonite
Hirveästi en gangsta-rapista perusta g-funk-juttuja lukuun ottamatta (onko tämä nyt ihan sitäkään), mutta Quik oli pakko saada listalle. Omasta mielestäni jäbä on koko länsirannikon ala-arvostetuin räppäri. Tyylit olleet niin kohdallaan kun voi olla koko uran ajan. Edelleen heppu pysyy uskollisena juurilleen ja jatkaa rokkailua jenkkien smootheimman flown kera. Mikään maailman verbaalisin taituri ei Quik ole, mutta laid back-olemus saa kyllä itsellenikin aina hymyn huulille. Karismaakin löytyy. On se vaan siisti jätkä!
Kaikkien räpillisesti huikeiden piirteiden lisäksi Quikster tuottaa meneviä ja ''funkyjä'' pökäleitä. Tsekatkaa Quik's Groovet ja ette voi väittää muuta!
Voisin pohjustaa touhua kertomalla pikkuisen suhteestani musiikkiin. Musiikki on ollut mulle aina tapa synnyttää mielikuvia, elävöittää sävyttäen arjen tilanteita ja voimistaa tunnetiloja. Musiikkia kuunnellessani aivoni duunailevat vastaanottamisen lisäksi jotain, jota voisi verrata jonkin sortin mielensisäiseen matkailuun. Piirtelen päässäni vallitsevan tunnetilan mukaisia sielunmaisemia, johon musiikki ikäänkuin lisää yksityiskohtia ja liikuttelee soundin mukaisesti filmiä eteenpäin. Mikäs siinä sitten ajatusten virrassa surffaillessa. Tämän takia listalla esiintyvät levyt eivät välttämättä ole musiikillisesti toinen toistaan parempia, vaan kokonaisuuksia, jotka luovat erilaisia assosiaatioita esimerkiksi muistoihin tai muuhun trippailuun. Reggaeta kesäpäivän fiilistelyyn tai niiden perään haikailuun, depressive suicidal death metallia masisteluun. Eikös se näin mene?
Ajattelin vetää valkopeuran tyylistä poiketen edellisistä rankkauksista tutulla järjestyksellä:
1. postaus - 9 albumia
2. - 7 albumia
3. - 5 albumia
4. - 3 albumia
5. - 1 albumi
25. Ratatat - Classics (2006)
Loud Pipes
Alotetaan pienellä villikortilla. Halusin ihan välttämättä tämän nimeltään erästä pokemonia muistuttavan electro-duon listalleni. Joskus complexia selaillessani törmäsin nimittäin niin mielenkiintoiseen yhtyeeseen, että oli pakko ottaa se tehokuunteluun. Luin monien artistien ammentavan inspiraatiota nimenomaan heidän musiikistaan. Eikä se ole mikään ihme. Jäbillä on todella uniikki soundimaailma, jonkalaista ei ole ainakaan omaan korvaani osunut aiemmin. Tavallaan snadisti rokahtavan karu äänimaailma antaa popahtavalle soundille mukavan säväytyksen. Mahtavia kitaravingutuksia siellä täällä, moniulotteista tuotantoa läpi levyn, mutta silti kokonaisuus pysyy ihanan vakaana. Siihen on helppo luottaa. Ehkä se johtuu tuosta paikoittaisesta junnaavuudesta ja yksittäisten kitaralainien yksinkertaisuudesta.
Vaikka biisien seasta ei ilmestykkään yksittäisten pikkuelementtien lisäksi mitään superylläreitä, kuulijan mielenkiinto pysyy koholla tämän levyn tietynlaisen värikkyyden ansiosta. Ratatat onnistuu ripottelemaan ties minkälaista pikkutilpehööriä kappaleisiinsa. Nämä pikkutilpehöörit puolestaan luovat todella sulavan kokonaisuuden. Ja onhan se pakko myöntää - tuohan tämä tuotanto mieleen erään toisen arvostamani muusikon musiikin.
Mikäli radiorenkutukset puuduttavat, suosittelen ehdottomasti kaivelemaan Classicsin jostain käsiin. Ei pahaa sanaa. Tärkeä levy musiikkimakuni diversiteetin kannalta.
24. The Weeknd - Trilogy(2012)
Thursday
''Best musical talent since Michael Jackson''
Viikonlpun valinta listalle olisi ollut itsellenikin yllätys vielä pari kuukautta sitten. Aikoinaan kun nämä kolme mixtapea (,jotka koottiin lopulta yhdeksi albumiksi) julkaistiin, kuuntelin niistä jokaisen. Koska ihan selvästi kuulin musiikin olevan jotain uniikkia ja taidokasta, halusin ihan oikeasti tykätä siitä. Kelasin lisätä soittokertoja, mutta en vain löytänyt oikeanlaista moodia tällaisen hitusen melankolisen makkari-rnb:n kuunteluun. Harmikseni teipit jäivät pölyttymään kovalevyn uumeniin.
Mitä siinä välissä sitten lieneekään tapahtunut, mutta joskus ihan sattumalta törmäsin biisiin, jossa oltiin samplattu Weekndiä. Se kuullosti ihan taivaalliselta. Kaiken lisäksi samplen yhteyteen äänitetyt räpit jäivät niin pahasti kakkoseksi, että viimeistään täsä vaiheessa tajusin, että musiikkimaailmalla on käsissään valmis timantti. Sitä ei tarvitsisi hioa suuntaan eikä toiseen. Kaikki oli jo nyt täydellistä. Pistin ahaa-elämykseni jälkeen House Of Balloonsin soimaan ja j******ta että se kolisi kovaa. Etenkin volat kaakossa tykiteltynä tämä toimii. Jännityksellä odottelen, mihin suuntaan hepun musiikki muuttuu uran edetessä. Onkohan vuorenhuippu vielä saavuttamatta?
23. Gong - Angel's Egg (1973)
Inner Temple
Joskus tuolla roskiksen puolella hypettelin sairasta löytöäni. Gong on varmaan maailman ainoa bändi, joka on luonut oman mytologiansa. Sen pohjaa rakennetaan tarinoiden lisäksi noilla levyillä ja tuon tarinan tunteminen avaa nuo muuten kovin sekavat ja etenkin flipauttavat albumit yhdeksi kiinteäksi kokonaisuudeksi. Voisi siis sanoa, että bändiin perehtyminen on jokseenkin haastavaa ja vaatii motivaatiota pläräillä epäselviä tekstejä mm. vinyylien kansista. Mutta se oli muuten todella kannattavaa! Paljosta olisin jäänyt paitsi jos en olisi vaivaa nähnyt. Lisää stuffia tuosta mytologiasta on netti ei-niin-pullollaan, mutta pienellä googlailulla löytää kyllä pääkohdat helposti.
Radio Gnome-trilogian kiekot olivat ne ehdoton valinta listalle. Vaikka pappojen tuotanto on pätevää vuoteen katsomatta, sijoittuu Gongin kultakausi nimenomaan tuonne 70-luvun puoliväliin, jolloin nämä levyt julkaistiin. Niistä olikin snadisti vaikeaa valita sitä kaikista parasta, mutta ajattelin Angel's Eggin olevan kaikista kuulijaystävällisin, joten valitsin sen listalle. Liikkuvat äänet ja hypnoottiset saksofoni töräytykset kuullostavat suorastaan hypnoottisilta. Välillä tätä levyä kuunnellessa tuntee, kuinka hullu luovuus valtaa pääkopan. Siinä tilassa on helppo samaistua esimerkiksi ihmemaan Hullun Hatuntekijän teekutsujen menoon. Huikeaa tavaraa siis!
22. Gracias - Globe (2012)
Night Shift (DJ Kridlokk rmx)
Voin jo tässä vaiheessa paljastaa, että Gracias on ainut suomalainen artisti, jota listalta tulee löytymään. Suomessa on etenkin ihan mielettömän kovatasoista hip hopia, mutta millä vertaat jotain Asan tekelettä jenkkivastaaviinsa? Aivan. Se on liki mahdotonta. Gracias kuitenkin tiputtelee englannin kielellä, joten hänen sijoittamisensa listalle oli helpompaa. Ja onhan tässä kyseessä ihan maailmanlaajuisella tasolla silmittömän kova artisti.
Oikeastaan tällä paikalla olisi voinut olla Globen sijaan myös jäbän vanhempi EP:nä julkaistu levy. Molempia olen luukutellut todella paljon pitäen kuulemastani todella paljon. Globe kuitenkin kuullostaa omaan korvaani astetta diipimmältä levyltä. EP oli upea läpilyönti, mutta pitkäsoitto avasi maailmalle täysin uudenlaisen puolen artistista. Löytyy sitä ekallakin levyllä kuultua ajattoman kuuloista tuttua hip hop-soundia, mutta myös sitä kokeellisempaa linkistäkin löytyvää äänimaailmaa, joka kolahtaa ainakin itseeni tosi hyvin. Olihan tuo Kridin remixi myös yksi viime vuoden kovimpia stygejä.
Graciaksen siisti ääni antaa myös oman säväyksensä kokonaisuuden toimivuudelle. Tätä kehtaa popitella vaikka anopin syntymäpäivillä. Kyllä kaikki diggaa!
Alle viikko jäbän ja Lamarin keikkaan! Thumbs up!
21. The Roots - Undun (2012)
Sleep
The Roots oli päivänselvä valinta listalle. Ongelma oli vain valita bändiltä paras levy. Kaikki kuulemani on ollut ihan omalla levelillään, mutta jokainen levy on niin erilainen, että niitä on vaikeaa vertailla keskenään. How I Got Over tuntui alkuun pätevältä valinnalta, mutta pyörsin päätökseni myöhemmin tuoreempaan teokseen. Kyllä tämä Undun on mielekkäämpää ja kiinnostavampaa kuunneltavaa.
Levy kertoo käänteisessä järjestyksessä tarinan miehen kuolemasta. Känteisyyden vuoksi olikin aluksi vähän ongelmallista hahmottaa platan punaista lankaa. Ratkaisu on kuitenkin toimiva, sillä levy pelittää ehdottomasti nykyisessä muodossa paljon paremmin. Se alkaa rauhallisella ja tyynellä äänimaailmalla ja etenee lopuksi ilmeisesti elämän hektisyyttä kuvaavaan hajanaiseen pianon pimputteluun. Minä pidän näistä enemmän tai vähemmän kätketyistä tarinoista levyjen sisällä. Antaa niihin mukavasti syvyyttä. Tosin sen jälkeen harvoin biisit toimivat yksittäisinä tekeleinä enää niin hyvin. Siksi myös Undun on usein kuunneltava kokonaan alusta loppuun. En kuitenkaan pistä pahakseni sen tasaisen laadun vuoksi. Kai tätä voisi kutsua Rootsin parhaaksi levyksi. Jännä, sillä poppoo on kuitenkin musisoinut yhdessä jo ysärin alkupuolelta saakka.
20. Common - Be (2005)
It's Your World
''I named it Be to be who you are, man, and be able to be in the moment and not try too hard. Be is another way of saying just do without trying hard, like I said, natural and be true to the core of who you are; and this album, I wanted to just be and not just go and exist as just an artist, not worried about the past.''
Yksi henkilökohtaisesti soitetuimpia levyjä, jota hip hopin kentällä on tullut vastaan. En taida olla mielipiteineni yksin, sillä Commonin musiikin olen kokenut aina ideologisesti hyvin inspiroivana. Tämä levy tiivistää nuo kaikki ajatukset lempeillä soundeillaan. Tämä levy myös avasi silmäni silti osin, että Kanyen huikeuden tuottajana. Lämminhenkiset biitit yhdistettynä Commonin pehmeään ääneen (''Common's voice sounds like a chocolate milk shake poured onto Rihanna's stomach'') luovat sellaisia biisejä, että alta pois! Löytyy rakkauden sanomaa ja artistille tyypilliseen tapaan potkivia sanoituksia. Aah. Tämä levy on kyllä lähellä täydellistä tekelettä. Etenkin kokonaisuuden päättävä jumaltuottaja J Dillan tuottama It's Your World sulkee satukirjan kannet ja toimii parhaana lopetusraitana mitä tiedän. Tätä levyä aion soittaa lapsilleni. Tästä haluan heidän ottavan vaikutteita elämäänsä.
19. XXYYXX - XXYYXX (2012)
About You
Sitten vähän hipsterimpää soundia. Kuten olen jo tälläkin forumilla ilmaissut, olen suuri cloud-rapin fani. Cloud-rap ottaa vaikutteensa esimerkiksi eri konemusiikin (ambient, wave...) alagenreiltä. Sen kautta päädyinkin youtubessa luukuttelemaan levyä, jolla oli hiton siisti kansikuva. Kun kiekko pyörähti käyntiin, löysin saman tien piirteet johon tykästyin. Popittelin heti ensimmäisellä kuuntelukerralla koko tekeleen läpi. Osui ja upposi. Tuotanto on niin kohdallaan. Tekisi melkein mieli kuulla vokaaleja näiden upeiden taustojen päällä, mutta toimiihan tämä mahtavasti myös näin instruna. Kuola valuen silti kelailen, miltä tämän jäbän ja Weekndin yhteisveisut kuullostaisivat.
18. Erykah Badu - Baduizm
Apple Tree
Badu on niin herttainen. Seksikäs, viettelevä lauluääni smoothien hip hop-taustojen päälle takaa rentoutumiselämyksen päivään katsomatta. Lasillinen kylmää juomaa ja pitkiä imuja vesipiipusta. Siinä sitten ihmettelee savun muodostamia koukeroita neo-soulin kärkinimen pumpatessa taustalla. Aah tulee jo mielikuvistakin euforinen olo.
Badu on ehdottomasti antanut oman kosketuksensa musiikkimieltymyksiini ja yhtenä ainoana kuuntelemanani naisartistina avannut silmiä myös ennakkoluuloja kohtaan. Eihän tälläistä musiikkia ole naisetkaan ennen tehneet, mutta kyllä tämä afropää posottaa mielestäni myös lajinsa miesartistienkin edellä. Ei mahda D'Angelotkaan mitään! Baduizm sisältää mielestäni tytön parhaat biisit, joten se tuntui luontevalta valinnalta listalleni. Toki tässä on vähemmän sitä uudemmilta levyiltä löytyvää yhteiskunnallista kannanottoa, mutta en kyllä valita. Upea tekele!
17. DJ Quik - Quik Is The Name
Tonite
Hirveästi en gangsta-rapista perusta g-funk-juttuja lukuun ottamatta (onko tämä nyt ihan sitäkään), mutta Quik oli pakko saada listalle. Omasta mielestäni jäbä on koko länsirannikon ala-arvostetuin räppäri. Tyylit olleet niin kohdallaan kun voi olla koko uran ajan. Edelleen heppu pysyy uskollisena juurilleen ja jatkaa rokkailua jenkkien smootheimman flown kera. Mikään maailman verbaalisin taituri ei Quik ole, mutta laid back-olemus saa kyllä itsellenikin aina hymyn huulille. Karismaakin löytyy. On se vaan siisti jätkä!
Kaikkien räpillisesti huikeiden piirteiden lisäksi Quikster tuottaa meneviä ja ''funkyjä'' pökäleitä. Tsekatkaa Quik's Groovet ja ette voi väittää muuta!
WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi
Re: Albums top-25 # 69
Oma lista tulee kunhan kerkeää, mutta senverran vain, että Coca onnistui jo heti ekalla kiekalla vetämään kaksi lättyä esiin, jotka on omallakin luonnoslistalla mukana. Outo sälli.
\____0___/
Re: Albums top-25 # 69
Kai tämä homma pitää polkaista käyntiin tässä vaiheessa. Omat kriteerit tässä listassa on yksi levy per esittäjä ja vähintään vuoden kuuntelu pohjalla. Lista on alkupään osalta vain tämän hetken mielipide ja hyvin pikavilkaisulla kyhätty. Hyvin homogeenistä ja vähän keskustelua herättävää kamaa huterilla perusteluilla siis tulossa.
25. Kuusumun Profeetta - Hymyilevien laivojen satama (2006)
Kuusumun Profeetta on minulle verrattaen uusi tuttavuus ja Hymyilevien laivojen satama oli ensimmäinen levy, jota yhtyeeltä kuuntelin. Mika Rättö on henkilö, joka jakaa mielipiteitä, mutta minulle hänen häröilynsä uppoaa täysillä. Levy on todella tasainen kokonaisuus ja soundillisesti helposti lähestyttävä. Tällä hetkellä se ei tosin riitä kuin listan viimeiseen sijaan.
Esimerkkibiisi: Binääripyhimys
24. Radiohead - The Bends (1995)
Koskaan en ole mikään Radioheadin suurin fani ollut ja yhtyeen kuuntelu on rajoittunut lähinnä kolmeen ensimmäiseen albumiin, joista toinen päätyi tälle listalle. Mikä vain kolmesta ensimmäisestä olisi ollut ihan hyvä tähän, mutta Pablo Honey on minulle lähinnä yhtäkuin Creep ja OK Computerin äänimaailma on ehkä vähän turhan masentavaa välillä. The Bends on kevyt levy, josta ei jää paha mieli, mutta ei toisaalta hyväkään. Helposti unohtuvaa, mutta toimivaa kuunneltavaa.
Esimerkkibiisi: The Bends
23. Yes - Close to the Edge (1972)
Yläasteen loppupuolella kiinnostuin progesta ja tutustuin innolla useisiin keskinäisiin albumeihin. Joidenkin kuuntelu jäi, jotkut säilyi aktiivikuuntelussa vielä senkin jälkeen. Yes kuuluu jälkimmäiseen ryhmään, vaikka en moniinkaan yhtyeen levyihin olekaan koskenut. Levyn ehkä jopa vähän unenomainen tunnelma sekä taidokas soitanta takaavat paikan tältä listalta.
Esimerkkibiisi: Close to the Edge
22. July - July (1968)
Spotifyn saapuminen tähän talouteen mullisti musakenttääni huomattavasti ja auttoi löytämään bändejä, joista monikaan ei ole kuullut. Lyhyen aikaa koossa pysynyt psykedeelistä rockia soittanut yhtye July oli yksi niistä. Tämmöisiä bändejä oli 60-luvun lopussa jokaisessa isommassa kaupungissa, mutta Julyn tietty kotikutoisuus kuulostaa hyvältä eikä efektienkään kanssa ole ammuttu yli kuten moni muu vastaava yhtye teki.
Esimerkkibiisi: My Clown
21. Arzachel - Arzachel (1969)
Kaverini hommasi Spotifyn ensin, joten sieltä kautta on pakko ottaa yksi yhtye. Ainoastaan yhden levyn tällä nimellä julkaissut Arzachel on myös näitä 60-luvun lopun häröily-yhtyeitä, mutta tässä painetaan vaan isommalla vaihteella kuin listan edellisessä jäsenessä. Vaikka levyn loppupäässä onkin sorruttu vähän turhaan efektirunkkaamiseen, levyn alkupää on niin kovaa kamaa, että paikka listalla on perusteltu.
Esimerkkibiisi: Leg
20. Blonde on Blonde - Rebirth (1970)
Nimensä Bob Dylanin albumilta ottanut Blonde on Blonde kuuluu samaan sarjaan kuin kaksi edellistä levyä. Konstailematonta psykedeliaa. Joku näissä hippibändeissä vaan tekee sen, että niitä päätyy listalle vähän liiankin kanssa. Ja miksi ei päätyisi, hyväähän tämä on. Blonde on Blonde on paljon kevyempää kuunneltavaa kuin edeltävä Arzachel ja sopii hyvin kaikenlaisiin päihdepitoisiin illanistujaisiin taustamusiikiksi.
Esimerkkibiisi: Heart Without a Home
19. Green Day - Dookie (1994)
Listan 19. levy on itsellenikin vähän mysteeri, että mitä se listalla tekee, mutta kai se jostain syystä siinä on. En ole juuri koskaan pitänyt Green Daystä, mutta Dookiella on tehty monia asioita oikein. Green Day pudotti myöhemmässä vaiheessa punk-asenteen vain taustalle, mutta Dookiella se elää ja voi hyvin. Vaikka biisit vähän samalta kuulostaakin, energia on se, joka tässä jyllää.
Esimerkkibiisi: Welcome to Paradise
18. Porcupine Tree - In Absentia (2002)
Kerroin aikaisemmin, että yläasteen loppuvaiheessa proge nappasi täysillä. Porcupine Tree on yksi jäänne niiltä ajoilta. Vaikka nykyproge ei ole ikinä mitään omaa suosikkia ollutkaan, Porcupine Tree vakuutti. Se vakuutti niin paljon, että eräässä vaiheessa jäljittelin jopa tietoisesti nokkamies Steven Wilsonin tyyliä. Kuulemistani levyistä In Absentia on mielestäni paras PT:n tuotos ihan samoilla perusteluilla kuin Radioheadinkin tapauksessa. Meininki ei mene liian synkäksi juuri missään välissä ja levy on todella tasainen eikä huonoja kappaleita löydy.
Esimerkkibiisi: Gravity Eyelids
17. Ultra Bra - Vapaaherran elämää (1996)
Listaus päättyy tällä kertaa hieman kommunistihenkisiin säveliin. Marssihenkinen poljento yhdistettynä ihastuttavan kantaaottaviin sanoihin sai minut tykästymään yhtyeeseen, vaikka jäsenten kaikkia mielipiteitä nyt en välttämättä allekirjoitakaan. Debyyttilevyllä bändin poliittiset juuret kuuluvat ehkä kaikkein selvimmin. Pidän myös siitä, että biisit on sovitettu helposti yhteislaulettavaksi. Mietin ensin Ultra Bran levyksi listaukseen Krokettia, mutta jälkikäteen mietittynä Vapaaherran elämää on vaan sen verran kovempi juttu, että paikka listalla on ansaittu ihan musiikillisilla ansioilla.
Esimerkkibiisi: Kahdeksanvuotiaana
Että semmonen avaus listalle. Kommentoida saa.
25. Kuusumun Profeetta - Hymyilevien laivojen satama (2006)
Kuusumun Profeetta on minulle verrattaen uusi tuttavuus ja Hymyilevien laivojen satama oli ensimmäinen levy, jota yhtyeeltä kuuntelin. Mika Rättö on henkilö, joka jakaa mielipiteitä, mutta minulle hänen häröilynsä uppoaa täysillä. Levy on todella tasainen kokonaisuus ja soundillisesti helposti lähestyttävä. Tällä hetkellä se ei tosin riitä kuin listan viimeiseen sijaan.
Esimerkkibiisi: Binääripyhimys
24. Radiohead - The Bends (1995)
Koskaan en ole mikään Radioheadin suurin fani ollut ja yhtyeen kuuntelu on rajoittunut lähinnä kolmeen ensimmäiseen albumiin, joista toinen päätyi tälle listalle. Mikä vain kolmesta ensimmäisestä olisi ollut ihan hyvä tähän, mutta Pablo Honey on minulle lähinnä yhtäkuin Creep ja OK Computerin äänimaailma on ehkä vähän turhan masentavaa välillä. The Bends on kevyt levy, josta ei jää paha mieli, mutta ei toisaalta hyväkään. Helposti unohtuvaa, mutta toimivaa kuunneltavaa.
Esimerkkibiisi: The Bends
23. Yes - Close to the Edge (1972)
Yläasteen loppupuolella kiinnostuin progesta ja tutustuin innolla useisiin keskinäisiin albumeihin. Joidenkin kuuntelu jäi, jotkut säilyi aktiivikuuntelussa vielä senkin jälkeen. Yes kuuluu jälkimmäiseen ryhmään, vaikka en moniinkaan yhtyeen levyihin olekaan koskenut. Levyn ehkä jopa vähän unenomainen tunnelma sekä taidokas soitanta takaavat paikan tältä listalta.
Esimerkkibiisi: Close to the Edge
22. July - July (1968)
Spotifyn saapuminen tähän talouteen mullisti musakenttääni huomattavasti ja auttoi löytämään bändejä, joista monikaan ei ole kuullut. Lyhyen aikaa koossa pysynyt psykedeelistä rockia soittanut yhtye July oli yksi niistä. Tämmöisiä bändejä oli 60-luvun lopussa jokaisessa isommassa kaupungissa, mutta Julyn tietty kotikutoisuus kuulostaa hyvältä eikä efektienkään kanssa ole ammuttu yli kuten moni muu vastaava yhtye teki.
Esimerkkibiisi: My Clown
21. Arzachel - Arzachel (1969)
Kaverini hommasi Spotifyn ensin, joten sieltä kautta on pakko ottaa yksi yhtye. Ainoastaan yhden levyn tällä nimellä julkaissut Arzachel on myös näitä 60-luvun lopun häröily-yhtyeitä, mutta tässä painetaan vaan isommalla vaihteella kuin listan edellisessä jäsenessä. Vaikka levyn loppupäässä onkin sorruttu vähän turhaan efektirunkkaamiseen, levyn alkupää on niin kovaa kamaa, että paikka listalla on perusteltu.
Esimerkkibiisi: Leg
20. Blonde on Blonde - Rebirth (1970)
Nimensä Bob Dylanin albumilta ottanut Blonde on Blonde kuuluu samaan sarjaan kuin kaksi edellistä levyä. Konstailematonta psykedeliaa. Joku näissä hippibändeissä vaan tekee sen, että niitä päätyy listalle vähän liiankin kanssa. Ja miksi ei päätyisi, hyväähän tämä on. Blonde on Blonde on paljon kevyempää kuunneltavaa kuin edeltävä Arzachel ja sopii hyvin kaikenlaisiin päihdepitoisiin illanistujaisiin taustamusiikiksi.
Esimerkkibiisi: Heart Without a Home
19. Green Day - Dookie (1994)
Listan 19. levy on itsellenikin vähän mysteeri, että mitä se listalla tekee, mutta kai se jostain syystä siinä on. En ole juuri koskaan pitänyt Green Daystä, mutta Dookiella on tehty monia asioita oikein. Green Day pudotti myöhemmässä vaiheessa punk-asenteen vain taustalle, mutta Dookiella se elää ja voi hyvin. Vaikka biisit vähän samalta kuulostaakin, energia on se, joka tässä jyllää.
Esimerkkibiisi: Welcome to Paradise
18. Porcupine Tree - In Absentia (2002)
Kerroin aikaisemmin, että yläasteen loppuvaiheessa proge nappasi täysillä. Porcupine Tree on yksi jäänne niiltä ajoilta. Vaikka nykyproge ei ole ikinä mitään omaa suosikkia ollutkaan, Porcupine Tree vakuutti. Se vakuutti niin paljon, että eräässä vaiheessa jäljittelin jopa tietoisesti nokkamies Steven Wilsonin tyyliä. Kuulemistani levyistä In Absentia on mielestäni paras PT:n tuotos ihan samoilla perusteluilla kuin Radioheadinkin tapauksessa. Meininki ei mene liian synkäksi juuri missään välissä ja levy on todella tasainen eikä huonoja kappaleita löydy.
Esimerkkibiisi: Gravity Eyelids
17. Ultra Bra - Vapaaherran elämää (1996)
Listaus päättyy tällä kertaa hieman kommunistihenkisiin säveliin. Marssihenkinen poljento yhdistettynä ihastuttavan kantaaottaviin sanoihin sai minut tykästymään yhtyeeseen, vaikka jäsenten kaikkia mielipiteitä nyt en välttämättä allekirjoitakaan. Debyyttilevyllä bändin poliittiset juuret kuuluvat ehkä kaikkein selvimmin. Pidän myös siitä, että biisit on sovitettu helposti yhteislaulettavaksi. Mietin ensin Ultra Bran levyksi listaukseen Krokettia, mutta jälkikäteen mietittynä Vapaaherran elämää on vaan sen verran kovempi juttu, että paikka listalla on ansaittu ihan musiikillisilla ansioilla.
Esimerkkibiisi: Kahdeksanvuotiaana
Että semmonen avaus listalle. Kommentoida saa.
Re: Albums top-25 # 69
Jess! Tosi hyvä, että lähdit mukaan! Saadaankin nähdä entistä laajemmalta skaalalta levyjä jengin listoilla! Vielä kun Migu ja Rokkari malttaisivat viettää oman ikuisuutensa näppäimistöjensä tuntumassa. Hyvä tästä tulee! (:
WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi
-
DeadManWalking
- WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
- Viestit: 8632
- Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
- Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester
Re: Albums top-25 # 69
Jaksaisikohan sitä kirjoitella oman listansa. Periaatteessa se voisikin olla melkein valmis. Jaksatteko lukea junttimaista populaarikulttuuria ja tylsää radiomusaa?
Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.
-
The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: Albums top-25 # 69
Siitä vaan. Olishan se varmaan mielenkiintoista luettavaa.DeadManWalking kirjoitti:Jaksaisikohan sitä kirjoitella oman listansa. Periaatteessa se voisikin olla melkein valmis. Jaksatteko lukea junttimaista populaarikulttuuria ja tylsää radiomusaa?
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
-
DeadManWalking
- WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
- Viestit: 8632
- Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
- Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester
Re: Albums top-25 # 69
Noh, kokeillaanpa sitten. Varoitan jo sitten tässä vaiheessa, että tällä listalla on enemmän kuin yksi levy per yksi artisti.
25. Ozzy Osbourne - Blizzard of Ozz (1980)
Ozzy Osbourne on meikäläiselle henkilökohtaisesti erittäin tärkeä artisti. Kyseinen herrasmies oli minun ensimmäinen todellinen lempiartistini, ja ensimmäinen kosketus minulle raskaampaan musiikkiin. Silti piti alkaa aidosti miettimään sitä, että mihinkähän väliin sitä Ozzyn tuotantoa oikein pistäisi. Noh, kaippa se on aika hyvä sitten aloittaa tällainen projekti tämän herran tuotannolla.
Blizzard of Ozz on siis hra Osbournen ensimmäinen soololevy. Levy tuli pihalle vuonna 1980, ja Ozzy oli itse saanut kenkää Black Sabbathista vuonna 1979, joten pitkään mies ei levännyt. Levy itsessään on aika perinteistä Ozzyn 80-luvun tuotantoa, mutta omalle kohdalle tämä levy on iskenyt näistä kaikista koviten. Suurin syy on varmastikin se, että levyllä on erittäin tarttuva Crazy Train kappale, joka iski aikanaan kuin miljoona volttia. Onhan levyllä paljon muitakin kovia biisejä, mutta Crazy Train yleisesti ottaen yksi niitä syitä, miksi raskasta musiikkia tuli aikanaan ruettua kuuntelemaan.
Otetaan esimerkkibiisiksi kuitenkin: Mr.Crowley.
24. FM2000 - Meibi Bus Home (2009)
Mennäänpä sitten seuraavaksi vähän pienemmän luokan yhtyeeseen, eli toisin sanottuna rakkaan kotikaupunkini Pieksämäen ylpeyteen FM2000:een.
FM2000 aloitti toimintansa vuonna 1999, ja nimikin oli alunperin niinkin räkäinen kuin Fucking Millenium. Bändillä kesti alussa jonkin aikaa löytää itseään ja omaa tyyliään, ja olihan bändin tuotanto alussa ihan täyttä paskaa. Bändi oli kuitenkin alunperin tunnettu lähinnä todella tiukasta lavaesiintymisestä ja tinkimättömän räkäisestä tyylistä. Vuonna 2008 bändi pääsi Sakara Recordsin alaisuuteen, ja vuonna 2009 tuli sitten yhtyeen ensimmäinen studioalbumi. Bändiltä oli tullut ennen tuota muutama omakustanne, joista etenkin vuoden 2006 Moskovan pasuunat nauttii suosiota fanien keskuudessa.
No anyway, Meibi Bus Home -albumilla bändin soittotaidot olivat kehittyneet huomattavasti sitten ensimmäisten räpellysten (mikä on toki ihan luonnollista), ja tuotoksena oli varsin hyvä ja uskottava metallilevy. Tämä myös pantiin merkille vuoden 2009 Finnish Metal Expossa, kun bändi palkittiin vuoden parhaana tulokkaana.
Levyn teemoista ja sanoituksista moni yrittää etsiä jonkinlaista syvällisempää tai merkittävämpää tarkoitusta, mutta tiettyjen välikäsien kautta suht läheltäkin porukan toimintaa seuranneena voi todeta, että tällaiset teoriat ovat täyttä paskaa. Biisit kun itsessään kertovat suurelta osin lähinnä ryyppäämisestä ja päihteiden käytöstä sen eri muodoissa.
Noh, ihan kiva levy tosiaan tämä ja löytyyhän sieltä esimerkkibiiskin: Mestaruus
23. HIM - Razorblade Romance (1999)
Sitten mennäänkin taas vähän erilaiseen tulkintaan. Jännä homma sinänsä, että itse en aluksi tykännyt HIMin musiikista juuri ollenkaan, ja minulla kesti erittäin kauan siinä kun ryhdyin bändiä kuuntelemaan. Varsinaisesti en bändin faniksi tunnustaudu vieläkään, vaikka siellä tuotannossa toki löytyykin paljon hyviä biisejä.
Niin, ja onhan siellä tosiaan se Razorblade Romance, joka on perhana hyvä rock-levy. Sopivan yksinkertainen ja tarttuva rock-levy, joka ei edes yritä olla mitään muuta. Tietysti tälle yritetään iskeä erilaisia määritelmiä alkaen Love Metallista ja päättyen ties mihin, mutta itse en jaksa moiseen hifistelyyn lähteä.
Levy itsessäänhän on edelleenkin HIM:n tuotannon ylivoimaisesti paras. Se sisältää näitä tarttuvia rock-ralleja kuten Right here in my arms, ja sitten näitä hitaita balladeja kuten Gone with the Sin. Sitten on varmasti se bändin suurin hitti Join Me, joka asettuu johonkin sinne väliin. Jotenkin kyseinen biisi meinasi jossain vaiheessa tappaa minulta aivosoluja, mutta myöhemmin kun tämän levyn otin uudestaan käsittelyyn, niin sehän paljastui myöskin varsin kovaksi biisiksi.
Noh, esimerkkibiisiksi kaivetaan kuitenkin levyn paras biisi, ja kenties jopa koko tuotannon paras biisi eli Poison Girl.
22. Guns N' Roses - Appetite for Destruction (1987)
Sitten taas jotain ihan muuta. Kyseessä on sellainen levy, joka yleensä näkyy top 5:ssä kun listaillaan erilaisia "paras rock-albumi" tai muita vastaavia listauksia. Onhan kyseessä erittäin kova levy, mutta ei tämä meikäläisen henkilökohtaisissa listauksissa ihan mene sinne top femmaan, tai no eipä oikeastaan edes lähellekään sitä. Toki minähän en paskaa musiikkia kuuntelekaan, joten se nyt on ihan sama onko sijalla 1. tai 20.
No juu, oikeastaan tämän levyn kohdalla oma tarina on vähän samanlainen kuin tuon HIM:n levyn kanssa, että aika kauan kesti ennen kuin aloin tästäkään pitämään. Sitten kun aloin, niin tätä on kyllä tullut kuunneltua aika paljonkin. Klassinen levy ja klassinen kokoonpano, ja jos en ihan väärässä ole niin taitaapi olla edelleenkin kaikkien aikojen suosituin debyyttialbumi ihan keneltä tahansa artistilta. Saatan olla väärässäkin, mutta jotenkin tällainen mielikuva on.
Esimerkkibiisiksi voisi heittää melkeinpä mikä tahansa, sillä levyhän on täynnä tuttuja kappaleita lähes kaikille, mutta otetaan nyt vähän tylsästi: Sweet Child O' Mine
21. Iron Maiden - The Final Frontier (2010)
Seuraavaksi tällainen tuotos. En tiedä mikä meikäläisen mieltymyksissä on tämän bändin suhteen, mutta jotenkin nämä bändin uudemmat tuotokset ovat iskeneet paljon paremmin kuin mitä esimerkiksi se kultainen 80-luvun matsku. Ei tietysti mitään pois niiltä klassisilta albumeiltakaan, mutta joku näissä kiehtoo vaan enemmän. Onko se sitten lyriikat, onko se äänimailma vai mikä, mene ja tiedä.
Albumi itsessään jatkaa jokseenkin vuoden 2006 A Matter of Life and Deathin linjaa, ja levy sisältää paljon pitkiä kappaleita (verrattuna siis aiempaan matskuun). Levy itsessään voi olla monien bändiä vähemmän kuuntelevien mielestä tylsähkö, mutta onhan se selkeästi Iron Maidenin albumiksi tunnistettava. Erittäin timanttinen kokonaisuus, joka ei niinkään rajoitu yksittäisten hittien varaan, vaan luottaa pikemminkin kokonaisuuteen.
Esimerkkibiisi: When the Wild Wind Blows. Noin 11 minuuttia kestävä eepos, oma henkilökohtainen suosikki kenties jopa koko yhtyeen tuotannosta.
20. Sentenced - Down (1996)
No niin, sitten tullaankin meikäläisen sydämen asian ja suosikkibändin eli siis Sentencedin tuotantoon. Down ei ollut aivan ensimmäinen Sentencedin levy johon tuli tartuttua nuorena, mutta ensimmäisten joukossa se joka tapauksessa oli. Levy itsessäänhän oli aikanaan varsin ristiriitainen fanien keskuudessa, koska levyllä kuultiin ensimmäisen kerran uutta laulajaa eli Ville Laihialaa, ja levy otti muutenkin askeleen hieman kevyempään suuntaan aiempaan nähden.
Silti levyllä on edelleenkin ne samat teemat tunnistettavissa, joita oli edellisellä Amok-levylläkin, eli tietty karheus, synkät sanoitukset ja itsemurhan käsittely. Levyn tuotanto ja äänitys oli itsessään aikanaan melko huvittavakin kokonaisuus. Bändin vanha laulaja Taneli Jarva oli eronnut yhtyeestä vuoden 1996 kesällä, ja uutta laulajaa etsittiin aika kuumeisesti. Laulaja lopulta löytyi, ja levy äänitettiin vain parissa viikossa ja julkaistiin marraskuussa 1996.
Se mikä näissä jutuissa sitten itseäni nauratta aina joskus on se, että bändiin oli ehdolla myös eräs toinen Ville, eli Ville Valo. Laihiala oltiin ehditty kuitenkin ottaa mukaan yhtyeeseen vain hieman ennen kuin Valo otti bändiin yhteyttä, joten enää toista laulajanvaihtoa ei ryhdytty tekemään. Aina välillä tulee mietittyä, että minkähänlainen tämän bändin historia olisi, jos Ville Valo niminen nuori mies olisi ottanut yhteyttä pari viikkoa aiemmin.
Esimerkkibiisiksi valikoitui: Shadegrown
19. Poisonblack - Lust Stained Despair (2006)
Tajusin ihan puolivahingossa sen, että nyt tuli kahdelle peräkkäiselle levylle sama laulaja. Bändi tosin ehti vaihtua siinä välissä, mutta se nyt on pikku homma.
Poisonblack on suomalainen metalliyhtye, joka on perustettu vuonna 2000. Bändi itsessään oli alunperin Ville Laihialalle "sivuprojekti", vaikka bändi itsessään on Laihialalle se oma bändi ja todellinen sydämen tuote, siinä missä Sentencedissä hän oli pikemminkin Miika Tenkulan ja Sami Lopakan ajatusten tulkitsija.
Alunperin Poisonblackissa lauloi Charonista tuttu JP Leppäluoto, kun Laihiala keskittyi rämpyttämään kitaraa. Leppäluoto kuitenki erosi bändistä vuonna 2003, ja bändiin etsittiin pitkään uutta laulajaa. Tietystikin bändin toiminta noiden vuosien 2003-2006 oli melko vähäistä, kun Laihiala itse oli kiireinen Sentencedin kanssa ja kosketinsoittaja Marco Sneck oli mukana luultavasti jokaisen suomalaisen metallibändin levyillä tai keikoilla, joten toimintaa ei tämän vuoksi juuri ollut.
Noh, laulaja löytyi sitten lopulta vuonna 2006. Ja laulaja oli Ville Laihiala, joka Sentencedin lopettamisen jälkeen pystyi keskittymään täysillä oman perustamansa yhtyeen asioihin. Vuonna 2006 ilmestyi siis bändin selkeästi paras kokonaisuus, ja oikeastaan ainoa levy jota jaksan tältä bändiltä kokonaisuutena kuunnella vieläkin. Muilla levyillä on ihan hyviä biisejä, mutta tämä on sellainen mitä viitsii kokonaankin kuunnella aina silloin tällöin.
Esimerkkibiisi: Nothing else remains
18. Nightwish - Century Child (2002)
Century Child oli pitkään albumi, jota pidin Nightwishin parhaana. Ja onhan kyseessä erittäin hieno levy, joka kyllä tempaisi minut mukaani välittömästi kun sitä ensimmäistä kertaa kuuntelin.
Kyseinen levy aloitti tietyllä tavalla uuden sivun Nightwishin historiassa. Ennen tätä levyä bändin tuotanto oli hyvin pitkälti power metallia naisäänellä varustettuna, mutta tämän myötä mukaan tuli Marco Hietala, orkesterin säestykset ja muutenkin huomattavasti hitaampi ja tunnelmallisempi tyyli. Tarja Turunenkaan ei mene ihan niin korkealle kuin aiemmilla levyillä, vaan laulu on paikoitellen jopa perinteisen naisrockarin kuuloista. Siltikin se silloinen Nightwishin tyyli on sieltä löydettävissä, mutta jutut on tehty tässä vain hieman huolellisemmin ja päivitetymmin.
End of Innocence eli Viattomuuden loppu on eräs teema mikä tällä levyllä nousee paljolti esiin. Itse yhdistän tuon siihen, että tämä levy oli ensimmäinen millä päästettiin irti siitä yksinkertaisesta ja "viattomasta" power metal -paahdosta, ja myös siihen että tällä levyllä sanoitukset olivat huomattavasti henkilökohtaisempia kuin aiemmin. Aiemmin liikuttiin hyvin pitkälti fantasiateemoissa, mutta näissä ollaan kyllä selkeästi Tuomas Holopaisen omissa ajatuksissa ja tuntemuksissa. Ja onhan Holopainen itsekin sen myöntänyt, sillä esimerkiksi viides raita Slaying the Dreamer on Holopaisen mukaan osoitettu kaikille niille ihmisille, jotka ovat kaataneet paskaa hänen ja muun bändin niskaan aikojen saatossa.
Kova levy, joka on kovassa kuuntelussa hyvin usein. Esimerkkibiisiksi valitaan kaunis Ever Dream.
17. KISS - Destroyer (1976)
Sitten taas jotain ihan muuta, ja sitä ns. perinteistä rokettirollia. Monesti Destroyer nousee erilaisissa listauksissa esille kun puhutaan merkittävistä ja suosituista rock-levyistä, ja onhan se nyt oikeasti KISSin varsin sekalaisessa tuotannossa ehdottomasti paras ja ehjin kokonaisuus, joka kaiken lisäksi sisältää myös huikean määrän yhtyeen klassikoiksi nousseita kappaleita.
Albumihan oli KISSin neljäs studioalbumi, ja yhteensä viides julkaisu kun lasketaan mukaan live-levy Alive!, joka nosti bändin suosioon. No anyway, Destroyer on levynä sellainen joka ei todellakaan tarjoa mitään monimutkaista kitaratilutusta tai järjetöntä poljentoa, vaan yksinkertaista ja rehellistä rock-musiikkia. Jos joku haluaa jotain sellaista etsiä, niin kannattaa ihan suosiolla suunnata ne tuntosarvet ihan jonnekin muualle, sillä tästä sitä ei löydy. Ja kuten todettua, niin levy on selkeästi KISSin ehjin kokonaisuus, vaikka pari ihan hyvää albumia tämän jälkeen tulikin, ennen kuin 80-luvulla alkoi se totaalinen sekoilu ja ties minkälaisen roskan tuottaminen.
Nyt mentiin jo vähän tämän levyn ohi, mutta nidotaan se kuitenkin kasaan esimerkkibiisillä joka on Shout it out Loud. Tarttuva ja iloinen rock-kappale.
----------------
Ja näin, nyt on ensimmäinen osio käsitelty tästä projektista, palataan sitten varmastikin ensi viikon puolella.
25. Ozzy Osbourne - Blizzard of Ozz (1980)
Ozzy Osbourne on meikäläiselle henkilökohtaisesti erittäin tärkeä artisti. Kyseinen herrasmies oli minun ensimmäinen todellinen lempiartistini, ja ensimmäinen kosketus minulle raskaampaan musiikkiin. Silti piti alkaa aidosti miettimään sitä, että mihinkähän väliin sitä Ozzyn tuotantoa oikein pistäisi. Noh, kaippa se on aika hyvä sitten aloittaa tällainen projekti tämän herran tuotannolla.
Blizzard of Ozz on siis hra Osbournen ensimmäinen soololevy. Levy tuli pihalle vuonna 1980, ja Ozzy oli itse saanut kenkää Black Sabbathista vuonna 1979, joten pitkään mies ei levännyt. Levy itsessään on aika perinteistä Ozzyn 80-luvun tuotantoa, mutta omalle kohdalle tämä levy on iskenyt näistä kaikista koviten. Suurin syy on varmastikin se, että levyllä on erittäin tarttuva Crazy Train kappale, joka iski aikanaan kuin miljoona volttia. Onhan levyllä paljon muitakin kovia biisejä, mutta Crazy Train yleisesti ottaen yksi niitä syitä, miksi raskasta musiikkia tuli aikanaan ruettua kuuntelemaan.
Otetaan esimerkkibiisiksi kuitenkin: Mr.Crowley.
24. FM2000 - Meibi Bus Home (2009)
Mennäänpä sitten seuraavaksi vähän pienemmän luokan yhtyeeseen, eli toisin sanottuna rakkaan kotikaupunkini Pieksämäen ylpeyteen FM2000:een.
FM2000 aloitti toimintansa vuonna 1999, ja nimikin oli alunperin niinkin räkäinen kuin Fucking Millenium. Bändillä kesti alussa jonkin aikaa löytää itseään ja omaa tyyliään, ja olihan bändin tuotanto alussa ihan täyttä paskaa. Bändi oli kuitenkin alunperin tunnettu lähinnä todella tiukasta lavaesiintymisestä ja tinkimättömän räkäisestä tyylistä. Vuonna 2008 bändi pääsi Sakara Recordsin alaisuuteen, ja vuonna 2009 tuli sitten yhtyeen ensimmäinen studioalbumi. Bändiltä oli tullut ennen tuota muutama omakustanne, joista etenkin vuoden 2006 Moskovan pasuunat nauttii suosiota fanien keskuudessa.
No anyway, Meibi Bus Home -albumilla bändin soittotaidot olivat kehittyneet huomattavasti sitten ensimmäisten räpellysten (mikä on toki ihan luonnollista), ja tuotoksena oli varsin hyvä ja uskottava metallilevy. Tämä myös pantiin merkille vuoden 2009 Finnish Metal Expossa, kun bändi palkittiin vuoden parhaana tulokkaana.
Levyn teemoista ja sanoituksista moni yrittää etsiä jonkinlaista syvällisempää tai merkittävämpää tarkoitusta, mutta tiettyjen välikäsien kautta suht läheltäkin porukan toimintaa seuranneena voi todeta, että tällaiset teoriat ovat täyttä paskaa. Biisit kun itsessään kertovat suurelta osin lähinnä ryyppäämisestä ja päihteiden käytöstä sen eri muodoissa.
Noh, ihan kiva levy tosiaan tämä ja löytyyhän sieltä esimerkkibiiskin: Mestaruus
23. HIM - Razorblade Romance (1999)
Sitten mennäänkin taas vähän erilaiseen tulkintaan. Jännä homma sinänsä, että itse en aluksi tykännyt HIMin musiikista juuri ollenkaan, ja minulla kesti erittäin kauan siinä kun ryhdyin bändiä kuuntelemaan. Varsinaisesti en bändin faniksi tunnustaudu vieläkään, vaikka siellä tuotannossa toki löytyykin paljon hyviä biisejä.
Niin, ja onhan siellä tosiaan se Razorblade Romance, joka on perhana hyvä rock-levy. Sopivan yksinkertainen ja tarttuva rock-levy, joka ei edes yritä olla mitään muuta. Tietysti tälle yritetään iskeä erilaisia määritelmiä alkaen Love Metallista ja päättyen ties mihin, mutta itse en jaksa moiseen hifistelyyn lähteä.
Levy itsessäänhän on edelleenkin HIM:n tuotannon ylivoimaisesti paras. Se sisältää näitä tarttuvia rock-ralleja kuten Right here in my arms, ja sitten näitä hitaita balladeja kuten Gone with the Sin. Sitten on varmasti se bändin suurin hitti Join Me, joka asettuu johonkin sinne väliin. Jotenkin kyseinen biisi meinasi jossain vaiheessa tappaa minulta aivosoluja, mutta myöhemmin kun tämän levyn otin uudestaan käsittelyyn, niin sehän paljastui myöskin varsin kovaksi biisiksi.
Noh, esimerkkibiisiksi kaivetaan kuitenkin levyn paras biisi, ja kenties jopa koko tuotannon paras biisi eli Poison Girl.
22. Guns N' Roses - Appetite for Destruction (1987)
Sitten taas jotain ihan muuta. Kyseessä on sellainen levy, joka yleensä näkyy top 5:ssä kun listaillaan erilaisia "paras rock-albumi" tai muita vastaavia listauksia. Onhan kyseessä erittäin kova levy, mutta ei tämä meikäläisen henkilökohtaisissa listauksissa ihan mene sinne top femmaan, tai no eipä oikeastaan edes lähellekään sitä. Toki minähän en paskaa musiikkia kuuntelekaan, joten se nyt on ihan sama onko sijalla 1. tai 20.
No juu, oikeastaan tämän levyn kohdalla oma tarina on vähän samanlainen kuin tuon HIM:n levyn kanssa, että aika kauan kesti ennen kuin aloin tästäkään pitämään. Sitten kun aloin, niin tätä on kyllä tullut kuunneltua aika paljonkin. Klassinen levy ja klassinen kokoonpano, ja jos en ihan väärässä ole niin taitaapi olla edelleenkin kaikkien aikojen suosituin debyyttialbumi ihan keneltä tahansa artistilta. Saatan olla väärässäkin, mutta jotenkin tällainen mielikuva on.
Esimerkkibiisiksi voisi heittää melkeinpä mikä tahansa, sillä levyhän on täynnä tuttuja kappaleita lähes kaikille, mutta otetaan nyt vähän tylsästi: Sweet Child O' Mine
21. Iron Maiden - The Final Frontier (2010)
Seuraavaksi tällainen tuotos. En tiedä mikä meikäläisen mieltymyksissä on tämän bändin suhteen, mutta jotenkin nämä bändin uudemmat tuotokset ovat iskeneet paljon paremmin kuin mitä esimerkiksi se kultainen 80-luvun matsku. Ei tietysti mitään pois niiltä klassisilta albumeiltakaan, mutta joku näissä kiehtoo vaan enemmän. Onko se sitten lyriikat, onko se äänimailma vai mikä, mene ja tiedä.
Albumi itsessään jatkaa jokseenkin vuoden 2006 A Matter of Life and Deathin linjaa, ja levy sisältää paljon pitkiä kappaleita (verrattuna siis aiempaan matskuun). Levy itsessään voi olla monien bändiä vähemmän kuuntelevien mielestä tylsähkö, mutta onhan se selkeästi Iron Maidenin albumiksi tunnistettava. Erittäin timanttinen kokonaisuus, joka ei niinkään rajoitu yksittäisten hittien varaan, vaan luottaa pikemminkin kokonaisuuteen.
Esimerkkibiisi: When the Wild Wind Blows. Noin 11 minuuttia kestävä eepos, oma henkilökohtainen suosikki kenties jopa koko yhtyeen tuotannosta.
20. Sentenced - Down (1996)
No niin, sitten tullaankin meikäläisen sydämen asian ja suosikkibändin eli siis Sentencedin tuotantoon. Down ei ollut aivan ensimmäinen Sentencedin levy johon tuli tartuttua nuorena, mutta ensimmäisten joukossa se joka tapauksessa oli. Levy itsessäänhän oli aikanaan varsin ristiriitainen fanien keskuudessa, koska levyllä kuultiin ensimmäisen kerran uutta laulajaa eli Ville Laihialaa, ja levy otti muutenkin askeleen hieman kevyempään suuntaan aiempaan nähden.
Silti levyllä on edelleenkin ne samat teemat tunnistettavissa, joita oli edellisellä Amok-levylläkin, eli tietty karheus, synkät sanoitukset ja itsemurhan käsittely. Levyn tuotanto ja äänitys oli itsessään aikanaan melko huvittavakin kokonaisuus. Bändin vanha laulaja Taneli Jarva oli eronnut yhtyeestä vuoden 1996 kesällä, ja uutta laulajaa etsittiin aika kuumeisesti. Laulaja lopulta löytyi, ja levy äänitettiin vain parissa viikossa ja julkaistiin marraskuussa 1996.
Se mikä näissä jutuissa sitten itseäni nauratta aina joskus on se, että bändiin oli ehdolla myös eräs toinen Ville, eli Ville Valo. Laihiala oltiin ehditty kuitenkin ottaa mukaan yhtyeeseen vain hieman ennen kuin Valo otti bändiin yhteyttä, joten enää toista laulajanvaihtoa ei ryhdytty tekemään. Aina välillä tulee mietittyä, että minkähänlainen tämän bändin historia olisi, jos Ville Valo niminen nuori mies olisi ottanut yhteyttä pari viikkoa aiemmin.
Esimerkkibiisiksi valikoitui: Shadegrown
19. Poisonblack - Lust Stained Despair (2006)
Tajusin ihan puolivahingossa sen, että nyt tuli kahdelle peräkkäiselle levylle sama laulaja. Bändi tosin ehti vaihtua siinä välissä, mutta se nyt on pikku homma.
Poisonblack on suomalainen metalliyhtye, joka on perustettu vuonna 2000. Bändi itsessään oli alunperin Ville Laihialalle "sivuprojekti", vaikka bändi itsessään on Laihialalle se oma bändi ja todellinen sydämen tuote, siinä missä Sentencedissä hän oli pikemminkin Miika Tenkulan ja Sami Lopakan ajatusten tulkitsija.
Alunperin Poisonblackissa lauloi Charonista tuttu JP Leppäluoto, kun Laihiala keskittyi rämpyttämään kitaraa. Leppäluoto kuitenki erosi bändistä vuonna 2003, ja bändiin etsittiin pitkään uutta laulajaa. Tietystikin bändin toiminta noiden vuosien 2003-2006 oli melko vähäistä, kun Laihiala itse oli kiireinen Sentencedin kanssa ja kosketinsoittaja Marco Sneck oli mukana luultavasti jokaisen suomalaisen metallibändin levyillä tai keikoilla, joten toimintaa ei tämän vuoksi juuri ollut.
Noh, laulaja löytyi sitten lopulta vuonna 2006. Ja laulaja oli Ville Laihiala, joka Sentencedin lopettamisen jälkeen pystyi keskittymään täysillä oman perustamansa yhtyeen asioihin. Vuonna 2006 ilmestyi siis bändin selkeästi paras kokonaisuus, ja oikeastaan ainoa levy jota jaksan tältä bändiltä kokonaisuutena kuunnella vieläkin. Muilla levyillä on ihan hyviä biisejä, mutta tämä on sellainen mitä viitsii kokonaankin kuunnella aina silloin tällöin.
Esimerkkibiisi: Nothing else remains
18. Nightwish - Century Child (2002)
Century Child oli pitkään albumi, jota pidin Nightwishin parhaana. Ja onhan kyseessä erittäin hieno levy, joka kyllä tempaisi minut mukaani välittömästi kun sitä ensimmäistä kertaa kuuntelin.
Kyseinen levy aloitti tietyllä tavalla uuden sivun Nightwishin historiassa. Ennen tätä levyä bändin tuotanto oli hyvin pitkälti power metallia naisäänellä varustettuna, mutta tämän myötä mukaan tuli Marco Hietala, orkesterin säestykset ja muutenkin huomattavasti hitaampi ja tunnelmallisempi tyyli. Tarja Turunenkaan ei mene ihan niin korkealle kuin aiemmilla levyillä, vaan laulu on paikoitellen jopa perinteisen naisrockarin kuuloista. Siltikin se silloinen Nightwishin tyyli on sieltä löydettävissä, mutta jutut on tehty tässä vain hieman huolellisemmin ja päivitetymmin.
End of Innocence eli Viattomuuden loppu on eräs teema mikä tällä levyllä nousee paljolti esiin. Itse yhdistän tuon siihen, että tämä levy oli ensimmäinen millä päästettiin irti siitä yksinkertaisesta ja "viattomasta" power metal -paahdosta, ja myös siihen että tällä levyllä sanoitukset olivat huomattavasti henkilökohtaisempia kuin aiemmin. Aiemmin liikuttiin hyvin pitkälti fantasiateemoissa, mutta näissä ollaan kyllä selkeästi Tuomas Holopaisen omissa ajatuksissa ja tuntemuksissa. Ja onhan Holopainen itsekin sen myöntänyt, sillä esimerkiksi viides raita Slaying the Dreamer on Holopaisen mukaan osoitettu kaikille niille ihmisille, jotka ovat kaataneet paskaa hänen ja muun bändin niskaan aikojen saatossa.
Kova levy, joka on kovassa kuuntelussa hyvin usein. Esimerkkibiisiksi valitaan kaunis Ever Dream.
17. KISS - Destroyer (1976)
Sitten taas jotain ihan muuta, ja sitä ns. perinteistä rokettirollia. Monesti Destroyer nousee erilaisissa listauksissa esille kun puhutaan merkittävistä ja suosituista rock-levyistä, ja onhan se nyt oikeasti KISSin varsin sekalaisessa tuotannossa ehdottomasti paras ja ehjin kokonaisuus, joka kaiken lisäksi sisältää myös huikean määrän yhtyeen klassikoiksi nousseita kappaleita.
Albumihan oli KISSin neljäs studioalbumi, ja yhteensä viides julkaisu kun lasketaan mukaan live-levy Alive!, joka nosti bändin suosioon. No anyway, Destroyer on levynä sellainen joka ei todellakaan tarjoa mitään monimutkaista kitaratilutusta tai järjetöntä poljentoa, vaan yksinkertaista ja rehellistä rock-musiikkia. Jos joku haluaa jotain sellaista etsiä, niin kannattaa ihan suosiolla suunnata ne tuntosarvet ihan jonnekin muualle, sillä tästä sitä ei löydy. Ja kuten todettua, niin levy on selkeästi KISSin ehjin kokonaisuus, vaikka pari ihan hyvää albumia tämän jälkeen tulikin, ennen kuin 80-luvulla alkoi se totaalinen sekoilu ja ties minkälaisen roskan tuottaminen.
Nyt mentiin jo vähän tämän levyn ohi, mutta nidotaan se kuitenkin kasaan esimerkkibiisillä joka on Shout it out Loud. Tarttuva ja iloinen rock-kappale.
----------------
Ja näin, nyt on ensimmäinen osio käsitelty tästä projektista, palataan sitten varmastikin ensi viikon puolella.
Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.
Re: Albums top-25 # 69
DMW:n listaus vaikuttaa näin ensimmäisten levyjen osalta ihan laadukkaalta. Blizzard of Ozz, Razorblade Romance ja Appetite for Destruction olisivat varmaan ollut hyviä ehdokkaita omallekin listalle. Sweet Child O' Mine on todellakin kovis biisi. Destroyerin olen kuullut kertaan jos toiseenkin, mutta mielikuvia siitä ei ole jäänyt. Ehkä se ansaitsee vain pari kuuntelukertaa lisää. Mielenkiinnolla odotan jatkoa!
Re: Albums top-25 # 69
Petyn todella pahasti, jossei Demarilta löydy listaltaan Käteisen Jonia.
Big Show ja Kane
Make wrestlingalert rage again
Make wrestlingalert rage again
-
DeadManWalking
- WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
- Viestit: 8632
- Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
- Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester
Re: Albums top-25 # 69
Miksi juuri minun listalta? Vai oliko tämä joki Ain't no Grave -viittaus?ViiZei kirjoitti:Petyn todella pahasti, jossei Demarilta löydy listaltaan Käteisen Jonia.
Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.
-
valkopeura
- Viestit: 610
- Liittynyt: To 13.04.2006 21:24
Re: Albums top-25 # 69
Hyvä että tiedostat vian itsessäsi. Mietin niistä wnb-hipstereistä josta joskus olet puhunut että eihän sellasetkaan ole mitään pahoja kun ne sentään yrittää ja tietentahtoen vissiin haluaa pitää korkeakulttuurista.DeadManWalking kirjoitti:Jaksatteko lukea junttimaista populaarikulttuuria ja tylsää radiomusaa?
Noh tämä ei todellakaan ole mikään hipsterfoorumi kun Demarin lista herättää kaikkein suurimman keskustelun, jota omakohtasesti pidän ihan hirveän tylsänä ja hirvittävänä. Kaikki noi listan bändit on tollasia joista on joutunut pakosti kuulla jo ihan älyttömästi ja joilta ei voi suojata itseään. Sentencediä vieläpä pidän ehkä about turhimpana tollasen oman genrensä yhtyeenä, muuten Sentencedin genre voisi jollain lailla melkein mielyttää. Sama juttu Nightwishissä kun Nightwishiä vertaa muuhun Female Fronted / Gothic metalliin. Nightwish siis aina lokeroidaan mielummin noiden genrejen bändien kanssa samanlaiseksi kuin Power metal bändien =) (noob).
Varmaan Demari on tietentahtoen tutustunu pelkästään kotimaisiin bändeihin kun noi kotimaiset bändit juuri jota hänen listalla on ovat oman genrensä huonoimmat. Tuskin Demari on onnistunut mistään löytämään noille kotimaisille bändeille joista hän pitää ulkomaalaisia parempia vastineita.. Oh Well kaikkea sitä täytyy sietää kun primitiiviset mielihalujen varassa poukaroivat juntit alkavat tehdä listauksia taiteen suhteen.
Listasi on sellainen joka tällä foorumilla pitäisi ehdottomasti pitää piilossa kaikilta jotka voivat olla vaikutusalttiita sen sisäistämälle junttiudelle, yksinkertaisuudelle rumuudelle ja vaikka mille negatiivisille adjektiiveille.
Vtutus siitä että tollaseen taiteeseen aina törmää jossain ja jotkut sitä kehuu on rinnastettavissa ehkä, en edes keksi mitään asiaa se vtuttaa niin paljon.... Nyt pilasit aamuni mutta ainakin alkurustauksestasi sai sellaisen kuvan että ehkä itsekkin joskus haluat olla muunlainen kuin se kaikkein juntein populaarikulttuurin suurin puolesta puhuja.
Darien Fawks kirjoitti:Kappas, Mr.Off Topic kävi ulostamassa oikein kunnolla tänne ketjuun. Ihan pakarat heiluivat sitä tehdessä.
-
The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: Albums top-25 # 69
Voi kuule valkopeura odotapahan vaan kunhan näet mun ei-metallia listani. Semmosta radiopoppia ettei mitään rajaa.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
-
DeadManWalking
- WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
- Viestit: 8632
- Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
- Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester
Re: Albums top-25 # 69
Minkäslainen ohjeistus tässä on sitten jatkon suhteen? Onko yksi postaus per viikko, vai saako noudattaa omaa tahtia?
Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.
Re: Albums top-25 # 69
Pari ilmottautunutta puuttuu vielä!
Aloituskin tuli kultakin melko omaan tahtiin ilman mitään yhteistä lähtölaukausta. Jatketaanko sitten samalla kaavalla, että kirjoitetaan kukin silloin kun itselleen parhaiten sopii?
Mikäli sormet syyhyävät jo näppäimistölle, ei tarvitsisi odotella näitä rauhallisesti aloittavia, saati kuumotella arjen kiireiden parissa mistä löytää sen viisitoistaminuuttisen, jonka uhraa postaamiselle.
Aloituskin tuli kultakin melko omaan tahtiin ilman mitään yhteistä lähtölaukausta. Jatketaanko sitten samalla kaavalla, että kirjoitetaan kukin silloin kun itselleen parhaiten sopii?
Mikäli sormet syyhyävät jo näppäimistölle, ei tarvitsisi odotella näitä rauhallisesti aloittavia, saati kuumotella arjen kiireiden parissa mistä löytää sen viisitoistaminuuttisen, jonka uhraa postaamiselle.WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi
-
DeadManWalking
- WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
- Viestit: 8632
- Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
- Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester
Re: Albums top-25 # 69
Juu vapaa tahti kyllä kelpaa varsin hyvin. Suostun kyllä siltikin odottelemaan esimerkiksi Rokkaajan ja Migun aloituksia, kun heiltä näyttäisi vielä puuttuvan. Ekojen kierrosten jälkeen saatankin kirjoitella vähän ripeämmällä tahdilla sitten.Coca kirjoitti:Aloituskin tuli kultakin melko omaan tahtiin ilman mitään yhteistä lähtölaukausta. Jatketaanko sitten samalla kaavalla, että kirjoitetaan kukin silloin kun itselleen parhaiten sopii?
Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.
Re: Albums top-25 # 69
Olen nyt vaihtanut listausmenetelmääkin vissiin kolmeen otteeseen, mutta tämä viimeisin vaikuttaa jo melko lupaavalta. Huomenna varmaan darrassa sitten pistetään nippuun, ja postataan ne ekat pois alta. Tarkoitus olisi vetäistä tämä melko tiiviiseen tahtiin, kun tuo muuttokin pukkaa päälle niin internetin ja ajan saatavuus voi olla kortilla.
\____0___/
Re: Albums top-25 # 69
Olen senverran tylsä, että vedän vain kahdenkympin listan, kun en loppujen lopuksi enää löytänyt sen arvoisia lättjä jotka tähän voisin hyvällä omallatunnolla nostaa.
Listausperiaattena on kovimmat kotimaiset, jotka ovat olleet kuuntelussa tänä vuonna.
20. Karkkiautomaatti - Suudelmilla
Uusvanha tuttavuus, johon rakastuin päätä pahkaa viime kuussa. Karkkiautomaattihan on siis 90-luvulla toiminut indie-poppia(?) soittanut yhtye, ja tämä Suudelmilla-lätty oli viimeinen julkaistu teos. Toki '06 julkaistiin vielä rahastusta varten kokoelma-albumi, jossa on melkolailla yhtyeen kaikki biisit, ollen "vain" 59 biisiä pitkä. Olisin tietenkin laittanut tuon tämän tilalle, jos se olisi ollut mahdollista, mutta kokoelmien listaaminen on homoa. Tidbittinä senverran, että bändin keulahahmo Ansku oli Tehosekoittimen solistina ennen Oton saapumista, ja Karkkiautomaatin hajottua lähti mukaan Liekki-nimiseen yhtyeeseen, joka ei sekään ole ollenkaan hassumpi tapaus.
Kuuntele: Minne Vaan, Toinen Onneen Vie
19. Sin Cos Tan - Sin Cos Tan
Syntikkaelektroa Suomen Turusta. Taustalla häärii kestoikoni Jori Hulkkonen, ja toisena osapuolena tässä kokoonpanossa on Villa Nahista tuttu Juho Paalosmaa. Hulkkosen tuntien levy on taakia kamaa, vaikkakin ehkä hivenen liiankin tasapaksu. Tämä on siitä kiva lätty, että tätä voi soittaa tilanteessa kuin tilanteessa, vaikkakin enemmän ainakin itselläni on taustamusiikiksi jäänyt. Erityismaininta lauluosuuksista, jotka riipii kivasti selkänikamissa.
Kuuntele: Koko lätty taustalle soimaan, mutta yksittäisenä vaikapa ensisinkku Trust.
18. The Heartburns - Fixin' To Die
Turusta alunperin lähtöisin oleva The Heartburns soittaa punkkia kivan tiukalla asenteella, ja rääkyy vokaalit englanniksi ihastuttavalla hälläväliä-tyylillä. Biisit ovat tyylilajille uskollisia niin aiheiltaan, kuin itseironisen humoristisisilta sanoituksiltaankin. Paketti olisi muuten täydellinen, suorastaan klassikkoainesta, mutta reilun kahdeksantoista minuutin kesto pistää hieman harmittamaan, kun enemmänkin tätä haluaisi. Nyt jää vähän sellainen olo, että harrastetaan kännissä seksiä, eikä laueta ollenkaan. Kivaahan se on, mutta viimeinen silaus jää uupumaan. Punkin perusvika, mutta ei voi mitään, kyllä se silti joskus vaivaa.
Kuuntele: Stay Away, Retard on the Run
17. Kauko Röyhkä & Riku Mattila - Kauko Röyhkä & Riku Mattila
Piti miettiä melko pitkään, että minkä Kauko Röyhkän tähän rykäisen, mutta tämä oli lopulta se luonnollisin valinta, kun tästä se kuuntelukin taisi joskus lähteä. Röyhkä on ylimielinen idiootti, ja tekeekin senkunniaksi hyvää rokkimusiikkia, vaikka sortuukin välillä vähän liikaakin siihen itsensä jumaloimiseen. En oikein tiedä, tykkään ehkäpä tästä uudemmasta, ehkä asteen rauhallisemmasta Röyhkästä enemmän kuin siitä vanhasta, vaikka sekin on erittäin hyvää kamaa. Rätön ja Lehtisalon kanssa vedetty lätty on kanssa suositeltavaa tavaraa. Nyt on tosin pakko todeta, että tässä darran pauloissa en kykene mitään järkevää settiä kirjoittamaan, joten jätetään homma sikseen, ja päivitetään joskus myöhemmin jos inspistä riittää.
Kuuntele: Niin, no h****tti on vissiin se tunnetuin, niin pistetään nyt tämä.
Postaan nyt vain tämän verran, että pääsee samaan julkaisutahtiin sitten muiden kanssa tämän jälkeen. Jatkossa lupaan myös yrittää kirjoittaa jollain tavalla järkevämpiä juttujakin.
Listausperiaattena on kovimmat kotimaiset, jotka ovat olleet kuuntelussa tänä vuonna.
20. Karkkiautomaatti - Suudelmilla
Uusvanha tuttavuus, johon rakastuin päätä pahkaa viime kuussa. Karkkiautomaattihan on siis 90-luvulla toiminut indie-poppia(?) soittanut yhtye, ja tämä Suudelmilla-lätty oli viimeinen julkaistu teos. Toki '06 julkaistiin vielä rahastusta varten kokoelma-albumi, jossa on melkolailla yhtyeen kaikki biisit, ollen "vain" 59 biisiä pitkä. Olisin tietenkin laittanut tuon tämän tilalle, jos se olisi ollut mahdollista, mutta kokoelmien listaaminen on homoa. Tidbittinä senverran, että bändin keulahahmo Ansku oli Tehosekoittimen solistina ennen Oton saapumista, ja Karkkiautomaatin hajottua lähti mukaan Liekki-nimiseen yhtyeeseen, joka ei sekään ole ollenkaan hassumpi tapaus.
Kuuntele: Minne Vaan, Toinen Onneen Vie
19. Sin Cos Tan - Sin Cos Tan
Syntikkaelektroa Suomen Turusta. Taustalla häärii kestoikoni Jori Hulkkonen, ja toisena osapuolena tässä kokoonpanossa on Villa Nahista tuttu Juho Paalosmaa. Hulkkosen tuntien levy on taakia kamaa, vaikkakin ehkä hivenen liiankin tasapaksu. Tämä on siitä kiva lätty, että tätä voi soittaa tilanteessa kuin tilanteessa, vaikkakin enemmän ainakin itselläni on taustamusiikiksi jäänyt. Erityismaininta lauluosuuksista, jotka riipii kivasti selkänikamissa.
Kuuntele: Koko lätty taustalle soimaan, mutta yksittäisenä vaikapa ensisinkku Trust.
18. The Heartburns - Fixin' To Die
Turusta alunperin lähtöisin oleva The Heartburns soittaa punkkia kivan tiukalla asenteella, ja rääkyy vokaalit englanniksi ihastuttavalla hälläväliä-tyylillä. Biisit ovat tyylilajille uskollisia niin aiheiltaan, kuin itseironisen humoristisisilta sanoituksiltaankin. Paketti olisi muuten täydellinen, suorastaan klassikkoainesta, mutta reilun kahdeksantoista minuutin kesto pistää hieman harmittamaan, kun enemmänkin tätä haluaisi. Nyt jää vähän sellainen olo, että harrastetaan kännissä seksiä, eikä laueta ollenkaan. Kivaahan se on, mutta viimeinen silaus jää uupumaan. Punkin perusvika, mutta ei voi mitään, kyllä se silti joskus vaivaa.
Kuuntele: Stay Away, Retard on the Run
17. Kauko Röyhkä & Riku Mattila - Kauko Röyhkä & Riku Mattila
Piti miettiä melko pitkään, että minkä Kauko Röyhkän tähän rykäisen, mutta tämä oli lopulta se luonnollisin valinta, kun tästä se kuuntelukin taisi joskus lähteä. Röyhkä on ylimielinen idiootti, ja tekeekin senkunniaksi hyvää rokkimusiikkia, vaikka sortuukin välillä vähän liikaakin siihen itsensä jumaloimiseen. En oikein tiedä, tykkään ehkäpä tästä uudemmasta, ehkä asteen rauhallisemmasta Röyhkästä enemmän kuin siitä vanhasta, vaikka sekin on erittäin hyvää kamaa. Rätön ja Lehtisalon kanssa vedetty lätty on kanssa suositeltavaa tavaraa. Nyt on tosin pakko todeta, että tässä darran pauloissa en kykene mitään järkevää settiä kirjoittamaan, joten jätetään homma sikseen, ja päivitetään joskus myöhemmin jos inspistä riittää.
Kuuntele: Niin, no h****tti on vissiin se tunnetuin, niin pistetään nyt tämä.
Postaan nyt vain tämän verran, että pääsee samaan julkaisutahtiin sitten muiden kanssa tämän jälkeen. Jatkossa lupaan myös yrittää kirjoittaa jollain tavalla järkevämpiä juttujakin.
\____0___/
-
The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: Albums top-25 # 69
Mua ei tartte venata. En kerkeä just nyt postaamaan listaani. Please do go on.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Re: Albums top-25 # 69
Entä myöhemmin tänään?
Joo vitsi oli. Pistän jatkoa ihan tuota pikaa!
Joo vitsi oli. Pistän jatkoa ihan tuota pikaa!
WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi
Re: Albums top-25 # 69
Taas tullut kaiveltua noita tiedostoja niin hyvissä määrin, että harmittaa vietävästi, etteivät tietyt all-time-favoritet mahtuneet listalle. Kenties voin kuitenkin listauksen loppuun heittää erikoismainintaa ja peukkua noille lätyille.
Show must and will go on -->
Migu, nyt kun listaatkin noita suomalaisia levyjä, voit varmaan paljastaa, mitkä ne muutamat ekasta postauksesta löytyneet levyt olivat, jotka olisivat löytyneet myös omalta listaltasi?
25. Ratatat - Classics (2006)
24. The Weeknd - Trilogy (2012)
23. Gong - Angel's Egg (1973)
22. Gracias - Globe (2012)
21. The Roots - (2012)
20. Common - Be (2005)
19. XXYYXX - XXYYXX (2012)
18. Erykah Badu - Baduizm (1997)
17. DJ Quik - Quik Is The Name (1991)
16. Mos Def - Black On Both Sides (1999)
Mathematics
Tämä levy aloitti sellaisen tarinan, että alta pois. Mos Def oli nimittäin ensimmäinen NY-jäbä Jay-Z:n ohella, jota aloin aikoinaan kuunnella. Eikä muuten ollut yhtään paskempi valinta! Hepun siisti ääni, aksentti ja sulava flow yhdistettynä noihin nerokkaan yksinkertaisiin taustoihin ovat kuin hunajaa korville. Välillä jäbää on syytelty jopa mielikuvituksettomista biittivalinnoista, mutta itse tykkään siitä, kuinka ne jättävät Mos Defin päräyttävälle menolle enemmän tilaa. Sitten kun tuolla seassa on muutamia vaikkapa DJ Premierin tuottamia stygejä - shuuuuhh!
Def on helposti yksi suosikkitiputtajistani. Kokonaisuus tuntuu olevan niin kunnossa. Pinnallisilla aiheilla, kuten swagilla pyyhitään näissä biiseissä lattiaa ja keskitytään oleennaiseen. Kantaaottavaa, mutta letkeää lyriikkaa joka ikisellä levyllä. Ajatonta ja freesiä soundia vielä näin yli kymmenen vuotta levyn julkaisunkin jälkeen. Ehdottoman aliarvostettu tekele, joka ansaitsee mielestäni kunniapaikan hip hopin parhaiden joukossa. Tsekatkaa! Tätä puhtaammaksi ei hip hop enää muutu.
15. Foster The People - Torches (2011)
Houdini
Joskus sitä vaan on poppipäissään. Silloin kun näin tapahtuu, on pakko heittää Foster The Peoplen taianomainen lätty soittimeen ja pomppia sen tahtiin ympäri kämppää kuin kenguru. Tämä levy saa nimittäin aina tanssijalan vipattamaan ja hymyn korviin. En ymmärrä miten pojat ovatkin saaneet näin tiiviin paketin aikaiseksi. Vaikka seassa on nuo ihan selvät hittikappaleiksi tehdyt bangerit, mikä tahansa levyn biiseistä voisi kajahtaa yllättäen radiosta soimaan ja sitä fiilistelisi yhtä kovaa, kuin noita Pumped Up Kicksiä ja Houdinia. Juuri se koko nelisenkymmentä minuuttia kestävä ilotulitus tekeekin tästä kiekosta niin huikean. Tässä myös yksi kaikkien aikojen suosikeistani!
14. The Knux - Eraser (2011)
Razorblade
Jatketaan hyvänmielen menomusalla. Nämä jannut löysin joskus Eraserin tiputtua, mutten jostain merkillisestä syystä kuitenkaan syttynyt heidän touhuilleen saman tien. Levy jäi pölyttymään kovalevylle. Peitottuani muutamia eteenpäin näkemistä häiritseviä seikkoja, kykenin näkemään musiikin jälleen realistisemmin. Poikien musiikki alkoi potkia ihan v***n kovaa. Kovana OutKast-fanina kuulin Knuxin veljesten touhussa muutamia Big Boin ja Andren musiikkia muistuttavia seikkoja ja sitten touhu räjähti täysin käsiin. Hip hop kohtasi menevät rokkisoundit. Jälki oli kovaa. Menikö jalan alle? No kyllä muuten varmasti meni! Niin näytti menevän myös monella muulla, kun tsekkailee tubesta noita kommentteja sekä livevetoja. Monet aamupäivät ihastelin noita yhteen pelaavia sointuja, sekä veljesten sanoituksia. Ihan kuin musiikki olisi nostanut päänsä muutaman vuoden takapakin jälkeen ja nämä pojat olisivat juuri tuon tapahtuman tuotosta. BOOM! Rehellistä touhua!
13. Kanye West - My Beautiful Dark Twisted Fantasy (2010)
Runaway (Full-lenght Film). Entuudestaan maagisesta tekeleestä ohjattiin myös päälle puolituntinen musikaalielokuva. Huuuhh! Kaunista. On tämä jäbä vaan visionääri.
Kaiken vihaamisen jälkeen on niin ironista listata Kanyen levy, että meinasin jättää sen tekemättä. MBDTF kuitenkin avasi silmäni. Huolimatta siitä, että Kanye on varmaan musiikkibisneksen ylimielisin jätkä, on pakko myöntää hänen olevan nero. Nämä räppioopperat ovat ehdottomasti jotain sellaista, mitä ei aikaisemmin olla kuultu. Viimeistään tämänkaltaiset tekeleet osoittavat valkopeurankin kaltaisille mainstream-hatereille, että ei sinne huipulle joka tapauksessa ihan turhaan nousta.
Kuten aiemmin mainitun Torchesin kohdalla, myös Kanyen ykköslevy on sitä tykitystä alusta loppuun. Löytyy niin mielenkiintoista elementtiä suunnasta jos toisesta, että helposti tämän vierellä nuo herran aiemmat tuotokset kalpenevat syrjässä. Voihan tätä hip hopiksikin kutsua, mutta itse nimittäisin My Beautiful Dark Twisted Fantasya ennen kaikkea audiovisuaaliseksi taideteokseksi. Ei tällaiseen pakettiin joka mies vaan kykene.
12. A$AP Rocky - Live.Love.A$AP (2011)
Demons
2000-luvun kiinnostavin räppinimi vei musiikinkuunteluni ihan toisiin sfääreihin. Kiinnostuin Rockyn ansiosta ihan toisenlaisista äänimaailmoista, kuin joissa olin aiemmin viihtynyt. Junnaava kodeiinihöyryinen ja pilvinen soundi pienellä Texas-vaikutteella muodosti kokonaan oman juttunsa, joka tunnetaan nykyisin nimellä cloud rap (tsekkaa roskis). Tajutonta jälkeä. Rockyn ääni ja räpit miellyttävät ainakin omaa korvaani ja tuntuvat paikoin jopa 2000-luvun parhailta. Etenkin Palacen ja Purple Swagin aikana kuultava Rockyn lyyrinen ulosanti jähmettää kuulijan haukkomaan henkeään. Tähän entuudestaan kutkuttavaan settiin kun lisätään Clams Casinon tuotanto, jäljelle jää täydellinen kokonaisuus. 5/5 ja vielä vähän päälle.
11. MGMT - Oracular Spectacular (2007)
Handshake
Miten alkaa tuntua, että kaikki kuuntelemani poppilevyt ovat ihan puhdasta timangia? Niin myös tämä julkaisu! Managementin musiikki oli toki jättihittiensä ansiosta tuttua jo ennen kuin päätin tutustua jäbien tehtailuihin syvemmin. Esimerkiksi ihan mieletön bilebangeri Kids nostattaa mieleen sellaisia muistoja, joiden ajalta en muista kyllä kuunnelleeni bändiä sen syvemmin. Yhteistä historiaa siis löytyy ihan näin kerroksittain. Siksi voikin olla helpompaa tarkastella Oracular Spectacularia objektiivisemmin ilman fanilaseja. Sitä en kuitenkaan nyt jaksa tehdä. Onneksi meiltä löytyy edit-nappula. Kova ja ehdottoman merkittävä levy. Poppisoundiensa lisäksi myös levyn psykedeeliset elementit kutkuttavat avaruusvastaanottimiani.
10. Jazz Liberatorz - Clin D'oeil (2008)
Ease My Mind
Olenhan minä tällekin forumille vuodatellut jazzi-intoiluani. Joskus aikoinaan kun jazzi ei tuntunut vielä niin omalta jutultani, hahmottelin päähäni, kuinka hyvältä freesi hip hop yhdistettynä jazziin kuullostaisikaan. Miksei? Samoista piireistähän nuo vallankumoukselliset musiikkityylit kumpuavat ja sanailua ollaan ennenkin miksailtu muiden genrejen, kuten reggaen kanssa. Aloitin perversioni tyydyttämisen selailemalla läpi vanhoja meikäläisen kanssa samoihin tyyleihin flipanneen Gang Starrin tuotoksia. Pienen etsimisen seurauksena löytyi Gurun Jazzmatazz-sarja, joista valitettavasti vain ensimmäinen ruokki nälkääni toivotulla tavalla. Noh ei mennyt kauaa kun törmäsin puolestaan Soul Squaren musiikkiin, joka tuntui viimeistään niin omalta jutulta, kuin mikään voi tuntua. Sitten tapahtui täyskäännös. Fuck Soul Square! Jazz Liberatorz julkaisi uutta herkkua, jonka seurauksena ajauduin myöhemmin tämän poikien kakkoslevyn pariin. Ei tätä turhaan sanota parhaaksi levyksi ikinä. Ymmärrän näkökulman ihan täysin. Tämä on ihan v***n tiukkaa kamaa. Aitoja jazz-instrumentteja, laadukasta riimityötä ja ennen kaikkea vaikutteita niin laajalta skaalalta, että on ihan ymmärrettävää ettei moni levy kykene tälle tasolle. Mainitaan nyt esimerkiksi Ray Charles, Miles Davis ja Nas. Miksatkaa nuo kaikki keskenään ja tulos näyttää tältä.
Sen lisäksi että levy ohjatteli minut omanlaiseni äänimaailman luokse, rikkoi se myös ennakkoluuloja sen puolesta, että innostuin tämän seurauksena tutustumaan myös ranskalaiseen musiikkiin (suht samasta genrestä tosin), vaikken kielestä mitään ymmärräkään.
Hiton häröä kirjoitella näistä levyistä, kun jokaisen sijan kohdalla tuntuu, että pitäisi nostaa kyseinen tekele kolmen kärkeen. Etenkin tämän Clin D'oeilin aikana vaan kuola valui pitkin poskea.
Show must and will go on -->
Migu, nyt kun listaatkin noita suomalaisia levyjä, voit varmaan paljastaa, mitkä ne muutamat ekasta postauksesta löytyneet levyt olivat, jotka olisivat löytyneet myös omalta listaltasi?
25. Ratatat - Classics (2006)
24. The Weeknd - Trilogy (2012)
23. Gong - Angel's Egg (1973)
22. Gracias - Globe (2012)
21. The Roots - (2012)
20. Common - Be (2005)
19. XXYYXX - XXYYXX (2012)
18. Erykah Badu - Baduizm (1997)
17. DJ Quik - Quik Is The Name (1991)
16. Mos Def - Black On Both Sides (1999)
Mathematics
Tämä levy aloitti sellaisen tarinan, että alta pois. Mos Def oli nimittäin ensimmäinen NY-jäbä Jay-Z:n ohella, jota aloin aikoinaan kuunnella. Eikä muuten ollut yhtään paskempi valinta! Hepun siisti ääni, aksentti ja sulava flow yhdistettynä noihin nerokkaan yksinkertaisiin taustoihin ovat kuin hunajaa korville. Välillä jäbää on syytelty jopa mielikuvituksettomista biittivalinnoista, mutta itse tykkään siitä, kuinka ne jättävät Mos Defin päräyttävälle menolle enemmän tilaa. Sitten kun tuolla seassa on muutamia vaikkapa DJ Premierin tuottamia stygejä - shuuuuhh!
Def on helposti yksi suosikkitiputtajistani. Kokonaisuus tuntuu olevan niin kunnossa. Pinnallisilla aiheilla, kuten swagilla pyyhitään näissä biiseissä lattiaa ja keskitytään oleennaiseen. Kantaaottavaa, mutta letkeää lyriikkaa joka ikisellä levyllä. Ajatonta ja freesiä soundia vielä näin yli kymmenen vuotta levyn julkaisunkin jälkeen. Ehdottoman aliarvostettu tekele, joka ansaitsee mielestäni kunniapaikan hip hopin parhaiden joukossa. Tsekatkaa! Tätä puhtaammaksi ei hip hop enää muutu.
15. Foster The People - Torches (2011)
Houdini
Joskus sitä vaan on poppipäissään. Silloin kun näin tapahtuu, on pakko heittää Foster The Peoplen taianomainen lätty soittimeen ja pomppia sen tahtiin ympäri kämppää kuin kenguru. Tämä levy saa nimittäin aina tanssijalan vipattamaan ja hymyn korviin. En ymmärrä miten pojat ovatkin saaneet näin tiiviin paketin aikaiseksi. Vaikka seassa on nuo ihan selvät hittikappaleiksi tehdyt bangerit, mikä tahansa levyn biiseistä voisi kajahtaa yllättäen radiosta soimaan ja sitä fiilistelisi yhtä kovaa, kuin noita Pumped Up Kicksiä ja Houdinia. Juuri se koko nelisenkymmentä minuuttia kestävä ilotulitus tekeekin tästä kiekosta niin huikean. Tässä myös yksi kaikkien aikojen suosikeistani!
14. The Knux - Eraser (2011)
Razorblade
Jatketaan hyvänmielen menomusalla. Nämä jannut löysin joskus Eraserin tiputtua, mutten jostain merkillisestä syystä kuitenkaan syttynyt heidän touhuilleen saman tien. Levy jäi pölyttymään kovalevylle. Peitottuani muutamia eteenpäin näkemistä häiritseviä seikkoja, kykenin näkemään musiikin jälleen realistisemmin. Poikien musiikki alkoi potkia ihan v***n kovaa. Kovana OutKast-fanina kuulin Knuxin veljesten touhussa muutamia Big Boin ja Andren musiikkia muistuttavia seikkoja ja sitten touhu räjähti täysin käsiin. Hip hop kohtasi menevät rokkisoundit. Jälki oli kovaa. Menikö jalan alle? No kyllä muuten varmasti meni! Niin näytti menevän myös monella muulla, kun tsekkailee tubesta noita kommentteja sekä livevetoja. Monet aamupäivät ihastelin noita yhteen pelaavia sointuja, sekä veljesten sanoituksia. Ihan kuin musiikki olisi nostanut päänsä muutaman vuoden takapakin jälkeen ja nämä pojat olisivat juuri tuon tapahtuman tuotosta. BOOM! Rehellistä touhua!
13. Kanye West - My Beautiful Dark Twisted Fantasy (2010)
Runaway (Full-lenght Film). Entuudestaan maagisesta tekeleestä ohjattiin myös päälle puolituntinen musikaalielokuva. Huuuhh! Kaunista. On tämä jäbä vaan visionääri.
Kaiken vihaamisen jälkeen on niin ironista listata Kanyen levy, että meinasin jättää sen tekemättä. MBDTF kuitenkin avasi silmäni. Huolimatta siitä, että Kanye on varmaan musiikkibisneksen ylimielisin jätkä, on pakko myöntää hänen olevan nero. Nämä räppioopperat ovat ehdottomasti jotain sellaista, mitä ei aikaisemmin olla kuultu. Viimeistään tämänkaltaiset tekeleet osoittavat valkopeurankin kaltaisille mainstream-hatereille, että ei sinne huipulle joka tapauksessa ihan turhaan nousta.
Kuten aiemmin mainitun Torchesin kohdalla, myös Kanyen ykköslevy on sitä tykitystä alusta loppuun. Löytyy niin mielenkiintoista elementtiä suunnasta jos toisesta, että helposti tämän vierellä nuo herran aiemmat tuotokset kalpenevat syrjässä. Voihan tätä hip hopiksikin kutsua, mutta itse nimittäisin My Beautiful Dark Twisted Fantasya ennen kaikkea audiovisuaaliseksi taideteokseksi. Ei tällaiseen pakettiin joka mies vaan kykene.
12. A$AP Rocky - Live.Love.A$AP (2011)
Demons
2000-luvun kiinnostavin räppinimi vei musiikinkuunteluni ihan toisiin sfääreihin. Kiinnostuin Rockyn ansiosta ihan toisenlaisista äänimaailmoista, kuin joissa olin aiemmin viihtynyt. Junnaava kodeiinihöyryinen ja pilvinen soundi pienellä Texas-vaikutteella muodosti kokonaan oman juttunsa, joka tunnetaan nykyisin nimellä cloud rap (tsekkaa roskis). Tajutonta jälkeä. Rockyn ääni ja räpit miellyttävät ainakin omaa korvaani ja tuntuvat paikoin jopa 2000-luvun parhailta. Etenkin Palacen ja Purple Swagin aikana kuultava Rockyn lyyrinen ulosanti jähmettää kuulijan haukkomaan henkeään. Tähän entuudestaan kutkuttavaan settiin kun lisätään Clams Casinon tuotanto, jäljelle jää täydellinen kokonaisuus. 5/5 ja vielä vähän päälle.
11. MGMT - Oracular Spectacular (2007)
Handshake
Miten alkaa tuntua, että kaikki kuuntelemani poppilevyt ovat ihan puhdasta timangia? Niin myös tämä julkaisu! Managementin musiikki oli toki jättihittiensä ansiosta tuttua jo ennen kuin päätin tutustua jäbien tehtailuihin syvemmin. Esimerkiksi ihan mieletön bilebangeri Kids nostattaa mieleen sellaisia muistoja, joiden ajalta en muista kyllä kuunnelleeni bändiä sen syvemmin. Yhteistä historiaa siis löytyy ihan näin kerroksittain. Siksi voikin olla helpompaa tarkastella Oracular Spectacularia objektiivisemmin ilman fanilaseja. Sitä en kuitenkaan nyt jaksa tehdä. Onneksi meiltä löytyy edit-nappula. Kova ja ehdottoman merkittävä levy. Poppisoundiensa lisäksi myös levyn psykedeeliset elementit kutkuttavat avaruusvastaanottimiani.
10. Jazz Liberatorz - Clin D'oeil (2008)
Ease My Mind
Olenhan minä tällekin forumille vuodatellut jazzi-intoiluani. Joskus aikoinaan kun jazzi ei tuntunut vielä niin omalta jutultani, hahmottelin päähäni, kuinka hyvältä freesi hip hop yhdistettynä jazziin kuullostaisikaan. Miksei? Samoista piireistähän nuo vallankumoukselliset musiikkityylit kumpuavat ja sanailua ollaan ennenkin miksailtu muiden genrejen, kuten reggaen kanssa. Aloitin perversioni tyydyttämisen selailemalla läpi vanhoja meikäläisen kanssa samoihin tyyleihin flipanneen Gang Starrin tuotoksia. Pienen etsimisen seurauksena löytyi Gurun Jazzmatazz-sarja, joista valitettavasti vain ensimmäinen ruokki nälkääni toivotulla tavalla. Noh ei mennyt kauaa kun törmäsin puolestaan Soul Squaren musiikkiin, joka tuntui viimeistään niin omalta jutulta, kuin mikään voi tuntua. Sitten tapahtui täyskäännös. Fuck Soul Square! Jazz Liberatorz julkaisi uutta herkkua, jonka seurauksena ajauduin myöhemmin tämän poikien kakkoslevyn pariin. Ei tätä turhaan sanota parhaaksi levyksi ikinä. Ymmärrän näkökulman ihan täysin. Tämä on ihan v***n tiukkaa kamaa. Aitoja jazz-instrumentteja, laadukasta riimityötä ja ennen kaikkea vaikutteita niin laajalta skaalalta, että on ihan ymmärrettävää ettei moni levy kykene tälle tasolle. Mainitaan nyt esimerkiksi Ray Charles, Miles Davis ja Nas. Miksatkaa nuo kaikki keskenään ja tulos näyttää tältä.
Sen lisäksi että levy ohjatteli minut omanlaiseni äänimaailman luokse, rikkoi se myös ennakkoluuloja sen puolesta, että innostuin tämän seurauksena tutustumaan myös ranskalaiseen musiikkiin (suht samasta genrestä tosin), vaikken kielestä mitään ymmärräkään.
Hiton häröä kirjoitella näistä levyistä, kun jokaisen sijan kohdalla tuntuu, että pitäisi nostaa kyseinen tekele kolmen kärkeen. Etenkin tämän Clin D'oeilin aikana vaan kuola valui pitkin poskea.
WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi